tiistai 15. tammikuuta 2019

Seuran uusi vuosi ja treenihommia.

Viikonloppuna oli seuran hallituksen järjestäytymiskokous, paikkana ABC Masuuni Karkkilassa. Paikalle hurautettiin kimppakyydillä täältä suunnalta tulevien kanssa ja melkein ajallaan saatiin kokous alulle.
Tärkein homma oli jakaa vastuualueet ja nyt kun en jatka enää puheenjohtajana, otin hoidettavakseni varapuheenjohtajan, kilpailuvastaavan ja valmennusvastaavan hommat. Mukaan tuli jopa kolme uutta ja innokasta jäsentä ja hyvää pöhinää saatiinkin aikaiseksi. Seuran uusien numeroliivien tilaus nytkähti taas eteenpäin ja monta muutakin alkuvuoden päätöstä saatiin tehtyä. SuMaRa-CUP järjestetään tällekin vuodelle, viime vuoden cup oli ainakin palautteen mukaan pidetty juttu. Viime vuoden mukaisesti pisteitä jaetaan kaikista kotimaan kisoista, seuran omista kisoista 1,5 -kertaisena.
Näin maanlaajuisena seurana on vaikea keksiä jäsenille etuja, tallin yhteydessä olevilla seuroilla kun on aina mahdollisuus tukea maneesi- ja muissa maksuissa. Toki meilläkin maksetaan jäsenten koulutuksia ja muita osallistumisia sekä annetaan alennusta oman seuran kisamaksuista. Vuosikokouksessa palkitaan myös parhaiten menestyneet sekä ahkerimmat talkoolaiset.



Olin jo aamulla ennen kokousta käynyt Lissun kanssa lenkillä, keli oli mitä parhain ja pohjat hyvässä kunnossa. Lenkki kulki pääosin tietä pitkin, keskivaiheilla oli pieni metsäosuus ja lopussa myös. Keskinopeudeksi 8,4km/h ja matkaa kaikkinensa 7,38km. Tasainen hölköttely onnistuu jo melko mukavasti, kotiinpäin uskaltaa päästellä laukatenkin kun ei ole pelkoa äkkipysähdyksistä. Lissu on nyt varsin innostunut tuosta laukkaamishommasta ja tarjoilee sitä tämän tästä ja kiukuttelee sitten niskojaan nakellen mikäli ei saa tahtoaan läpi.




 Sunnuntaina Lissu saikin lenkkiseuraa kun naapurin Huugo omistajineen tuli meidän mukaan kävelemään. Huugon etukenkä oli mukana parilla naulalla sekä Pyhällä Hengellä, joten lenkki mentiin kävellen. Lissua vähän hirvitti noin iso ja reippaasti kulkeva miesseuralainen, joten se katsoi parhaammaksi hiiviskellä tyypin perässä koko matkan. Matkaa tuli kuutisen kilometriä ja nopeus 6,4km/h. Huugo lupasi lähteä meidän kanssa toistekin reissuun.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti