sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Hyvältä näyttää ja tuntuu.


Tänään lähdin ratsastamaan jo aamupäivällä kun hevoset olivat saaneet syötyä. Sadetta oli luvattu koko iltapäiväksi, tosin sitä ei sitten koskaan tullutkaan. Milla lähti kaveriksi jotta saisin edes jonkinlaisia kuvia blogin täytteeksi.

Eilen selkäännousu meni hyvin avustajan kanssa, hieman mietitytti kyytiin kapuaminen ihan yksikseen mutta hyvinhän se sujui. Tosin heti kun takapuoli osuu satulaan, Lissu starttaa liikkeelle. Alamme käyttää K.Kyrklundin metodia ratsastaja selkään - namia suuhun tästedes. Itseasiassa olin jo varustautunut leipäpalalla jonka tarjoilin hölmistyneelle tammalle joka ei ymmärtänyt että mitä tässä nyt vielä jarrutellaan kun kerran eukko on jo kyydissä ja kaikki hyvin.

Kokolailla samoja tehtäviä tehtiin kun eilenkin, pysähdykset sujui jo erittäin mallikkaasti pelkillä vatsalihaksilla ja ympyrällä ravaaminen oli tasaisempaa kuin eilen. Ympäristö ei kiinnostanut enää ollenkaan tänään eli kaikki möröt on ilmeisesti oman tontin osalta tarkasteltu.

Lopuksi Milla kipusi selkään ja käveltiin loppukäynnit taluttaen. Käytiin vielä porukalla kävelemässä metsälenkki.


Seuraavaksi oli sitten Onnin ja Bocun vuoro. Ruunat talliin ja harjat heilumaan. Bocun irtokarvoista olisi helposti kutonut villasukat eikä poni näyttänyt yhtään sen siistimmältä kuin aloittaessa. Onni alkaa olla jo hitusen kesäisemmän näköinen. 
Onni oli taas yhtä innoskas lähtemään töihin kuten aina:






Poikien kanssa pyörittiin kentällä jonkin aikaa ja käytiin kävelemässä pieni maastolenkki. Lissu kiljui kuin syötävä koko lenkin ajan tarhassa, mutta pysyi kuitenkin aitojen sisäpuolella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti