tiistai 19. maaliskuuta 2019

Hormoonihuuruista meininkiä ja katkenneita luita


Kolmisen viikkoa sitten päästiin yhteislenkille Lissun ja Vilskeen kanssa kun Kirsi tuli ratsastamaan. Hälle asia tuli kyllä pienenä yllätyksenä, luuli ratsastavansa Hilimalla. Olin kaukaa viisas ja otin Vilskeen valmiiksi jo käsittelyyn niin Kirsi ei paljoa ehtinyt vinkumaan kun hoputin hänet satulaan. "Et sä edes huomaa niitä palleja."
Reissu meni ihan hyvin, jutteluetäisyydellä pystyy hyvin ratsastamaan, meni Vilske sitten edellä tai takana. Mentiin lähiteitä edestakaisin niin nähtiin samalla että ensimmäistä kertaa yksinään pihaan jäänyt Hilima ei sekoillut itsekseen kun käpsyteltiin pihan ohi.



 Maanantaina 25.2 kävin pikaisesti Lissun kanssa ihan teitä pitkin hölköttelemässä. Yllättävän hyvässä kunnossa tienpohjat, joten mentiin paikoin melko rivakkaakin ravia. Siinä on hyvä tarkastaa että peli vetää symmetrisesti. Aika kivasti saatiin myös löysä siirtymä laukkaan ja myös koko laukkapätkä ilman kiihdyttelyjä tai ryntäilyjä. Syynä voi toki olla kiima, Lissu on aina ekstramukava ratsastaa kiimassa. Se vaan mennä jeesustelee eikä säiky tai säpsy niinkuin normaalisti.

Seuraavat yhteislenkkitreffit oli sovittu tiistaille, mutta fibromyalgian pirulainen veti meikäläisen niin kanveesiin että nukahdin töissäkin kertaalleen istualtaan työpisteelläni. Kotiin päästyä nukuin iltaan asti, kävin tekemässä iltatallin ja nukuin aamuun. 


Torstaina olikin sitten helvetti irti. Katselin sattumalta töissä tallin valvontakameraa ja siellähän näkyi Lissu Hiliman tarhan taka-aidan takana metsässä. Soitin Tonille, joka onneksi oli talvilomalla kotona ja meni samantein pihalle. No siellähän olikin sitten Vilske Lissun kaverina nyppimässä mustikanvarpuja lumen alta ja voimme vain kuvitella mitä muuta kuin syömistä metsän siimeksessä on harrastettu.
Sanoin Tonille että nyt pitää sitten varoa kun menee Vilskettä pyydystämään, koska ainakin astutushommissa se on aika karjas ja keulii helposti. Ja sitten katselin valvontakamerasta kun hän reippahasti marssi toiminnan ytimeen ja talutti Vilskeen riimusta talliin. Mitäpä sitä nyt mitään ohjeistusta kuuntelemaan...

Soittelin sitten eläinlääkärille että mitäs nyt tehdään. Hieman huvittunut tohtori kertoi, että eipä tässä hätiä mitiä, tehdään treffit parin viikon päähän ja annetaan kiimapiikki. Samalla saa Vilske sitten rokotuksen, että ei tule laskua pelkän seksihurjastelun takia. Pelkän tuurin varaan en uskalla jättää, ikävä kyllä valvontakameran tallennin oli pois päältä niin ei pääse sieltäkään katsomaan onko astumista tapahtunut vai ei.

Lissun porttiin lisättiin lisävahvistusta, se nimittäin oli kontannut portin alta ja mennyt Vilskeen luo häröilemään eikä toisinpäin niinkuin voisi kuvitella. 

 Toissa sunnuntaina menin Vilskeen kanssa peltoradalle, käveltiin ensin muutama kierros ja lähdettiin sitten hölkkäämään. Radalla on yhdessä kohdassa jäinen lätäkkö, jota olin väistämässä, otin ilmeisesti vähän liian napakasti kiinni ja Vilske heitti protestipukin. Tämä olisi ollut ihan jees, mutta samalla se astui radan hankikantoisen reunan päälle, kompastui ja hävisi meikäläisen alta.
Sain pidettyä oikeasta ohjasta hetken kiinni niin että laskeuduin ihan optimaalisesti oikealle kankulle enkä päälleni kuten yleensä. Häntäluukin säästyi osumalta, mutta loppu kroppa laskeutui myös radan reunan päälle sillä seurauksella että pari kylkiluuta napsahti murteille. Tässä kun ei varsinaisesti oltu ekaa kertaa pappia kyydissä luunmurtumien kanssa niin arvasin heti mitä oli käynyt. Haukoin ilmat takaisin keuhkoihin ja lähdin hölkkäämään Vilskeen perässä kotiin. Hän siellä olikin muun perheen kanssa makkaranuotiolla joten sen kummempaa pyydystämisoperaatiota ei tarvittu vaan kipusin takaisin selkään ja menin kentälle tekemään vielä puolisen tuntia jotakin.

Maanantaina kävin sitten lääkärissä joka määräsi kolmisen viikkoa ratsastus- , nostelu- ja kiertoliikekieltoa. Suunnittelin kyllä että viikon hulimisen jälkeen Kirsi olisi voinut teipata tuon kyljen ratsastamisen ajaksi, mutta tuo ovela yksilö olikin vihjannut yhteiselle lääkäritutullemme suunnitelmistani ja sain kiukkuisen puhelun ja luennon mitä tapahtuu jos kylkiluu menee keuhkosta läpi.
Lupasin pyhästi pysyä paikallaan, varsinkin kun hän kertoi nämä asiat ensin puolisolleni joka lupasi varmistaa että näin tapahtuu.
Eli tässä on nyt sitten luettu kirjaa, syöty suklaata ja juotu viiniä sohvalla (jälkimmäinen ihan lääkärin määräyksellä). Ja rasvailtu varusteita sillävälin kun Kirsi on liikuttanut hevosta. Ja tehty 2 päivää stewardiharjoittelua, koska nythän on mitä loistavin aika siihen kun ei voi muutakaan tehdä.

lauantai 23. helmikuuta 2019

Vilskeen kyytiin ja vielä Lissunkin

Hymy korvissa
 Lauantaina vihdoin pääsin kiipeämään Vilskeen selkään. Olin menossa jo torstaina, mutta meillä olikin sukulointireissu josta kuulin niinkuin yleensäkin, eli samana päivänä. Perjantaina oli upea ilma ja aamupäivän töissä vilkuilin kelloa että menisipä päivä nyt nopeasti niin pääsisi ratsastamaan, mutta sitten kävikin niin että ylläripylläri vatsa sai jonkun hepulin ja meni aivan sekaisin. Lähdin kesken päivän kotiin, jouduin ajaa hurauttamaan melko nopeasti tuon 17km kotiin ja ehdin nippanappa perille ilman vahinkoa. Matkalla ohitin sattumalta Tonin, joka oli katsonut etä kukas hullu sieltä tuolla tavalla kaahaa. Ja kas, vaimohan se siinä.
 Siinä menikin sitten se ilta, en uskaltanut ottaa riskiä että satulassa tulisi joku ruikkujuttu. Olisi sekin ollut, ikimuistoinen ensiratsastus omalla kasvatilla ja paskot housuusi.


Vähän myös tippa linssissä
Eli tänään siis. Raaputin Vilskeestä ensin pienen villakoiran verran karvaa, sovittelin vehkeet päälle ja kapusin kyytiin. Heh, pääsin jopa ilman pallia kyytiin! Pyörittiin ensin hetki kentällä (joka on peilijäätä, hiphei) jotta saatiin viralliset kuvat otettua, taisipa siinä pieni kyynelkin tirahtaa. Ihan kuin olisi istunut Vilskeen emän Pimun selässä. Oi niitä aikoja.
Lähdettiin siitä metsätielle ja sitä kautta metsäpolulle. No, se oli kyllä virhe. Paikoitellen oli hankikanto, paikoin upotti polveen asti. Vilske kyllä urheasti rämpi polun läpi asti, mutta oli sillä ressukalla hiki karvapomppansa sisällä.



Lissun kanssa tehtiin ratatreeni peltoradalla, joka oli tehty Tommin crossimopoilua varten. Sehän toimi mitä parhaiten ratsastamiseen, joten jatkossa pitänee sopia teinin kanssa ratavuorot. Todennäköisesti sillä päästään tämän pahimman peilijääkauden yli.

Yritin keskittyä taas pitämään hyvän asennon ja häiritsemään hevosta mahdollisimman vähän. Helpommin sanottu kuin tehty, Lissu kun kiihdyttelee tahtia ihan oman makunsa mukaan, välillä muka pelästyy tai sitten muuten vaan kaasuttaa. Yritin keskittyä jarruttamaan hitaasti ja välttämään peitsaamista, eli jarrua ja tasapaino takaisin.
Nyt kun siinä rinkiä nytkytellessä oli aikaa keskittyä hiukan myös itseeni niin huomasin, että vanha ongelma ei ole poistunut edelleenkään. Ilmeisesti mä olen niin toispuoleinen, että oikea jalka taittuu nilkasta oudosti ulospäin. Sitähän mä en huomaa ennenkuin jalkapohjasta vetää suonta niin että vinkuna käy. Mä teen samaa kentällä ratsastaessa, mutta siinä muistan korjata jalan asentoa aina välillä.




keskiviikko 20. helmikuuta 2019

(Liikaa) rakkautta ilmassa


Kun Vilskeen muutosta meille oli sovittu, alkoi tietenkin ankara mietintä miten sovittaa ori ja 2 tammaa yhteen. Olen ollut mukana jokusen kerran kun Vilske on astunut tammoja ja tiedän kuinka riehekasta puuhaa se on.

Päätettiin laittaa Vilske ja Hilima vierekkäin, koska Hilima on tiine eikä sitten häiriköi Vilskettä kiimoilla. Aidasta tehtiin 2m korkea ja sähköt kulkemaan molemmille puolille aitaa pitkillä eristimillä.


Vilske kunnioittaa sähköä ja ylipäänsä aitaa ihan ok, kun taas jonkinlaiseen mielenhäiriöön joutunut Hilima möykkää, nojailee aitaan, juoksee ja möykkää taas. Eipä tullut tämä vaihtoehto mieleen kyllä ollenkaan.
Myöskin hevosia siirrellessä talliin ja takaisin äänessä ei suinkaan ole ori, vaan pimpahtanut tammani joka kiljuu, hörhöttää, töhöttää ja kuopii maata.

Tehtiin sitten aitaan Hilimankestävä lisäys jotta saataisiin pysyvästi turvat pois kosketusetäisyydeltä. Lisäsin myöskin vielä yhden sähkölangan tolpista suoraan ylöspäin ja ajattelin tarkistaa vielä paimenenkin. Nappasin märillä hanskoilla toisesta navasta kiinni ja hyvä ettei lentänyt pipa päästä, sen verran railakkaasti napautti. Otin paimenen pois virroista ja putsasin liitännät. 
Kun sain virrat takaisin päälle, Hilimalla ja Vilskeellä oli juuri pussailu menossa, Vilske sai turpaansa sellaisen tällin että rakkaus loppui kyllä siihen. Molemmat marssivat heinäkasoilleen eli toiseksi suurimman rakkautensa luo. Vakoilin niitä siinä tallihommia tehdessä ja vaikka Hilima kävi muutaman kerran aidalla hörisemässä, Vilske kyllä tuli aidalle, seisoskeli siinä hetken ja meinasi että ei saakeli, antaa olla ja meni takaisin heinäkasalle.


Suuri kysymys tässä nyt on Hiliman häröily. Noinkohan se on enää tiine? Olenko vaan onnistunut syöttämään sen siihen kuntoon että se näyttää hyvinkin tiineeltä? 

Lissuhan pamahti myös sellaiseen kiimaan että hyvä ettei persaus irtoa. Se liihottaa tarhassaan aidanviertä häntä soihtuna "Hei kato mua!" "HEI! Kato mua!" "HEIKATOMUA!!"
Positiivisena puolena voisin mainita että syvästä hangesta ja päättömästä rallittamisesta huolimatta naarmuja nolla ja kaikki kengät jalassa. 

Vähempikin hormonaalisuus riittäisi, kiitos. 


Lissun kanssa käytiin maastoilemassa, tiet ovat peilijäätä ja poluilla aukeissa paikoissa on polveen asti lunta, metsässä hiukan vähemmän. Hevosparka oli aivan hiestä märkä ihan vaan kävelyn jäljiltä. Onneksi meillä on myös pellolle aurattu moporata jonka voin omia omaan käyttööni.

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Ympyrä on sulkeutunut


Olin odottanut tätä päivää liki hysteerisellä innolla, kasvattini Vilske muutti tänään meille varhaiseläkettä viettämään. Lauralla on menossa ruuhkavuodet pienen tyttösen ja pienen hevostyttösen kanssa ja Vilske on nyt 16-vuotias. Terveydeltään se on liki samassa kunnossa kuin 15 vuotta sitten tästä pihasta lähtiessään eli harrastamiselle rajoitteet tulevat pelkästään meikäläisen suunnasta. Pelkkä ajatuskin yli 40cm esteiden hyppäämisestä pyörryttää, joten mitään suurta revittelyä ei ole suunnitteilla.



Oriinpitävät aidat oli värkätty valmiiksi ja kaikki kunnossa. Laura kurvasi pihaan kopin kanssa ja päästettiin Vilske heti tarhaan jaloittelemaan. Yllättäen Hilima alkoikin aivan helvetin ylisosiaaliseksi, hörisi ja tohkotti aidalle vastaan. No, mitäpä siitä seurasi, haistelua, kiljumista ja Vilske potkaisi aidasta muutaman lankun irti. Lisättiin sitten Hiliman puolelle kevyttolpista toinen aita jotta kaikenlainen pusuttelu saatiin loppumaan.
Käytiin välissä syömässä ja vahdin hevosia samalla valvontakameran kautta. Onneksi, sillä uudesta ystävästään erityisen innostunut Hilima oli luikerrellut aitojen väliseen kujaan. Kipaisin hätistämässä sen omalle puolelleen ja laitettiin tolppiin vielä toinenkin lanka.



Laura lähti ajelemaan kotiinpäin ja minä jäin ihmettelemään pihaan että tässä sitä nyt ollaan sitten, ori ja 2 tammaa. Voi venäjä.


torstai 14. helmikuuta 2019

Sairastaminen on tylsää

Yksi fibromyalgian paskamaisempia piirteitä on se, että kun saat ihan tavallisen flunssan, tuntuu se ihan kuolemalta ja kestää tuplasti normaalia pidempään. Tässä on nyt kärvistelty toista viikkoa ja vasta eilen oli ensimmäinen hieman normaalimpi päivä. Jaksoin jopa työpäivän jälkeen jatkaa aitaprojektia joka jäi tosiaan kesken toissa viikonloppuna ja deadline pukkaa päälle pahemman kerran. Sunnuntaina olisi pakko olla valmista ja lauantai menee tuomarilisenssin päivityskoulutuksessa Hyvinkäällä joten iltahommia on vielä tiedossa.

Seurahommissa ollaan polkaisemassa käyntiin seuravalmennuksia muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen, jospa sitä itsekin saisi sieltä potkua treenaamiseen. Pitäisi vielä suunnitella päivämäärät ja toteutukset sekä mahdolliset yhteistyökuviot muiden mr-seurojen kanssa.

Mikähän peto tähän tulee?


Flunssassa kärvistellessä oli hyvää aikaa kilkutella kutimia ja heppa-aiheisia sukkia ja lapaset sain aikaiseksi. Ei ole niin huono omatunto paikallaan kököttämisestä kun saa edes jotain aikaiseksi.

 

 

torstai 7. helmikuuta 2019

Tuomarina Myrkyn Yksityisratsastajien kisoissa

Lähdin perjantaina pari tuntia aiemmin töistä, pakkasin auton ja hurautin noutamaan Kaijan kyytiin. Sitten ei muuta kuin nokka kohti Etelä-Pohjanmaata. Matka meni mukavasti, kertaalleen pysähdyttiin syömään ja iltasella oltiin perillä. Katsastettiin pikaisesti nurkat ja istuttiin juoruamassa yöhön asti.

luokka 4 startti

Kisat alkoivat aamulla 7:30, olin kilpailun TPJ ja Kaija toinen tuomari. Osallistujia oli kolmessa luokassa tasolla 2, kivasti jakautuneena noihin luokkiin niin että jokaisessa oli useampia osallistujia.

Keli oli mukava, hiukan kylmää viimaa mutta hevostarkastukset saatiin tallin päätyyn tuulelta suojaan ja koska paikalla oli kolme eläinlääkäriä, tarkastukset saatiin vedettyä läpi nopeasti.



Pisin matka oli 60 km ja siihen osallistui 5 ratsukkoa. Lenkin pituus oli 30km ja välissä 30 minuutin tauko. Tauolle saapui huuruisia hevosia muttei onneksi kovinkaaan viluisia ratsastajia. Reitit olivat kuulemma kivat ja hyväpohjaiset eikä onneksi yksikään alueen 50 sudesta tai villisikalaumasta näyttäytynyt päivän aikana. Kaikki luokan ratsukot saivat hyväksytyn tuloksen ja kulkivat porukassa koko kilpailun läpi saaden sama km-ajan, 14,6 km/h.

luokka 3 tauolle saapumassa

luokka 3 ensimmäiset maalissa

Tason 2.2 matka oli 50km jossa lenkin pituus oli 25km ja välissä myös puolen tunnin tauko. Osallistujia oli 4 kpl joista kaikki saivat hyväksytyn tuloksen. Vauhditkin sijoittuneilla olivat liki maksimia, 15,9km/h. Luokassa oli jopa rahapalkinnot, mikä on kyllä harvinaista herkkua 2-tasolla.


luokka 2 maalissa

Tasolla 2.1 oli osallistujia 7 kpl, matkaa 30km. Nopeimmat taittoivat sen keskinopeudella 15,5 ja kaikki ratsukot saivat hyväksytyn tuloksen. 


 Lopputuloksena koko kilpailussa hylättiin vain yksi ratsukko lopputarkastuksessa eikä yhtään keskeytystä tullut. Kisaväki oli tyytyväistä ja kilpailijat lupailivat tulla kisaamaan myös huhtikuun kisoihin samoihin maisemiin.
Kun kisat oli pidetty, pakkasimme Kaijan kanssa kamat autoon ja lähdimme kohti kotia. Kotipihassa oltiin kahdeksan pintaan illalla ja kilometrejä mittarissa 498.

maanantai 4. helmikuuta 2019

Hyvästit Boculle

2010

Bocu lähti tänään aamulla viimeiselle matkalleen. Päätöstä luopumisesta olin tehnyt jo varmaan kolmatta vuotta, mutta koska mitään kiireellistä asiassa ei ollut, siirsin päivää aina eteenpäin.
Nyt lopulta tuli se hetki kun talliin tarvitaan tilaa joten otin itseäni niskasta kiinni ja sovin päivän.
Bocu ehti olla meillä liki yhdeksän vuotta ja jokainen niistä oli parempi sen ansiosta.
Hyvää matkaa.

2011

2012

2013

2014

2015

2016