Helteistä menoa ja helteitten menoa

Saapuihan se hellekin sitten viimein. Perjantaina mittari lähenteli kolmeakymppiä ja lupasin Millalle että saa mennä uimaan poninsa kanssa. Ja hauskaahan siitä tulikin.

Uimapatjat on niin out

Lauantaina oli matkaratsastuskisat Liesjärvellä ja toimin niissä kilpailun johtajana. Kotiin tullessa pamahti migreeni ja hepoille vapaapäivä. 

Sunnuntaina lähdin ensin Lissun kanssa kentälle. Kello oli kymmenen aamupäivällä ja paarmoja jo tuskaksi asti. Neiti draamakuningatar ei meinannut kyetä mihinkään muuhun kuin taistelemaan ötököiden kanssa, joten jätettiin käyntiosuudet aika vähille. Alkuun tehtiin väistöjä uran sisäpuolelta uralle sekä myöskin ympyrällä. Ihan ok, sen mitä nyt keskittymään pystyttiin.
Ravissa tehtiin ympyröitä ja voltteja, jostain syystä sisäpohje ei mennyt kunnolla läpi ja Lissu puski pää ulkona lapa edellä menemään. Lopulta alkoi homma pelittää ja otettiin pari laukannostoa molempiin suuntiin. Laukkaamisesta ei meinaa kyllä tulla mitään, nosto tulee kyllä ja pari askelta tunnistettavaa laukkaakin, mutta sitten menee räpellykseksi ja molempiin suuntiin vimpsahti sisätakajalka kertaalleen pois altakin. Ehkä me laukkaillaan enemmän vasta kun alkaa tuo tasapaino olla parempi.
Lopuksi lähdettiin vielä metsälenkille josta saatiin mukaan noin ziljoona pikkukärpästä.
Lissu pääsi vielä kylpyyn ja takaisin tarhaan sotkemaan itsensä uudelleen.

Paree olla tarkkana ettei tuuli vie ruoka-astiaa

Heti perään hain Tepan ja harjasin sen, mutta kavioita puhdistaessa huomasin että toisesta etukengästä oli sisähaaran kaikki naulat poikki, oli vissiin hiukan polkaistu takasella. No, ei muuta kuin ötökkämyrkyt pintaan ja hevonen takaisin tarhaan. Tepa oli aivan hämmentynyt: "Ai loppuks tää jo?"
Periaatteessa kahden irtokenkäkurssin perusteella mun olis pitänyt pystyä itsekin lyömään naulat takaisin, mutta jo pelkkä ajatuskin oli niin hikinen että jätin suosiolla väliin. Kengittäjä piipahti iltasella ja taas on popot tiiviisti paikallaan.

Tänään kävin Tepan kanssa maastoilemassa jo paljon viileämmässä kelissä. Etukäteen hieman mietitytti miten mahdetaan päästä naapurin ladon ohi, kun seinässä oleva kuvuri huusi niin kovaa että se kuului meille reilun kilometrin päähän. Latoa lähestyessä alkoi vauhti hidastua ja juuri puhaltimen kohdalla Tepa pysähtyi. Ehdin ajatella että jaahas, noinkohan tästä päästään ohi, mutta herran olikin pissahätä päässyt niin pahaksi ettei voinut kävellä pidemmälle. Siinä sitten loroteltiin kaikessa rauhassa puhaltimen ulvoessa vieressä. Ja sitten olikin jo kiire päästä heiluttelemaan pippeliä naapurin tammoille.

Lissu ei diggaa hackamoreja

En tykkää!

 Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut kokeilevani Lissulle hackamoreja, koska ajattelin, että matkaratsastuskisoissa kesken matkan juottaminen voisi olla helpompaa ilman kuolaimia. No, tänään ajattelin ryhtyä tuumasta toimeen ja virittelin Lissulle hakkikset päähän ja eikun menoksi. No pikkasen oikaisin, ensin raavittiin hevosesta noin 50kg mutaa ja santaa ja muuta skeidaa päältä. Kuvistakin näkee, että se on niin likainen että näyttää keltaiselta. Luonnonvalossa se on lähinnä beige.
Kentällä kiipesin normaalisti selkään, tarjosin leivänpalan ja sitten töppöstä toisen eteen. Paitsi ei sittenkään. Lissu tönkötti paikallaan ja hoputtamalla iski pakin päälle. Enkä ollut vielä ottanut juurikaan edes ohjia käteen. Maiskutin siinä sitten kuin alkeiskurssilainen laiskan tuntijuhdan selässä ja lopulta pääsimme sen verran liikkeelle, että Lissu käveli portilla seisovan mieheni luokse "Vie mut pois täältä, tää on ihan tyhmää." 
Mieheni, joka oli taas pakotettu kuvaamaan sohellustamme, kipaisi hakemaan tahtipuikon tallista ja muutaman muka-pystyynhyppäämisen (20 cm maasta) löytyi suunta eteenpäin.
Voi pojat, mutta voi hevonen saada itsensä korkkiruuville, Lissun kaula selästä katsottuna muistutti kierremakaroonia ja koko olemuksensa kuvasti syvää kärsimystä. Pää oli vinossa oikealle ja leuoilla vielä vemputettiin ja kieli roikkui pihalla. Oikeutta Eläimille olis saanut tästä ratsastuksesta oivallista materiaalia sivuilleen sen haukottelevan hevosen (kuvateksti: ahdistunut hevonen) lisäksi.

En tykkää vieläkään.

Enkä vieläkään.

Kyllä me siinä sitten mentiin ympyrää käynnissä ja ravissa mutta tämä ei selkeästi ole Lissun juttu. Juokoon sitte kuolaimet suussa. Enkä liity Kuolaimetta, Kengättä ja Kannuksetta FB-ryhmään. No en olis kyllä muutenkaan.
Mentiin sitten Lissun kanssa kylpyyn ja oltuaan puhtaan valkoinen noin kolme ja puoli minuuttia tarhaan laskemisen jälkeen hän sitten otti ja sukelsi johonkin kuramömmöön taas. Mitähän sieniä mä olin vetänyt kun sain päähäni että pitää saada valkoinen hevonen ?

Juur pikkasen kurainen neiti

Joku nauttii pesusta

Takaisin lähtöpisteeseen.

Tepan kanssa mentiin myös kentällä, kuvaaja oli lupauksistaan huolimatta kadonnut kuin pieru Saharaan, joten ei kuvia taaskaan.
Tehtiin alkuun pysähdyksiä ja pohkeenväistöä käynnissä. Väistöä tulee aika vähän, mutta selvästi aletaan olla hajulla mistä on kyse.
Sitten ravailtiin pääty-ympyröitä ja muuta notkistavaa, vauhti meinasi välillä kiihtyä, mutta ylättävän tasaisella tahdilla jo mennä puksutellaan ja kiihdytyksetkin hidastuvat ilman vetokilpailua.
En ole juurikaan laukannut Tepan kanssa, koska sillä oli alkuun paljon ongelmia tasapainon kanssa, mutta nyt ajattelin kokeilla onko parannusta tapahtunut myös sillä saralla. Tehtiin nostoja pääty-ympyrällä ja vaikka nostot tulivat rynnistyksen kautta, vauhti ei ollut mitenkään päätä huimaavaa ja tuntui melko mukavalta. Eikä kaaduttu!
Loppuun tehtiin vielä muutama väistöyritys harjoitusravissa ja yritystä löytyi, mutta selkeästi huomasin että nyt ei ole enää kivaa ja lähdettiin loppukäynneille metsään. 
Mitattiin muuten Tepan säkäkorkeus, noin 150cm näytti mitta. Kokolailla kymmenisen senttiä on Tepalla ja Lissulla eroa korkeudessa.

Päivän paras uutinen kuultiin Uusikaarlepyystä, kasvattini Vilske nappasi suomenhevosten kenttäratsastuksen SM-hopeaa tiukassa kisassa. Hyvä Vee!

Taas tuli törsättyä

Olen jo pitkään himoinnut lampaankarvasatulaa ja jokin aika sitten Horzelta tuli joku mainosposti jossa luvattiin merkkituotteet -30%. Tilasin sitten Christ Premium Plus -satulan, jossa on edessä toppaukset jotka estävät ratsastajan luisumista eteenpäin. Nyt muutaman käyttökerran jälkeen olen todella tyytyväinen ostokseeni. Satulassa on mukavan pehmeä ja yllättävän tukevaa istua. En ole laittanut siihen vielä jalustimia koska olen ratsastanut sillä vain kentällä ja käsittämtöntä kyllä, meikäläisen järjettömästä tarvikevarastosta ei löydy kuin webberssejä, jotka eivät käy tuohon satulaan.

Toinen postin tuoma ilon aihe on Ruuhkavuosiratsastajan Äiti ratsastaa nyt -paita. Olisin jo aiemmin tilannut sellaisen, mutta juuri tuolla tekstillä olevat paidat olivat loppu. Kiitos Facebookin, tieto uusista teknisistä t-paidoista samalla tekstillä tavoitti minutkin ja tilaus lähti heti. Paita istuu hyvin ja oli mukava päällä tämän päivän ratsasteluissa.

Näin juhannuspäivänä oli pitkästä aikaa aikaa ratsastaa molemmat hevoset ja aloitin ensin Lissun kanssa. Koska kiivetessäni Lissun selkään oli muu perhe kömpinyt vasta aamupalalle, ei kuvia ole tarjolla tuota paita-ihkutus-selfietä lukuunottamatta.

Lissulla on ollut työnteossa muutaman viikon tauko, ensin lomareissun takia ja sitten odoteltiin vielä kengitystä viikon verran. Ei sillä etteikö kengittäjä tulisi kun pyydetään, mutta  telepaattista yhteyttä meillä ei vielä ole eli tädin tarttis muistaa lähettää se tekstari.

Tehtiin siinä perusasioita eli pysähdyksiä käynnissä ja haettiin käyntiin tasaista tahtia ja liikettä selän läpi. No ei onnistunut. Paitsi toki pysähdykset, mutta ei muuta kuin seuraavaan tehtävään. Jospa se sitten menis paremmin. Väistettiin pohjetta uran sisäpuolelta uralle, jees, tää me osataan. Hyvin meni kumpaankin suuntaan.
Ravia mentiin pääty-ympyrällä ja tapeltiin siitä, että saako suulla muljata ja kuolainta purra ja tillitellä taivaalle. Lopputulos 50/50 mukavan rentoa ja tahdikasta ravia kuolaintuella sekä edellämainittua vimputusta. Alkutilanteeseen verrattuna sen verran positiivistakin kehitystä on tapahtunut, että kaasu ei hirtä enää pohjaan vaan roppa ravaa tasaista tahtia pikku pään duunatessa omiaan siellä riukukaulan päässä.
Lopuksi vielä muutama epäonnistunut laukannosto ja vielä ravailua ja loppukäynnit. Huomaa että neidillä on ollut ohjelmassa lomailua ja laiskottelua.

Tepan kanssa menin lampaankarvasatulalla. Aloitettiin pienellä kuvaussessiolla koska pahaa-aavistamaton mieheni sattui juuri parahiksi tulemaan pihalle kun olin ähertämässä pallilta satulaan. Pienen neuvonpidon (kinuamista, kiristystä ja uhkailua) jälkeen otettiin muutama kuva joista löytyi jopa jokunen julkaisukelpoinen.
Kiukkuisen isännän marssittua matkoihinsa keskityttiin tekemiseen. Alkuun pysähdyksiä, meillä alkaa olemaan aikas kivasti jarrut! Vielä kun paikallaan voisi seistä kahta sekuntia pidemmän ajan, niin olis kiva.
Tepankin kanssa väistettiin pohjetta. Ensin uran sisäpuolelta uralle, sitten peffaa uralta ulospäin ja vielä ympyrälläkin jonkinlaista yritystä.
Ravissa tehtiin siirtymisiä käyntiin pitkän sivun keskellä.
Sitten alkoikin sataa ja meinasin, että johan sitä tulikin tehtyä yhdelle päivälle.

Tepan edistyksestä sen verran, että alkuun vaivannut kompurointi on loppunut kokonaan ja tosiaan jarrut alkavat pikkuhiljaa toimia paremmin. Hyvähyvä.

Rodos 2015

Saimme joululahjaksi lahjakortin matkatoimistoon ja aloimme jo alkuvuodesta suunnittelemaan koko perheen matkaa jonnekin lämpimään. Aikaisemmin olen ollut Alanyassa ja Kanarialla, mutta rantalomailu ei ole noiden reissujen jälkeen juurikaan kiinnostanut.
Paikaksi valikoitui Rodos koska monilla tutuillamme oli sieltä hyviä kokemuksia. Matkatoimistomme myi vain Apollomatkojen matkoja, joten heidän sivujaan selatessa löysin mukavan hotellin läheltä rantaa. Matkan hinta meille neljälle olisi ollut 2900€, mutta katsoin vielä vastaavan setin omatoimimatkana ja kappas, sama lento+hotelli samaan aikaan 1900€! Pikaisen neuvonpidon jälkeen matkatoimiton täti varasi matkan meille omatoimimatkana ja tuo toinen tonni säästyi sitten paikan päälle käytettäväksi.

Lähtöpäivä oli torstai, kuten aiemmillakin reissuilla, veimme auton Lentoparkkiin ja huristelimme bussilla lentokentälle. Lento meni mukavasti, tosin yllätyksenä tuli että lennolla tarjotaan enää kahvia ja mustikkamehua, kaikki muu pitää ostaa.
Perillä Rodoksella olimme iltaseitsemältä, nappasimme taksin jonosta ja ajoimme hotellille. Kuski oli mukava ja kertoili paljon nähtävyyksistä ja antoi jopa kartankin kaupungilla kuljeskelua varten. Matka hotellille kesti parisenkymmentä minuuttia ja maksoi 20€.

Majoituimme Atlantis City Hotellissa, joka oli saanut hyvät arviot TripAdvisorissa. Vastaanotossa oli Antonio, joka neuvoi meille hyviä ravintoloita ja antoi vinkkejä lomatekemiseen. Menimmekin heti hänen neuvomaansa ravintolaan muutaman kymmenen metrin päähän hotellista ja ruoka oli todella hyvää ja edullista.
Hotellihuone oli erittäin hyvä, ilmastointi pelasi hyvin ja meillä oli parvekkeet kahteen suuntaan. Olin varannut meille superior-huoneen muutaman kympin lisämaksulla, en tiedä paljonko eroa oli tavalliseen huoneeseen verrattuna.

Perjantaina lähdimme aamupalan jälkeen Ellin rannalle uimaan ja ottamaan aurinkoa. Vuokrasimme aurinkotuolit ja varjot ja rannalla kuluikin koko päivä. Itse en tarjentunut kuin kahlaamaan vedessä mutta muu perhe kyllä pulikoi senkin edestä.
Ainoa hieman häiritsevä asia olivat tuolien välissä kulkeva kauppiasväki, koko ajan oli joku huutamassa "Colaa, Birraa, Water!" "Hjuva munkkii, dounat, kaffe!" "Fresh Fruits, Cola, Birraa!" ja sitten hierontaa tarjoavat aasian tuliaiset "Masaas, pliis?!?"

Viiteen mennessä olin polttanut itseni vähän sieltä sun täältä ja porukka oli muutenkin väsyksissä joten lähdimme hotellille. Pienen lepäämisen jälkeen kävimme kävelemässä vanhassa kaupungissa sekä syömässä ja menimme kaupan kautta takaisin hotellille.

Lauantaina lähdimme aamusta satamaan josta lähdimme päiväksi risteilemään pienellä laivalla. Laiva ajoi itärannikkoa pitkin etelään Lindoksen kaupunkiin. Perillä lähdimme kiipeämään korkean kallion päällä olevaan linnoitukseen, tosin lapsille ostimme kyydin aasien selässä. Yleensä en harrasta ulkomailla mitään eläinjuttuja, koska eläimet ovat usein huonosti pidetyn näköisiä, mutta nämä aasit olivat hyvässä lihassa ja hyvinhoidetun näköisiä. Linnake oli huikean hieno ja näköalat mahtavat. 
Käpsyttelimme hiljalleen mäkeä alas ja rantaan päästyämme menimme rantaravintolaan syömään lounasta.
Sitten olikin aika nousta laivaan joka lähti ajelemaan takaisinpäin. Teimme matkalla kaksi pysähdystä, ensimmäisellä pysäkillä Kalithean rannalla halukkaat pääsivät uimaan ja seuraava pysähdys oli rannalla jossa on kuvattu Navaronen Tykit -elokuva.

Sunnuntaina suuntasimme taas rannalle ja tällä kertaa uskalsin itsekin uimaan. Päivä kului nopeasti, tosin aivan yhtä kauaa kuin ekana päivänä emme jaksaneet rantsuilla.
Lähdimme takaisin hotellille ja suihkun ja levon kautta uudelleen kaupungille.
Ensin menimme Tuulisen rannan ja Ellin rannan erottavan niemen kärjessä olevaan akvaarioon ihmettelemään mereneläviä.

Tämän altaan asukkaisiin oli jopa lupa koskea!

Seuraavaksi menimme "sukellusvene" ajelulle, eli veneeseen, jossa oli veden alla lasi-ikkunoilla varustettu tila. Vene ajoi hiljakseen rannan tuntumassa ja katselimme kirkkaassa vedessä uivia kaloja. Vene pysähtyi ja veteen hyppäsi sukeltaja joka esitteli meille kivien välistä löytämäänsä hummeria ja pikkukalaparvea joka seurasi hänen perässään.

Ajelun loputtua kävelimme satamassa ja Toni ja Tommi lähtivät vielä pikaveneajelulle. Minä ja Milla kävelimme hotellille ja miesväen saavuttua lähdimme porukalla uudelleen kaupungille. Menime ensin katsomaan 9D-elokuvan Throne of Helios, joka kertoi Rodoksen saaren synnystä ja historiasta. Näytös kesti 20 minuuttia ja oli upea. Teatterilta kävelimme vanhaan kaupunkiin josta ostimme tuliaisia ja istuimme drinksuilla ja pirtelöillä.

Maanantaina starttasimme taas heti aamusta linja-autoasemalle, josta lähti ilmaiskyyditys Falirakiin euroopan suurimpaan vesipuistoon. Linja-auto oli kymmenisen minuuttia myöhässä ja kuski aivan raivona. Ensin hän karjui kyytiläiset ulos autosta ja uudet sisään ja lähti paahtamaan kohti Falirakia. Koko matkan hän jupisi itsekseen, avasi välillä ikkunan ja karjui hävyttömyyksiä edessä tupeksiville ja paineli torvea kuin mielipuoli. Hetken luulin että hän ajaa edessä hidastelevan Micra-mummon yli, mutta mummon petti hermo ja hän ohjasi tien laitaan. Perillä väki syöksyi ovista ulos hyvinkin reippasti ja kuski lähti kaahaamaan takaisinpäin. Huh.
Water Park oli tosiaan huikea elämys, liukumäkiä oli vaikka minkämoisia, myöskin aaltoallas sekä löysempää menoa tarjoavat Lazy Riverit oikein kaksin kappalein. Rannekeeseen sai kätevästi ladattua ruokarahaa, jolla voi maksaa puiston lukuisissa ravitoloissa ja jäätelökioskeissa.

Paluumatkalla oli kuskikin jo rauhoittunut eikä ajanut kenenkään yli.
Illalla lähdimme vanhaan kaupunkiin syömään viimeistä illallista ja katsomaan vielä tuliaisia.

Haanjamaa 2015

Kyläkauppoja piisasi matkan varrella

Aloimme jo alkukeväällä Sumaran hallituksessa kehittelemään ajatusta reissusta Viroon Haanjamaan kansainvälisiin matkaratsastuskisoihin. Pienellä leipomisella saatiin kasaan neljän innokkaan reissaajan ryhmä valmiina matkaan. Sumaran nimissä lupasimme palkita juniorien yhden tähden 80km kv-luokan, joten auto pullisteli matkalaukkujen lisäksi myös palkintotavaraa. Muut reissuun lähtijät olivat saaneet hienon idean että minähän voisin suorittaa yhden tuomariharjoitteluistani samalla reissulla ja järjestäjille se sopi oikein hyvin.

Hilla Salopää - Anna ox

Starttasimme Jokioisilta perjantaiaamuna klo 4 ja huristelimme aamulautalla Tallinnaan. Päätimme tutustua Viroon muutakin kuin suoran Tallinna-Tarto-Kurgjärve -reitin verran ja ostimme kartan jonka mukaan lähdimme hieman pienemmille teille.
Viron maaseutu oli kaunista katseltavaa, kesä oli jo paljon pidemmällä kuin Suomessa. Pellot olivat valtavan kokoisia ja tyhjillään seisovat kolhoosit muistuttivat alueen historiasta. Haikaroita istui pesissään pylväiden nokissa ja savupiippujen päällä lähes joka pihassa.
Perillä Kurgjärvellä olimme vasta illansuussa, ehdimme juuri syömään ja purkamaan tavaramme huoneeseemme kun oli aika laittaa pää tyynyyn.

Kari Kärkkäinen - Kuvaharjun Valedro + tiimi

Meikäläisellä soi herätyskello viiden pintaan, kävin syömässä aamupalaa ja aloitin hommani tuomariharjoittelijana. Aamun kuljin kilpailun Foreign Judgen eli Nina Mickelssonin perässä vet gatella eli eläinlääkärin tarkastuksessa.
Päätuomari Gintaras Oliskevicius oli aivan huipputyyppi ja otti harjoitteluni todella kivasti huomioon. Hän piti huolen, että pääsin vaihtamaan paikkaa pisteeltä toiselle ja harjoittelemaan tuomarin tehtäviä vet checkin lisäksi myös startissa ja maalissa.

Suoraan edessä vet gate, oikealla taukoportti / maali
keltaisen katoksen vieressä

Ehdottomasti mielenkiintoisin paikka oli vet check, siinä pääsi seuraamaan hevosten tarkastuksia ja pysyi hyvin kärryillä kilpailun kulusta. Paikallaan pällistelyn lisäksi tehtäviini kuului hoitaa eläinlääkäreiden äänestys tilanteessa, jossa hevosen liike ei ollut tarkastavan eläinlääkärin mielestä täysin puhdas. Tällaisessa tapauksessa kaikki kolme eläinlääkäriä katsoivat hevosen juoksutuksen ja merkkasivat äänestyslappuun joko fail, pass tai re-trot, eli hylätty, läpäissyt tai uudelleen tarkistus ennen seuraavalle lenkille lähtöä. Maaliin tulleiden hevosten kohdalla äänestettiin aina.

Eläinlääkärintarkastus tehtiin kauniissa maisemissa

Starttilinjalla päästin ratsukoita lähtemään tauolta uudelle lenkille ison näyttötaulun mukaan.
Maalissa kirjasin maaliintulojärjestyksen hevosten laukatessa maalilinjan yli. Tämä oli jännä paikka, numeroita saattoi olla vaikea nähdä siinä vauhdissa varsinkin kun ratsukoita tuli viisikin maaliin yhtä aikaa.
Aikojen seurantaan käytettiin kellokortteja, jotka leimattiin taukoportilla ja vet checkissä ja ratsastaja sai samantein kuitin tulostimesta jossa näkyi tauon kesto ja seuraavalle lenkille lähtöaika jne. Todellista high-teckiä, sanoin minä. Joo ei oikeastaan, vastasi ajanotosta vastaava tyyppi, normaalisti heillä olisi ollut hevosten kaulaan laitettavat pannat, mutta ne olivat isommissa kisoissa jossakin Keski-Euroopassa. Häntä hiukan hymyilytti kun kerroin normaalisti työkalujeni olevan kynä ja paperi sykeportilla.

Kirsi Oittinen - Ruk Rotrigo ox  odottaa lähtölupaa lähtöportilla

Kilpailuissa oli mukana 8 suomalaisratsukkoa, joista 5 pääsi maaliin asti. Oli hienoa olla mukana kannustamassa heitä. Keskeyttäneilläkään asiaan ei liittynyt sen suurempaa draamaa, hiukan huonoa onnea kylläkin.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun Haanjamaalla järjestettiin 160 km luokka ja siinä oli vain yksi osallistuja, venäläinen Denis Moiseev budjonnyi -tamma Zerolla. Koko paikalla ollut kilpailuväki oli vastaanottamassa ratsukkoa 21:30 maalissa ja seuraamassa eläinlääkärintarkastusta. Tunnelma oli mieletön kun tuomari nosti peukun pystyyn ja ilmoitti että tarkastus on ok. Se oli kyllä hieno hetki.
Sitten olikin aika hipsiä huoneeseen ja muutaman Breezerin jälkeen nukkumatti tuli ja kolautti väsyneeltä harkkarilta tajun kankaalle.

Palkintojenjaon odottelua

Juniorien KV-luokan voittaja Egle Zavadskyte - Senegalas

Sunnuntaiaamuna alkoi kansainvälisten luokkien palkintojenjako klo 9 ja hämmästyksekseni kuulin, että minun odotetaan myös osallistuvan muiden toimihenkilöiden mukana palkintoseremoniaan. Siellä sitten seistä törötettiin rivissä taputtamassa ja poseerattiin ryhmäkuvassa. Muistoksi harjoittelusta sain hienon hevosenkenkätaulun, jonka järjestäjät teettävät joka vuosi.

Sitten olikin tullut aika pakata eukot ja matkalaukut autoon ja lähteä huristelemaan kohti Tallinnaa. Lähdimme taas maaseutumatkailu -periaatteella ja suunnistimme kohti Pärnua. Pärnun matkan varrella olisi ollut Torin kaupunki, josta torinhevoset ovat kotoisin. Ikävä kyllä aika ei riittänyt poikkeamiseen, joten taas löydettiin aihe uudelle reissulle toivottavasti lähivuosina.

Kaikenmaailman paikkakuntia

Päässä vikaa. (Ratsastajalla, ei hevosella)

Päiväunilla. 

17-vuotiaana sain ensimmäisen asentohuimauskohtaukseni. Olin juuri herännyt ja koko makuuhuone alkoi pyöriä vimmatusti. Olin täysin selvinpäin, mutta tunne oli tuolloin jo muutamaan kertaan koettu juurikin alkoholin voimalla. Paitsi jos äiti sattuu lukemaan tätä.
Kömmin aamupalapöytään, söin ruisleivän ja oksensin sen salamannopeasti ulos.

Terveyskeskuksessa lääkäri teki mitä kummallisempia neurologisia testejä ja kertoi lopulta että kyseessä on tosiaan ongelma tasapainoelimessä, siellä on kolme pikkuruista kaarta joissa on nestettä sisällä ja meillä asentohuimauksesta kärsivillä siellä nesteessä killuu mitälie hippusia jotka värän paikkaan lilluessaan pistävät maapalloon liikaa vauhtia.
Ystävälleni, jolla on sama ongelma, oli lääkäri sanonut että päähän kohdistuvat tärskyt voivat lisätä hippusten irtoamista. Nopeasti laskettuna 6 hevosperäistä aivotärähdystä, eli eipä ole ihme jos vähän nupissa vippaa.

Vuosien mittaan kohtauksia on ollut vähän, välissä on ollut jopa kokonaan kohtauksettomia vuosia. Ikävä kyllä viimeisen vuoden aikana kohtauksia on ollut usein ja viime kirjoituksen jälkeen tuli oikein erityisen paskamainen kohtaus joka kesti monta päivää. Hoitokeinoja ei ole muuta kuin tietyn liikesarjan toistaminen, sen pitäisi heilutella hippuset takaisin sellaiseen kohtaan että huimaus lakkaa. Eli istutaan sängyllä, kaadutaan selälleen, käännetään pää ensin oikealle, sitten vasemmalle, nopeasti oikealle jne. 

Jokainen kohtaus pitää meikäläisen vähintään muutaman päivän poissa hevosen selästä, usein koko viikon ja tällä kertaa melkein kaksi. Ei tee mieli kiivetä hevosen selkään kun lattialla istuminen on ainoa varma konsti olla putoamatta mistään.

Helatorstaina ratsastin molemmat hevoset kentällä. Sama ohjelma molemmille: siirtymisiä, siirtymisiä ja siirtymisiä. Loppua kohden koko ajan paremmin ja molemmat hevoset hyvin kuulolla. Tepakaan ei kompuroinut kertaakaan mikä taitaa olla jonkin sortin ennätys.

Lauantaina ratsastin Lissun kentällä, edelleen samalla agendalla. Tehtiin myös pohkeenväistöjä, jotka menivät melko hyvin. Ravissa meno on aikas mukavaa, välillä hampaat jäävät kuolaimeen kiinni ja kaasu hirttää päälle. Pidätteestä tahti menee peitsaamiseksi mutta melko nopeasti sen saa jo korjattua. Kentällä hiihtämisen jälkeen kävimme uuden metsälenkin joka meni ihan hyvin.
Tepan kanssa käytiin pippeliä heiluttelemassa naapureille, harkitsin jo ravurien kivessuojan hankintaa kun hölköttelimme läts-läts-läiskeen tahdissa menemään letkun läiskiessä kyljeltä toiselle. Luulis jumankauta että sattuu.

Sunnuntaina meille tuli käymään Susanna, joka tulee liikuttamaan hevosia kun muilta kiireiltään ehtii. Hän kokeili Tepaa ja ilmeisesti tykkäsi koska lupasi tulla uudelleenkin. Kivalta näyttää tuleva kesä hevosten liikutuksen suhteen.

Lissun kanssa tehtiin taas samoja asioita kuin edellisenäkin päivänä, mutta vaikeusastetta nostettiin kentän vieressä mylläävällä puutarhajyrsimellä, lorisevalla paljulla, suhisevalla vesiletkulla ja kaiken maailman kolinalla mitä yksi reipas perheenisä nyt saakaan aikaan. Ja kas, ei yhtään hytkyä, sätkyä tai loikkaa meidän ääniherkältä tammuskalta. Lopuksi käytiin taas metsälenkki.

Boculandiaan kuuluu myös hyvää, lähes päivittäin on nyt ratsastettu sen puolisen tuntia tai vähän päälle ja hyvältä näyttää.

Bocusta ei tiedä onko se menossa vai tulossa.