sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Hidasta toipumista

Juhannusviikko meni kuin sumussa, töihin oli pakko mennä keskiviikkona silmät turvonneina ja zombien näköisenä. Onneksi meidän mummi on kuin kävelevä apteekki, joten sain häneltä apua jotten romahtelisi kesken päivän. Toki olisihan se ollut varmaan ikimuistoinen tilanne, kun olisin pillahtanut itkemään jonkun pätkivästä laajakaistasta valittavan asiakkaan edessä. Työkaverit olivat onneksi erittäin myötätuntoisia eivätkä kyselleet mitään kun varmaan arvasivat että aiheesta puhuminen tekee kovin kipeää.

Omia hevosia on tässä pihassa ollut kymmenkunta, mutta niistä luopuminen ei ole ollut lähellekään tällaista kuin tällä kertaa. Mielestäni olen päätökset tehnyt aina järkiperäisesti ja vaikka totta kai luopuminen on surullista, en ole koskaan kokenut tällaista lamaannuttavaa tuskaa. Onnin kuoltua istuin pihalla sen pää sylissäni pystymättä liikkumaan yli kaksi tuntia ja Tonin tultua paikalle tärisin horkassa koska ilma oli niin kylmä, mutten edes tuntenut sitä.

Ehkä syy oli myös siinä, että olin määritellyt oman tulevaisuuteni nojaten siihen, että Onni on tässä vielä pitkään ja meillä oli paljon suunnitelmia puhumattakaan siitä päivittäisestä tuesta jonka siltä sain stressaavassa elämäntilanteessa. Onni oli se terapia ja aivojen nollaus ruuhkavuosien kiireessä ja tukipilari päivittäisessä elämässä. Onnista luopuessa luovuin paitsi suurista suunnitelmistani niin myös parhaasta ystävästäni, jonka olin tottunut näkemään ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla.

Ja kyllähän Onni oli persoona isolla Peellä, niin paljon on tullut suruvalitteluja ihmisiltä jotka ovat sen kanssa olleet edes hetken tekemisissä. Rehellisesti sanottuna en usko, että toista näin tärkeää hevosta enää kohdalleni tulee. Aikanaan kun Onnin ostin, päätin jo pelkän valokuvan perusteella että siinä se on. Ensimmäisestä päivästä lähtien tiesin, että tätä kauppaa en tule koskaan katumaan. Muistan sanoneeni Tonille joskus viime talvena että minua pelottaa nyt jo, että joskus joudun siitä luopumaan. En vaan ymmärtänyt että se aika tulee näin pian.

Suurimman shokin jälkeen alkoi jossittelu, mitä jos olisin mennyt käymään laitumella ennen treenejä, mitä jos en olisikaan vienyt hevosia vielä laitumelle, mitä jos, mitä jos...
Järjellä ajatellen nämä ovat niitä tilanteita joita hevosia omistaessa vaan tulee eteen vaikka kuinka hyvin hevosesi hoitaisit. Onnihan imppasi, ja olen kuullut sanottavan että imppavat hevoset ovat ähkyherkempiä. Kenties näin onkin, Onnilla ainakin oli usein paljon ilmaa mahassa ja ähkyä sairastettiin viimeksi joulun aikaan.

Perjantaina pakotin itseni laitumelle käymään, pillitin siellä aikani Bocun ja Lissun ihmetellessä emännän outoa käytöstä. Kun lähdin kävelemään hevosten luota portille, Lissu käveli rinnallani koko matkan ja puhalteli välillä poskelleni. Olo tuntui hiukan kevyemmältä ja päätin että elämää pitää nyt jatkaa vaikka puoliväkisin.

Lauantaina muun suomen potiessa krapulaa haimme Millan kanssa Bocun ja Lissun kotiin, Milla ratsasteli ilman satulaa kun minä satuloin Lissun ja treenasimme kentällä hetken aikaa. Fiilis oli mukava, ratsastaessa on kuitenkin pakko keskittyä itse tekemiseen ja sain hetken täydellisen helpotuksen surussa märehtimisestä. Nakkasin Lissulta satulan pois ja talutin sen takaisin laitumelle, Milla ratsasteli Boculla perässä.

Ehkä tämä tästä, pikkuhiljaa.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Jäähyväiset Onnille

11.6.2000 - 17.6.2014
Hyvää matkaa ystäväni,
En enää puhu enempää.
Tärkeimmän tiedät ja se riittää
Muu on nyt yhdentekevää.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Kulje kanssa enkelin
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Sinua paljon rakastin


Maanantaina 16.6 tulimme lasten kanssa taekwondoharkoista ja ajoin hevosten laitumen kautta tarkistaakseni että kaikki on kunnossa. Onni oli makuulla ruohikossa ja arvasin heti, että se ei ole kunnossa. Kävelin sen luo ja hätistelin pystyyn, kuuntelin mahaa ja ähkyn kilinäähän sieltä kuului. Tommi lähti reippaana poikana taluttamaan Onnia kohti kotia, ajoin auton kotiin ja tulin mönkijällä poikia vastaan. Tommi ajoi monkijän kotiin ja minä jatkoin kävelyä kotiin Onnin kanssa.

Kotia kohti kävellessä Onni paskoi kerran, joka huojensi oloani hitusen, josko ähky olisi laukeamassa. Talliin päästyä kokeilin sykkeen joka oli tasan 40, eli vain hiukan koholla. Laitoin sen tarhaan ja ajattelin sen kävelevän siellä itsekseen, koska se huuteli hermostuneena kaveriensa perään. Se paskoikin kerran, mutta meni sitten makuulle, joten hain sen pois. Lähdin kävelemään Onnin kanssa kenttää ympäri, puolen tunnin kävelyn jälkeen se paskoi jälleen. Tällä kertaa oireet olivat hyvin erilaiset verrattuna aikaisempiin ähkyihin, kipu tuntui tuleva kouristuksina, jolloin Onni lähti kiihdyttämään kävelyvauhtia ja otti jopa juoksuaskeleita.

Tämän enempää en uskaltanut katsella tilannetta, koska oireet olivat niin kummalliset. Soitin päivystävän eläinlääkärin, joka saapui paikalle puolessa tunnissa. Hän letkutti Onnille 5l vettä ja parafiiniöljyä, antoi kipulääkkeen ja rektalisoi. Suolessa tuntui paljon kaasua sekä myös tukosmassaa. Keskustelimme vaihtoehdoista ja kerroin, että olen jo ajat sitten tehnyt päätöksen, että meiltä ei hevosia lähdetä ähkyn takia leikkaamaan. Kipulääkkeen hän kertoi auttavan 12 tuntia, joten aamulla pääsisimme Ypäjän klinikalle jossa voitaisiin laittaa Onni tiputukseen mikäli oireet palaisivat kipulääkkeen hävittyä.

Onnin olo parani selvästi kipulääkkeen myötä ja annoin sen huilata karsinassa sillä välin kun kävin nopeasti saunassa. Mahaäänet kuuluivat karsinan ulkopuolelle asti, joten toivoin pahimman olevan ohi. Ajattelin kuitenkin kävelyttää Onnia tunnin välein jonkin aikaa jotta voisin olla varma että ähky on ohi. 

Puolenyön jälkeen lähdin taas kävelyttämään Onnia, joka oli suht tyytyväisen oloinen ja jopa yritti päästä nappaamaan ruohoa kentän laidalta. Hetken kävelyn jälkeen tuli kuitenkin taas lievä kouristus ja mahaa kuunnellessa kuului taas kaasun kilinää. Jatkoin siis kävelyä toivoen että siitä olisi apua.
Yön kuluessa tilanne vaihteli toivosta epätoivoon ja takaisin, välillä mahasta kuului normaalimpia ääniä, välillä taas vain kaasun kilinää. Kouristuksia tuli ja meni. Puoli kolmen maissa Onni alkoi yrittää mennä makuulle toistuvasti ja pääsikin muutaman kerran. Silloin soitin uudelleen eläinlääkärille, joka oli onnettomuuspaikalla mutta lupasi tulla heti kun ehtii.

Tässä vaiheessa oli selvää, että taistelu näytti olevan menetetty. Ei auttanut itku, ei rukoilu, ei mikään. Kävelimme ympyrää jo viidettä tuntia kun eläinlääkäri vihdoin ajoi pihaan neljän jälkeen aamuyöllä. Yhdessä tulimme siihen tulokseen, että Onnin on aika päästä kärsimyksistään.

Talutin Onnin tallin eteen ja eläinlääkäri antoi sille rauhoittavaa lääkettä. Seuraavaksi se sai kaatoaineen ja autoin sen varovasti makaamaan. Nostin sen pään syliini ja eläinlääkäri antoi viimeisen aineen, joka pysäyttää sydämen. Katselin sydän murtuneena kuinka sen katse lasittui ja elämä pysähtyi.
En edes huomannut eläinlääkärin lähtöä, istuin täysin lamaantuneena Onnin pää sylissäni ja silittelin sen poskea.
Siitä Toni minut löysi kaksi tuntia myöhemmin töihin lähtiessään ja puoliksi raahasi minut sisään.

Illalla naapurin isäntä tuli hakemaan Onnin, joka haudattiin vime kesän kesälaitumelle sadan metrin päähän meidän pihasta.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Hiljaiseloa

Blogi se möllöttää hiljaisuuttaan, niin on kiirettä pidellyt että ruokakin melkein syödään kävellessä. Viimeisiin viikkoihin mahtuu Pariisin reissua, lautatalkoita, koulutehtäviä sun muuta aktiviteettia.

Vesisade on pitänyt hevosilla leppoisaa lomailua toissapäivään asti, silloin ehdin ratsastamaan jopa molemmat hevoset. Lissulle sain sovitettua uudet suitset päähän, satulan kohdilleen ja niin eespäin, joten varustepuoli alkaa olla kunnossa. Tosin Suomen Ratsutarvikkeesta on iso paketti tulossa kun eräänä iltana ihan vaan katselin sieltä kivoja kamoja ja sitten päässä vaan jotenkin naksahti ja nyt odotellaan ruskeita kamoja postista. Ne kun mätsää niin kivasti estesatulan kanssa. Vaikka en kyllä tiedä, tulenko Lissulla ikinä hyppäämään, mutta sivuseikka...

Pariisissa poikettiin neljänpäivän verran, siitä ajattelin tehdä ihan oman postauksensa jahka ehdin.