lauantai 5. heinäkuuta 2014

Rokotuksia ja turhia (?) murheita


Keskiviikkona tuli eläinlääkäri rokottamaan hevoset. Bocu sai pelkän tetanus-rokotteen ja Lissulla aloitettiin koko hevosinfluenssarokotusohjelma alusta. Viime kerrasta oli niin pitkä aika, että ratsastuskisoissa ei moista hyväksytä. Eikä hyväksytä sitäkään, vaikka olisi ravisääntöjen mukaan rokotettu säännöllisesti. Niuhoa meininkiä mutta minkäs teet. Matkaratsastuskisoissa yleensä on alue- ja kansallisiakin luokkia joka kisoissa, niin rokotussäännöt menevät sitten niiden mukaan.

Lissu sai siis nyt ensimmäisen rokotuksen, seuraava pitää antaa 21-92 vuorokauden kuluessa ja sitä seuraava puolen vuoden sisällä. Ja siitä eteenpäin sitten vuosittain. Ravisäännöissä ei muistaakseni tuota puolen vuoden päästä annettavaa tehostetta ole ja siksi ei ratsuväelle kelpaa mokomat tautipesät.

Lissulle tehtiin myös vakuutustarkastus, kunnossa oli koko kopu. Siirrän nyt vakuutukset OP-Pohjolaan, koska jouduin laittamaan Tapiolaan (jonka uskollinen asiakas olen ollut vuodesta 2005 ainakin) kaksi tarjouspyyntöä ennen kuin sain vastauksen, että eivät oikeastaan enää tee pelkkiä hevosvakuutuksia. Eli haluavat myös meidän kotivakuutuksen sinne. Juu ei. If:iltä taas saa kyllä vakuutuksen, mutta siinä ei ole vastuuvakuutusta. Senkin saa jos ottaa kotivakuutuksen heiltä. No juu ei. Pohjolan sivuilla oli kätevä verkkokauppa, josta vakuutuksen voi säätää haluamakseen ja tilata samantein. Mikä sen helpompaa. Sain vielä jotain alennuksiakin, kun ollaan Osuuspankin kanssa naimisissa vielä pitkään asuntolainan kanssa ja saadaan siitä syystä bonuksia, jolla voi maksaa näitä vakuutuksia. Kätevää, vai mitä?

Perjantaina tuli sitten kengittäjä. Olin viime viikolla havahtunut siihen, että Bocuhan on kengitetty viimeksi jo ajat sitten, Lissu jokusen viikon myöhemmin. Kaikki sählinki töissä, Onnin kuolema ja muu yleinen sohlaus oli tehnyt sen, että olin unohtanut koko asian.

Lissu käyttäytyi yhtä hyvin kuin ensimmäiselläkin kerralla. Kaviot ovat päässeet kannattomiksi, joten niitä korjaillaan pikkuhiljaa.
Bocu oli yllättävän hankala etupäästään, hyppi pystyyn useamman kerran ja oli hankala. Ajattelin, että nyt ei kyllä ole kaikki kunnossa ja kokeilin kavioita, jotka tuntuivat lämpimiltä. Kengittäjä oli sitä mieltä, että eivät ole mitenkään erikoisen lämpimät, mutta silti. 
Koko illan mylläsin sitten googlessa kaviokuumeen oireita ja välillä hyppäsin talliin ponia tutkimaan niin että sen reppanan meinasi palaa käämit meikäläiseen totaalisesti.

Tänään aamulla kiikutin ponin taas talliin, hoidin sen laitumella saamaa pientä haavaa ja mittailin kuumetta (ei ollut), mittasin sykettä (40, olisi kannattanut vissiin mitata ensin ja sitten vasta suihkia haavasparyta) ja roikuin niissä kavioissa. Lämpimät olivat edelleen, pulssi kyllä löytyi heikkona etujaloista. Samoiten se kääntyi ihan normaalisti ja käveli normaalisti (varsinkin tarhassa mua karkuun kun piti vielä yksi juttu tarkistaa...) Mutta silti.

Päivällä kun alkoi olla melko kuuma, Milla meni Bocun kanssa lampeen viilentelemään ja laitettiin sitten hevoset talliin huilaamaan kuumimman ajan yli. Ne alkoivatkin heti torkkumaan nauttien viileästä tallista ilman kärpäslaumaa. 

Illemmalla kun iskä oli pois kotoa, otimme Millan kanssa molemmat hepat ja menimme lampeen loiskimaan. En tiedä onko Lissu koskaan käynyt uimassa tai kahlaamassa, mutta empimättä se marssi veteen Bocun perässä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti