Miten harrastaa matkaratsastusta ilman hevosta?

Aamut on kauniita, miksi tuhlata niitä nukkumalla? (Lieto, SM 2015)

Joskus sitä löytää itsensä tilanteesta että sitä kilpahevosta seuraaviin mr-kisoihin ei olekaan.
Tässäkään tilanteessa ei kannata jäädä mukavasti loikoilemaan sinne sohvannurkkaan, vaan säilyttää kisoissa ramppaamisen tasainen rytmi. Näinollen aikainen aamuherätys säilyy rutiininomaisena eikä tunnu melkein yhtään kamalalta kun on taas aika tunkea sitä omaa vastahakoista karvapalleroa kuljetuskoppiin.

Hei me huolletaan! (Haanjamaa 2015)

Moniin tiimeihin ylimääräinen käsipari on enemmän kuin tervetullut. Huoltaminen on oiva tapa nähdä kolikon kääntöpuoli, samalla saa ideoita omiin kisarutiineihin ja tutustuu uusiin ihmisiin. Tällä tavalla verkostoitumalla saattaa löytää myös itselleen huoltoapua tulevaisuutta varten.

Todistettavasti myös toimihenkilöt ehtivät joskus syömäänkin (Liesjärvi 2015)

Kilpailujen järjestäjä pystyy kysyttäessä luettelemaan sekunnissa tusinan tehtäviä joihin tarvittaisiin tekijää. Mikäli haluat olla auringon pilkahdus kisajärjestäjän synkässä päivässä, ilmoittaudu ihmeessä vapaaehtoiseksi toimihenkilöksi. Jälleen pääsemme aiheeseen uuden oppiminen: toimihenkilön pestissä pääsee verestämään sääntöjen osaamistaan, saa paremman kokonaiskuvan kisapäivän kulusta ja jälleen oppia omaan tekemiseen.
Ei kannata jäädä pois ajatellen: "Koska en osaa." Oikeasti toimihenkilöiden tehtävät ovat melko helppoja, niitä on vaan niin pirun paljon. Esimerkiksi heti, kun ajanottaja saa kaverikseen kirjurin, homma helpottuu puolella. Ja onhan se kiva kun päivän aikana pääsee syömään ja jopa vessaankin!

No mitä hommia siellä sitten on tarjolla ja mitä niissä tehdään?

Eläinlääkäri, sihteeri ja tuomari hevosen kimpussa. (Lapua 2016)

Eläinlääkärin sihteeri
Ehkä mielenkiintoisin pesti, pääset näkemään kaikki hevostarkastukset. Eläinlääkäri tarkastaa hevosen ja sihteeri kirjaa tulokset tarkastuslappuun. Hevoselta mitataan syke sekä hengitystiheys, kuunnellaan suolistoäänet, arvioidaan kuivumista ja katsotaan liikkeet. Hyväksytään tai hylätään. Pienemmissä kisoissa sihteeri katsoo myös järjestyksen, jossa hevoset ovat tulleet sykeportista odottelemaan tarkastukseen pääsyä. Isommissa kisoissa tähän saa kyllä apua ja sykkeitä mittaamassa voi olla jo odotusalueella stewardi tai tuomari.

Tällä kelillä ei toimi enää kuin lyijykynä (ajanottaja maalilinjalla) (Vesilahti 2016)

Ajanotto
Kisoissa on kaksi ajanottopistettä: maali/taukoportilla sekä sykeportilla. Ajanottajan tehtävä on kirjata ylös aika kun hevonen ylittää maalilinjan/tulee sisään sykeportista. Näiden kahden portin välissä saa aikaa kulua tauolla 20min ja maalissa 30min.
Eli maalissa/taukoportilla aikaa ottava henkilö merkkaa ajan lomakkeeseensa ja ilmoittaa sen la-puhelimella kansliaan. Helppoa, eikö totta? No, voihan niitä hevosia tulla laukaten maaliin vaikka viisi yhtä aikaa, joten kaverin kanssa tämä homma on kyllä helpompaa. Tällaisessa tapauksessa katsotaan ensimmäiselle hevoselle tuloaika ja muut sitten järjestyksessä sekunnin välein.
Sykeportilla on hieman enemmän tehtävää, siinä kirjataan myös ensin sisääntulo (joka ilmoitetaan kanslialle), mutta tauon ollessa kyseessä siinä myös kirjoitetaan pienelle lapulle kanslian ilmoittama seuraavalle etapille lähtöaika, joka annetaan ratsukolle sen poistuessa (hyväksytystä) tarkastuksesta. Tällä pisteellä toimii sama ruuhkaohje kuin maalissakin, ensimmäiselle katsotaan aika ja seuraaville tästä sekunnin välein. Kaverista on tässäkin kovasti hyötyä, kaikki ratsastajat eivät muista lappua pyytää niin siinähän sitten kirmaat niiden perässä pitkin huoltoaluetta.

Sykeportin henkilö kököttää kuvassa koivun alla (Liesjärvi 2015)

Liikenteenohjaus
Ainakin omasta mielestä tylsin paikka, ohjaat saapuvia kilpailijoita parkittamaan tiiviisti ja sitten juokset perässä kun ne ajavat aivan eri suuntaan kuin mitä olit ohjeistanut. Jos olet virtuoosimainen tetriksen pelaaja, siitä taidosta on hyötyä tässä hommassa sitä enemmän mitä vähemmän on parkkitilaa.

Buffetin tiskin takaa voi löytyä mitä vaan (Kuuma Halloween 2015)

Buffetti
Kisojen leppoisin pesti, sen kun keittelet kahvia ja toimihenkilösoppaa, rahastat asiakkaita ja teet laadunvalvontaa maistelemalla tuotteita koko päivän. Toki buffa saatetaan perustaa mitä eksoottisempaan paikkaan, joten satunnainen rankkasade, lumituisku tai ampiaisparven hyökkäys saattaa hiukan latistaa tunnelmaa.

Reittiselostus menossa (Liesjärvi 2015)

Reittimestari
Varmasti kisojen fyysisesti rankin homma, ajat kisareitit ja hyppäät autosta pois n. tuhat kertaa sitoaksesi reittimerkin puun oksaan tai sitten paukutat sen kepukkaan kiinnitettynä maahan. Ja luultavasti kisojen päätytyyä ajat samat reitit ja hyppäät taas sen tuhat kertaa autosta poimimaan reittimerkit pois.
Reittimestari pitää myös joka luokalle oman reittiselostuksen n. 45minuuttia ennen luokan lähtöaikaa.

Kanslia
Kisapäivän hermokeskus, jossa tapahtuu kaikki ja tietysti yhtä aikaa. Aamulla otetaan ilmoittautuvat ratsastajat vastaan, tarkistetaan rokotukset (onneksi vain hevoselta) ja annetaan ratsastajalle kisakansio, jossa on numerolappu ratsastajalle ja huoltajalle sekä kartat ja eläinlääkärin tarkistuslomake.
Kilpailun kuluessa otetaan ylös ratsukoiden tauolle saapumiset ja tieto jatkamaan pääsystä. Equipe, tuo vihattu ja rakastettu ohjelma laskee kaiken puolestasi, mutta saattaa myös jumittaa tai pyörtyä juuri ratkaisevalla hetkellä. Silloin kun homma toimii, se menee suunnilleen näin: ensin merkataan taukoportin ilmoittama saapumisaika. Seuraavaksi merkataan sykeportille saapumisaika. Tässä kohtaa Equipe kertoo jos ratsukko on muninut liian kauan huilaamassa (=hylky). Sitten odotellaan vielä syke, raja on 64 ja Equipe kyllä tietää senkin, että jos meni yli niin otetaan hetken päästä uusi yritys mikäli 20 minuutissa on vielä minuutteja jäljellä. Hyväksytyn tarkastuksen jälkeen Equipe kertoo ratsukon seuraavalle etapille lähtöajan 30 tai 40 minuutin tauon jälkeen. Tämä kerrotaan la-puhelimen välityksellä sykeportille, joka antaa tiedon ratsastajalle. Maaliin saapuvilla ratsukoilla taas on 30 min aikaa saapua lopputarkastukseen, mutta tarkastus pitää läpäistä kerrasta.
1-tason luokat ovat helppoa kamaa kun kaikki hyväksytyn tuloksen saaneet ovat samanarvoisia. 3-tasolla nopeusluokissa maaliintulojärjestys kertoo palkittavat. 2-tasolla on mahdollista käyttää pisteytystä, jossa pisteet määräytyvät nopeuden ja palautumisen perusteella. Kiva pikku lisä kanslian kiireellisimpään aikaan on tämä pistelasku kyllä.
Tätä prosessia toistetaan koko kisapäivä kunnes viimeinenkin ratsukko on kirjattu saapuneeksi ja tarkastetuksi. Samalla kirjataan tuloksia myös hevosten kilpailukirjoihin sekä kirjoitetaan kunniakirjoja ja katsotaan palkintoruusukkeet sekä palkinnot. 
Loppupäivästä kun kansliassa tehdään kaikkea edellämainittua yhtä aikaa, loppupäivästä alkavat kilpailijat vielä palauttaa kilpailukansioitaan ja nekin pitäisi tarkistaa että kaikki sinne kuuluva on myös siellä seuraavaa käyttökertaa varten.

Ja sitten kun tähän hommaan hurahtaa pahemman kerran kuten esim. allekirjoittanut, on mahdollista kouluttautua tuomariksi tai stewardiksi. Se tapahtuu käymällä ensin koulutus (joita on viime aikoina ollut harmillisen vähän) ja tekemällä vaaditut harjoittelut kisoissa. Mutta se on jo toinen stoori, palataan siihen sitten myöhemmin!

Matkaratsastuskisat Liesjärvellä 6.8.2016

 Ja sitten saapui aika seuraavien kisojen. Olin haudannut haaveet osallistumisesta Lissun kanssa, koska treenaaminen oman sairasteluni kanssa on ollut kuitenkin niin vähäistä. Elisa, joka oli vastuussa kisajärjestelyistä, oli taas innokkaana lähdössä kisaamaan joten sovimme että minusta tulee kilpailunjohtaja. Helppo nakki, järjestelyt melkein tehty ja tuttu kisapaikka jossa ihanat isännät joiden kanssa kaikki hoituu jouhevasti. Jep.
Noh, kisapaikka ja isännät olivat yhtä ihanat kuin aina ja Elisa oli hoitanut hommansa hyvin. Pirullisella stressaamisella saatiin loppusilauskin tehtyä ja ilmoittautumisajan päätyttyä ilmoittautuneita oli 35 kappaletta. Hyvät hyssykät, enpä muista koska olisi ollut kisaajia tällainen määrä. Toimihenkilöitä taasen ei ollut jonoksi asti, mutta saimme kivasti apua toiselta matkaratsastusseuralta VARMA:lta sekä mukaan ilmoittautui kisajärjestämisestä kiinnostunut seuran jäsen.

Perjantaina sain töissä kamalan migreenikohtauksen ja lähdin kotiin jo klo 14 aikaan. Söin lääkekaapin tyhjäksi ja koitin nukkua muutaman tunnin, tosin puhelimen soidessa puolen tunnin välein ei siitä oikein tullut mitään. Lopulta oli pakko nousta ja lähteä kisapaikalle järjestelemään kisakeskusta ja vastaanottamaan muutamaa yöksi saapuvaa kisaajaa. Tommi lähti onneksi mukaan, niin sain kantoapua. Pidempää matkaa kilpaileville oli suunniteltu huoltoalue ratsastuskentän toiseen puoliskoon ja jaoimme siihen puomeilla omat paikat kisaajille. Yöpyvät ratsastajat saapuivat ja reitinmerkkaajatkin poikkesivat paikalla. Illan hämärtyessä ajelimme Tommin kanssa kotiin ja hiukan ennen puoltayötä päästiin nukkumaan.

Aamulla kello soi 4:30, en ollut nukkunut jostain syystä juuri ollenkaan mutta ei muuta kuin Tommia herättämään ja aamupalaa naamariin. 5:10 startattiin matkaan, poimittiin Eikku mukaan Forssasta ja ajeltiin Liesjärvelle. Perillä oltiin tasan klo 6.
Muitakin toimihenkilöitä alkoi saapua paikalle, samoin kuin kilpailijoita. Olin ensin ohjaamassa saapuvia kilpailijoita parkkiin kunnes siihen koko päiväksi nakitettu henkilö saapui paikalle. Ohjeistin myös muita toimihenkilöitä omiin hommiinsa ja pian jo ensimmäinen luokka starttasikin matkaan.
Sitten sattui päivän dramaattisin hetki, paikalla oli aivan hitokseen ampiaisia ja yksi niistä tikkasi meikäläistä etusormeen. Elämäni ensimmäinen ampiaisenpisto ja minä kun olen aina pelännyt ampiaisia aivan hysteerisesti. Ajattelin että kuolen pelkästä järkytyksestä, mutta siinä sitten tuijotin kimmoilevaa etusormeani ja mietin että nyt sattuu - meneekö henki tukkoon - ei vielä ainakaan - ei vieläkään - eikä vielä - perkele mutta tekeepä kipeää - vieläkin kulkee henki - jaha tarttis varmaan ryhdistäytyä kun ei näytä mitään tapahtuvan.

Kisapäivä rullasi omaa tahtiaan, yritin olla apuna sekä ajanotossa että sykeportilla joissa molemmissa oli ekakertalaiset henkilöt, hienosti molemmat selvisivät hommistaan kyllä.
Kansliahenkilö poistui puoliltapäivin koska hänellä oli tärkeä sovittu meno ja minä ja reittimestari koitimme sitten selviytyä kahdestaan.
Iltapäivällä saatiin ell-tarkastukseen pirunmoinen ruuhka, kun pitkää matkaa kisaavat saapuivat tauolle yhtä aikaa kun lyhyemmät luokat saapuivat maaliin. Lopulta kaikki saatiin tarkastettua ja alkoi armoton pisteiden lasku ja palkintojenjakoja pidettiin sitä mukaa kun saatiin luokkien tuloksia valmiiksi. Pahin tilanne on kansliassa se, että kaikki luokat ovat auki kun jokaisesta puuttuu yhden tai kahden ratsukon tulos eikä Equipe anna sulkea luokkaa ennenkuin kaikilla on tulos.
Onneksi keli josta oli luvattu kaikkea muuta paitsi lumisadetta ja pakkasta, pysyi poutaisena ja puolipilvisenä melkein loppuun asti. 
Kun palkinnot oli jaettu viimeiseenkin luokkaan jäi Seija naputtelemaan tuloksia valmiiksi, minä menin siivoamaan ratsastuskenttää jossa jo reipas tuleva kisajärjestäjä huhki talikon kanssa. Toki satoi vettä mutta silti oli niin kuuma että sadetakki päällä olisin varmaan saanut sydärin. 
Sitten olikin aika pakata kamat autoon ja tilanne olikin niin hauska, että kyytiin oli tulossa buffetti-, kanslia- ja palkintotarvikkeet sekä ajanotto- ja seurantalaitteet. Muuten ihan jees mutta ei tuo Skodakaan ihmeisiin pysty. Sullottiin se niin täyteen kuin pystyttiin ja Seija lupasi tuoda loput.
Pudotettiin Eikku matkalla kotiinsa ja ajeltiin kotiin, pihassa taidettiin olla joskus kuuden pintaan. Saunan kautta peiton alle ja taju pois.

Tänään, eli sunnuntaina oli vielä vuorossa auton purku ja tavaroiden järjestely. Kaija haki palkintokamat sekä kellot ja trackerit, kanslian kamat lienevät minulla seuraaviin kisoihin asti. Buffetin kamat hakee Elisa kun ehtii. Numerolaput rykäisin pesukoneesta läpi, ne kun olivat melkein kaikki enempi tai vähempi kosteita. Tuleehan siinä hiki kun mennä rytkyttää hevosen selässä tuntitolkulla kesäkelissä.
Enää ei ole jäljellä kuin jälkipuinti ja saapuneiden valitusten käsittely, toistaiseksi ei onneksi ole mitään vakavampaa eikä suurempia haukkujakaan.
Erittäin ylpeä olen meidän Tommista joka nurisematta jaksoi perjantain ja koko kisapäivän olla auttelemassa, teki hommia buffassa, juoksi jalkansa rakoille viedessään kilpailijoille lähtöaikalappuja ja ell-papereita kansliaan ja onpa osa näistä kuvistakin Tommin napsimia.

Jatkoa ajatellen pitää taas laittaa mietintämyssy päähän. Esimerkiksi aikataulutus on meikäläiselle vielä täysin hepreaa. Tällä kertaa ei mennyt aivan putkeen ja pitääkin miettiä ajan kanssa millä muutoksella ruuhkatilanne olisi voitu välttää. Koskaanhan ruuhkia ei pysty täysin ennakoimaan koska on mahdotonta arvioida etukäteen ratsukoiden matkavauhtia.
Toinen homma mitä pitää miettiä on se, että millä saisi ratsastajat lukemaan kilpailijatiedotteen. Siinä on kuitenkin paljon asiaa mukaanlukien viime hetken muutokset. Isoissa kisoissa sen merkitys kasvaa että kaikki tietävät miten kisapaikalla pitää toimia eikä ratsukoita tarvitse pyydystää pois isäntäväen pellosta jonne ei ole lupa mennä. Näissä kisoissa voisin väittää että hyvä jos puolet oli perehtynyt tiedotteeseen.
Kisapaikan järjestelykin voisi seuraavalla kerralla olla ehkä toisenlainen, yksi ehdotus onkin jo mielessä.
Noh, siihen on onneksi aikaa varmaankin vuoden verran.
Se on muuten hauskaa kun luulet että nyt mä hanskaan tän homman ja kaikki on selvää niin eikös aina joku pamauta jonkun kysymyksen tai tilanteen mihin et ole yhtään varustautunut tai ainakaan osaa vastata mitään järkevää. No, seuraavalla kerralla taas hiukan viisaampana.

Rinsessapäivän kuvat

Nyt et sylje mun silmään!

Irti!

Vähän erikoisempaa meininkiä

Sunnuntaina oli sateinen aamu ja valkoinen hevoiseni oli jälleen vaihtanut väriä mudankirjavaksi. Otin sen talliin ja mekoisen hinkuttamisen ja rapsuttelun jälkeen sille ilkesi taas laittaa satulaa selkään. 
Menin taasen kentälle koska muu perhe oli kykkimässä lähimetsikössä mustikoiden perässä ja jotenkin ei vaan kiinnostanut lähteä kokeilemaan minne asti singotaan kun pusikosta nousee mummi.
Tehtiin Lissun kanssa pohkeenväistöä käynnissä ja hiukan myös ravissa, vasemmalle onnistui hienosti, oikealle hieman nahkeammin. Tein myös temponvaihteluita harjoitusravissa ja ihmettelin että minne on meikäläisen vatsalihakset kadonneet. Ei meinannut kuulkaa tulla mitään.
Loppukäynnit tehtiin maastossa, jostain syystä Hilima oli paljon hysteerisempi kuin viime kerralla jäädessään tarhaan, joten hinkattiin siinä tietä ees taas kunnes Hilima kyllästyi. 
Lissu pääsi taas kerran pesulle ja sai loimen niskaansa, sillä tänään oli Lissulle luvassa vielä muutakin harrastetta.

Reeta, jolta Lissun ostin, harrastaa pin-up -juttuja ja laittaa välillä hienoja kuvaamokuvia näytille. Tästä sain idean nelikymppis-kuvauksesta hevosen kanssa jossa itsellä olisi päällä mekkoa tai jotain muuta hapsua. Meidän lammen rannalla saisi kivoja kuvia samoin kuin lähimetsissäkin. Ainoa mikä puuttuu, on kuvaaja koska perhe ei ole järin innostunut näistä meikäläisen vouhotuksista. No, kuinkas ollakaan, FB:ssä ilmoitteli Päiväkummun Hevostilan Minna joka etsi kuvattavia ei-niin-perinteiseen ratsasteluun. Lähinnä muhkua tupsujalkaa tms. mutta kyllä kävi kimo kuikelokin kun kysyin.

Alkuillasta Minna ajoi pihaan ja lähdettiin metsään marssimaan etsimään hyviä kuvauspaikkoja. Lissu käyttäytyi yllättävän fiksusti, tosin se koitti syödä kaiken eteensä tulevan ja sitten pyyhkiä vihreät kuolansa meikäläisen mekkoon. 
Metsästä tultiin vielä lammen rantaan ja lampeen ottamaan lisää kuvia. Lissun mielestä ratsastaja selässä ei voi kävellä lampeen, joten kahlasin sinne sitten itse edellä mekkoineni päivineni.

Jokusen maistiaisen kuvista sain heti seuraavalle päivälle, lopuista teen oman päivityksensä jahka ne saapuvat. Kivoja kuvia, mutta täytyy sanoa että hevosen pitely samalla kun koittaa pitää oman naaman mahdollisimman vähän apinan näköisenä on yllättävän vaikeaa :)  

Hurjaa estehyppelöä (no ei ny oikeesti)

Nyt kun ratastuskenttä ei ole enää niin helkkarin upottavan pehmeä, ajattelin ottaa neitien treenaamiseen mukaan myös puomityöskentelyä ja hyppäämistä. Kiikutin kentälle pari tolppaa ja puomia, puomit maahan toki aluksi.

Ensin oli Lissun vuoro, alkuverryttelyn jälkeen tultiin puomien yli käynnissä ja ravissa, tavoitteena päästä yli reippaasti ja mutkittelematta. Hyvin onnistui, tosin näin kuvia jälkeenpäin katsellessa ratsastajalla on korjattavaa reilustikin, niitä puomeja kun ei kuulu tuijotella varsinkaan ylityksen jälkeen. 
Nostettiin toinen puomi kannattimeen ja jatkettiin ylittämistä ravissa, hyvin meni sekin, edelleenkään ei mutkiteltu. Kavio kyllä kopsahti puomiin useamman kerran.
Lopuksi nostettiin toinenkin puomi pieneksi ristikoksi ja ylitettiin sitä muutaman kerran. Yksi hyppykin tehtiin, muuten mentiin juoksemalla yli.
Ratsastuksen jälkeen Lissu pääsi jälleen siniseen laventelikylpyynsä ja kävimme kuivattelemassa lammen rannalla. Lissu veteli ruohoa kitaansa kuin seonnut hamsteri, vasta kun sekä posket että silmät alkoivat pullottaa päästä, se ymmärsi nostaa päätä ylös ja sekä pureskella että niellä suun tyhjäksi.

Mitäs siellä maassa näkyy?

Hallelujaa, nenä menosuuntaan!

Ikävä kyllä meikäläisen vatsakipu rajoittaa edelleen aika lailla tätä tekemistä, tulee 
ratsastettua jotenkin kippurassa kun varoo vatsaa koko ajan. Plus että kunto on aivan nollassa, puolen tunnin ratsastuksen jälkeen on täti yleensä aivan puhki. Jostain syystä tuon vatsan kanssa on nyt menossa jonkinlainen takapakki, kait sitä pitäisi lääkäriin mennä valittamaan mutta kynnys on melkoisen korkea.

Iltasella mentiin Hiliman kanssa myös kentälle, pudotin puomit maahan ja erilleen toisistaan, eli tarkoituksena oli mennä maapuomeja käynnissä ja ravissa. Käyntiosuus meni ihan hyvin, askel sopi ja jalka nousi. No, ravissa astuttiin joko ensimmäisen tai toisen puomin päälle ja lopulta Hilimalta paloi hermo ja se katsoi paremmaksi hypähtää ensimmäisen puomin yli jotenkin tasajalkaa ja sitten harpata toisen puomin yli. Sen verran tästäkin harjoituksesta oli hyötyä kyllä, että Hilima kulkee mielellään pää todella alhaalla ja löysänä, niin nyt sen piti itse kasata kroppaansa paremmin hallintaan. Ensi kerralla pitää pyytää joku ah-niin-innokkaista perheenjäsenistä siirtämään puomeja sopivalle välille Hiliman raviaskeleeseen. Meillä oli tänään kyllä alkuun kuvaaja mukana, mutta sitten Pokemoninmetsästys vei avustajan mennessään.

Viikonlopun hevostelut

Viime perjantaina sain vihdoin itkupotkuraivarilla uhkailemalla isännän traktorin rattiin ja kelkkomaan ylimääräistä hiekkaa pois ratsastuskentältä. Tai no, sitä mihkään viety kun ei ole vehkeitä, mutta lykättiin siis kasalle kentän perälle. Lanailin kentänpinnan tasaiseksi ja siitä saatiin seuraava ahaa-elämys, siihen voisi ajaa vielä vaikka suolaa pölyn sitomiseen ja jospa se sillä konstilla jopa pysyisi kosteampana ja tiiviimpänä. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja kauppareissuun Hankkijan kautta. 
Isäntä oli edellisen kiukuttelun jälkeen rakennellut mulle näppärän peräkärry-vesitankki-virityksen kentän kastelua varten ja sinne sitten holautettiin 50kg suolaa ja parisataa litraa vettä. Aika huitua sain ajaa kenttää ympäri, mutta joka kohta saatiin kasteltua.

 Lauantaiaamuna lähdin Hiliman kanssa kentälle, olin ajatellut että aamusella ei olisi ötököitä ihan niin paljoa, mutta klo 10:30 ei oikeastaan ollutkaan ihan niiiiin aamua enää, joten melkoisessa pörinässä siinä taas harrastettiin. Hilima kulki mukavasti ja kenttä oli nyt paljon parempi kuin aiemmin. Alkukäyntien jälkeen tehtiin lähinnä ympyröitä ja suunnanvaihtoja kevyessä ravissa tavoitteena suoruus ja että kaarevalla uralla nokka näyttäisi ns. menosuuntaan. Vasen kierros on selkeästi vaikeampi, mutta loppua kohden meno kyllä parani jonkin verran. Tehtiin myös käynti-ravi -siirtymisiä, tosin paljoa ei huvittanut kävellä kun heti oli kimpussa alkukäyntien aikana kiusanneet paarmat sekä niiden kaikki sukulaiset ja ystävät.
Loppukäynnit käytiinkin metsäpolulla taluttaen, juostiinkin jokunen pätkä ja Hilima hölkkäili ihan kiltisti rinnalla. Kentällä nimittäin ell-tarkastusta tehdessä kun koitin samaa, vastaus oli jaa emmäviitti, juokse sä vaan kuule keskenäs.

Talliin päästyämme harjoiteltiin taas ötökkäsuihkeen ruiskimista ja se menee nyt jo yhdellä leipäpalalla per kylki. Suihkittiin siinä sitten ympäri ämpäri, läträttiin pikiöljy-vauvaoljy-seosta vatsan alle ja tisseihin sekä Solhedsia hännäntyveen. Ei meinaan hevonen paljoa enää hevoselle haise.
Ötökkäpiinaa helpottamaan laitoin molemmille tammoille myös huput päähän ja siellä ne sitten seistä töröttivät ihan ufopäinä molemmat. Piti kokeilla myös että mitä Hilima olisi tykännyt ötökkäloimesta, mutta käännettyäni koko tallin ympäri tulin siihen lopputulokseen että olen tainnut myydä kyseisen loimen kun sitä ei mistään löytynyt. Tässä se taas nähtiin että mistään ei kannattais ikinä luopua.

Sunnuntaina ratsastin ensin Lissulla, mentiin kentällä ihan perusjuttuja käynnissä ja ravissa. Lieneekö vielä kiiman jälkikaikuja, mutta yhtään ainoaa säikkyhyppyä tai muuta hepulisingahdusta ei nähty koko ratsastuksen aikana. Loppukäynnit mentiin tekemään tielle ja metsään, Hilma harjoitteli samalla olemaan eroahdistumatta. Tällä kerralla se olikin jo heti alusta alkaen paljon rauhallisempi, käveli kyllä aidan viertä ja jäi huutamaan perään, mutta kun Toni vippasi portin eteen tukon heinää, pää vaan pyörähti ja pullukka kroppa perässä eikä siinä enää turhia murehdittu kaverin perään.
Lissu sai taas kimoshampookylvyn ja kyllä se kuulkaa hyvää ainetta on, ei ole tamma ollenkaan niin kellertävä enää, jopa häntä on valkaistunut. Toki sitä piti tarhaan päästyä ensimmäisenä kyykätä kuraan pyörimään, mutta pohjaväri on siis valkoisempi edelleen.

Hiliman ratsastin myöhään illalla ja koska keli oli mitä mukavin ja paarmatkin jo nukkumassa, päästiin tekemään harjoituksia käynnissä. Harjoiteltiin pohkeen väistämistä ja taivuteltiin muuten. Ravissa tehtiin siirtymisiä kuten myös käynnissä ja käynnistä pysähdykset tulevat jo paljon terävämmin ja pienemmillä avuilla. Loppukäynnit käytiin ratsain metsäpoluilla ja tulin siellä alas kävelemäänkin lopuksi, hyvin Hilima malttaa seistä paikallaan odottamassa että mitähän se emäntä nyt meinaa.

Männäviikon kuulumisia

Lauantaina otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin ratsastamaan jo aamupäivästä. Olisi ehkä kannattanut mennä vieläkin aikaisemmin, lämpöä piisasi klo kymmenen pintaan jo pitkälle päälle 20 astetta.
Kiikutin Hiliman talliin ja harjasin sen. Hilimalla on kyllä taito kertoa ihmiselle mistä ötökkä nipistää, oli se sitten kaulassa, ryntäissä tai takajalassa. Harjaustuokio menikin niin, että pyörin hevosta ympäri kuin hikinen hyrrä sen osoittaessa milloin mitäkin kohtaa: Kaula! Oikea etunen! Vasen tissi! Vatsan alta!
Vielä kun se ymmärtäisi että ötökkäsuihke on tarkoitettu karkottamaan juurikin noita viheliäisiä pörriäisiä eikä suinkaan päästämään Hilima-parkaa päiviltä.

Lopulta saatiin satulakin selkään ja suitset suuhun. Mentiin paahteiselle kentälle ja jo alkukäyntien aikana tuli selväksi että kyseessä on mitä ei-mukavin sessio. Molemmat hytkyi ja huitoi menemään hillittömän surinan säestyksellä. Ainoa mitä tästä reissusta opittiin, oli että Hilima oppi tarjoamaan poskensa ratsastajalle jos siihen pureutui paarma ja minä opin että voin rauhassa irroittaa ohjista rapsuttaakseni itseäni vaikka molemmin käsin lapaluiden välistä.

Reilun puolen tunnin huitomisen jälkeen vein Hiliman takaisin talliin ja otimme oppitunnin nro. 1 ötökkämyrkystä. Varustauduin leipäpaloilla ja joka ruiskahduksen jälkeen tyrkkäsin neidille leivän suuhun ja kerta kerralta sätkiminen väheni. Kiitos jälleen suomenhevosen pohjattomalle ahneudelle.

Bocu pääsi Millan kanssa taas lampeen uimaan, tällä kertaa selästä käsin kahlaamisen lisäksi Milla tuli sen vierelle kävelemään, jotta Bocu pääsi oikein kunnolla uimaan pidempää pätkää. Sen verran on meinaan likka venähtänyt pituutta, että pää on hyvinkin vielä pinnalla kun poni jo mennä kroolaa kun jalat ei ota pohjaan.

Sunnuntaina kuurasin Lissun Finn Derbystä ostamallani kimoshampoolla. Neiti on kiimassa, koska sain hinkata ja jynssätä niin paljon kuin sielu sietää ja huuhdella olisi saanut vaikka painepesurilla. Normitilassa kyllästyminen nimittäin alkaa n. 5 minuutin jälkeen.

Kuivattelin Lissun kävelyttämällä ja samalla treenattiin Hiliman läheisriippuvuudesta luopumista. Lähdin Lissun kanssa pihasta tielle ja käveltiin sitä edestakaisin matkaa joka kerta pidentäen. Ensinalkuun Hilma paineli kiljuen laukkaa tarhan päästä päähän, mutta pikkuhiljaa se rauhoittui kävelemään ja lopulta seisomaan. 

Maanantaina olikin kengityspäivä, aloitettiin Hilimasta ja kerroin kengittäjälle että sen pitäisi olla ihan ok kengittää. No, ei muuta kuin etujalka ylös ja jalkojen väliin, hevonen istumaan ja siitä takajaloilleen. Oho, eipäs mennytkään niinkuin strömsössä. Aikamme siinä painittuamme päättelimme että voisikohan olla että neitiä on kengitetty jotenkin erilailla, esimerkiksi kengityspukin kanssa (vai onko sen nimi pukki?). Kengittäjä löi sitten kengät polvensa päällä niin, ettei ottanut jalkaa jalkojensa väliin lainkaan ja tämä tapa sitten kelpasi paremmin. Ja niinhän se kuulemma sitten oli aiemminkin tehty, ilmankos tuli tenkkapoo. Takapään kengitys sitten menikin ihan oppikirjan mukaan. 

Olin unohtanut laittaa sähköt päälle tarhoihin kun vein hevoset kengityksen jälkeen pihalle, joten tiistaiaamuna Hilma seisoi tarhansa portilla kuten aina, mutta tällä kertaa väärällä puolella porttia. Nälissään laiha reppana oli kontannut portin alta ja kaikessa rauhassa napostellut heinää heinävarastosta. Nurmikolla oli käyty kääntymässä, mutta ilmeisesti kuiva heinä ja kavereiden läheisyys oli sittenkin parempi vaihtoehto kuin tuore ruoho yksinään villissä luonnossa. 
Tiistai mentiinkin sitten tarkemmalla syynillä koska olen hiukan ähky-hysteerikko, mutta onneksi sen kummempia seuraamuksia ei syöpöttelystä seurannut. 

Hankintojakin tuli tehtyä, nyt pääsevät neidit kulkemaan uudella kuljetuskopilla, joka käytiin pikaiseen hakemassa Elimäeltä.

Ötökkäpyydys on jo vanhempi hankinta, olin ensin skeptinen että noinkohan tuo toimii, mutta yllättävän paljon siellä saalista näytti olevan. Ja suurin osa paarmoja, hyvä hyvä!