maanantai 18. tammikuuta 2016

Se oli sittenkin cushing?


Pian on vuosi Bocun kaviokuumeilusta. Sitä puoli vuotta aiempi lievä kipuilu sekä oikein kunnon kaviokuume viime tammikuussa lähtivät molemmat alulle rokotuksen jälkeen. Tätä eläinlääkärinkin kanssa pohdittiin ja hänkin sanoi taudin yleensä liittyvän johonkin aineenvaihdunnan ongelmiin tai muuta sellaista. Kuitenkaan cushingin taudista ei silloin tullut puhe eikä vuosi sitten oireitakaan ko. tautiin ollut kuin tuo kaviokuume.
Vuoden mittaan Boculle on kuitenkin ilmestynyt noita oireita yksi kerrallaan, ensin talvikarva, joka lähti vasta heinäkuussa. Tästä syytin kylmää alkukesää. Sitten selän lihasten putoaminen (johon taas selityksenä sairasloma ja ratsastamattomuus) sekä rasvakertymät hännänjuuressa ja niskassa. Nyt syksyllä on juominen lisääntynyt ja sitä myöten pissaaminen. Myöskin tietty apaattisuus on tullut kuvaan, vaikka Bocu onkin welshinä sieltä leppoisammasta päästä niin sitä vuosia seuranneena selkeä ero on esim. viime kevääseen, vaikka poni oli silloin vielä toipilaana.
Näillä oireilla päätettiin eläinlääkärin kanssa kokeilla cushing-taudin lääkitystä ja katsoa onko siitä apua.
Netistä aiheesta löytyy tietoa mm. Vetcaren sivuilta:

Aivolisäkkeen toimintahäiriön taustaa

Hevosen aivojen pohjassa sijaitsevat hypotalamus ja aivolisäke toimivat hormonituotannon säätelykeskuksena. Hormonit, jotka toimivat kemiallisina viestinviejinä, leviävät verenkierron avulla ympäri hevosen elimistöä kaikkiin kudoksiin. Terveellä hevosella hormonituotanto on tasapainossa ja hormonit säätelevät tarkasti elimistön toimintaa. Sairastuneilla hevosilla aivolisäkkeen keskilohkon toimintaa hillitsevät hermosolut surkastuvat, mikä johtaa hormonien ja muiden aineiden liikaeritykseen aivolisäkkeestä. Aineiden liikaeritys aiheuttaa taudin moninaiset oireet.

Lääkitys aloitettiin puolen tabletin annostuksella, mutta jo viikon jälkeen alkoi ei-toivottu sivuoire, ruoka lakkasi maistumasta. Tai tarkemmin ottaen vain väkirehu, aiemmin hyvin kelvannut Marstallin Vito + Force jäivät koskemattomina ruokakippoon. Annostus pienennettiin 1/4 pilleriin josta nostetaan 1/3.

Nyt lääkitystä on mennyt nelisen viikkoa ja ihmeenpää muutosta ei ole vielä näkynyt, tosin maastolenkillä Bocu käveli normaalin reippaasti eli "uneliaisuus" on ainkin vähentynyt. Ja tärkeintä toki on, että lääkitys estäisi uudet kaviokuumeet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti