(Liikaa) rakkautta ilmassa

Kun Vilskeen muutosta meille oli sovittu, alkoi tietenkin ankara mietintä miten sovittaa ori ja 2 tammaa yhteen. Olen ollut mukana jokusen kerran kun Vilske on astunut tammoja ja tiedän kuinka riehekasta puuhaa se on.

Päätettiin laittaa Vilske ja Hilima vierekkäin, koska Hilima on tiine eikä sitten häiriköi Vilskettä kiimoilla. Aidasta tehtiin 2m korkea ja sähköt kulkemaan molemmille puolille aitaa pitkillä eristimillä.

Vilske kunnioittaa sähköä ja ylipäänsä aitaa ihan ok, kun taas jonkinlaiseen mielenhäiriöön joutunut Hilima möykkää, nojailee aitaan, juoksee ja möykkää taas. Eipä tullut tämä vaihtoehto mieleen kyllä ollenkaan.
Myöskin hevosia siirrellessä talliin ja takaisin äänessä ei suinkaan ole ori, vaan pimpahtanut tammani joka kiljuu, hörhöttää, töhöttää ja kuopii maata.

Tehtiin sitten aitaan Hilimankestävä lisäys jotta saataisiin pysyvästi turvat pois kosketusetäisyydeltä. Lisäsin myöskin vielä yhden sähkölangan tolpista suoraan ylöspäin ja ajattelin tarkistaa vielä paimenenkin. Nappasin märillä hanskoilla toisesta navasta kiinni ja hyvä ettei lentänyt pipa päästä, sen verran railakkaasti napautti. Otin paimenen pois virroista ja putsasin liitännät. 
Kun sain virrat takaisin päälle, Hilimalla ja Vilskeellä oli juuri pussailu menossa, Vilske sai turpaansa sellaisen tällin että rakkaus loppui kyllä siihen. Molemmat marssivat heinäkasoilleen eli toiseksi suurimman rakkautensa luo. Vakoilin niitä siinä tallihommia tehdessä ja vaikka Hilima kävi muutaman kerran aidalla hörisemässä, Vilske kyllä tuli aidalle, seisoskeli siinä hetken ja meinasi että ei saakeli, antaa olla ja meni takaisin heinäkasalle.

Suuri kysymys tässä nyt on Hiliman häröily. Noinkohan se on enää tiine? Olenko vaan onnistunut syöttämään sen siihen kuntoon että se näyttää hyvinkin tiineeltä? 

Lissuhan pamahti myös sellaiseen kiimaan että hyvä ettei persaus irtoa. Se liihottaa tarhassaan aidanviertä häntä soihtuna "Hei kato mua!" "HEI! Kato mua!" "HEIKATOMUA!!"
Positiivisena puolena voisin mainita että syvästä hangesta ja päättömästä rallittamisesta huolimatta naarmuja nolla ja kaikki kengät jalassa. 

Vähempikin hormonaalisuus riittäisi, kiitos. 

Lissun kanssa käytiin maastoilemassa, tiet ovat peilijäätä ja poluilla aukeissa paikoissa on polveen asti lunta, metsässä hiukan vähemmän. Hevosparka oli aivan hiestä märkä ihan vaan kävelyn jäljiltä. Onneksi meillä on myös pellolle aurattu moporata jonka voin omia omaan käyttööni.

Pieleen mennyt kisareissu

Olin ilmoittautunut Lissun kanssa hyvissä ajoin Liesjärven kisoihin 27.5. Tarkoitus oli startata lyhin, eli 16km matka koska ajattelin etten hanki D-lupaa tälle vuodelle.

Tulimme saman viikon maanantaina työpaikan palkintomatkalta Budapestista, tiistain olin töissä mutta illalla lävähti pirunmoinen mahatauti. Oliko kyseessä Unkarin tuliainen vai ihan kotimainen basilisko, mene ja tiedä, mutta siinä viikko vilahti rivakasti ja yhtäkkiä oltiin perjantaissa. 

Perjantaina pystyin jo kävelemään ilman suurempia kouristuksia, joten ajattelin että eiköhän tässä sentään yhden 16 kilometriä hevosen selässä pysytä. Pakkailin kamat valmiiksi ja iltasella lähdimme Kaijan kanssa vielä laittamaan kisakeskuksen valmiiksi. Kaija ja Katrin merkkasivat reitit ja minä yritin siivoilla kansliakonttia, joka oli päässyt talven aikana hiukan homeeseen. Välillä huilailin istualtaan kun heikotti mutta hyvin saatiin lopulta kaikki valmiiksi.

Lauantaiaamuna lähdimme hyvissä ajoin liikkeelle, koska Toni ja Tommi olivat menossa hoitamaan kanttiinia ja ajattelin että Lissulle tekee hyvää katsella rauhassa kisakeskuksen meininkiä.
Koppiin Lissu käveli empimättä suoraan, matkalla tuntui muutama isompi kolina mutta muuten kaikki ok.
Perillä avasin lissulle kopin ikkunan ja sieltä se killisteli maailman menoa samalla kun pureskeli heiniänsä.

Tuntia ennen starttia Toni tuli auttamaan ja otimme Lissun pois kopista ja laitoin sille suitset päähän. Tarkoituksena oli kävellä sen kanssa ristiin rastiin kisakeskusta jotta se saisi rauhassa tutustua paikkoihin. Käännyin laittamaan riimun pois kun tajusin että Lissulla on hännäntyven yläpuolella jotain outoa ja kappas vaan, neidin persnahat olivatkin parista kohtaa aivan rullalla. Ilmeisesti matkan aikana oli kykistelty takapuomin alle ja nahat menneet siitä rullalle.

No, eipä siinä sitten enää mitään ollut tehtävissä, lähdin viemään Lissua eläinlääkärintarkastukseen hakemaan kuljetuslupaa takaisin kotiin. Sääntöjen mukaan näin pitää toimia koska olimme käyneet kansliassa ilmoittautumassa. 
Tuo kisakeskukseen tutustuminen olisi tosiaan ollut hyvä idea, Lissu pelästyi kanttiinia  niin kovin, että meinasi kipata meikäläisenkin nurin. Noh, siitä kuitenkin selvittiin ratsastuskentälle, jossa oli eläinlääkärintarkastusalue. 
Eläinlääkäri neuvoi suihkuttamaan nahattomia kohtia ja laittamaan niihin rasvaa, mittasipa vielä sykkeenkin joka oli kanttiinijärkytyksen jäljiltä 120 :)

Lissu kiipesi koppiin yhtä kiltisti kuin lähtiessäkin ja seisoi koko matkan hievahtamatta paikallaan. Ehkä tästä reissusta opittiin ainakin se, että kopissa jos remuaa niin voi tulla takapuoli kipeäksi. Ja meikäläinen askartelee jonkun pehmusteen takapuomiin ennen seuraavia kisoja.

Kun Lissu oli kiikutettu kotiin, pesty ja rasvattu, ajelimme Tonin kanssa takaisin kisakeskukseen jonne olimme jättäneet Tommin paistelemaan makkaraa kanttiiniin. Auttelin sitten kansliassa, järjestelin palkintoja ja tuloksia sekä yritin muistaa ottaa valokuviakin.

Vaikka kisaaminen jäikin tällä kerralla välistä, oli mukavaa olla menossa mukana välillä kilpailijan ominaisuudessa, kolme vuotta kun on mennyt pelkästään toimihenkilöimisessä.

Männäviikon kuulumisia

Lauantaina otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin ratsastamaan jo aamupäivästä. Olisi ehkä kannattanut mennä vieläkin aikaisemmin, lämpöä piisasi klo kymmenen pintaan jo pitkälle päälle 20 astetta.
Kiikutin Hiliman talliin ja harjasin sen. Hilimalla on kyllä taito kertoa ihmiselle mistä ötökkä nipistää, oli se sitten kaulassa, ryntäissä tai takajalassa. Harjaustuokio menikin niin, että pyörin hevosta ympäri kuin hikinen hyrrä sen osoittaessa milloin mitäkin kohtaa: Kaula! Oikea etunen! Vasen tissi! Vatsan alta!
Vielä kun se ymmärtäisi että ötökkäsuihke on tarkoitettu karkottamaan juurikin noita viheliäisiä pörriäisiä eikä suinkaan päästämään Hilima-parkaa päiviltä.

Lopulta saatiin satulakin selkään ja suitset suuhun. Mentiin paahteiselle kentälle ja jo alkukäyntien aikana tuli selväksi että kyseessä on mitä ei-mukavin sessio. Molemmat hytkyi ja huitoi menemään hillittömän surinan säestyksellä. Ainoa mitä tästä reissusta opittiin, oli että Hilima oppi tarjoamaan poskensa ratsastajalle jos siihen pureutui paarma ja minä opin että voin rauhassa irroittaa ohjista rapsuttaakseni itseäni vaikka molemmin käsin lapaluiden välistä.

Reilun puolen tunnin huitomisen jälkeen vein Hiliman takaisin talliin ja otimme oppitunnin nro. 1 ötökkämyrkystä. Varustauduin leipäpaloilla ja joka ruiskahduksen jälkeen tyrkkäsin neidille leivän suuhun ja kerta kerralta sätkiminen väheni. Kiitos jälleen suomenhevosen pohjattomalle ahneudelle.

Bocu pääsi Millan kanssa taas lampeen uimaan, tällä kertaa selästä käsin kahlaamisen lisäksi Milla tuli sen vierelle kävelemään, jotta Bocu pääsi oikein kunnolla uimaan pidempää pätkää. Sen verran on meinaan likka venähtänyt pituutta, että pää on hyvinkin vielä pinnalla kun poni jo mennä kroolaa kun jalat ei ota pohjaan.

Sunnuntaina kuurasin Lissun Finn Derbystä ostamallani kimoshampoolla. Neiti on kiimassa, koska sain hinkata ja jynssätä niin paljon kuin sielu sietää ja huuhdella olisi saanut vaikka painepesurilla. Normitilassa kyllästyminen nimittäin alkaa n. 5 minuutin jälkeen.

Kuivattelin Lissun kävelyttämällä ja samalla treenattiin Hiliman läheisriippuvuudesta luopumista. Lähdin Lissun kanssa pihasta tielle ja käveltiin sitä edestakaisin matkaa joka kerta pidentäen. Ensinalkuun Hilma paineli kiljuen laukkaa tarhan päästä päähän, mutta pikkuhiljaa se rauhoittui kävelemään ja lopulta seisomaan. 

Maanantaina olikin kengityspäivä, aloitettiin Hilimasta ja kerroin kengittäjälle että sen pitäisi olla ihan ok kengittää. No, ei muuta kuin etujalka ylös ja jalkojen väliin, hevonen istumaan ja siitä takajaloilleen. Oho, eipäs mennytkään niinkuin strömsössä. Aikamme siinä painittuamme päättelimme että voisikohan olla että neitiä on kengitetty jotenkin erilailla, esimerkiksi kengityspukin kanssa (vai onko sen nimi pukki?). Kengittäjä löi sitten kengät polvensa päällä niin, ettei ottanut jalkaa jalkojensa väliin lainkaan ja tämä tapa sitten kelpasi paremmin. Ja niinhän se kuulemma sitten oli aiemminkin tehty, ilmankos tuli tenkkapoo. Takapään kengitys sitten menikin ihan oppikirjan mukaan. 

Olin unohtanut laittaa sähköt päälle tarhoihin kun vein hevoset kengityksen jälkeen pihalle, joten tiistaiaamuna Hilma seisoi tarhansa portilla kuten aina, mutta tällä kertaa väärällä puolella porttia. Nälissään laiha reppana oli kontannut portin alta ja kaikessa rauhassa napostellut heinää heinävarastosta. Nurmikolla oli käyty kääntymässä, mutta ilmeisesti kuiva heinä ja kavereiden läheisyys oli sittenkin parempi vaihtoehto kuin tuore ruoho yksinään villissä luonnossa. 
Tiistai mentiinkin sitten tarkemmalla syynillä koska olen hiukan ähky-hysteerikko, mutta onneksi sen kummempia seuraamuksia ei syöpöttelystä seurannut. 

Hankintojakin tuli tehtyä, nyt pääsevät neidit kulkemaan uudella kuljetuskopilla, joka käytiin pikaiseen hakemassa Elimäeltä.

Ötökkäpyydys on jo vanhempi hankinta, olin ensin skeptinen että noinkohan tuo toimii, mutta yllättävän paljon siellä saalista näytti olevan. Ja suurin osa paarmoja, hyvä hyvä!

Anna mun kaikki kestää

Eilen oli perjantai 13. päivä. Luulin päässeeni siitä helpolla kun pääsin kotoa tankille asti pelkällä pyhällä hengellä. Nimittäin töistä lähtiessäni auton mittari ilmoitti että rouvalle olisi n. 10 kilometriä matkaa jäljellä kunnes menovesi loppuu. Piti poiketa matkalla (siinä 10 kilometrin kohdalla) tankkaamassa, mutta hups vaan ajelin kotiin asti. Sieltä kun lähdin takaisin bensa-asemalle päin, mittari näytti että nyt olisi sitten 0 km jäljellä. Mutta niin vaan puksuteltiin 8km tankille.
Hevosillakin oli kaikki kunnossa ja iltatalli meni ok. Perjantai 13. päivästä selvitty, jees. Tai niinhän mä luulin.

Tässä kohtaa on siivottu jo puoli tuntia, loimet ja
muut isommat kamat odottavat pesua pihalla.

Tänään aamulla kun pimeässä kävelin pihan yli talliin, tuli ovella semmoinen kumma tunne. Aivan kuin kaikki ei olisi ihan niinkuin pitää. Avasin sitten tallin oven ja heti oven takaa kurkkasi Tepan naama yhtä iloisena kuin aina. Laitoin valot päälle ja voi sitä hävityksen kauhistusta. 
Selkeästi aikaa oli vietetty useampi tovi tutkien kaikkea mitä pikku karvaturvan eteen nyt sattuikaan tulemaan. Onneksi meillä ei säilytetä tallin puolella ruokia (no Bocun heppanamit oli syöty melkein pusseineen päivineen) eikä mitään terävää tai muuten vaarallista.
Lissun loimet oli levitetty lattialle ja paskottu ja pissattu päälle. Mutta miksi se kallein sadeloimi ja miksi piti pissata sisäpuolelle? Harjalaatikot oli levitelty lattialle, varmaan 15  viiden euron harjaa sikin sokin, mutta ainoa joka oli sotkettu hokeilla päälle oli se 20 euron Stübbenin luxusharja. Ymmärtääkö nämä turrikat niinkuin hintojenkin päälle vai onko niillä joku sisäinen tutka? Oven pielessä ollut Ikean kassi oli käännetty ylösalaisin ja kaikki siellä olleet hevoskirpparille menossa olevat tavarat oli huolellisesti inventoitu ja ripoteltu paskan sekaan. Ja miksi helkkarissa piti paskoa myös mun lampaantaljoista tehdyn rekivällyn päälle?
Myös suolasäkki oli kaadettu koko sotkun päälle ja ilmeisesti sitä oli myös syöty ja syödessä oli tullut jano, koska vesihana oli myös avattu. Siis mikä helkkarin fakiiri tämä hevonen oikein on? Onneksi letkun päässä on pistooli, joten se oli vaan tip-tip-tiputellut jokusen litran vettä pitkin lattiaa. Karsinaan ei oltu päästy takaisin janoa sammuttamaan koska karsinan ovi oli laitettu sieltä poistuessaan takaisin kiinni. !!!! Ja mainitsinko että meillä on karsinoissa aika raskaat liukuovet?

Joka toisen loimeen pissii, antaa sitten
omansa tilalle.

Päivemmällä kaiken siivoamisen ja pesemisen jälkeen menin sitten Lissulla ratsastamaan kentälle. Kyllä kuulkaa viereisessä metsässä ja pellolla koiran kanssa lumikengillä kävelevä metsästäjä saa Neiti Pitkäsääreen liikettä. Mä jo pelkäsin että sen pullahtaa silmät ulos kuopistaan kun mennä toljotettiin vähän miten sattuu. Itse olin myös kuin rautakangen niellyt kun odotin että koskahan tuo kaksikko bongaa jäniksen. Kuitenkin ratsastus meni aivan siedettävästi ja mikä on hauskaa, selkännousu onnistuu aina vaikka missä tilanteessa. Koska leivänpala.

Tepan kanssa oli tarkoitus lähteä liikkeelle kauppareissun jälkeen, mutta koska ostin jossain ihme mielenhäiriössä paitsi lapsille myös itselleni murtsikkasukset, piti niitä toki lähteä testaamaan. Ehkä olisi pitänyt perehtyä enemmän sellaisiin käsitteisiin kuin pito ja voitelu jne, koska sukset lipsuivat joka potkulla lähes saman verran takaisinpäin kuin mitä oli tarkoitus edetä. 2 kilometrin lenkin jälkeen olin niin hapoilla että Tepa sai samantein vapaapäivän.