sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Punkalaitumen kisat 27.7.

JolHy:n kisat Punkalaitumella osuivat kesän pahimpaan helleaaltoon, vaikka ainakin tässä meillä ei hellettä ollut yhtä monta päivää kuin keskemmällä Suomea. Etukäteen tästä keskusteltiin matkaratsastusryhmissä ja tapahtuman FB-sivulla. Järjestäjät tekivät mielestäni viisaan päätöksen aikaistaa kaikkien luokkien lähtöjä jotta valtaosa matkoista olisi jo takanapäin pahimpaan aikaan.


Meidänkin kahden hengen pikkutiimissä kisaan valmistauduttiin tavallistakin tarkemmin vaikka matka ei ollutkaan kuin 21,5km. Edellisenä iltana pakastettiin reilu määrä jääpalapusseja sekä kylmäyssuojat. Vettä pakattiin mukaan reilusti ja reitille hevosen viilennystä varten olin teipannut mehukattipulloja pareittain yhteen.


Punkalaitumelle lähdettiin ajelemaan aamuseitsemältä ja perillä oltiin kahdeksan pintaan. Kisapaikkana oli suuri heinäpelto, tilaa rajattomasti ja vesipisteitä parissa paikassa. Valitsimme strategisesti hyvän paikan läheltä vesipistettä sekä hevostarkastusaluetta. Tavarat kasattiin paikalleen ja käytiin keskenään vielä läpi mikä ämpäri on mihinkin tarkoitukseen ja jäitä sisältänyt kylmälaukku peiteltiin auton tuulilasille tarkoitetulla foliopeitolla. 
Kävin ilmoittautumassa ja hakemassa kilpailijakansion, reittiselostusta odotellessa myös Kaija ja Tapsa saapuivat kisapaikalle. 
Reittiselostus oli klo 9, melko selkeä reitti ja onneksi osittain myös metsän siimeksessä. Vain lyhyt pätkä asfalttia mutta iik, lehmälaitumen ohitus. Ehkä jopa molemmin puolin tietä. Viime kisojen lammaspaniikki oli vielä hyvässä muistissa ja ajattelin että noinkohan tästä selvitään hengissä lainkaan.



Luokassa oli lähtijöitä 6, alustavasti olin katsellut että reippaampaa vauhtia meneviä olisi meidän lisäksi kaksi ja toivoin että päästäisiin menemään porukassa niin Lissu saisi kokemusta siitäkin. 
Näin sitten mentiinkin, vauhti tyttöjen johdolla oli mukavan tasaista, olihan toinen heistä jo kokenut pitkien matkojen kisaaja jonka Rolle-hepan vauhti sopi juuri mukavasti Lissun tahtiin.
 Lissu oli alkuun ihan pöhinöissään mutta melko pian se sovitti vauhtinsa edellämenevien mukaan jopa niin, että hidastukset ja kiihdytykset se hoiti kuin itsekseen. Se hölkkäsi mielestäni nyt todella mukavan tuntuisesti, tasapainotti päätään alemmas ja nosti selvästi selkää ylös ja kulki kevyen tuntuisesti. Ratsastus tuntui itsellekin helpolta ja kevyeltä.





Huoltoja tehtiin kaksi, tällä kertaa tarjottiin Lissulle mash-vettä jota se hörppäsi vain hiukan. Kastelu meni hyvin, ei tarvitse enää varoa että Lissu pelästyy pulloja tai niskaan lorotettavaa vettä.
Toinen huolto oli ennen reitillä tulevaa muutaman kilometrin lenkkiä jonka varrella oli myös lehmälaidun. Sovittiin Tonin ja Tapsan kanssa että odottavat risteyksessä josta tullaan samalle tielle takaisin niin näkevät että kaikki on kunnossa.
Vähän ennen lehmätilaa otettiin kollektiivinen perseilleen istahtaminen kun puskasta rynnisti isosarvisin koskaan näkemäni urospeura, mutta tilanne oli yhtä nopeasti ohi kuin oli tullutkin. Lissu ei peuroja juurikaan pelkää eikä tuotakaan varmasti edes nähnyt.


Sanoin muille että mikäli tulee ongelmia lehmälaitumen kohdalla, yritän taluttamalla mutta jos menee täysin sekoiluksi niin käännyn takaisin ja kierrän saman pikkulenkin takaperin ja yritän sitten saada heidät taas kiinni. Hylkyhän siitä siis tulisi, mutta mielummin niin kuin rikkoa itsensä tai hevonen tai molemmat.

Lehmiä oli onneksi vain toisella puolella tietä ja välissä oli rivi puita ja pensaita. Lissu haistoi lehmät ja nosti päänsä pystyyn, mutta jatkoi muiden perässä. Se näki lehmät joita oli useampi juomassa ja yksi kävellä tallusteli aidan lähellä. Ja se siitä sitten. Ravistelin vastakkaisen puolen ohjaa ja Lissu keskittyikin sitten siltä puolelta puskasta lähtevään lintuun ja sitten oltiinkin jo ohi. 

Tultiin takaisin isommalle tielle, heiluteltiin voitonmerkkiä huoltojoukoille ja jatkettiin matkaa erittäin paljon huojentuneempina.

Loppumatka meni yhtä mukavasti kuin alkukin, hiukan kiristettiin tahtia loppua kohden niin, että Lissukin jopa laukkasi pätkän. Se ei vaikuttanut yhtään väsyneeltä ja katselin kellosta että kilometriajaksi tulee jopa yli 11km/h, mikä kelin huomioon ottaen oli aika jees.

Viimeisen kilometrin merkin jälkeen siirryimme Kaijan kanssa käyntiin ja tytöt jatkoivat reippaammin maaliin.


Maalissa Toni oli vastassa kuvaamassa ja siitä siirryttiin nopsasti omien kamojen luokse. Toni piti Lissua joka vetäisi puolitoista ämpärillistä mash-vettä, minä otin satulan pois ja viilensin sitä vedellä. Pyyhin sen sienellä läpi ja mittasin sykkeen sykekahvalla. Syke oli ensin 80 ja laski samantein 56:n. Viilensin vielä hiukan vedellä ja mittasin uudelleen, nyt syke oli 50. Eli käytännössä oltaisiin voitu mennä suoraan hevostarkastukseen, mikä oli tosi hieno juttu.
Tarkastukseen marssittiin Kaijan ja Leon kanssa peräkanaa, kerittiin aivan hetki kävellä kun Lissu otettiinkin tarkastukseen ensin. Syke oli saman 50 ja kaikki muut kohdat A, suolistoäänet B. Eli erittäin hyvin meni!


Tarkastuksen jälkeen viilentelin Lissua vielä ja laitoin sille kylmäyssuojat etujalkoihin. Sitten käveltiin hetki ja kuuntelin että suolistoäänet alkoivat kuulua ihan korva kyljessä kuunnellessa.

Luokan hitaammat ratsukotkin tulivat maaliin ja sitten odoteltiin palkintojenjakoa. Tässä kohtaa helle alkoi tuntua jo pahalta, päätä alkoi särkeä vaikka olin kitannut juomista molemmissa huolloissa sekä maaliin tullessa. Kastelin lippalakkia kylmällä vedellä ja pakkailtiin kamoja jotaka Toni vei jo autoon. Ikävä kyllä myös ruissipsini, joita olin varannut suolaisen tarvetta varten.
Olin jotenkin niin puhki ja ajatukset kiinni hevosen huoltamisessa että omasta kunnosta huolehtiminen unohtui kokonaan. Yhtäkkiä olikin niin paha olo, että huikkasin Kaijalle että nyt me lähdetään kohti kotia.
Lastattiin Lissu autoon ja lähdettiin ajamaan, tässä vaiheessa päätä särki kuin paremmassakin migreenikohtauksessa, ei kuitenkaan toispuoleisesti vaan koko helkkarin kuuppa jomotti.
Humppilan jälkeen sanoin Tonille että seuraavalle linja-autopysäkille stop ja kävin yökkäämässä tien varteen. Sitten alkoi tuntua siltä että riemu ei rajoitukaan pelkkään oksentamiseen vaan alkaa olla kiirus päästä pöntölle.
Kotipihaan päästyä juoksin sukkasillaan sisälle ja vessan ovelle joka oli lukossa. Pahaa-aavistamaton teini pelästyi pahanpäiväsesti kun karjuin oven takana että VESSA VAPAAKSI JUMALAUTA!
Vatsa oli aivan kuralla ja hyvä kun ehdin vetää välissä niin alkoi huutoyrjö. Pelkkää sappinestettä sillä enhän ollut syönyt koko päivänä.

Tällä välin Toni oli purkanut Lissun yksinään autosta "no mä sanoin sille että ei saa tulla vielä niin se vartos ihan kiltisti" (???) ja vienyt tarhaan.
Mä olin niin sekaisin, että join pari lasia mehua ja menin nukkumaan. Kroppa oli niin sekaisin, että hytisin kylmästä.
Muutaman tunnin päästä heräsin ja mittasin lämmön koska tuntui että on kuumetta. Mittari näytti 35.8. Googlasin että olisi syytä saada suolaa koneeseen ja näin kertoivat myös FB-ystäväni. Puolen tunnin päästä mittasin lämmön uudestaan, 35.2. Ajattelin että jo se nyt on kumma kun vetää koko eukko pakkasen puolelle ja älysin napostella aiemmin kadottaneeni sipsipussin.

Lopulta illalla olo alkoi tuntua hiukan paremmalta ja kävin ruokkimassa hevoset ja tarkistamassa että Lissulla oli kaikki ok. Se vaikutti noin 100% paremmalta kuin meikäläinen.

Mitä opimme tästä? Kuumalla ilmalla on ihan oikeasti pidettävä huolta juomisen lisäksi syömisestä ja kaikki paha olo ei helpota nukkumalla.
Mut muuten oli hieno päivä!




1 kommentti:

  1. Kiitos blogistasi, luin sen tässä alusta loppuun! Tosi mielenkiintoisia nuo matkaratsastus asiat, opin paljon uutta ja vähän heräsi kipinää :)

    VastaaPoista