torstai 13. elokuuta 2015

Lomaviikon kiireitä

Viikonlopun kisahumun jälkeen alkoivat lomakiireet. Luulisi, että lomalla olis aikaa heppailla rauhassa ja niin eespäin, mutta eihän se niin mene. Rästihommia oli listassa vaikka kuinka, joten hevoset on liikutettu vähän silleen vasemmalla kädellä, Lissu polkaisi kengänkin irti niin sen kohdalla ei sitäkään vähää. Mutta loimet on pesty!
Mentiin me Lissun kanssa sentään tiistaina ohjasajoa kentällä, joka sujui muuten hienosti! Tehtiin kahdeksikkoa, voltteja, ympyröitä ja ties mitä. 
SM-kisoissa jaettiin biothane-materiaalista tehdyt juoksutusliinat kaikille toimihenkilöille ja koska Einellä ei ole hevosia, hän antoi omansa minulle. Ja niistä tuli loistavat ohjasajo-ohjat.



Tepan kanssa on yritetty harrastaa jotain joka päivä, vähintäänkin juoksutusta. Eilen, eli keskiviikkona mentiin 8km maastolenkki, seuraksi saatiin Kaija ja Leo. Alkumatkasta on pari kilometriä metsäpolkua ja vuoron perään pojat kompuroivat samoihin kiviin ja kantoihin, kyllä oli ratsastajilla vatsat hellinä. Illemmalla saapui vielä kengittäjä Lissua laittamaan ja nyt on taas kalusto käyttökunnossa.



Tänään koko poppoolla on ohjelmassa kranio-sakraalihoito, josta enemmän sitten tuonnempana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti