Sunnuntaina oli sateinen aamu ja valkoinen hevoiseni oli jälleen vaihtanut väriä mudankirjavaksi. Otin sen talliin ja mekoisen hinkuttamisen ja rapsuttelun jälkeen sille ilkesi taas laittaa satulaa selkään. Menin taasen kentälle koska muu perhe oli kykkimässä lähimetsikössä mustikoiden perässä ja jotenkin ei vaan kiinnostanut lähteä kokeilemaan minne asti singotaan kun pusikosta nousee mummi. Tehtiin Lissun kanssa pohkeenväistöä käynnissä ja hiukan myös ravissa, vasemmalle onnistui hienosti, oikealle hieman nahkeammin. Tein myös temponvaihteluita harjoitusravissa ja ihmettelin että minne on meikäläisen vatsalihakset kadonneet. Ei meinannut kuulkaa tulla mitään. Loppukäynnit tehtiin maastossa, jostain syystä Hilima oli paljon hysteerisempi kuin viime kerralla jäädessään tarhaan, joten hinkattiin siinä tietä ees taas kunnes Hilima kyllästyi. Lissu pääsi taas kerran pesulle ja sai loimen niskaansa, sillä tänään oli Lissulle luvassa vielä muutakin harrastetta.
Reeta, jolta Lissun ostin, harrastaa pin-up -juttuja ja laittaa välillä hienoja kuvaamokuvia näytille. Tästä sain idean nelikymppis-kuvauksesta hevosen kanssa jossa itsellä olisi päällä mekkoa tai jotain muuta hapsua. Meidän lammen rannalla saisi kivoja kuvia samoin kuin lähimetsissäkin. Ainoa mikä puuttuu, on kuvaaja koska perhe ei ole järin innostunut näistä meikäläisen vouhotuksista. No, kuinkas ollakaan, FB:ssä ilmoitteli Päiväkummun Hevostilan Minna joka etsi kuvattavia ei-niin-perinteiseen ratsasteluun. Lähinnä muhkua tupsujalkaa tms. mutta kyllä kävi kimo kuikelokin kun kysyin.
Alkuillasta Minna ajoi pihaan ja lähdettiin metsään marssimaan etsimään hyviä kuvauspaikkoja. Lissu käyttäytyi yllättävän fiksusti, tosin se koitti syödä kaiken eteensä tulevan ja sitten pyyhkiä vihreät kuolansa meikäläisen mekkoon. Metsästä tultiin vielä lammen rantaan ja lampeen ottamaan lisää kuvia. Lissun mielestä ratsastaja selässä ei voi kävellä lampeen, joten kahlasin sinne sitten itse edellä mekkoineni päivineni.
Jokusen maistiaisen kuvista sain heti seuraavalle päivälle, lopuista teen oman päivityksensä jahka ne saapuvat. Kivoja kuvia, mutta täytyy sanoa että hevosen pitely samalla kun koittaa pitää oman naaman mahdollisimman vähän apinan näköisenä on yllättävän vaikeaa :)
Nyt kun ratastuskenttä ei ole enää niin helkkarin upottavan pehmeä, ajattelin ottaa neitien treenaamiseen mukaan myös puomityöskentelyä ja hyppäämistä. Kiikutin kentälle pari tolppaa ja puomia, puomit maahan toki aluksi.
Ensin oli Lissun vuoro, alkuverryttelyn jälkeen tultiin puomien yli käynnissä ja ravissa, tavoitteena päästä yli reippaasti ja mutkittelematta. Hyvin onnistui, tosin näin kuvia jälkeenpäin katsellessa ratsastajalla on korjattavaa reilustikin, niitä puomeja kun ei kuulu tuijotella varsinkaan ylityksen jälkeen. Nostettiin toinen puomi kannattimeen ja jatkettiin ylittämistä ravissa, hyvin meni sekin, edelleenkään ei mutkiteltu. Kavio kyllä kopsahti puomiin useamman kerran. Lopuksi nostettiin toinenkin puomi pieneksi ristikoksi ja ylitettiin sitä muutaman kerran. Yksi hyppykin tehtiin, muuten mentiin juoksemalla yli. Ratsastuksen jälkeen Lissu pääsi jälleen siniseen laventelikylpyynsä ja kävimme kuivattelemassa lammen rannalla. Lissu veteli ruohoa kitaansa kuin seonnut hamsteri, vasta kun sekä posket että silmät alkoivat pullottaa päästä, se ymmärsi nostaa päätä ylös ja sekä pureskella että niellä suun tyhjäksi.
Mitäs siellä maassa näkyy?
Hallelujaa, nenä menosuuntaan!
Ikävä kyllä meikäläisen vatsakipu rajoittaa edelleen aika lailla tätä tekemistä, tulee ratsastettua jotenkin kippurassa kun varoo vatsaa koko ajan. Plus että kunto on aivan nollassa, puolen tunnin ratsastuksen jälkeen on täti yleensä aivan puhki. Jostain syystä tuon vatsan kanssa on nyt menossa jonkinlainen takapakki, kait sitä pitäisi lääkäriin mennä valittamaan mutta kynnys on melkoisen korkea.
Iltasella mentiin Hiliman kanssa myös kentälle, pudotin puomit maahan ja erilleen toisistaan, eli tarkoituksena oli mennä maapuomeja käynnissä ja ravissa. Käyntiosuus meni ihan hyvin, askel sopi ja jalka nousi. No, ravissa astuttiin joko ensimmäisen tai toisen puomin päälle ja lopulta Hilimalta paloi hermo ja se katsoi paremmaksi hypähtää ensimmäisen puomin yli jotenkin tasajalkaa ja sitten harpata toisen puomin yli. Sen verran tästäkin harjoituksesta oli hyötyä kyllä, että Hilima kulkee mielellään pää todella alhaalla ja löysänä, niin nyt sen piti itse kasata kroppaansa paremmin hallintaan. Ensi kerralla pitää pyytää joku ah-niin-innokkaista perheenjäsenistä siirtämään puomeja sopivalle välille Hiliman raviaskeleeseen. Meillä oli tänään kyllä alkuun kuvaaja mukana, mutta sitten Pokemoninmetsästys vei avustajan mennessään.
Viime perjantaina sain vihdoin itkupotkuraivarilla uhkailemalla isännän traktorin rattiin ja kelkkomaan ylimääräistä hiekkaa pois ratsastuskentältä. Tai no, sitä mihkään viety kun ei ole vehkeitä, mutta lykättiin siis kasalle kentän perälle. Lanailin kentänpinnan tasaiseksi ja siitä saatiin seuraava ahaa-elämys, siihen voisi ajaa vielä vaikka suolaa pölyn sitomiseen ja jospa se sillä konstilla jopa pysyisi kosteampana ja tiiviimpänä. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja kauppareissuun Hankkijan kautta. Isäntä oli edellisen kiukuttelun jälkeen rakennellut mulle näppärän peräkärry-vesitankki-virityksen kentän kastelua varten ja sinne sitten holautettiin 50kg suolaa ja parisataa litraa vettä. Aika huitua sain ajaa kenttää ympäri, mutta joka kohta saatiin kasteltua.
Lauantaiaamuna lähdin Hiliman kanssa kentälle, olin ajatellut että aamusella ei olisi ötököitä ihan niin paljoa, mutta klo 10:30 ei oikeastaan ollutkaan ihan niiiiin aamua enää, joten melkoisessa pörinässä siinä taas harrastettiin. Hilima kulki mukavasti ja kenttä oli nyt paljon parempi kuin aiemmin. Alkukäyntien jälkeen tehtiin lähinnä ympyröitä ja suunnanvaihtoja kevyessä ravissa tavoitteena suoruus ja että kaarevalla uralla nokka näyttäisi ns. menosuuntaan. Vasen kierros on selkeästi vaikeampi, mutta loppua kohden meno kyllä parani jonkin verran. Tehtiin myös käynti-ravi -siirtymisiä, tosin paljoa ei huvittanut kävellä kun heti oli kimpussa alkukäyntien aikana kiusanneet paarmat sekä niiden kaikki sukulaiset ja ystävät. Loppukäynnit käytiinkin metsäpolulla taluttaen, juostiinkin jokunen pätkä ja Hilima hölkkäili ihan kiltisti rinnalla. Kentällä nimittäin ell-tarkastusta tehdessä kun koitin samaa, vastaus oli jaa emmäviitti, juokse sä vaan kuule keskenäs.
Talliin päästyämme harjoiteltiin taas ötökkäsuihkeen ruiskimista ja se menee nyt jo yhdellä leipäpalalla per kylki. Suihkittiin siinä sitten ympäri ämpäri, läträttiin pikiöljy-vauvaoljy-seosta vatsan alle ja tisseihin sekä Solhedsia hännäntyveen. Ei meinaan hevonen paljoa enää hevoselle haise. Ötökkäpiinaa helpottamaan laitoin molemmille tammoille myös huput päähän ja siellä ne sitten seistä töröttivät ihan ufopäinä molemmat. Piti kokeilla myös että mitä Hilima olisi tykännyt ötökkäloimesta, mutta käännettyäni koko tallin ympäri tulin siihen lopputulokseen että olen tainnut myydä kyseisen loimen kun sitä ei mistään löytynyt. Tässä se taas nähtiin että mistään ei kannattais ikinä luopua.
Sunnuntaina ratsastin ensin Lissulla, mentiin kentällä ihan perusjuttuja käynnissä ja ravissa. Lieneekö vielä kiiman jälkikaikuja, mutta yhtään ainoaa säikkyhyppyä tai muuta hepulisingahdusta ei nähty koko ratsastuksen aikana. Loppukäynnit mentiin tekemään tielle ja metsään, Hilma harjoitteli samalla olemaan eroahdistumatta. Tällä kerralla se olikin jo heti alusta alkaen paljon rauhallisempi, käveli kyllä aidan viertä ja jäi huutamaan perään, mutta kun Toni vippasi portin eteen tukon heinää, pää vaan pyörähti ja pullukka kroppa perässä eikä siinä enää turhia murehdittu kaverin perään. Lissu sai taas kimoshampookylvyn ja kyllä se kuulkaa hyvää ainetta on, ei ole tamma ollenkaan niin kellertävä enää, jopa häntä on valkaistunut. Toki sitä piti tarhaan päästyä ensimmäisenä kyykätä kuraan pyörimään, mutta pohjaväri on siis valkoisempi edelleen.
Hiliman ratsastin myöhään illalla ja koska keli oli mitä mukavin ja paarmatkin jo nukkumassa, päästiin tekemään harjoituksia käynnissä. Harjoiteltiin pohkeen väistämistä ja taivuteltiin muuten. Ravissa tehtiin siirtymisiä kuten myös käynnissä ja käynnistä pysähdykset tulevat jo paljon terävämmin ja pienemmillä avuilla. Loppukäynnit käytiin ratsain metsäpoluilla ja tulin siellä alas kävelemäänkin lopuksi, hyvin Hilima malttaa seistä paikallaan odottamassa että mitähän se emäntä nyt meinaa.
Lauantaina otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin ratsastamaan jo aamupäivästä. Olisi ehkä kannattanut mennä vieläkin aikaisemmin, lämpöä piisasi klo kymmenen pintaan jo pitkälle päälle 20 astetta. Kiikutin Hiliman talliin ja harjasin sen. Hilimalla on kyllä taito kertoa ihmiselle mistä ötökkä nipistää, oli se sitten kaulassa, ryntäissä tai takajalassa. Harjaustuokio menikin niin, että pyörin hevosta ympäri kuin hikinen hyrrä sen osoittaessa milloin mitäkin kohtaa: Kaula! Oikea etunen! Vasen tissi! Vatsan alta! Vielä kun se ymmärtäisi että ötökkäsuihke on tarkoitettu karkottamaan juurikin noita viheliäisiä pörriäisiä eikä suinkaan päästämään Hilima-parkaa päiviltä. Lopulta saatiin satulakin selkään ja suitset suuhun. Mentiin paahteiselle kentälle ja jo alkukäyntien aikana tuli selväksi että kyseessä on mitä ei-mukavin sessio. Molemmat hytkyi ja huitoi menemään hillittömän surinan säestyksellä. Ainoa mitä tästä reissusta opittiin, oli että Hilima oppi tarjoamaan poskensa ratsastajalle jos siihen pureutui paarma ja minä opin että voin rauhassa irroittaa ohjista rapsuttaakseni itseäni vaikka molemmin käsin lapaluiden välistä.
Reilun puolen tunnin huitomisen jälkeen vein Hiliman takaisin talliin ja otimme oppitunnin nro. 1 ötökkämyrkystä. Varustauduin leipäpaloilla ja joka ruiskahduksen jälkeen tyrkkäsin neidille leivän suuhun ja kerta kerralta sätkiminen väheni. Kiitos jälleen suomenhevosen pohjattomalle ahneudelle. Bocu pääsi Millan kanssa taas lampeen uimaan, tällä kertaa selästä käsin kahlaamisen lisäksi Milla tuli sen vierelle kävelemään, jotta Bocu pääsi oikein kunnolla uimaan pidempää pätkää. Sen verran on meinaan likka venähtänyt pituutta, että pää on hyvinkin vielä pinnalla kun poni jo mennä kroolaa kun jalat ei ota pohjaan.
Sunnuntaina kuurasin Lissun Finn Derbystä ostamallani kimoshampoolla. Neiti on kiimassa, koska sain hinkata ja jynssätä niin paljon kuin sielu sietää ja huuhdella olisi saanut vaikka painepesurilla. Normitilassa kyllästyminen nimittäin alkaa n. 5 minuutin jälkeen.
Kuivattelin Lissun kävelyttämällä ja samalla treenattiin Hiliman läheisriippuvuudesta luopumista. Lähdin Lissun kanssa pihasta tielle ja käveltiin sitä edestakaisin matkaa joka kerta pidentäen. Ensinalkuun Hilma paineli kiljuen laukkaa tarhan päästä päähän, mutta pikkuhiljaa se rauhoittui kävelemään ja lopulta seisomaan.
Maanantaina olikin kengityspäivä, aloitettiin Hilimasta ja kerroin kengittäjälle että sen pitäisi olla ihan ok kengittää. No, ei muuta kuin etujalka ylös ja jalkojen väliin, hevonen istumaan ja siitä takajaloilleen. Oho, eipäs mennytkään niinkuin strömsössä. Aikamme siinä painittuamme päättelimme että voisikohan olla että neitiä on kengitetty jotenkin erilailla, esimerkiksi kengityspukin kanssa (vai onko sen nimi pukki?). Kengittäjä löi sitten kengät polvensa päällä niin, ettei ottanut jalkaa jalkojensa väliin lainkaan ja tämä tapa sitten kelpasi paremmin. Ja niinhän se kuulemma sitten oli aiemminkin tehty, ilmankos tuli tenkkapoo. Takapään kengitys sitten menikin ihan oppikirjan mukaan.
Olin unohtanut laittaa sähköt päälle tarhoihin kun vein hevoset kengityksen jälkeen pihalle, joten tiistaiaamuna Hilma seisoi tarhansa portilla kuten aina, mutta tällä kertaa väärällä puolella porttia. Nälissään laiha reppana oli kontannut portin alta ja kaikessa rauhassa napostellut heinää heinävarastosta. Nurmikolla oli käyty kääntymässä, mutta ilmeisesti kuiva heinä ja kavereiden läheisyys oli sittenkin parempi vaihtoehto kuin tuore ruoho yksinään villissä luonnossa. Tiistai mentiinkin sitten tarkemmalla syynillä koska olen hiukan ähky-hysteerikko, mutta onneksi sen kummempia seuraamuksia ei syöpöttelystä seurannut. Hankintojakin tuli tehtyä, nyt pääsevät neidit kulkemaan uudella kuljetuskopilla, joka käytiin pikaiseen hakemassa Elimäeltä.
Ötökkäpyydys on jo vanhempi hankinta, olin ensin skeptinen että noinkohan tuo toimii, mutta yllättävän paljon siellä saalista näytti olevan. Ja suurin osa paarmoja, hyvä hyvä!