sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Disneyland Pariisi 19. - 22.5.2014

Disneyland Hotellin alta on sisäänkäynti puistoon
Tässä pieni matkakaertomus reissustamme Pariisin Disneylandiin:

1. Päivä: Disneyland

Aamulla kello soi viiden pintaan ja perhe pakkautui autoon, matka lentokentälle kesti puolisentoista tuntia. Auton jätimme Lentoparkkiin, joka jo viime reissullamme osoittautui varsin toimivaksi systeemiksi.

Lento lähti 9:25 ja perillä Charles De Gaullen lentokentällä olimme 11:30 paikallista aikaa. Oli muuten ensimmäinen lento, jolla tarjoilu jouduttiin keskeyttämään ilmakuoppien takia kaksi kertaa. Pikuväki oli ensimmäistä kertaa lennolla ja ilmeet olivat näkemisen arvoiset kun vähän hypytti.

Lentoasemalla marssimme TGV:n toimistoon ostamaan liput luotijunaan ja tankeroenglannillani sain kerrottua virkailijalle, että haluamme liput mahd. halvimpaan lähtöön. Neljän hengen liput 45 minuutin päästä lähtevään junaan maksoivat 54€. Matka Disneylandiin kesti kymmenisen minuuttia, puhelimen nopeusmittarilla saimme huippulukemaksi hiukan alta 300 km/h.

Disneylandin asemalla linja-autot kiertävät jatkuvaa rinkiä hotelleille, joten odotimme kymmenisen minuuttia ja meidän hotellimme bussi saapui paikalle. Ei muuta kuin matkalaukut autoon ja menoksi. Hotellimme Newport Bay Club sijaitsee Lake Disneyn vastarannalla Disney Villagesta ja asemalta katsottuna. Matka oli niin lyhyt, että bussia emme käyttäneet enää muutoin kuin lähtöpäivänä kun matkalaukut olivat taas mukana.

Kirjauduimme sisään hotelliin, mutta huoneen avaimen sai vasta klo 15. Jätimme laukut hotellin laukkuvarastoon ja lähdimme etsimään syötävää. Sen verran olimme matkasta väsyneitä ja nälissämme, että menimme Disney Villagen Mäkkiin. Syömisen jälkeen pääsimmekin jo huoneeseen purkamaan laukkuja.


Hotellihuone oli merihenkisesti sisustettu


Kirjautuessamme hotelliin saimme liput molempiin puistoihin kaikille päiville. Näillä lipuilla oli käytettävissä myös aamun ensimmäiset tunnit Disneyn puiston puolella, kaksi tuntia ennen virallista avaamisaikaa.

Loppupäivä menikin sitten Disneyn puiston puolella. Ensin jonotimme aluetta kiertävään höyryjunaan jolla ajoimme koko kierroksen ja katselimme maisemien vaihtumista Frontierlandista Adventurelandiin, sieltä Fantasylandiin ja lopulta Discoverylandin kautta takaisin päärautatieasemalle Main Streetille.
Kierrokselta palattuamme alkoikin olla päivän paraatin aika joten jäimme passiin pääkadun reunaan.


Prinsessoja ja haltiattaria

Frozen

Liisa Ihmemaassa

Toy Story

Leijonakuningas


Alueen kiertelyn aloitimme Frontierlandista, joka on villin lännen kylä aitoine siipiratasaluksineen saluunoineen päivineen. 



Frontierlandista jatkoimme Adventurelandiin, josta löytyy mm. Robinsonin perheen talo puusta sekä Pirate's Beach. Kiertelimme kävellen koko alueen mutta emme jaksaneet jonottaa laitteisiin. Marssimme hotellille huilaamaan hetkiseksi ja illemmalla lähdimme takaisin puistoon päin. Matkalla pysähdyimme syömään Disney Villagen Planet Hollywoodiin.


Illan hämärtyessä kokoonnuimme muun väen mukana keskusaukiolle odottamaan Disney Dreams -showta. Se oli kertakaikkisen upea.




Kuten kartasta voi päätellä, Disneylandin alue on melkoisen suuri


2. Päivä: Disneyland

Meillä olisi ollut mahdollisuus käyttää Extra Magic Hours, eli hotellin asiakkaat pääsevät puistoon pari tuntia ennen kuin portit avataan muualta tuleville asiakkaille. Taisimme lopulta olla puistossa puoli tuntia ennen avaamisaikaa, joten se etu jäi käyttämättä.
Aloitimme kierroksen samassa järjestyksessä kuin ensimmäisenäkin päivänä, Frontierlandista. Siellä ajoimme ensin Big Thunder Mountainin vuoristoradalla.



Seuraavaksi menimme Phantom Manoriin, kummituskartanoon katsomaan kummittelevaa morsianta. Tämän jälkeen astuimme siipiratasalus Molly Brownin kyytiin ja ajelimme Big Thunder Mountainin ympäri.

Phantom Manor



Maisemia siipiratasaluksen matkan varrelta

Frontierlandista jatkoimme Adventurelandiin, jossa lapset kiipesivät Robinsonien puutaloon ja koko porukalla pyörimme merirosvojen pääkallosaarella. Viimeiseksi menimme Pirates Of Caribbean -ajeluun, joka oli huisin hieno.



Adventurelandista menimme syömään all-you-can-eat -buffettiin Plaza Gardensiin. Ruoka oli hyvää joskin hintavaa. Jälkiruokapöytä oli kerrassaan upea.

Autopian autoissa oli oikeat moottorit


Seuraavaksi oli vuorossa Discoveryland, jossa ensin ajoimme Autopia -autoradalla ja sen jälkeen ammuimme avaruusolioita Buzz Lightyear Laser Blastissa. Star Tours oli huikea simulaattorimatka avaruusaluksessa. Viimeinen laite Discoverylandissa oli Space Mountain: Mission 2 -vuoristorata, jossa mentiin pää alaspäin hurjaa vauhtia planeettojen välissä.

Viimeiseksi jätetty Fantasyland oli laitteiltaan enemmän ihan pikkuväelle suunnattu, mutta kävimme toki "it's a small world" -ajelulla halki maailman eri maiden ja lapset kävivät pyörimässä teekupeissa. Ruususen linna keskellä aluetta piti myös nähdä ja linnan kellarissa asuva lohikäärme.



Lapset saivat iskänkin puhuttua vielä karuselliin samalla kun itse tein ikkunaostoksia tuliaisia suunnitellen.

Sitten aloimme olla kaikki niin poikki päivän kävelystä, että suuntasimme tuliaiskaupan kautta hotellille huilaamaan. 
Illemmalla lähdin vielä Tommin kanssa uudelleen puistoon ja kivaa meillä olikin, mihinkään laitteisiin ei tarvinnut jonottaa muutamaa minuuttia kauempaa. Ajelimme Big Thunder Mountainilla kolme kertaa jonka jälkeen kävimme Pirates Of Caribbean -ajelulla. Fantasylandin puolella kävimme Peter Pan's Flight -ajelulla Lontoon kattojen yllä.
Lopuksi katselimme vielä iltashown uudelleen, kesäaikaan se esitetään joka ilta.

Tommi Adventurelandin portilla

Main Street iltavalaistuksessa
Ruususen linna 



3. Päivä: Walt Disney Studios

Studioiden puolella aloitimme päivän Studio Tram Tour -ajelulla. Ajelimme elokuvan filmauspaikkojen ja lavasteiden keskellä ja ajelu pysähtyi hetkeksi keskelle katastrofielokuvan kohtausta.

The Hollywood Tower Hotel


Seuraavaksi menimme The Twilight Zone Tower Of Terroriin, eli kauhuhotelliin jossa vieraat joutuvat tavarahissiin, joka nousee ensin hotellin ylimpiin kerroksiin ja sitten yllättäen putoaa alas. Voin kertoa, ettei meikäläisestä ihan hetkeen ole lähtenyt niin kovaa kiljuntaa. Ikinäenenäämene. En.
Jalat vapisten hiivin hotellista ulos ja jatkoimme matkaa Toy Story Playlandiin, jossa Toni ja Tommi menivät RC Racerin kyytiin.
Reissun pisin jonotus tehtiin Crush's Coaster -ajeluun, eli Tärskyn Meriseikkailuun. Kiva ajelu, ilmankos oli jonoa.



Syöminen hoidettiin Studio 1 -rakennuksen hampurilaisbaarissa, jossa oli yllättävän hyvät annokset tavis-hesehintaan.
Vatsat täynnä parkkeerasimme pääkadun varteen odottamaan päivän paraatia, Stars n' Cars.
Paraatin jälkeen menimme Cine´Magigueen, joka on elokuvateatteri jossa tarina herää eloon hauskalla tavalla.

Seuraavana listalla oli stuntshow Moteurs... Action! Show kertoi elokuvan tekemisestä ja autostunteista. Salama McQueen siellä taisteli pahiksia vastaan.


Lopuksi menimme Tonin kanssa puiston parhaaksi kehuttuun vuoristorataan, Rock'n Roller Coaster starring Aerosmith. Aerosmithin musaa ja korkkiruuviajelua, ihan jees.


Studioilta vaihdoimme Disneylandin puolelle, jossa katseimme paraatin uudelleen. Meillä oli pöytävaraus Adventurelandin Blue Lagoon -ravintolassa, jonne suuntasimme seuraavaksi. Ravintolan tyyppi esitteessä oli exotc cuisine & seafood ja ruoka oli kyllä todella hyvää. Ravintola sijaitsee maan alla Pirates Of Caribbean -ajelun yhteydessä, ajelun veneet lipuvat ravintolan terassin ohi.

Blue Lagoon -ravintola ja jälkkärit liekeissä






4. Päivä: Pariisi

Aamupalan jälkeen lähdimme paikallisjunalla Pariisin keskustaan. Juna-asemalla veimme matkalaukut säilytykseen ja lähdimme kaupungille. Koska aikaa oli vähän, emme ottaneet alunperin suunnittelemaani kiertoajelua vaan menimme metrolla ensin Eiffel-tornille.


Jonoa oli onneksi aika vähän ja pääsimme puolen tunnin jonotuksella hissiin, joka vei meidät 2. tasanteelle. Ylin kerros oli suljettuna, mutta ihan tarpeeksi korkealla oli tuokin tasanne. Tuuli oli kova ja ilma melkoisen viileä.
Eiffelin alla söimme hot dogit pariisilaisittain, eli nakkeja pötkössä patongin sisällä.


Eiffeliltä jatkoimme matkaa metrolla Champs Elyseelle, jota pitkin kävelimme Riemukaarelle. Matkan varrelta ostin uuden palan Nomination-rannekkeeseeni. Joka reissusta on muistona yksi pala.



Sitten olikin aika hankkiutua kotimatkalle. Metrolla ajelimme Charles De Gaullen kentälle, josta teimme vielä viimeiset tuliaishankinnat ennen kotimatkaa.

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti