Kouvolan kisat 10.-11.6.2017

Pidimme viime vuonna ensimmäistä kertaa starttikurssin ja kisat Kouvolassa. Tälle vuodelle sovittiin hyvissä ajoin jatkoa. Luvassa oli taas Sumaran porukalle viikonloppureissu, koska matkaa oli kuitenkin melkoisesti.

Lauantaina aamulla kymmenen aikoihin Minna ajeli pihaan ja sulloimme minun ja Seijan kamat Minnan ja Krissen sekä kansliakamojen joukkoon auton takakonttiin.
Matka kului joutuisasti rupatellessa ja perillä olimme kahden maissa.
Ensin virittelimme tallinkäytävälle tietokoneen ja projektorin starttikurssia varten valmiiksi. Krisse jäi avustamaan Minnaa starttikurssin kanssa kun minä ja Seija lähdimme tallinomistaja-Annan kanssa poikkeamaan kisakeskuksessa ja merkkaamaan reitit.

Kisakeskus oli upeissa puitteissa karavaanialueella ja reitit, myös uudet, loistavilla pohjilla kivoissa maastoissa.
Lenkkejä oli 2, 16km sekä 24km. Merkkaamisessa meni iltaan asti kun osa reitistä kulki metsäpoluilla jotka piti merkata kävellen.
Kun reitit oli merkattu, menimme vielä kisakeskukselle laittamaan tarvittavat kyltit paikoilleen.

Yöpymispaikka meille oli varattu tallikämpästä, jossa oli ihan mukavat tilat. Ilta meni jutellessa ja napostellessa herkkuja. Fresitapullokin korkattiin, sekä minulla että Minnalla ja myös Krissellä oli synttärit tulossa maanantaina. Hassu yhteensattuma kertakaikkiaan.

Sunnuntaina ajoimme kisakeskukselle puoli kahdeksaksi ja kisapäivä pyörähti käyntiin. Krisse ja minä pyöritimme kansliaa,  Minna oli stewardi ja Seija tuomari.
Tracker-seuranta teki tepposet heti alkuun eikä toiminut koko päivänä, mutta koska ratsukoita oli vain kolmetoista, ei siitä koitunut suurtakaan harmia.
Keli pysyi käsittämättömän hyvänä koko päivän, edellisenä päivänä säätiedotus lupasi sadetta koko päiväksi, mutta vettä ripotteli vain hiukan.

Aikataulut oli tiivistetty vähäisen lähtijämäärän vuoksi melko tiiviiksi ja luokat tulivatkin aivan peräperää maaliin. Jokusia hylkäyksiä tuli niinkuin aina, mutta suurin osa sai hyväksytyn tuloksen ja yksi luokka tosiaan palkittiinkin.

Kotimatkalle lähdettiin hyvissä fiiliksissä ja matkalla pohdittiin myös ensi vuotta. Oliko vähäinen osallistujamäärä seurausta siitä, että kyseessä oli 2-tason kilpailu, jossa pitää rokotukset olla ajan tasalla? Ehkä olisi viisaampaa pitää ensi vuonna sittenkin 1-tason kisat.
Näille suunnille on luvassa vielä toinenkin reissu tälle vuodelle kun Virolahdella pidetään kisat syyskuussa.

Pieleen mennyt kisareissu

Olin ilmoittautunut Lissun kanssa hyvissä ajoin Liesjärven kisoihin 27.5. Tarkoitus oli startata lyhin, eli 16km matka koska ajattelin etten hanki D-lupaa tälle vuodelle.

Tulimme saman viikon maanantaina työpaikan palkintomatkalta Budapestista, tiistain olin töissä mutta illalla lävähti pirunmoinen mahatauti. Oliko kyseessä Unkarin tuliainen vai ihan kotimainen basilisko, mene ja tiedä, mutta siinä viikko vilahti rivakasti ja yhtäkkiä oltiin perjantaissa. 

Perjantaina pystyin jo kävelemään ilman suurempia kouristuksia, joten ajattelin että eiköhän tässä sentään yhden 16 kilometriä hevosen selässä pysytä. Pakkailin kamat valmiiksi ja iltasella lähdimme Kaijan kanssa vielä laittamaan kisakeskuksen valmiiksi. Kaija ja Katrin merkkasivat reitit ja minä yritin siivoilla kansliakonttia, joka oli päässyt talven aikana hiukan homeeseen. Välillä huilailin istualtaan kun heikotti mutta hyvin saatiin lopulta kaikki valmiiksi.

Lauantaiaamuna lähdimme hyvissä ajoin liikkeelle, koska Toni ja Tommi olivat menossa hoitamaan kanttiinia ja ajattelin että Lissulle tekee hyvää katsella rauhassa kisakeskuksen meininkiä.
Koppiin Lissu käveli empimättä suoraan, matkalla tuntui muutama isompi kolina mutta muuten kaikki ok.
Perillä avasin lissulle kopin ikkunan ja sieltä se killisteli maailman menoa samalla kun pureskeli heiniänsä.

Tuntia ennen starttia Toni tuli auttamaan ja otimme Lissun pois kopista ja laitoin sille suitset päähän. Tarkoituksena oli kävellä sen kanssa ristiin rastiin kisakeskusta jotta se saisi rauhassa tutustua paikkoihin. Käännyin laittamaan riimun pois kun tajusin että Lissulla on hännäntyven yläpuolella jotain outoa ja kappas vaan, neidin persnahat olivatkin parista kohtaa aivan rullalla. Ilmeisesti matkan aikana oli kykistelty takapuomin alle ja nahat menneet siitä rullalle.

No, eipä siinä sitten enää mitään ollut tehtävissä, lähdin viemään Lissua eläinlääkärintarkastukseen hakemaan kuljetuslupaa takaisin kotiin. Sääntöjen mukaan näin pitää toimia koska olimme käyneet kansliassa ilmoittautumassa. 
Tuo kisakeskukseen tutustuminen olisi tosiaan ollut hyvä idea, Lissu pelästyi kanttiinia  niin kovin, että meinasi kipata meikäläisenkin nurin. Noh, siitä kuitenkin selvittiin ratsastuskentälle, jossa oli eläinlääkärintarkastusalue. 
Eläinlääkäri neuvoi suihkuttamaan nahattomia kohtia ja laittamaan niihin rasvaa, mittasipa vielä sykkeenkin joka oli kanttiinijärkytyksen jäljiltä 120 :)

Lissu kiipesi koppiin yhtä kiltisti kuin lähtiessäkin ja seisoi koko matkan hievahtamatta paikallaan. Ehkä tästä reissusta opittiin ainakin se, että kopissa jos remuaa niin voi tulla takapuoli kipeäksi. Ja meikäläinen askartelee jonkun pehmusteen takapuomiin ennen seuraavia kisoja.

Kun Lissu oli kiikutettu kotiin, pesty ja rasvattu, ajelimme Tonin kanssa takaisin kisakeskukseen jonne olimme jättäneet Tommin paistelemaan makkaraa kanttiiniin. Auttelin sitten kansliassa, järjestelin palkintoja ja tuloksia sekä yritin muistaa ottaa valokuviakin.

Vaikka kisaaminen jäikin tällä kerralla välistä, oli mukavaa olla menossa mukana välillä kilpailijan ominaisuudessa, kolme vuotta kun on mennyt pelkästään toimihenkilöimisessä.

DIY tallin tuunausta sekä heinäkatosprojekti

Sain vision miten tuunata tallin tarvikelaatikoita. (Sivuhuomautuksena: kun mainitsen sanan "visio", niin koko perheeni poistuu paikalta valoa nopeammin. Mene ja tiedä miksi.) Laatikot on hankittu Ikeasta, ikävä kyllä mustia ei ole enää saatavilla niin piti ostaa valkoisia kaveriksi. Olin miettinyt miten näitä saisi näyttämään yhtenäisemmiltä, joten keksin ruiskaista niihin tekstit harmaalla spraymaalilla. Suunnitelmissa on vaihtaa koko tallin sisustan väri harmaa - musta - valkoiseksi ehkä jo tänä kesänä mutta siitä sitten enemmän kun nämä jo aloitetut projektit on saatu valmiiksi.

Reunimmaiseen tulee vielä "heijastimet"

Heinäkatosprojekti on ollut työn alla jo useamman vuoden, mutta siihen saatiin tartuttua vasta pääsiäisenä. Vanha katos purettiin pois ja naapurin isäntä kävi kaivamassa pohjan auki uuden katoksen anturan valua varten.

Oli hauska seurata kuinka hevosen jumalaton ahneus menee heittämällä pelottavista asioista ohi, Hilima ja Lissu pistelivät sitkeästi päiväheiniä suuhunsa aidan vieressä vaikka kaivinkone mylläsi aidan toisella puolella.

Lapuan reissu 22- 23.4

Huhtikuun lopulla oli jo perinteeksi muodostuneen Lapuan kisamatkan vuoro. Alunperin meitä oli lähdössä matkaan neljä hallituksen jäsentä, mutta viikkoa ennen lähtöä määrä kutistui kolmeen. Mikähän siinä aina onkin että hevosten kanssa tulee jotain kun olisi suunniteltua menoa.
Tupaten täyteen tavaraa saatiin Minnan auto siltikin vaikka lähtijöitä oli yksi vähemmän. Kansliakamat, yöpymiskamat, palkinnot, toimihenkilöiden liivit jne. Kyllä niitä oli laatikko jos toinenkin.
Ajelemaan lähdettiin aamulla ennen kymmentä ja iltapäivän puolella oltiin perillä Tiistenjoella. Tuttuun tapaan Minna piti starttikurssin, tällä kertaa ikävä kyllä neljästä ilmoittautuneesta paikalle vaivautui yksi, joka sai sitten oikein privaattikurssin. 

 Perämettän puskaratsastajista oli paikalla muutama ihminen ja heidän kanssaan laiteltiin kisakeskus valmiiksi. Minä virittelin kanslian paikoilleen ja muut kiinnittelivät opasteita sekä järjestivät maneesiin eläinlääkärin tarkastusalueen odotusalueineen.

Sunnuntaina varsinainen kisapäivä alkoi 7:45 jolloin kanslia avautui ja aloin ottamaan kilpailijoita vastaan. Ikävä kyllä lopullinen lähtijämäärä oli 11, yleensä tällä määrällä ei kisoja järjestetä mutta olimme päättäneet että kun kyseessä on näinkin kaukana oleva paikka, lähdemme reissuun pienemmänkin osallistujamäärän takia.

Ajokeli oli aikaisin aamulla ollut hirveän ja kamalan välimaastosta, mutta kaikki pääsivät onnellisesti perille. Kaikki saivat myös lähtöluvan eläinlääkärintarkastuksessa.

2-tason pisin luokka oli 70km jota lähti suorittamaan yksi ratsukko. Luokkaan oli ilmoittautunut kaksi, mutta toinen hevonen oli loukannut itsensä kilpailua edeltävänä päivänä. Lenkkien pituudet olivat 27km + 27km + 16km, tauot 30min + 30 min. Ratsukon matka sujui hyvin, ei yhtä menevästi kuin kaverin kanssa olisi kuulemma mennyt, mutta kokemus tämäkin ratsukolle yksinään etenemisestä. Lopputuloksena hyväksytty tulos km-ajalla 13,3 km/h.

2-tason toiseksi pisin matka oli 54km (27km + 27km) ja siihen olikin mukavasti lähtijöitä, 6kpl. Pääsin siis laskemaan pisteitäkin palkintojenjakoa varten. Porukka pysyi kasassa lähes koko matkan ja  kilometriajoiksi ratsukoille tuli 14.0 - 15.0km/h. Eläinlääkärintarkastuksessa tuli pieniä eroja pisteytykseen joten ratsukot saatiin paremmuusjärjestykseen ja palkittua.

1-tasolla kisattiin yksi luokka, pituus 16km. Lähtijöitä oli 4 kappaletta. Tämäkin porukka ratsasti alusta loppuun asti yhdessä ja kaikille tuli kilometriajaksi 9,7km/h.

Ihme kyllä myös säätila pysyi hyvänä, jopa aurinkoisena koko päivän. Vasta kun kamat oli pakattu ja auton nokka kääntyi kohti kotia, alkoi tihutella milloin mitäkin. Välillä vettä, välillä räntää ja jopa rakeita.

Lopputulemana kisat menivät mukavasti, rahallisesti mennään varmasti pakkasen puolelle näin pienellä lähtijämäärällä. Tässä onkin mietinnän paikka pitäisikö ensi vuonna sittenkin järjestää 1-tason kisat ja vaikka harjoituskilpailuluokka, jolloin ei tarvittaisi rokotuksia ja ne jotka eivät saa ajoissa hevostaan Kipaan tai E-lupaa tehtyä voisivat silti kisata harjoitusluokassa.
Tämä on edelleen kehityksen paikka, miten saada kilpailijat heräämään ajoissa ilmoittautumaan ja hoitamaan lupa-asiansa kuntoon. Liekö se tämä hetimullekaikkinyt-nykyaika, joka saa ihmiset luulemaan että kaikki järjestelmämuutokset tapahtuvat muutamassa minuutissa? Kuitenkin E-luvan päivittyminen vie useamman päivän ja jos hevonen ei löydy Kipasta, joku SRL:ssä laittaa sen sinne ihan käsipelillä eli ei viikonloppuna. Pelkkä kisakutsussa muistuttaminen ei ainakaan riitä, muistutella on yritetty myös FB:n tapahtumasivulla, mitähän muuta vielä keksisi?

Koulunpenkillä - stewardikurssi

Olen toiminut matkaratsastustuomarina nyt parisen vuotta. Jossain kohtaa seuran hallituksessa havahduttiin siihen tilanteeseen että stewardeja alkaa olla aika vähän. Tästä syystä teimme Kaijan kanssa päätöksen, että no hitto miksei.

Stewardiksi pääsemiseen vaaditaan hyväksytysti suoritettu 2-päiväinen kurssi sekä 6 harjoittelua vähintään 2-tasolla vähintään kahdessa lajissa. Tämän jälkeen voi toimia yleisstewardina 2-tason ja alemmissa kilpailuissa kaikissa lajeissa.

Lajistewardikurssille voi hakea kun on toiminut stewardina vähintään kahdeksassa vähintään 2-tason kilpailussa. Kurssin jälkeen tulee vielä tehdä käytännön harjoittelut, eli 4 kilpailupäivää vähintään 3-tasolla, FEI-stewardin tai KUJO:n nimeämän henkilön toimiessa valvojana.

Kurssi pidettiin Porissa 18. -19.3, saimme yöpaikan tuttavan luota joten reissussa oltiin koko viikonloppu.
Lauantai opiskeltiin kilpailusääntöjen yleistä osaa KS1 ja päivän lopuksi suoritettiin koe, josta piti saada vähintään 75% tulos. Meitä oli kurssilla viitisentoista joista kaikki pääsivät läpi liput liehuen. Paikalla oli porukkaa laidasta laitaan, osa vasta muutamia vuosia harrastaneita, osa taas kymmeniä vuosia. Juttua olisi riittänyt vaikka kuinka niinkuin hevosihmisten kanssa yleensäkin.
Sunnuntaina opiskeltiin koulu- este- ja kenttäratsastuksen sääntöjä ja muutama juttu myös länkkäri- ja matkapuolelta sekä issikoista. Tehtiin loppukoe ja kuuden pintaan illalla lähdettiin ajamaan kotia kohden.

Paljon mahtui asiaa muutamaan päivään. Päälimmäisenä jäi mieleen, että matkaratsastuskisoissa noudatetaan sääntöjä kyllä aika orjallisesti verrattuna muihin lajeihin ja meidän kilpailijat ovat kyllä todella hyvin käyttäytyviä eikä rangaistuksia jaeta juuri koskaan. 
Itse olen kerran saanut huudot ollessani toimihenkilönä ja sekin on ajalta ennen kun sain tuomarioikeudet. Olin ajanotossa ja jostain syystä rokotusten puuttumisen takia hylätyn ratsukon huoltaja kertoi mielipiteensä melko reippaaseen tyyliin. 
No, toisaalta harmituksen ymmärtää kun on tuonut hevosen kilpailupaikalle ties kuinka kaukaa ja sitten kerrotaan ettet voi startata koska rokotukset ovat ravisääntöjen mukaiset. Toki tästä asiasta muistutetaan aina jo kilpailukutsussa...

Nyt pitäisi sitten alkaa tekemään noita harjoitteluja

Ilimastoitu Hilima

Koska kelit jatkuvat edelleen vuodenaikaan nähden toivottoman lämpiminä enkä saa tallia enää kylmemmäksi jäädyttämättä vesiputkia, päätin ottaa eläinlääkärin suosituksesta vaarin ja klipata Hilimalle jäähdytysraidan. Napsuttelin ensin saksilla raidat molempiin kylkiin, sillä klippauskone on sellainen aparaatti jota en uskonut koskaan tarvitsevani. Suorastaan karun näköiset raidat sain aikaan, mutta hikoilu loppui siihen.

Ystävälläni Kirsillä sattui olemaan klippauskone, joten hain sen lainaan. Arvelin, että Hilima saattaa olla hiukkasen eri mieltä karvojen ajelusta surisevalla koneella, joten aloitin varovaisella kokeilulla. Hilima käytävälle kiinni ja heinäpussi naaman eteen, kone käyntiin ja arvon neiti meinasi ampaista ovesta läpi. Toki tätä yritystä oli katselemassa rakas mieheni, joka totesi että toi ei kyllä tule onnistumaan koskaan. Toivotin hänet hevon kuuseen ja hain keon leivänpaloja.
Sitten harjoiteltiin niin, että kone käyntiin ja leipä suuhun ja sama uudestaan. Sitten koskin koneella lavan kohdalle ja leipä suuhun. Sitten vielä surisevalla koneella siliteltiin kylkeä ja tyrkittiin leivänpaloja suuhun. Seuraavana päivänä ei sitten muuta tarvinnutkaan kuin tarjota leivänpala ja alkaa ajelemaan.

Vinkki: Jos klippaat hevosesi rumasti, kannattaa hankkia uusi hieno satulahuopa :)

Lopputulema oli, noh, ajeltu. Ei kaunis mutta parempi kuin saksilla nyrhätty, silti jumalattoman ruma. Toivottavasti ei koskaan tarvitse ajella kokonaista hevosta.

Lajitreeniä

Talven kelien ollessa huonon ja hyvin huonon väliltä, on treenaaminenkin ollut enemmälti peruskuntoa pellolla pyörien ja metsässä mäkiä kiipeillen. Plus että motivaatio on ollut myös talviterässä. Liikutusta kyllä juu, mutta ilman sen kummempaa seurantaa tai suunnitelmaa. 
Noh, nyt alkuvuodesta kun muutenkin tehdään uudenvuoden lupauksia ja hyviä päätöksiä, on tälläkin suunnalla otettu niskavilloista tukeva ote ja ns. joku roti.

Viikolla Lissu ja Hilima ovat liikkuneet lamput päässä metsässä ja viikonloppuun on ajoitettu sitten lajinmukainen pidempi kisavauhtinen (hitaammasta päästä) lenkki. Viime viikonloppuna mentiin 12,6 km lenkki keskinopeudella 10,1 km/h. Lissun syke heti talliin tullessa oli 44 ja Hiliman 40.

Lauantaina oli suunnitelmissa vielä pidempi matka kun olin tutustunut joululahjakelloni ominaisuuksiin aiempaa paremmin. Se hauska laitehan kertoo kuinka pitkä matka on kuljettu ja millä keskinopeudella. Voi tätä tekniikan ihmeiden aikaa. Eli ei muuta kuin 10 km tuohon suuntaan ja sitten ympäri niin on 20km treeni tehty.

Noh, periaatteessa näin, paitsi jos menon katkaisee lauma ylämaankarjaa, jotka kaikessa rauhassa nauttivat lounasta suurpaalista pellolla tien vieressä. Se oli Lissulle aivan täysin totaalisen liikaa. Kiipesimme hyvissä ajoin hevosten selästä alas ja lähdimme taluttaen ohittamaan moisia petoeläimiä. Siitähän ei sitten tullut yhtään mitään. Lissu sekosi aivan totaalisesti, ryntäili sinne tänne ja melkein meikäläisestä yli, keulikin mokoma ja puhisi ja töräytteli kuin mikäkin villieläin. Hilima chillaili viitisen metriä perässä, ilmeisesti lehmiä on ennenkin nähty koska se vain katseli että nyt tuo kuikelo otti ja sekosi näemmä ihan kokonaan. Tällaisen odottamattoman mutta sopivan tauon se käytti sitten päänsä rapsuttelemiseen Kirsin olkapäähän.

Matkaa oli taitettu jo kuutisen kilometriä, joten sanoin Kirsille että käytetään nyt sitten hetki aikaa totutteluun kun kerran aikaa oli varattu pidempään lenkkiin. Talutin Lissua sitten tiellä edestakaisin, aina hiukan lähemmäs lehmiä ja taas poispäin kunnes se pikkuhiljaa sai järjen rippeensä taas kasaan. Sitten sattui jotain melkoisen eriskummallista näillä lakeuksilla. Tilan isäntä ajoi traktorilla siihen meidän luoksemme, naureskeli että ei taida hevonen olla ennen moisia otuksia nähnyt. Kerroin että juu sydänkohtauksen rajalla tässä ollaan ja isäntä sanoi, että voitte ihan hyvin mennä tuota tien toisella puolella olevaa peltoa pitkin, se on hänen peltoaan ja vapaasti käytettävissä. Voi ihmettä, yleensä jo tiellä ratsastaminen saa ihmisten tunteet kuumenemaan.

Kovasti kiitellen hiippailimme pellon kautta seuraavalle tielle (risteys oli siis juuri laitumen kohdalla) ja jatkoimme tutkimusmatkaa uuteen suuntaan. Olin kartalta katsellut, että tältä tieltä pääsisi kääntymään pitkälle metsätielle, jossa ei näkynyt lainkaan taloja.
Risteys löytyi ja hölköttelimme metsätietä pitkin, kunnes vastaan tuli auto, joka lähti peruuttamaan ja parkitti sivupolun risteykseen. Kuski veivasi ikkunan auki ja ajattelin jo, että jaahas, nyt tulee poistumiskäsky. Mutta eikä mitä, kuski kysyi etteivät hevoset nyt pelkää hänen autoaan ja kertoi olevansa menossa hakemaan traktoria puunajoon, mutta että hän voisi venyttää lähtöä sen verran että ehdimme alta pois. Jälleen kerran kiittelimme ystävällisestä ajatuksesta ja ihmettelimme, että kylläpä nyt on mukavia ihmisiä liikkeellä enemmän kuin miesmuistiin.

Ratsastimme vielä sen verran eteenpäin, että kello kertoi kilometrejä kertyneen 9. Käännyimme ympäri ja ratsastelimme kotia kohti. Lehmistä (joita isäntä kutsui pörröiksi, awww) päästiin ohi pellon kautta ratsain, Lissu kyllä piti huolen että Hilima oli koko ajan hänen ja tuon petolauman välissä.
Kotimatka sujui mukavasti ilman kommelluksia ja lenkin kokonaispituus oli lopulta 18,71km ja keskinopeus 8.8 km/h. Molempien hevosten syke talliin saapuessa oli 54, eli ihan ok.