maanantai 27. heinäkuuta 2015

Maanantain treenit kentällä


 Koska oli tuulinen päivä, Lissu käveli kuin vietereillä ja pihalla polkupyörillä ajavat pojat olisivat yhtää hyvin voineet ajaa panssarivaunuilla. Niitä piti sitten tuijottaa silmät tapillaan samoin kuin marjapuskasta viinimarjoja napsivaa isäntää.
Päätin sitten tyrmätä arvon neidin jollain tosi booring kouluratsastuksella. Mentiin suurta ympyrää ensin käynnissä, tehtiin siirtymisiä lähes pysähdykseen asti ja taas niin reippaaseen käyntiin kuin mitä kintuista sai venymään. Pihalla majailevat kummajaiset menettivätkin pian kiinnostuksensa ja päästiin tekemään samaa harjoitusta ravissa.
Tehtiin myös pohkeenväistöä samalla ympyrällä, sekin meni ihan mukavasti ja jopa molempiin suuntiin.


Harjoitusravi on ollut Lissulle kovin vaikeaa, aina kun istun alas harjoitusraviin, se alkaa hepuloida laukannostoa, heittelee päätään ja alkaa peitsata. Tänään harjoiteltiin sen verran tuossa samalla ympyrällä, että mentiin ihan pieni pätkä ravia, siitä ääniapuja apuna käyttäen käyntiin, siitä pysähdys, käyntiin ja taas raviin. Kun pidin ohjilla pidättämisen mahdollisimman pienenä, alkoi homma onnistua kerta kerralta paremmin, Lissu tottelee ääniapuja kuitenkin hyvin ja kun pääsin sitä kehumaan niin se alkoi rentoutua. Hermostuessaan se menee kovaksi suusta ja jäykäksi kaulasta, mutta näin saatiin mentyä monta mukavaa pätkää ihan rauhallista ravia.


Tepan kanssa menin lampaankarvasatulalla, ensin mentiin samaa perusharjoitusta kuin Lissulla viikonloppuna, mutta ravissa se ei ottanut onnistuakseen. Herra vaan letkutteli menemään ja kiihdytti vauhtia mtä enemmän pippeli läiski kylkiin. Vatsakin oli kuralla ja muutenkin hermostuneen oloinen koko yksilö. Mentiin sitten siirtymisiä ympyrällä ja meno alkoi rauhoittua ja lopuksi päästiin tekemään ihan kivasti myös alun harjoitusta. 
Saakohan jostain ostaa kalukukkaroita hevoselle? Jos rullais sen pippelin pois tieltä?

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Viikonlopun heppailut

Lauantain hevostelut aloitin Tepasta, toin sen talliin, harjasin, ja kas: ei takakenkää. Päätin kuitenkin että jotain pitää harrastaa ja menimme sitten kentälle vääntämään hetkeksi. Puolisen tuntia mentiin lähinnä käynnissä, jarrut kohdilleen, väistettiin pohjetta. Sitten soittamaan kengittäjälle, joka saatiin seuraavalle päivälle. Mylläsin tarhassa kuin kiinalainen riisipellossa ja löysin kuin löysinkin pudonneen kengän.



Milla ratsasti Boculla kentällä, tosin molempia näytti ötökkäarmeija piinaavan niin paljon, että enemmän se oli tasapainoharjoittelua kun kumpainenkin huiskivat kuin tuulimyllyt.
Bocu pääsi myös pesulle ja talliin nukkumaan päikkäreitä.

Lissulla oli ihme kyllä kaikki monot jalassa, vaikka näiden monsuunisateiden jäljiltä tarhat alkavat olla karmeassa kunnossa.



Olin katsonut Ratsastuskoulublogista valmiiksi harjoituksen jota ajattelin kokeilla. Monipuolinen perusratsastusharjoitus piti sisällään suuren voltin pitkän sivun päähän ja sen perään kulmankatkaisun. Ja sama toisessa päässä.
Aloitimme käynnissä ja ensialkuun Lissua kiinnosti vain taistelu kärpästen kanssa, se tikitti menemään selkä notkolla pää viuhtoen. Pikkuhiljaa se alkoi kuitenkin keskittymään ja pysymään tuntumalla. Se taipui ihan hyvin volteilla ja kulki suoraan suorilla urilla. Ongelmana oli taas askeleen lyhyys, koko ajan sai pyytää reippaasti eteen kunnon askelta. Tämä on edelleen suuri kehityskohde.
Välissä ravasimme ensin kenttää ympäri, jos Lissun antaa vaan mennä hölkätä, se menee vasemmassa kierroksessa ihan ok, mitä nyt välillä vauhti kiihtyy, oikeassa kierroksessa mennään pää vasemmalla sekä suorat että kurvit.
Seuraavaksi teimme tuota samaa harjoitusta ravissa. Siinä huomasi erittäin hyvin Lissun toispuoleisuuden. Vasempaan kierrokseen tehtävä onnistui alusta asti hyvin, mutta oikea suunta oli paljon vaikeampi. Aluksi ei meinattu edes saada ravia säilymään voltilla ja tahtirikkoja tuli paljon, pää nousi taivaisiin ja kääntyi vasemmalle, lapa kääntyi eteen. Loppua kohden saatiin tahti säilymään ja kun neiti pysyi kuulolla, ei kääntyminen tai suoristaminen tullut yhtään niin yllätyksenä.
Kiva harjoitus, seuraavaksi kerraksi katsotaan kokeiltavaksi joku muu harjoitus tuolta blogista. Pitäisi poiketa myös kirjastossa, joskus muinoin lainasin sieltä jonkun ruotsalaisen ratsastuksenopettajan kirjoittaman kirjan, jossa oli kivoja harjoituksia myös.

Sunnuntaille oli luvattu sadetta, kuten koko la-su yöksikin, joten hevoset olivat yön tallissa ja jäivät aamullakin sisään odottelemaan kengittäjää. 

Bocu laitettiin nyt viimeisen kerran idioottikenkään, seuraavalla kerralla laitetaan rengaskenkä. Kengitys meni hyvin ja kaviot ovat jo tosi hyvän näköiset.




torstai 23. heinäkuuta 2015

Värinvaihtoa ja outoja kohtaamisia


Tulipahan shoppailtua taas kun eksyin Agrimarketiin, siellä kun on alennusmyynnit päällänsä paraikaa. Ostin jo aiemmin Tepalle limenvihreän satulahuovan, mielestäni sille ei oikein sovi vaaleansininen, joka taas sopi Onnille oikein hyvin. Nyt löytyi t-paita, fleecetakki ja sukat. Vaikka mun ei pitänyt ostaa enää yhtään fleecetakkia.
Pitäisi varmaan käydä noita tavaroita läpi ja laittaa myyntiin tarpeettomia, mutta vieläkin tuntuu kovin vaikealta luopua Onnin tavaroista. 



 Ratsastuskuvat ovat viime viikonlopulta, Lissun kanssa treenattiin kentällä. Tehtiin siirtymisiä käynti-ravi-käynti sekä askellajin sisällä. Lisää pitäisi kehittää tasapainoa, löysin ht-netin ystävällisellä avustuksella Ratsastuskoulublogin, josta ajattelin alkaa käymään läpi harjoituksia. Oma mielikuvitus on usein niin hitaalla, että tulee ratsasteltua aina saman kaavan mukaan.


Tepan kanssa on oikeastaan vain maastoiltu, sekä kärryiltä että ratsain. Pikkuhiljaa Tepallekin alkaa mennä jakeluun, että maastossa voi hölkötellä ihan rauhassakin painamatta ohjille ja kiihdyttelemättä. Eilen nähtiin sellainenkin ihme, että Tepa otti ja pelästyi. Ihan tuossa sadan metrin päästä kotipihassa oli muutama moi-moi kyykkysillään mustikkapensaassa. Moi-moit ovat siis Thaimaasta tuotuja marjanpoimijoita, jotka ajavat jonossa polkupyörillä ämpärit mukanaan ja tervehtivät kohteliaasti vastaantulijaa. Jokaikinen. "Moi! Moi! Moi! Moi!" Jonon loppuun asti. Ori parka veti hirnahduksen väärään kurkkuun kun huomasi puskassa kumman möykyn. Pikaisen pysähtymisen ja tervehtimisen (Moi! + jotain kummaa thainkielistä selitystä) jälkeen todettiin ettei tilanne olekaan vaarallinen ja jatkettiin matkaa.

Perjantaina olin kasvattini Vilskeen mukana astutusreissulla Jokioisilla. Kolme tammaa oli tarjolla, mutta vain yksi antoi astua. Melkoista meininkiä ja pää hiessä tuli juostua liinan päässä. Toivottavasti saatiin pikku-Vilske alulle.

Matkaratsastustuomariharjoittelut on nyt suoritettu ja toimihenkilölisenssihakemus on lähetetty liittoon. Nyt jännitetään pyöriikö siellä pyörät niin nopeasti että ehtisin saada tuomarioikeudet ennen SM-kisoja, joissa pitäisi toimia tuomarina. Jollei, niin sitten mennään tekemään jotain muuta hyödyllistä.

Jos jollain on ylimääräisenä limenvihreää tavaraa, kuten satulahuopia, tarjotkaa ihmeessä.

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Matkaratsastuskisojen järjestäminen

Kaija pitää reittiselostusta
Ennen talkookärpäsen puremaa (= ei ole kilpahevosta) harrastin matkaratsastusta pelkästään kilpailijana. Nyt reilun vuoden verran talkoiltuani olen oppinut arvostamaan sitä työtä minkä seurat tekevät kisojen eteen ja mitä korkeamman tason kisat, sitä suurempi riski että mennään taloudellisesti tappiolle. Viime vuosi oli SuMaRalle melkoista pyöritystä, tavallisten kisojen lisäksi järjestettiin sekä KV-kisat että SM-kisat. Talkootöitä tehtiin hartiavoimin ja sponsoreita hankittiin hiki päässä. Ei menty tappiolle, mutta ei tuotoilla järjestetä edes yksiä tavallisia kisoja. Kokemuksena erittäin hienot ja palaute oli positiivista.

Eläinlääkärin tarkastus
Meiltä usein kysellään, miksei matkaratsastuskisoja järjestetä siellä täällä ja tuolla. No, matkakisojen järjestäminen vaatii melkoisen paljon ennakkotyötä joten kilpailut keskittyvät niille alueille joissa järjestäjätkin pesivät. 

Ratsukoita huoltoalueella
Ensinnäkin reitit pitää olla olemassa. Mielellään hyväpohjaista kohtuu vähän liikennöityä tietä, joihin on joka metrille luvat tien käyttöön olemassa. Huoltoautolla pitää päästä myös ratsukkoa huoltamaan parissakin paikassa reitin varrella. Reitit pitää myös käydä merkkaamassa, joka risteykseen nuolet ja matkalle merkkinauhoja. (Ja joku onneton käy ne vielä pitkän päivän päätteeksi nyppimässä poiskin.) Ratsukot etenevät 8- 16 km/h keskinopeudella, joten reitti ei voi olla koko matkalta kävelyvauhdilla edettävää. 
Juuri viime kisoissa meille kävi niin, että vanhalle tutulle erittäin hevosystävälliselle reitille oli kuuden kilometrin matkalle ajettu isoa soraa/mursketta, jossa ei voinut muuta kuin kävellä. Kaikeksi onneksi löytyi kiertotie, tai oikeastaan oikopolku, jota myöten saatiin suurin osa huonosta pätkästä pois reitiltä. Toinen vaihtoehto olisi ollut perua koko kisat.

Hieno pätkä mutta pilattu isolla murskeella

Sitten tarvitaan kisakeskus. Kansliassa tarvitaan sähköt tietokoneille ja tilaa toimihenkilöille. Eläinlääkärin tarkastusta varten tarvitaan tasainen 40 metrin pituinen alue hevosen juoksuttamiseen sekä tilaa tarkastusta odottaville hevosille. Trailerit pitää saada mahtumaan jonnekin sekä hevosille riittävä huoltoalue, joko trailerialueella tai kokonaan erillään. Ennen starttia hevosia pitäisi pystyä verryttelemään ja maalilinjan pitäisi olla turvallisella alueella hevosten tulla kovempaakin kyytiä maaliin. Vesipiste tarvitaan koska varsinkin kesällä vettä kuluu paljon per hevonen. Mitä vähemmän hevoset hortoilevat liikkuvien autojen seassa, sen parempi.

Ratsukoille huoltoa reitillä
Toimihenkilöitä tarvitaan myös, laumoittain. Tarvitaan tuomari, mielellään kaksi. Stewardi tai pari, kansliaan joku pitkähermoinen, parempi jos sielläkin olisi kaksi. Ajanottoon sekä maaliin että sykeportille henkilöt, mielellään kaverin kanssa niin onnistuu aikojen kirjaaminen paljon paremmin. Kisojen kallein yksittäinen kulu on eläinlääkäri, jolle tarvitaan myös sihteeri. Jonkun pitäisi ohjata liikennettä ja yleismies Jantunen sinkoilee sinne missä tarvitaan toimihenkilölle pissataukoa tai muuta tärkeää. Ja olis siellä buffetissakin kiva jonkun olla että saadaan toimihenkilöille ruokaa ja hippusen lisätuloa seuran kassaan.

Maalisuora
Eli pari pikku juttua ja eikun kisaamaan!

Ja lopussa kiitos seisoo: Palkintojenjako
Kisapäivä alkaa aamuvarhain, kaikki pitää olla valmiina hyvissä ajoin. Pikkuhiljaa porukka kasaantuu paikalle, parkkeerauksen ohjaaja paimentaa paikalle saapuvia kisaajia, tiimit purkavat tavaransa ja suunnittelevat huoltopaikkansa. Kanslia ottaa ilmoittautuneita vastaan. 
Lähes joka kisoissa on joku ratsukko, jolla ei sitten olekaan rokotukset kunnossa ja ratsukko ei saa lähtölupaa. Suuri harmistus, mutta säännöt ovat samat kaikille. Muistisääntönä voisi pitää: hevosella pitäää olla kolme rokotusta lyhemmällä välillä ja sen jälkeen vuoden välein. Ravisääntöjen mukaan rokotetut eivät kelpaa, jollei rokotushistoria ulotu ties kuinka kauas.

Ilmoittautuneet alkavat valua eläinlääkärin tarkastukseen ja lähtöluvan saaneet satuloivat hevosiaan. Reittiselostuksessa kerrotaan pääasiat reitiltä, onko vaikeita paikkoja, missä on käyntipakko, millä pätkällä olisi suotavaa ratsastaa keskellä tietä.
Ensimmäinen luokka starttaa, huoltoautot kiirehtivät reitille ratsukoita vastaan, myöhempien luokkien hevoset tulevat eläinlääkärin tarkastukseen ja reittiselostukseen. Ruletti pyörii, lopulta kaikki ovat matkalla. 

Sitten saapuvatkin pidempien matkojen kilpailijat ensimmäiselle tauolle, huoltoautojen saapumisesta toimihenkilöt tietävät asemoitua ajanottopisteille. Taas eläinlääkäriin, hevonen syömään ja juomaan, ratsastajalle tankkausta myös ja pakollisen tauon jälkeen uudelleen liikkeelle. Kanslia kirjaa tauolle tuloaikaa, sykeaikaa, uutta lähtöaikaa.

Iltapäivän puolella luokat alkavat saapua maaliin, eläinlääkärin tarkastukseen ja sitten odotellaankin jo palkintojen jakoa ja kotimatkaa. Paine kansliassa kasvaa, pitää kirjata maaliin saapuvien tuloaikoja, sykkeitä tarkastuksesta, Kipa, Equipe, netti pätkii, tuuli vie paperit, ratsastajat palauttavat kilpailunumeroitaan, joku kyselee koska on palkintojen jako, toinen kyselee missä on palkintojen jako, kolmas kyselee missä ovat palkinnot. Joku kaataa kahvimukin pöydälle ja kanslian henkilö määrää kaikki vähintään kolmen metrin päähän pöydästä.

Lopulta saadaan palkintojenjako alkamaan, luokka kerrallaan. Paljon väsyneitä mutta iloisia ihmisiä, hevosia ohhoijjaa tässäkö sitä vieläkin vaan seistään -asenteella. Pikkuhiljaa hevoset lastataan trailereihin ja kotimatka alkaa. 
Järjestäjäporukka havahtuu siihen, että kisakeskus on hiljentynyt ja siivousurakka alkaa. Puffetin täti pakkosyöttää jäljelle jääneitä tarjottavia järjestäjäporukalle, joku lähtee ajamaan reitiltä reittimerkit pois. Taas on saatu kisat kunnialla pidettyä, pakataan tavarat autoihin odottamaan seuraavaa kilpailua. Enää jää jäljelle jännitys, kuinka paljon tulee jälkipuintia, tehtiinkö mokia? 

Kisapäivän jälkeen otetaan palautteet vastaan, korjataan virheet, keskustellaan pieleen menneistä asioista ja suunnitellaan miten vastaavilta voidaan välttyä seuraavalla kerralla. Koska seuraava kertahan tulee!

Kisan nuorin ratsastaja kisan vanhimmalla hevosella
SuMaRa on avoin uusille yhtistyökumppaneille, meiltä saa apua ja neuvoja kisojen järjestämiseen jos itseltä löytyy reitit, kisakeskus ja innokasta talkooväkeä niin kyllä kisat saadaan kasaan. Keväällä kaverini Kaija ja Minna olivat Lapualla pitämässä starttikurssia ja kilpailunomaista harjoitusta, toivottavasti innostuvat porukat siellä järjestämään kisojakin.


maanantai 6. heinäkuuta 2015

Helteistä menoa ja helteitten menoa

Saapuihan se hellekin sitten viimein. Perjantaina mittari lähenteli kolmeakymppiä ja lupasin Millalle että saa mennä uimaan poninsa kanssa. Ja hauskaahan siitä tulikin.




Uimapatjat on niin out

Lauantaina oli matkaratsastuskisat Liesjärvellä ja toimin niissä kilpailun johtajana. Kotiin tullessa pamahti migreeni ja hepoille vapaapäivä. 

Sunnuntaina lähdin ensin Lissun kanssa kentälle. Kello oli kymmenen aamupäivällä ja paarmoja jo tuskaksi asti. Neiti draamakuningatar ei meinannut kyetä mihinkään muuhun kuin taistelemaan ötököiden kanssa, joten jätettiin käyntiosuudet aika vähille. Alkuun tehtiin väistöjä uran sisäpuolelta uralle sekä myöskin ympyrällä. Ihan ok, sen mitä nyt keskittymään pystyttiin.
Ravissa tehtiin ympyröitä ja voltteja, jostain syystä sisäpohje ei mennyt kunnolla läpi ja Lissu puski pää ulkona lapa edellä menemään. Lopulta alkoi homma pelittää ja otettiin pari laukannostoa molempiin suuntiin. Laukkaamisesta ei meinaa kyllä tulla mitään, nosto tulee kyllä ja pari askelta tunnistettavaa laukkaakin, mutta sitten menee räpellykseksi ja molempiin suuntiin vimpsahti sisätakajalka kertaalleen pois altakin. Ehkä me laukkaillaan enemmän vasta kun alkaa tuo tasapaino olla parempi.
Lopuksi lähdettiin vielä metsälenkille josta saatiin mukaan noin ziljoona pikkukärpästä.
Lissu pääsi vielä kylpyyn ja takaisin tarhaan sotkemaan itsensä uudelleen.

Paree olla tarkkana ettei tuuli vie ruoka-astiaa

Heti perään hain Tepan ja harjasin sen, mutta kavioita puhdistaessa huomasin että toisesta etukengästä oli sisähaaran kaikki naulat poikki, oli vissiin hiukan polkaistu takasella. No, ei muuta kuin ötökkämyrkyt pintaan ja hevonen takaisin tarhaan. Tepa oli aivan hämmentynyt: "Ai loppuks tää jo?"
Periaatteessa kahden irtokenkäkurssin perusteella mun olis pitänyt pystyä itsekin lyömään naulat takaisin, mutta jo pelkkä ajatuskin oli niin hikinen että jätin suosiolla väliin. Kengittäjä piipahti iltasella ja taas on popot tiiviisti paikallaan.

Tänään kävin Tepan kanssa maastoilemassa jo paljon viileämmässä kelissä. Etukäteen hieman mietitytti miten mahdetaan päästä naapurin ladon ohi, kun seinässä oleva kuvuri huusi niin kovaa että se kuului meille reilun kilometrin päähän. Latoa lähestyessä alkoi vauhti hidastua ja juuri puhaltimen kohdalla Tepa pysähtyi. Ehdin ajatella että jaahas, noinkohan tästä päästään ohi, mutta herran olikin pissahätä päässyt niin pahaksi ettei voinut kävellä pidemmälle. Siinä sitten loroteltiin kaikessa rauhassa puhaltimen ulvoessa vieressä. Ja sitten olikin jo kiire päästä heiluttelemaan pippeliä naapurin tammoille.