maanantai 20. toukokuuta 2019

Kuulumisia, valmennusta ja Kellokosken kisat

Edellisestä kirjoituksesta on aivan hävyttömän pitkä aika, tässä on menty taas pää kolmantena jalkana niin kirjoittamiselle ei muka ole löytynyt aikaa.

Vihdoin ja viimein saatiin Lissun kanssa ensimmäinen tulos mr-kisoista Urjalassa, siitä tulossa oma erillinen postaus jahka kerkiän.

 

Viime kuulumisten jälkeen on polkaistu käyntiin matkaratsastusseurojen yhteinen valmennusryhmä, joka alkukangertelujen jälkeen lähti ihan hyvin toimimaan ainakin meidän seurassa. Matkaratsastuskomitea järjesti kaksi aloitustapahtumaa, ensimmäinen livenä ja toinen Skypellä. Ensimmäiseen koulutukseen en lopulta osallistunut lainkaan kun järjestelyt menivät hiukan poskelleen, toiseen osallistuin Skypellä ja oli kyllä antoisa koulutus.


Oman seuran valmennusryhmälle järjestettiin ensimmäinen luento meillä kotona, aiheena oli kilpailupäivä, siihen valmistautuminen ja kisoissa toimiminen. Pari tuntia meni nopeasti ja teorian jälkeen siirryttiin käytännön harjoitukseen eli hevostarkastuksessa toimimiseen.  
Lissu pääsi demohevoseksi ja pareittain harjoittelimme hevostarkastukseen tulemista (ilmoitetaan reippaasti "numero viisi ilmoittautuu!") ja siellä toimimista. Milloin otetaan loimi pois, miten lähdetään juoksemaan, mitä vauhtia juostaan jne.


Lissu käyttäytyi yllättäen kuin ammattilainen ja seisoi kiltisti, juoksi kun pyydettiin ja vain hiukan kiihdytteli juostessa.


5.5 olin tuomarina 1-tason kisoissa Horsy Teamin kisoissa Ratsutalli Vivelyssä Kellokoskella.



Kisoihin oli ilmoittautunut yli 30 ratsukkoa, mikä on melkoisen huima määrä. Kyllä tuolla suunnalla olisi näemmä kisoille tilausta, toivottavasti seura innostuu järjestämän kisoja jatkossakin. 


Tilaa olisi ollut vieläkin isommalle porukalle, kuulemma heillä käy koulukisoissa n. 80 ratsukkoa, eli se selitti järjestävän porukan reippaan otteen hommiin tarttumisessa. Tuomarina oli helppoa olla kun tilat olivat selkeät ja porukka hyvin briiffattu. Kelikin suosi, vettä saatiin vain muutama ripsaus.


Väkimäärä näytti siltä että jatkossakin olisi ehkä toivoa isommista kilpailijamääristä, mikä olisi todella hieno asia.












 

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Stewardiharjoittelu Hyvinkäällä Stable Novassa

Tässä kun vauhtiin päästiin näiden stewardiharjoittelujen kanssa niin rykäisinpä vielä viimeisenkin pois listalta, paikkana Stable Nova Hyvinkäällä.
Kisoissa oli mukana kaikki tasot, Racing Noviisisarja ja muita nuorten hevosten luokkia 2-tasolla sekä kansalliset 120, 130 ja 140-luokat.



Lähdin aamulla puoli seiskan maissa ajelemaan Hyvinkäälle ja perillä Stable Novassa olin 8 maissa. 1-tason luokat olivat juuri alkamassa joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Verryttelymaneesina toimi hyvinkään Urheiluratsastajien maneesi, joten tilaa oli mukavasti. Päästewardi Nina Konkarin ja stewardi Nina Heikinheimo perehdyttivät meikäläisen systeemeihin sisään ja siinä sitten päivä lähti pyörimään. Luokkien välillä napsittiin verkkaesteet radan keskelle pois lanauksen tieltä ja laitettiin merkkiteipit tolppiin luokkien korkeuksien mukaan.




Juurikaan mihinkään ei päivän aikana tarvinnut puuttua, ehkä kolmella ratsukolla oli nuorten hevosten luokissa vääränlaiset takasuojat, siinä kaikki. Tekeminen oli enemmän aikataulujen tiedottamista ja apukäden ojennusta.



Ratsukoissa oli paljon samoja kuin viikko sitten Ypäjällä, ihan sieltä huipulta lähtien. Yhtä mukavasti kuin viikko sitten, myös tällä kerralla yhteistyö pelasi verryttelyssä vaikka väkeä oli aika ajoin melko paljonkin. Toki muutaman kerran kävi niin, että joku hevosista säikähti tai sai muuten vaan perseilykohtauksen ja porukalla meni rytmi sekaisin, mutta sen kummempia vaaratilanteita ei saatu aikaan. Aika pitkälle porukka varmaan kyllä tietää myös toistensa hevosten temput ja vaikeampia ykisilöitä osataan varoa. 


Nyt olisi sitten pakolliset harjoittelut suoritettu ja toimihenkilöoikeuden hakemuslomakkeen saisi lähettää liittoon. Lajistewardiasioita en kyllä ala ihan hetkeen edes ajattelemaan.

Seuraavaksi polkaistaan käyntiin seuravalmennukset, porukkaan pitäisi nyt saada väkeä mukaan. Ajattelin itsekin ilmoittautua ja vihdoin asettaa jonkunlaisia tavoitteita Lissun kanssa kisaamiselle.

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Stewardiharjoittelussa Ypäjällä

Koska lääkäri oli määrännyt minulle kolme viikkoa tylsistymistä, havahduin siihen tosiasiaan että nyt jos koskaan on hyvä aika suorittaa loput stewardiharjoittelut jotta saa laittaa toimihenkilöoikeuksien hakemuslomakkeen eteenpäin. Itseltäni puuttui vielä kolme harjoittelua, Kaijalta kaksi.
Ilmoittauduimme siis reippahasti Ypäjälle Hevosopisto Horse Show:hun lauantaille ja sunnuntaille. Päästewardina oli Pia "Piude" Myrskog ja hänen kanssaan Satu Peltomäki. 

Hurautimme paikalle lauantaiaamuna klo 7 ja pienen etsiskelyn jälkeen löysimme opastajamme. 
Vietimme käytännössä koko päivän Ypäjä-hallissa joka toimi verryttelyalueena. Maneesi oli jaettu kahtia, toisessa päässä oli sileän verkka ja toisessa hypättiin. Tilaa oli niin paljon, ettei verryttelijöiden määrää oltu rajoitettu ja homma menikin tosi sujuvasti koko päivän.


Päivä alkoi nuorten hevosten luokalla, joten verryttelijöiltä katsastettiin että varustus, pääasiassa suojat ovat sääntöjen mukaiset. Ja näinhän kaikilla olikin, koko päivän aikana ei tarvinnut kenenkään varusteisiin puuttua. Parin ratsastajan kanssa stewardit joutuivat ottamaan pienen keskustelun hevosen kohtelusta, mutta nekin varsin lievällä tasolla. Verryttelyssä oli ajoittain paljonkin verkkaajia, kuitenkin kaikki toimivat sulassa sovussa, esteitä nostettiin, laskettiin ja nostettiin taas. Tunteet eivät juurikaan kuumenneet vaikka meno ajoittain hektistä olikin. Muutama silmienpyörittelijä mukaan mahtui mutta kenenkään ego ei onneksi vaatinut liikaa tilaa.
Kertaalleen käytiin myös tallit läpi sekä piha-alue traileriparkkeineen, sielläkin oli kaikki kunnossa mutta samalla tuli opittua mitä puututtavaa voi tulla vastaan. 
Lauantaina toimimme iltapäivän osalta myös verkan "ulosheittäjinä", eli ilmoitimme radiopuhelimella portille mitkä ratsukot ovat lähteneet verryttelystä kohti kilpailumaneesia.



Kilpailun järjestäjänä toimi Pp-Horseshow, joka on tuttu mm. Powerparkin kisoista sekä Tuurin MiljoonaHevosesta. Tosi kiva porukka ja järjestelyt sujuivat ainakin meikäläisen näkökulmasta hyvin. Luokkien välissä nappasimme pikaisesti verkkaesteet kentän keskelle ja kenttä ajettiin isolla jyrällä tasaiseksi. 
Toimihenkilöistä pidettiin hyvää huolta, Ypäjä-hallissa oli saatavilla lämmintä juotavaa ja leipää/sämpylää, Opistohallissa taas lämmin ruoka, lauantaina jopa kahteen kertaan.

Oli erittäin mielenkiintoista päästä seuraamaan verryttelyä ihan kentän keskeltä, kuunnella valmentajien ohjeita ja seurata miten jotain asiaa korjattiin. Mukana oli suomen huippunimiä, kuten Granroth, Jensen, Backlund ynnä muut. Ratojakin ehdin nähdä päivän aikana muutaman, lähinnä ruokatauoilla.

Päivä oli pitkä mutta erittäin opettavainen, kotiin päästiin klo 21 pintaan iltasella.

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Hormoonihuuruista meininkiä ja katkenneita luita


Kolmisen viikkoa sitten päästiin yhteislenkille Lissun ja Vilskeen kanssa kun Kirsi tuli ratsastamaan. Hälle asia tuli kyllä pienenä yllätyksenä, luuli ratsastavansa Hilimalla. Olin kaukaa viisas ja otin Vilskeen valmiiksi jo käsittelyyn niin Kirsi ei paljoa ehtinyt vinkumaan kun hoputin hänet satulaan. "Et sä edes huomaa niitä palleja."
Reissu meni ihan hyvin, jutteluetäisyydellä pystyy hyvin ratsastamaan, meni Vilske sitten edellä tai takana. Mentiin lähiteitä edestakaisin niin nähtiin samalla että ensimmäistä kertaa yksinään pihaan jäänyt Hilima ei sekoillut itsekseen kun käpsyteltiin pihan ohi.



 Maanantaina 25.2 kävin pikaisesti Lissun kanssa ihan teitä pitkin hölköttelemässä. Yllättävän hyvässä kunnossa tienpohjat, joten mentiin paikoin melko rivakkaakin ravia. Siinä on hyvä tarkastaa että peli vetää symmetrisesti. Aika kivasti saatiin myös löysä siirtymä laukkaan ja myös koko laukkapätkä ilman kiihdyttelyjä tai ryntäilyjä. Syynä voi toki olla kiima, Lissu on aina ekstramukava ratsastaa kiimassa. Se vaan mennä jeesustelee eikä säiky tai säpsy niinkuin normaalisti.

Seuraavat yhteislenkkitreffit oli sovittu tiistaille, mutta fibromyalgian pirulainen veti meikäläisen niin kanveesiin että nukahdin töissäkin kertaalleen istualtaan työpisteelläni. Kotiin päästyä nukuin iltaan asti, kävin tekemässä iltatallin ja nukuin aamuun. 


Torstaina olikin sitten helvetti irti. Katselin sattumalta töissä tallin valvontakameraa ja siellähän näkyi Lissu Hiliman tarhan taka-aidan takana metsässä. Soitin Tonille, joka onneksi oli talvilomalla kotona ja meni samantein pihalle. No siellähän olikin sitten Vilske Lissun kaverina nyppimässä mustikanvarpuja lumen alta ja voimme vain kuvitella mitä muuta kuin syömistä metsän siimeksessä on harrastettu.
Sanoin Tonille että nyt pitää sitten varoa kun menee Vilskettä pyydystämään, koska ainakin astutushommissa se on aika karjas ja keulii helposti. Ja sitten katselin valvontakamerasta kun hän reippahasti marssi toiminnan ytimeen ja talutti Vilskeen riimusta talliin. Mitäpä sitä nyt mitään ohjeistusta kuuntelemaan...

Soittelin sitten eläinlääkärille että mitäs nyt tehdään. Hieman huvittunut tohtori kertoi, että eipä tässä hätiä mitiä, tehdään treffit parin viikon päähän ja annetaan kiimapiikki. Samalla saa Vilske sitten rokotuksen, että ei tule laskua pelkän seksihurjastelun takia. Pelkän tuurin varaan en uskalla jättää, ikävä kyllä valvontakameran tallennin oli pois päältä niin ei pääse sieltäkään katsomaan onko astumista tapahtunut vai ei.

Lissun porttiin lisättiin lisävahvistusta, se nimittäin oli kontannut portin alta ja mennyt Vilskeen luo häröilemään eikä toisinpäin niinkuin voisi kuvitella. 

 Toissa sunnuntaina menin Vilskeen kanssa peltoradalle, käveltiin ensin muutama kierros ja lähdettiin sitten hölkkäämään. Radalla on yhdessä kohdassa jäinen lätäkkö, jota olin väistämässä, otin ilmeisesti vähän liian napakasti kiinni ja Vilske heitti protestipukin. Tämä olisi ollut ihan jees, mutta samalla se astui radan hankikantoisen reunan päälle, kompastui ja hävisi meikäläisen alta.
Sain pidettyä oikeasta ohjasta hetken kiinni niin että laskeuduin ihan optimaalisesti oikealle kankulle enkä päälleni kuten yleensä. Häntäluukin säästyi osumalta, mutta loppu kroppa laskeutui myös radan reunan päälle sillä seurauksella että pari kylkiluuta napsahti murteille. Tässä kun ei varsinaisesti oltu ekaa kertaa pappia kyydissä luunmurtumien kanssa niin arvasin heti mitä oli käynyt. Haukoin ilmat takaisin keuhkoihin ja lähdin hölkkäämään Vilskeen perässä kotiin. Hän siellä olikin muun perheen kanssa makkaranuotiolla joten sen kummempaa pyydystämisoperaatiota ei tarvittu vaan kipusin takaisin selkään ja menin kentälle tekemään vielä puolisen tuntia jotakin.

Maanantaina kävin sitten lääkärissä joka määräsi kolmisen viikkoa ratsastus- , nostelu- ja kiertoliikekieltoa. Suunnittelin kyllä että viikon hulimisen jälkeen Kirsi olisi voinut teipata tuon kyljen ratsastamisen ajaksi, mutta tuo ovela yksilö olikin vihjannut yhteiselle lääkäritutullemme suunnitelmistani ja sain kiukkuisen puhelun ja luennon mitä tapahtuu jos kylkiluu menee keuhkosta läpi.
Lupasin pyhästi pysyä paikallaan, varsinkin kun hän kertoi nämä asiat ensin puolisolleni joka lupasi varmistaa että näin tapahtuu.
Eli tässä on nyt sitten luettu kirjaa, syöty suklaata ja juotu viiniä sohvalla (jälkimmäinen ihan lääkärin määräyksellä). Ja rasvailtu varusteita sillävälin kun Kirsi on liikuttanut hevosta. Ja tehty 2 päivää stewardiharjoittelua, koska nythän on mitä loistavin aika siihen kun ei voi muutakaan tehdä.

lauantai 23. helmikuuta 2019

Vilskeen kyytiin ja vielä Lissunkin

Hymy korvissa
 Lauantaina vihdoin pääsin kiipeämään Vilskeen selkään. Olin menossa jo torstaina, mutta meillä olikin sukulointireissu josta kuulin niinkuin yleensäkin, eli samana päivänä. Perjantaina oli upea ilma ja aamupäivän töissä vilkuilin kelloa että menisipä päivä nyt nopeasti niin pääsisi ratsastamaan, mutta sitten kävikin niin että ylläripylläri vatsa sai jonkun hepulin ja meni aivan sekaisin. Lähdin kesken päivän kotiin, jouduin ajaa hurauttamaan melko nopeasti tuon 17km kotiin ja ehdin nippanappa perille ilman vahinkoa. Matkalla ohitin sattumalta Tonin, joka oli katsonut etä kukas hullu sieltä tuolla tavalla kaahaa. Ja kas, vaimohan se siinä.
 Siinä menikin sitten se ilta, en uskaltanut ottaa riskiä että satulassa tulisi joku ruikkujuttu. Olisi sekin ollut, ikimuistoinen ensiratsastus omalla kasvatilla ja paskot housuusi.


Vähän myös tippa linssissä
Eli tänään siis. Raaputin Vilskeestä ensin pienen villakoiran verran karvaa, sovittelin vehkeet päälle ja kapusin kyytiin. Heh, pääsin jopa ilman pallia kyytiin! Pyörittiin ensin hetki kentällä (joka on peilijäätä, hiphei) jotta saatiin viralliset kuvat otettua, taisipa siinä pieni kyynelkin tirahtaa. Ihan kuin olisi istunut Vilskeen emän Pimun selässä. Oi niitä aikoja.
Lähdettiin siitä metsätielle ja sitä kautta metsäpolulle. No, se oli kyllä virhe. Paikoitellen oli hankikanto, paikoin upotti polveen asti. Vilske kyllä urheasti rämpi polun läpi asti, mutta oli sillä ressukalla hiki karvapomppansa sisällä.



Lissun kanssa tehtiin ratatreeni peltoradalla, joka oli tehty Tommin crossimopoilua varten. Sehän toimi mitä parhaiten ratsastamiseen, joten jatkossa pitänee sopia teinin kanssa ratavuorot. Todennäköisesti sillä päästään tämän pahimman peilijääkauden yli.

Yritin keskittyä taas pitämään hyvän asennon ja häiritsemään hevosta mahdollisimman vähän. Helpommin sanottu kuin tehty, Lissu kun kiihdyttelee tahtia ihan oman makunsa mukaan, välillä muka pelästyy tai sitten muuten vaan kaasuttaa. Yritin keskittyä jarruttamaan hitaasti ja välttämään peitsaamista, eli jarrua ja tasapaino takaisin.
Nyt kun siinä rinkiä nytkytellessä oli aikaa keskittyä hiukan myös itseeni niin huomasin, että vanha ongelma ei ole poistunut edelleenkään. Ilmeisesti mä olen niin toispuoleinen, että oikea jalka taittuu nilkasta oudosti ulospäin. Sitähän mä en huomaa ennenkuin jalkapohjasta vetää suonta niin että vinkuna käy. Mä teen samaa kentällä ratsastaessa, mutta siinä muistan korjata jalan asentoa aina välillä.




keskiviikko 20. helmikuuta 2019

(Liikaa) rakkautta ilmassa


Kun Vilskeen muutosta meille oli sovittu, alkoi tietenkin ankara mietintä miten sovittaa ori ja 2 tammaa yhteen. Olen ollut mukana jokusen kerran kun Vilske on astunut tammoja ja tiedän kuinka riehekasta puuhaa se on.

Päätettiin laittaa Vilske ja Hilima vierekkäin, koska Hilima on tiine eikä sitten häiriköi Vilskettä kiimoilla. Aidasta tehtiin 2m korkea ja sähköt kulkemaan molemmille puolille aitaa pitkillä eristimillä.


Vilske kunnioittaa sähköä ja ylipäänsä aitaa ihan ok, kun taas jonkinlaiseen mielenhäiriöön joutunut Hilima möykkää, nojailee aitaan, juoksee ja möykkää taas. Eipä tullut tämä vaihtoehto mieleen kyllä ollenkaan.
Myöskin hevosia siirrellessä talliin ja takaisin äänessä ei suinkaan ole ori, vaan pimpahtanut tammani joka kiljuu, hörhöttää, töhöttää ja kuopii maata.

Tehtiin sitten aitaan Hilimankestävä lisäys jotta saataisiin pysyvästi turvat pois kosketusetäisyydeltä. Lisäsin myöskin vielä yhden sähkölangan tolpista suoraan ylöspäin ja ajattelin tarkistaa vielä paimenenkin. Nappasin märillä hanskoilla toisesta navasta kiinni ja hyvä ettei lentänyt pipa päästä, sen verran railakkaasti napautti. Otin paimenen pois virroista ja putsasin liitännät. 
Kun sain virrat takaisin päälle, Hilimalla ja Vilskeellä oli juuri pussailu menossa, Vilske sai turpaansa sellaisen tällin että rakkaus loppui kyllä siihen. Molemmat marssivat heinäkasoilleen eli toiseksi suurimman rakkautensa luo. Vakoilin niitä siinä tallihommia tehdessä ja vaikka Hilima kävi muutaman kerran aidalla hörisemässä, Vilske kyllä tuli aidalle, seisoskeli siinä hetken ja meinasi että ei saakeli, antaa olla ja meni takaisin heinäkasalle.


Suuri kysymys tässä nyt on Hiliman häröily. Noinkohan se on enää tiine? Olenko vaan onnistunut syöttämään sen siihen kuntoon että se näyttää hyvinkin tiineeltä? 

Lissuhan pamahti myös sellaiseen kiimaan että hyvä ettei persaus irtoa. Se liihottaa tarhassaan aidanviertä häntä soihtuna "Hei kato mua!" "HEI! Kato mua!" "HEIKATOMUA!!"
Positiivisena puolena voisin mainita että syvästä hangesta ja päättömästä rallittamisesta huolimatta naarmuja nolla ja kaikki kengät jalassa. 

Vähempikin hormonaalisuus riittäisi, kiitos. 


Lissun kanssa käytiin maastoilemassa, tiet ovat peilijäätä ja poluilla aukeissa paikoissa on polveen asti lunta, metsässä hiukan vähemmän. Hevosparka oli aivan hiestä märkä ihan vaan kävelyn jäljiltä. Onneksi meillä on myös pellolle aurattu moporata jonka voin omia omaan käyttööni.

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Ympyrä on sulkeutunut


Olin odottanut tätä päivää liki hysteerisellä innolla, kasvattini Vilske muutti tänään meille varhaiseläkettä viettämään. Lauralla on menossa ruuhkavuodet pienen tyttösen ja pienen hevostyttösen kanssa ja Vilske on nyt 16-vuotias. Terveydeltään se on liki samassa kunnossa kuin 15 vuotta sitten tästä pihasta lähtiessään eli harrastamiselle rajoitteet tulevat pelkästään meikäläisen suunnasta. Pelkkä ajatuskin yli 40cm esteiden hyppäämisestä pyörryttää, joten mitään suurta revittelyä ei ole suunnitteilla.



Oriinpitävät aidat oli värkätty valmiiksi ja kaikki kunnossa. Laura kurvasi pihaan kopin kanssa ja päästettiin Vilske heti tarhaan jaloittelemaan. Yllättäen Hilima alkoikin aivan helvetin ylisosiaaliseksi, hörisi ja tohkotti aidalle vastaan. No, mitäpä siitä seurasi, haistelua, kiljumista ja Vilske potkaisi aidasta muutaman lankun irti. Lisättiin sitten Hiliman puolelle kevyttolpista toinen aita jotta kaikenlainen pusuttelu saatiin loppumaan.
Käytiin välissä syömässä ja vahdin hevosia samalla valvontakameran kautta. Onneksi, sillä uudesta ystävästään erityisen innostunut Hilima oli luikerrellut aitojen väliseen kujaan. Kipaisin hätistämässä sen omalle puolelleen ja laitettiin tolppiin vielä toinenkin lanka.



Laura lähti ajelemaan kotiinpäin ja minä jäin ihmettelemään pihaan että tässä sitä nyt ollaan sitten, ori ja 2 tammaa. Voi venäjä.