Sairausmärinää

Blogissa ei viime aikoina ole ollut paljoakaan ratsastusjuttuja ja pääsyy on niinkin yksinkertainen että kerrottavaa ei ole. Ratsastaminen on ollut lähinnä ratsastelua metsäpoluilla muutaman kerran viikossa.

Mä olen sairastellut enemmän ja vähemmän tässä jo yli puolitoista vuotta. Kaikki alkoi mahaoireista, joita tutkittiin työterveydessä Terveystalolla. Kävin mahalaukun tähystyksessä, siellä kaikki ok. Diagnosoitiin "saattaa olla" -meiningillä ärtyneen suolen oireyhtymäksi, sain happolääkkeet ja kehoituksen syödä fodmap-ruokavalion mukaisesti.
No, olo sen kun paheni, ramppasin lääkärissä ja lopulta jätin happolääkkeet pois ja vatsakivut vähenivät selvästi.
Lääkäri turhautui vissiin siellä hyppäämiseeni ja sanoi, että saatan olla googlettamisen ja huolestumisen kierteessä. Sanoin, että tämä selvä, marssin ovesta ulos enkä palannut vuoteen.

Toukokuussa tuli kutsu terveydenhoitajalle johonkin vuositarkastukseen, jossa juteltiin edelleen jatkuvista vatsakivuista sekä koko ajan pahenevasta väsymyksestä.
Väsymys on sitä luokkaa, että työpäivän jälkeen nukahdan istualleen sohvalle ja herään kuuden maissa. Autolla ajo hirvittää kun pelkään nukkuvani rattiin.
Terveydenhoitaja otti asian tosissaan, laittoi lähetteen kilpparikokeisiin ja kun ne olivat kunnossa, jatkettiin sisätautilääkärin vastaanotolle.
Oli jokseenkin huojentavaa huomata että joku ottaa sinut tosissaan ja lopulta löytyi vikakin. Mulla ei ole veressä kortisolia lähellekään sitä määrää mitä pitäisi olla normaalitilanteessa saatika sitten kun sitä tarvitaan ekstraa, eli fyysisessä tai psyykkisessä stressitilassa. 
Kortisoli on siis stressihormoni eli eräänlainen energiahormoni. Sen avulla pysymme vireinä ja saamme asioita aikaiseksi. Tiukassa tilanteessa kortisolin tuotanto lisääntyy, jotta pystyisimme vastaamaan käsillä olevaan haasteeseen.

Koska on kesäloma-aika, seuraava askel otetaan vasta 8.8, jolloin mulle tehdään ACTH-rasituskoe, jossa selviää onko multa rikki lisämunuainen, joka tuottaa kortisolia vai aivolisäke, joka antaa käskyn lisämunuaisille. Joka tapauksessa edessä on todennäköisesti loppuelämän kortisonilääkitys sekä SOS-ranneke käteen siltä varalta etten pysty itse kertomaan että tarvitsen kortisonilääkitystä ja ekstra-annosta esim. joutuessani leikkaukseen tms. 

Hilima seksilomalla

Tässä sairastelun ja seurahommien lomassa olen yrittänyt seurailla Hiliman kiimoja ja pari viikkoa sitten oltiin siinä tilanteessa ettei kiimaa ole sillä hetkellä. Laskekskelin että seuraava kiima ajoittuu näihin aikoihin ja viime torstaina ratsastamaan lähteissä Hilima näytti olevan vähän sinne päin menollaan.

Viestittelin Lauralle että viikonloppuna voitaisiin tulla poikkeilemaan ja sunnuntaille sitten sovittiin treffit. Mitään täyttä varmuutta ei kiimasta ollut kun eläinlääkäriä en saanut näin lyhyellä varoitusajalla ultraamaan. Meillä ei omassa pihassa ole oria ja Bocu-parka ei aiheuta kyllä kummassakaan tammassa mitään värinöitä, mutta toin sen kuitenkin kokeeksi Hiliman tarhan portille pussailemaan ja Hilima kyllä hörisi sille ja olisi seurustellut enemmänkin. Normaalisti se laittaa korvat luimuun ja vihoittelee Boculle, joten ajattelin ystävällisen käytöksen viittaavan kiiman suuntaan.  

Sunnuntaina lastattiin Hilima koppiin ja ajaa hurautettiin Vilskeen kotitallille Kirkkonummelle. Käytiin tervehtimässä ensin rauhallisempaa setämies-oria, joka kohteliaasti hörhötteli Hilimalle, joka vaan killisteli takaisin sen kummempia pissimättä tai muutenkaan innostumatta.
Päätettiin aloittaa kokeilemalla mitä Hilima tykkää astutusliinoista ja jatkaa sitten siitä. Noh, pienen tasajalkahypyn se otti kun ensin potkaisi paarmaa ja liina nykäisi kintusta. Sen jälkeen remmit jaloissa oli ihan kuin jokapäiväinen tilanne, joten uskallettiin ottaa estradille myös toinen päivän päänäyttelijöistä.
Vilske olikin jo virittäytynyt tunnelmaan nähtyään karsinansa ikkunasta että astutuspuomilla seisoo naikkonen remmit kintuissa. Aiempi hikitreeni ratsastuskentällä ei paljon jaloissa painanut kun herra tulla möyrysi taluttajat perässään Hiliman luo.
Hilima, joka oli keskittynyt ruohon syöntiin, pelästyi pahan kerran mokomaa mölyävää ukkelia ja pahastui moisesta härskistä lähentelystä. Vilskeen hypätessä selkään Hilima väisteli alta ja lopulta pukkasi orin alas selästään. Tässä kohtaa Vilskekin yritti hieman romanttisempaa lähestymistapaa ja Hilmakin kyllä pissaili, mutta koska herne oli nenässä niin se pysyi siellä.
Sovittiin että Hilima jää yökylään ja aamulla otetaan uusi yritys.  

Maanantaina töissä vilkuilin kelloa koko aamupäivän ja mietin että mitenköhän siellä mahtaa mennä, kunnes lopulta tuli viesti että onnistuttu on ja Hilima on huomannut rakastuneensa palavasti. Huh. 
Illalla ajelimme hakemaan Hiliman kotiin ja nyt sitten vaan toivotaan että saatiin varsa alulle.

SM-kisat Nokialla 15.7.2017

Meillä oli seuran hallituksessa suuret suunnitelmat tälle vuodelle ja kohokohtana juhlakilpailut, joissa kisattaisiin sekä Suomen- että aluemestaruus. Kilpailuja on suunniteltu jo vuoden alusta lähtien ja tehty kovasti töitä sen eteen että saataisiin hienot kisat aikaan.

Kisat oli tarkoitus pitää ensin elokuussa, mutta koska NBCH-kisat osuivat liian lähelle sitä päivämäärää, siirrettiin kisat heinäkuulle jotta kaikilla kvaalautuneilla on mahdollisuus osallistua. Noh, myöhemmin keväällä kuultiin sitten, että Viroon on tulossa isolla rahalla rakennetut osallistumismaksuttomat kilpailut viikkoa ennen juhlakisaa. Kaikkemme tehtiin jotta saataisiin kilpailijoita, tuplattiinpa vielä rahapalkintokin kun allekirjoittanut kävi Bocun kanssa pari talutusratsastuskeikkaa. Sitten jäätiin vain odottelemaan ilmoittautumisia, loppuviimeksihän kyse on siitä kuka mitäkin arvostaa, toisille on tärkeämpää saada tulos FEI-kisasta kun taas toisille oman maan mestaruus on se ykkösjuttu.

Palkinnot esillä kanttiinissa

Lopulta ilmoittautuneita oli kuusi kappaletta ja saatiin huokaista helpotuksesta. Kun ratsukoita on vähintään viisi, voidaan kilpailla Suomen mestaruudesta, muussa tapauksessa titteli olisi ollut lajimestaruus. Lähtijämäärä oli normaali, tämän verran mestaruuksissa on yleensä ollut porukkaa.

Ruusukkeet

Aluemestaruus olikin sitten kinkkisempi, luokkaan ilmoittautui vain kaksi ratsukkoa. Tiedän, että ainakin neljällä kauden yhtenä tavoitteena oli osallistuminen aluemestaruuskisaan, mutta eivät ehtineet hankkia tarvittavia kvaaleja. 
Luokka yhdistettiin toiseen samanmittaiseen luokkaan, johon oli tulossa yksi ratsukko ja näin saatiin tästäkin luokasta virallinen luokka.

Palkinnot

Viimeiset viikot ennen kisoja olikin joka päivälle jotain hommaa. Tein koristeita kisapaikalle, käsiohjelman sain valmiiksi päivää ennen kisoja, palkintoja kertyi melkoinen kasa kuten myös paljon muuta hommaa.
Erikoisen viisas veto oli lähteä torstaina autolla MiljoonaRockiin Tuuriin kolmen tunnin ajomatkan päähän. Sieltä kun yöllä lähdettiin ajamaan kotia kohden (allekirjoittanut ratissa) niin kotipihassa oltiin kokolailla tasan klo 5 aamulla. Siitä sitten kolmen tunnin unet ja reippaana paistamaan possua kisakanttiinin pulledpork-hampurilaisia varten. Ja leivoinpa siinä sitten vielä kutsuvierastilaisuuteen täytekakunkin. 

Kilpailulla oli myös Suomi100 ja Mahdollisuuksien Hevonen -status

Tonin tullessa töistä napsaistiin asuntovaunu auton perään, haettiin Kaija kamoineen kyytiin ja lähdettiin ajelemaan kohti Nokiaa. Perillä kasattiin kisakeskusta yli iltakymmeneen ja aloin olla jo täysin edesvastuuttomassa tilassa vähine yöunineni.

Kanslia / kanttiini

Kisakeskus sijaitsi upeassa maalaismaisemassa järven rannalla. Tila on entisiä Laukon kartanon alustiloja, johon on tullut aikoinaan laivareitti Tampereelta. Tilalla vietettiin hiljakkoin myös 350-vuotisjuhlaa.
Kanslia ja kanttiini saatiin ihanaan vanhaan torppaan, jossa oli mukavan kokoinen keittiö ja suuri tupa, jossa oli monta pöytää penkkeineen. Myös trackerseuranta laitettiin isosta televisiosta näytille kanttiiniin. Uusi järjestelmä toimi hienosti, tosin se ei ikävä kyllä näytä kilpailijan numeroa kartalla lainkaan, vain pelkän pallon. Palloja onneksi sai laitettua erivärisen eri luokan ratsukoille.
Hevostarkastus saatiin melko lähelle hallin pihaan, jossa sijaitsi myös meikäläisen toimipaikka eli tulospalvelu.
Huoltoalueena toimi iso heinäpelto, jonne oli ajettu vesisäiliöitä sekä hauska vanha paloauto, joka toimitti tankkiauton virkaa.
Kristiina oli hommannut paikalle äänentoiston, joka oli aivan huippuluokkaa. Kuulutukset ja musiikki kantoivat hienosti tulospalveluun asti, jossa olikin melkoisen groovy meininki koko päivän. Hassua, miten paljon hyvä musiikki tekeekään lisänä tunnelmaan.

Mun toimipiste, tulospalvelu

Tracker-seuranta

Huoltoalue

Aamulla kello soi kuudelta ja lähdimme virittämään viimeiset asiat paikoilleen ja pian myös kilpailijoita alkoi saapua ilmoittautumaan.
Reittiselostukset pidettiin kanttiinin tuvassa jossa tarjoiltiin kilpailijoille juhlalliset siniset tervetuliaismaljat.
Aivan luksuksena meillä oli kaksi eläinlääkäriä, joten ei ollut pienintäkään stressiä siitä että syntyykö tarkastuksiin ruuhkaa tai jos joku hevonen loukkaantuu ja tarvitsee erikseen hoitoa.
Kisapäivä sujui hienosti, alkuun ehdin ottaa kuviakin ja päivittää väliaikatietoja myös tapahtuman sivuille Facebookiin. 
SM-luokka starttasi aamulla kahdeksalta ja jo ensimmäiselle tauolle tultaessa oli voittajaratsukko kiskaissut melkoisen kaulan muihin kilpailijoihin ja piti sen loppuun asti. Itsekin oli pakko poistua pisteeltäni seuraamaan ratsukon viimeistä tarkastusta maaliintulon jälkeen ja voi sitä onnea kun ratsukko sai hyväksytyn tuloksen!
Muutenkin tulokset olivat hienoja, sillä vain yksi ratsukko joutui jättämään leikin kesken mestaruusluokassa.

Reittiselostus

Päivällä pidettiin myös kutsuvierastilaisuus, johon oli kutsuttu seuran perustajajäsenet, kaikki entiset puheenjohtajat, liiton edustajia sekä sponsoreita. Jokunen vieras saatiin jopa paikalle asti, ratsastajainliittoa edusti kansanedustaja Sofia Vilkman.
Samassa tilaisuudessa palkittiin myös seuran hallituksessa edelleen aktiivisesti toimiva perustajajäsen Katrin Aia ratsastajainliiton pronssisella ansiomerkillä.

Kutsuvierastilaisuus

Aivan kommelluksitta päivästä ei selvitty, yhden ratsastajan hevonen sai hepulin huoltoalueella pelästyttyään ilmeisesti ratsastajan satulaan kiinnittämää juomapulloa. Hevonen rynnisti pukkilaukalla tielle, johon ratsastaja putosi ja hevonen jatkoi matkaansa tietä pitkin. Kaikeksi onneksi tiellä käveli kisoja katsomassa käynyt mies, jolla oli kävelysauvat mukana. Onneksi hän tajusi reagoida nopeasti, nosti sauvat sivuilleen viuh vaan ja hevonen päätti siltä seisomalta palata takaisin huoltoalueen suuntaan jossa se saatiin kiinni.
Toisen ratsukon huoltotiimissä oli mukana lääkäri, joka tarkasti ratsastajan heti ja paikalle saatiin nopeasti ambulanssi, alueen hälytyskeskusta kun oli etukäteen informoitu että tällainen tapahtuma on käynnissä.
Jokseenkin pöyristyttävää oli toisen paikallaolleen katsojan käytös, hän nappasi älypuhelimen ja alkoi kuvata videolle pudonnutta ratsastajaa ja häntä tarkastanutta ambulanssihenkilökuntaa.

SM-luokan palkintojenjako

Lopulta saatiin kaikki luokat maaliin, pisteet laskettua 2-tason luokkiin ja sekä Suomen Mestari että aluemestari palkittua asiaankuuluvin seremonioin. Myös kilpailun paras suomenhevonen palkittiin erikoispalkinnolla.

Alkuillasta alkoi sitten kisakeskuksen purkaminen ja auton ja vaunun lastaaminen. Kotona taidettiin olla iltayhdeksän pintaan.

Kouvolan kisat 10.-11.6.2017

Pidimme viime vuonna ensimmäistä kertaa starttikurssin ja kisat Kouvolassa. Tälle vuodelle sovittiin hyvissä ajoin jatkoa. Luvassa oli taas Sumaran porukalle viikonloppureissu, koska matkaa oli kuitenkin melkoisesti.

Lauantaina aamulla kymmenen aikoihin Minna ajeli pihaan ja sulloimme minun ja Seijan kamat Minnan ja Krissen sekä kansliakamojen joukkoon auton takakonttiin.
Matka kului joutuisasti rupatellessa ja perillä olimme kahden maissa.
Ensin virittelimme tallinkäytävälle tietokoneen ja projektorin starttikurssia varten valmiiksi. Krisse jäi avustamaan Minnaa starttikurssin kanssa kun minä ja Seija lähdimme tallinomistaja-Annan kanssa poikkeamaan kisakeskuksessa ja merkkaamaan reitit.

Kisakeskus oli upeissa puitteissa karavaanialueella ja reitit, myös uudet, loistavilla pohjilla kivoissa maastoissa.
Lenkkejä oli 2, 16km sekä 24km. Merkkaamisessa meni iltaan asti kun osa reitistä kulki metsäpoluilla jotka piti merkata kävellen.
Kun reitit oli merkattu, menimme vielä kisakeskukselle laittamaan tarvittavat kyltit paikoilleen.

Yöpymispaikka meille oli varattu tallikämpästä, jossa oli ihan mukavat tilat. Ilta meni jutellessa ja napostellessa herkkuja. Fresitapullokin korkattiin, sekä minulla että Minnalla ja myös Krissellä oli synttärit tulossa maanantaina. Hassu yhteensattuma kertakaikkiaan.

Sunnuntaina ajoimme kisakeskukselle puoli kahdeksaksi ja kisapäivä pyörähti käyntiin. Krisse ja minä pyöritimme kansliaa,  Minna oli stewardi ja Seija tuomari.
Tracker-seuranta teki tepposet heti alkuun eikä toiminut koko päivänä, mutta koska ratsukoita oli vain kolmetoista, ei siitä koitunut suurtakaan harmia.
Keli pysyi käsittämättömän hyvänä koko päivän, edellisenä päivänä säätiedotus lupasi sadetta koko päiväksi, mutta vettä ripotteli vain hiukan.

Aikataulut oli tiivistetty vähäisen lähtijämäärän vuoksi melko tiiviiksi ja luokat tulivatkin aivan peräperää maaliin. Jokusia hylkäyksiä tuli niinkuin aina, mutta suurin osa sai hyväksytyn tuloksen ja yksi luokka tosiaan palkittiinkin.

Kotimatkalle lähdettiin hyvissä fiiliksissä ja matkalla pohdittiin myös ensi vuotta. Oliko vähäinen osallistujamäärä seurausta siitä, että kyseessä oli 2-tason kilpailu, jossa pitää rokotukset olla ajan tasalla? Ehkä olisi viisaampaa pitää ensi vuonna sittenkin 1-tason kisat.
Näille suunnille on luvassa vielä toinenkin reissu tälle vuodelle kun Virolahdella pidetään kisat syyskuussa.

Pieleen mennyt kisareissu

Olin ilmoittautunut Lissun kanssa hyvissä ajoin Liesjärven kisoihin 27.5. Tarkoitus oli startata lyhin, eli 16km matka koska ajattelin etten hanki D-lupaa tälle vuodelle.

Tulimme saman viikon maanantaina työpaikan palkintomatkalta Budapestista, tiistain olin töissä mutta illalla lävähti pirunmoinen mahatauti. Oliko kyseessä Unkarin tuliainen vai ihan kotimainen basilisko, mene ja tiedä, mutta siinä viikko vilahti rivakasti ja yhtäkkiä oltiin perjantaissa. 

Perjantaina pystyin jo kävelemään ilman suurempia kouristuksia, joten ajattelin että eiköhän tässä sentään yhden 16 kilometriä hevosen selässä pysytä. Pakkailin kamat valmiiksi ja iltasella lähdimme Kaijan kanssa vielä laittamaan kisakeskuksen valmiiksi. Kaija ja Katrin merkkasivat reitit ja minä yritin siivoilla kansliakonttia, joka oli päässyt talven aikana hiukan homeeseen. Välillä huilailin istualtaan kun heikotti mutta hyvin saatiin lopulta kaikki valmiiksi.

Lauantaiaamuna lähdimme hyvissä ajoin liikkeelle, koska Toni ja Tommi olivat menossa hoitamaan kanttiinia ja ajattelin että Lissulle tekee hyvää katsella rauhassa kisakeskuksen meininkiä.
Koppiin Lissu käveli empimättä suoraan, matkalla tuntui muutama isompi kolina mutta muuten kaikki ok.
Perillä avasin lissulle kopin ikkunan ja sieltä se killisteli maailman menoa samalla kun pureskeli heiniänsä.

Tuntia ennen starttia Toni tuli auttamaan ja otimme Lissun pois kopista ja laitoin sille suitset päähän. Tarkoituksena oli kävellä sen kanssa ristiin rastiin kisakeskusta jotta se saisi rauhassa tutustua paikkoihin. Käännyin laittamaan riimun pois kun tajusin että Lissulla on hännäntyven yläpuolella jotain outoa ja kappas vaan, neidin persnahat olivatkin parista kohtaa aivan rullalla. Ilmeisesti matkan aikana oli kykistelty takapuomin alle ja nahat menneet siitä rullalle.

No, eipä siinä sitten enää mitään ollut tehtävissä, lähdin viemään Lissua eläinlääkärintarkastukseen hakemaan kuljetuslupaa takaisin kotiin. Sääntöjen mukaan näin pitää toimia koska olimme käyneet kansliassa ilmoittautumassa. 
Tuo kisakeskukseen tutustuminen olisi tosiaan ollut hyvä idea, Lissu pelästyi kanttiinia  niin kovin, että meinasi kipata meikäläisenkin nurin. Noh, siitä kuitenkin selvittiin ratsastuskentälle, jossa oli eläinlääkärintarkastusalue. 
Eläinlääkäri neuvoi suihkuttamaan nahattomia kohtia ja laittamaan niihin rasvaa, mittasipa vielä sykkeenkin joka oli kanttiinijärkytyksen jäljiltä 120 :)

Lissu kiipesi koppiin yhtä kiltisti kuin lähtiessäkin ja seisoi koko matkan hievahtamatta paikallaan. Ehkä tästä reissusta opittiin ainakin se, että kopissa jos remuaa niin voi tulla takapuoli kipeäksi. Ja meikäläinen askartelee jonkun pehmusteen takapuomiin ennen seuraavia kisoja.

Kun Lissu oli kiikutettu kotiin, pesty ja rasvattu, ajelimme Tonin kanssa takaisin kisakeskukseen jonne olimme jättäneet Tommin paistelemaan makkaraa kanttiiniin. Auttelin sitten kansliassa, järjestelin palkintoja ja tuloksia sekä yritin muistaa ottaa valokuviakin.

Vaikka kisaaminen jäikin tällä kerralla välistä, oli mukavaa olla menossa mukana välillä kilpailijan ominaisuudessa, kolme vuotta kun on mennyt pelkästään toimihenkilöimisessä.

DIY tallin tuunausta sekä heinäkatosprojekti

Sain vision miten tuunata tallin tarvikelaatikoita. (Sivuhuomautuksena: kun mainitsen sanan "visio", niin koko perheeni poistuu paikalta valoa nopeammin. Mene ja tiedä miksi.) Laatikot on hankittu Ikeasta, ikävä kyllä mustia ei ole enää saatavilla niin piti ostaa valkoisia kaveriksi. Olin miettinyt miten näitä saisi näyttämään yhtenäisemmiltä, joten keksin ruiskaista niihin tekstit harmaalla spraymaalilla. Suunnitelmissa on vaihtaa koko tallin sisustan väri harmaa - musta - valkoiseksi ehkä jo tänä kesänä mutta siitä sitten enemmän kun nämä jo aloitetut projektit on saatu valmiiksi.

Reunimmaiseen tulee vielä "heijastimet"

Heinäkatosprojekti on ollut työn alla jo useamman vuoden, mutta siihen saatiin tartuttua vasta pääsiäisenä. Vanha katos purettiin pois ja naapurin isäntä kävi kaivamassa pohjan auki uuden katoksen anturan valua varten.

Oli hauska seurata kuinka hevosen jumalaton ahneus menee heittämällä pelottavista asioista ohi, Hilima ja Lissu pistelivät sitkeästi päiväheiniä suuhunsa aidan vieressä vaikka kaivinkone mylläsi aidan toisella puolella.

Lapuan reissu 22- 23.4

Huhtikuun lopulla oli jo perinteeksi muodostuneen Lapuan kisamatkan vuoro. Alunperin meitä oli lähdössä matkaan neljä hallituksen jäsentä, mutta viikkoa ennen lähtöä määrä kutistui kolmeen. Mikähän siinä aina onkin että hevosten kanssa tulee jotain kun olisi suunniteltua menoa.
Tupaten täyteen tavaraa saatiin Minnan auto siltikin vaikka lähtijöitä oli yksi vähemmän. Kansliakamat, yöpymiskamat, palkinnot, toimihenkilöiden liivit jne. Kyllä niitä oli laatikko jos toinenkin.
Ajelemaan lähdettiin aamulla ennen kymmentä ja iltapäivän puolella oltiin perillä Tiistenjoella. Tuttuun tapaan Minna piti starttikurssin, tällä kertaa ikävä kyllä neljästä ilmoittautuneesta paikalle vaivautui yksi, joka sai sitten oikein privaattikurssin. 

 Perämettän puskaratsastajista oli paikalla muutama ihminen ja heidän kanssaan laiteltiin kisakeskus valmiiksi. Minä virittelin kanslian paikoilleen ja muut kiinnittelivät opasteita sekä järjestivät maneesiin eläinlääkärin tarkastusalueen odotusalueineen.

Sunnuntaina varsinainen kisapäivä alkoi 7:45 jolloin kanslia avautui ja aloin ottamaan kilpailijoita vastaan. Ikävä kyllä lopullinen lähtijämäärä oli 11, yleensä tällä määrällä ei kisoja järjestetä mutta olimme päättäneet että kun kyseessä on näinkin kaukana oleva paikka, lähdemme reissuun pienemmänkin osallistujamäärän takia.

Ajokeli oli aikaisin aamulla ollut hirveän ja kamalan välimaastosta, mutta kaikki pääsivät onnellisesti perille. Kaikki saivat myös lähtöluvan eläinlääkärintarkastuksessa.

2-tason pisin luokka oli 70km jota lähti suorittamaan yksi ratsukko. Luokkaan oli ilmoittautunut kaksi, mutta toinen hevonen oli loukannut itsensä kilpailua edeltävänä päivänä. Lenkkien pituudet olivat 27km + 27km + 16km, tauot 30min + 30 min. Ratsukon matka sujui hyvin, ei yhtä menevästi kuin kaverin kanssa olisi kuulemma mennyt, mutta kokemus tämäkin ratsukolle yksinään etenemisestä. Lopputuloksena hyväksytty tulos km-ajalla 13,3 km/h.

2-tason toiseksi pisin matka oli 54km (27km + 27km) ja siihen olikin mukavasti lähtijöitä, 6kpl. Pääsin siis laskemaan pisteitäkin palkintojenjakoa varten. Porukka pysyi kasassa lähes koko matkan ja  kilometriajoiksi ratsukoille tuli 14.0 - 15.0km/h. Eläinlääkärintarkastuksessa tuli pieniä eroja pisteytykseen joten ratsukot saatiin paremmuusjärjestykseen ja palkittua.

1-tasolla kisattiin yksi luokka, pituus 16km. Lähtijöitä oli 4 kappaletta. Tämäkin porukka ratsasti alusta loppuun asti yhdessä ja kaikille tuli kilometriajaksi 9,7km/h.

Ihme kyllä myös säätila pysyi hyvänä, jopa aurinkoisena koko päivän. Vasta kun kamat oli pakattu ja auton nokka kääntyi kohti kotia, alkoi tihutella milloin mitäkin. Välillä vettä, välillä räntää ja jopa rakeita.

Lopputulemana kisat menivät mukavasti, rahallisesti mennään varmasti pakkasen puolelle näin pienellä lähtijämäärällä. Tässä onkin mietinnän paikka pitäisikö ensi vuonna sittenkin järjestää 1-tason kisat ja vaikka harjoituskilpailuluokka, jolloin ei tarvittaisi rokotuksia ja ne jotka eivät saa ajoissa hevostaan Kipaan tai E-lupaa tehtyä voisivat silti kisata harjoitusluokassa.
Tämä on edelleen kehityksen paikka, miten saada kilpailijat heräämään ajoissa ilmoittautumaan ja hoitamaan lupa-asiansa kuntoon. Liekö se tämä hetimullekaikkinyt-nykyaika, joka saa ihmiset luulemaan että kaikki järjestelmämuutokset tapahtuvat muutamassa minuutissa? Kuitenkin E-luvan päivittyminen vie useamman päivän ja jos hevonen ei löydy Kipasta, joku SRL:ssä laittaa sen sinne ihan käsipelillä eli ei viikonloppuna. Pelkkä kisakutsussa muistuttaminen ei ainakaan riitä, muistutella on yritetty myös FB:n tapahtumasivulla, mitähän muuta vielä keksisi?