keskiviikko 20. elokuuta 2014

Rooma 16.- 18.7



Piazza Venezia

Lauantaiaamuna kello viiden maissa starttasimme kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Auto jätettiin taas kätevästi lentoparkkiin, check-in oli tehty jo kotona joten ei muuta kuin turvatarkastuksen läpi odottelemaan koneen lähtöä.

Roomassa oltiin perillä paikallista aikaa yhdentoista maissa. Lentokentältä menimme Leonardo Express -junalla Terminin rautatieasemalle, hintaa matkalle 14€/hlö ja aikaa meni n. 40 minuuttia. Terminiltä jatkoimme metrolla pari pysäkinväliä Barberinin asemalle, joka oli lähinnä hotelliamme. Metroa varten ostimme automaatista 100 minuutin ajeluun oikeuttavat liput, hintaa 1,50€/kpl.


Piazza Barberini

Metrossa kävi matkan ainoa paskamainen juttu, josta onneksi selvisimme melko vähällä. Joka turistin vihollinen ripulin lisäksi, eli taskuvaras iski. Niin varovaisia kun aikaisemmilla reissuillakin ollaan oltu, tätä en minäkään kyynisessä mielessäni olisi osannut odottaa. Taskuvaras oli nimittäin nuori nainen, jolla oli pieni vauva kantoliinassa rintaansa vasten. Hän tuli seisomaan meidän viereemme ja Toni teki hänelle tilaa, että sai metron tolpasta kiinni. Neiti asettui seisomaan niin, että vauva oli melkein Tonin kylkeä vasten ahtaassa tilassa. Katselin siinä vauvaa, sen reppanan hiestä kiharia hiuksia ja väsynyttä olemusta kun huomasin, että äitylin käsihän on Tonin taskussa. Siinä samassa hän hyökkäsi juuri auenneesta ovesta ulos ja minä karjuin Tonille, että mitä se vei ja juoksenko perään. Kaikeksi onneksi taskussa ollut puhelin ja muut rahat säästyivät, vain metrolippu ja kahdenkympin seteli lähtivät naisen matkaan. Ei siis mikään iso menetys, mutta kovasti jäi harmittamaan ajatus tuon pienen lapsen elämän laadusta jos päivät kuluvat hikisissä metroissa näpistyspuuhissa.

Hotelli oli lyhyen kävelymatkan päässä metroasemalta ja aivan kulman takana Fontana Di Trevin suihkulähteeltä. Huoneeseen pääsimme heti ja se oli todella kiva. Pieni kooltaan, mutta siisti, vessa oli ammeineen lähes yhtä suuri kuin huone. Ilmastointi toimi myös hyvin ja oli tehokas.


Fontana Di Trevi olikin remontissa

Hetken huilaamisen jälkeen lähdimme kävelemään kaupungille ja ostimme 24 tunnin liput hop on hop off -kiertoajeluun, hinta lipuille 22€/hlö. Etsimme lähimmän pysäkin ja hyppäsimme kyytiin. Ajelu kiersi kaikki isoimmat nähtävyydet ja samalla suunnittelimme mitä haluamme käydä seuraavana päivänä katsomassa lähemmin. 
Koko ringin ajeltuamme lähdimme etsimään ystäväni suosittelemaa ravintolaa, joka olikin sitten suljettu loman takia koko elokuun. Menimme sitten viereiseen ravintolaan, jossa tilasin vasikkaa ja jotain tarjoilijan suosittelemaa kasvislisäkettä. Vasikka oli hivenen erikoisen oloista mutta syötävää ja kasvislisäke näytti paistetulta aiv-rehulta ja ikävä kyllä makukin oli melko lähelle sama.

Kävelimme hotellille päin ja jäimme vielä katukahvilaan istumaan kuohuviinille ja oluelle. Matkasta väsähtäneinä luovutimme kuitenkin melko aikaisin ja menimme nukkumaan.

Sunnuntaina aloitimme päivän taas kiertoajelulle, jolla menimme Colosseumille ja marssimme lippujonoon. Liput maksoivat 14€/hlö. Kiertoajelubussista olisi saanut jonon ohituslippuja, mutta väkeä ei näyttänyt olevan mitenkään äärettömän paljoa, joten jätin kysymättä hintaakaan näille. Jonotus kesti vajaan puoli tuntia jonka jälkeen pääsimme taivastelemaan Colosseumin ihmettä. Kiipesimme myös ylempiin kerroksiin ja kävelimme näyttelyalueen läpi.


Colosseum

Seuraavaksi kiipesimme taas bussin kyytiin ja ajelimme sillä Vatikaaniin. Molemmilla oli kiljuva nälkä, joten kävimme ensin syömässä pizzan puoliksi kadunvarren trattoriassa. Siellä olikin väkeä todella paljon, joten ihailimme vain Pietarin aukiota ja jätimme kirkkoon ja museoihin jonottamisen suosiolla väliin.


Vatikaani

Vatikaanista ajelimme takaisin hotellille, jossa pidimme pienen lepotauon. Lähdimme sitten vielä jalkaisin Pantheonille, jossa oli myös melkoisesti väkeä ja paljon katutaiteilijoita. Yritimme löytää liikkeen, josta saisin palasen Nomination-koruuni, mutta molemmat löytämämme liikkeet olivat suljettu loman takia.


Pantheon



Iltaa varten kävimme vaihtamassa paremmat releet päälle ja lähdimme viettämään Tonin 40-vuotispäivää ravintolamässäilyn merkeissä. Tilasimme upean kahden hengen annoksen, johon kuului laavakivellä paistettu naudan sisäfileen pätkä, perunoita ja salaattia. Tarjoilija annosteli sen pöytämme vieressä lautasille ja maku oli mitä parhain.



Scalinata Della Tinità dei Monti - Espanjalaiset Portaat

Maanantaina oli tuliaisostosten vuoro, mukaan lähti lähinnä muranolasisia koruja sekä leluja. Kävelimme myös Espanjalaisille Portaille, joiden yläpäässä kävimme drinksulla/oluella. Kiipesimme portaat alas ja otimme sieltäkin valokuvia. Lähdimme hotellia kohti ja osuimme sattumalta koruliikkeen kohdalle, josta sai paloja Nomination -koruuni. Valitsin pikkuisen kuvan Trevin suihkulähteestä Lontoosta ostetun punaisen bussin viereen.
Hotellin respasta tilasimme taksin lentokentälle, hinta luki taksin kyljessä 48€ ja portieerin mukaan matka kestäisi noin tunnin.
Taksi kaarsikin pian hotellin ovelle ja hyppäsimme kyytiin. Kuskiksi saimmekin sitten Räikkösen ja Mäkisen risteytyksen, joka ajoi kuin mielipuoli kapeilla mukulakivikaduilla. Moottoritielle päästyään hän otti kaiken irti mitä mersustaan sai ja rystyset valkoisena puristin ovenkahvaa, kun satuin kurkkaamaan nopeusmittaria joka näytti 150km/h. Tasan 25 minuutin päästä olimme perillä lentokentällä. Käsi vapisten maksoin matkan naureskelevalle kuskille ja menimme odottamaan lennon lähtöä takaisin kotiin.

lauantai 9. elokuuta 2014

Matkaratsastuksen SM-kisat

Suomen Mestari 2014 Emma Siuvo - El Sahram ja
hopeamitalisti Olli Tahkokallio - Alea ox

Edustamamme seura SuMaRa eli Suomen Matkaratsastusseura järjesti tänä vuonna normaalien seura/alue/kansallisten kisojen lisäksi myös kahdet isommat kisat, ensin kansainväliset kilpailut maaliskuussa ja Suomenmestaruuskilpailut tänä viikonloppuna.
Koska itselläni ei ole nyt kisoihin valmista hevosta, lupauduin tietenkin mukaan järjestelyihin ja kisapäivälle toimihenkilöksi.

Ennen kisapäivää on toki jo tapahtunut paljon asioita, omalta osaltani sponsorien hankintaa, julisteiden levittelyä, käsiohjelman tekoa ja suunnittelua porukan kanssa sekä naamakkain että sähköisesti.

Perjantaina töistä päästyäni pakkasin asuntovaunuun kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta ja starttasimme kohti kisakeskusta, joka sijaitsi Liesjärvellä Iso-Herttuan upealla tilalla. Isäntä joutui kuskaamaan perille asti minut ja Kaijan, koska en hurjimmissa kuvitelmissanikaan uskoisi selviäväni peruutuksesta tuon asuntovaunun rotiskon kanssa, koska hevoskuljetuskopin kääntäminenkin vaatii lentokentän verran tilaa sekä tuskanhikeä, kyyneleitä ja nolouteen asti aikaa.

Perille päästyämme autoimme kisakeskuksen rakentamisessa, paljon piti vetää väliaikaisia aitoja, kantaa puomeja, viritellä kylttejä sun muuta. SM-luokan hevoset saapuivat paikalle myös illan aikana ja eläinlääkärinkin tarkisti ne jo aamun starttia varten valmiiksi. 

Aamulla herätys oli kello viiden jälkeen, aamupalan jälkeen vielä viimeisiä järjestelytohinoita ja lipun nostoon klo 6:45. Aamu oli kaunis ja tunnelma juhlava. Kello 7:00 starttasivat SM-luokkalaiset 97 kilometrin ensimmäiselle etapille, jolla matkaa oli 32km. Tästä eteenpäin noin tunnin välein lähtivät matkaan myös muut luokat, joilla oli pituutta 65 kilometristä 16,5 kilometriin. 

Minun hommani oli ajanotto sykeportilla (koska yksien kisojen aiemmalla kokemuksella se on ainoa homma jota osaan tehdä) eli kirjasin ylös ajan, milloin ratsukko ilmoittautui eläinlääkärin tarkastukseen. 

Matkaratsastuskisahan etenee niin, että 30km pidemmillä matkoilla matka jaetaan pätkiin joiden välissä on eläinlääkärin tarkastus ja tauko. Eli kun ratsu saapuu tauolle, kirjataan ylös ensimmäinen aika (tämä oli Kaijan homma). Tästä ajasta 20 min kuluessa ratsukon pitää saapua eläinlääkärin tarkastukseen. Ratsukon ilmoittautuessa kirjataan ylös toinen aika (sykeaika), josta lasketaan alkavaksi pakollinen taukoaika, mikäli ratsu pääsee läpi eläinlääkärin tarkastuksesta. 
Tämän päivän tauot olivat etapin pituudesta riippuen joko 30 tai 40 min. Kaikki etapit suoritettuaan ratsukko saapuu maaliin ja ilmoittautuu viimeistään 30 minuutin kuluttua viimeiseen eläinlääkärin tarkastukseen.


Maalissa ekana!

Esimerkkinä Suomen Mestarin suoritus:

  • Lähtö klo 7:00, ensimmäinen etappi 32km. 

Taukoportilla kello pysähtyy lukemaan 8:48:16. Sykeportilla ratsukko ilmoittautuu pikaisen hengähtämisen ja satulan riisumisen jälkeen klo 8:49:34. Tarkastus menee läpi ja ensimmäinen tauko on 40 minuuttia.

  • Ratsukko starttaa toiselle etapille klo 9:29:34. Matkan pituus 16,5 km.

Taukoportilla taas klo 10:30:12. Sykeportille nopeasti klo 10:32:01. Toinen tauko 30min.

  • Kolmannelle etapille lähtö klo 11:02:01. Matkaa 32km.

Taukoportilla klo 13:21:46. Hevonen palautuu edelleen nopeasti ja ratsukko ilmoittautuu sykeportilla klo 13:25:00. Kolmas tauko 40min.

  • Neljännelle etapille lähtö klo 14:05:00. Matkaa 16,5km.

Ratsukko laukkaa maaliin yleisön hurratessa. Kello pysähtyy aikaan 15:38:11.
Viimeiseen tarkastukseen ratsukko saapuu vaaditiun 30 minuutin sisällä ja jännitys tiivistyy, meneekö tarkastus läpi? Meneehän se, pulssi on 43 eli reippaasti ylärajan 64 alle ja liikkeet ok.

Homa sujui hyvin, ratsukoita tuli melko tasaisesti tarkastuksiin eikä ruuhkaa päässyt juurikaan syntymään. SM-luokasta yksi keskeytti toisella etapilla ja yksi ei päässyt jatkamaan viimeiseltä tauolta, mutta kaksi ratsukkoa pääsi hyväksytysti maaliin ja näin saatiin SM-kulta ja -hopeamitalistit vuodelle 2014. 

Paikkana Iso-Herttuan tila on upea, kisajärjestelyt menivät mukavasti koska tilat ovat hienot ja käytännölliset ja isäntäväki erittäin mukavaa. Reitit ovat hienot ja näin keskikesälläkin hyvässä kunnossa. Tilalla järjestetään suosittuja hevosvaelluksia sekä maatilamajoitusta.