tiistai 21. toukokuuta 2019

Urjalan kisat 18.5.

Tätä päivää oli odotettu kauhunsekaisella innostuksella. Kamat oli pakattu edellisenä iltana, hevonen pesty ja kaikki lähtövalmiina. Kauhukuvia mielessä, mitä jos Lissu ei menekään koppiin, mitä jos se taas häröilee siellä itsensä vereslihalle niinkuin viime kerralla?





Noh, aamu tuli lopulta ja seiskan pintaan hain Lissun tallista ja talutin sen koppiin. Niinkuin se aina menee, kyselemättä ja suoraan. Eli ihan turhaan stressasin sitä.
Lähdettiin liikkeelle ja täysin synkronoidusti näytti lähtevän myös Kaija ja Tapsa naapurista, sillä molempien autojen nokat ilmestyivät Somerontielle yhtäaikaa (meidän risteyksillä on siis vajaat 100m väliä). Peräkanaa ajeltiin kohti Forssaa, siellä me otettiin pysähdys kisajuomien ostamista varten. 
Lissu rymysi kopissa alkumatkasta kertaalleen, sen jälkeen tuli hiljaista. Välillä mietin että noinkohan se on kaatunut ja hirttänyt itsensä.
Perille päästiin hyvin aikataulussa ja hevonenkin oli hengissä. Takapuolen päällä oli kalju läntti, mutta nahka paikallaan.
 Kuljetuskopit piti jättää puolen kilometrin päähän kisakeskuksesta, joten lähdettiin siitä tarpomaan Kaijan ja Leon perässä tienvartta ja huoltajat sitten ajelivat autot kisakeskukseen.
Ei-niin-urheilulliset ratsastajat hikoilivat ja puhisivat jo tuon kävelymatkan jälkeen niin, että tässä kohtaa pidettiin pieni juomatauko :)
Huoltoalueella oli täyttä, joten päätettiin huoltaa yhdellä autolla ja lykätä meidän auto jonnekin pusikkoon pois tieltä. 


Kun kamat oli saatu paikoilleen ja auto pusikkoon sekä ilmoittautumassa käyty, lähdettiin hevostarkastukseen. Ainakaan näihin aikoihin ei ollut ruuhkaa, vaan Lissu pääsi suoraan tarkastettavaksi. Se jännitti ihan selvästi, huuteli mutta seistä nökötti paikallaan. Hiukan jännitti mitä sen syke mahtaa olla, mutta onneksi kuitenkin alle rajan, eli 60.
Juoksutus meni hyvin ja lähtölupa saatiin. 




Reittiselostus oli tuntia ennen lähtöä, se kuunneltiin melko hartaasti paitsi juuri silloin tuli hevostarkastukseen kaikkien odottama Muuli, joten Eine piti pienen tauon selostuksessa ja ihailimme Muulin suoriutumisen tarkastuksesta.

Huollon kanssa tehtiin suunnitelma että treffataan asfalttitien jälkeen soramontulla, jonne matkaa oli reilut 10km.
Sitten laitettiin hevoset kuntoon, noustiin kyytiin ja verryteltiin kävellen huoltoalueen ympärille rajatulla polulla.




Alunperin olimme ajatelleet lähteä viimeisinä, mutta koska lähtömerkin kajahtaessa ei ketään ollut linjalla, niin lähdimme siitä sitten hölköttelemään. Jonkun matkaa hölkättyä Leo pisti isomman vaihteen silmään ja vauhti nousi niin kovaksi että Lissu paineli laukaten perässä. Mietin siinä vauhdissa että jos nyt tulee äkkipysäys ja mä putoan niin mun katkeaa kyllä kaikki luut. Onneksi Lissu katsoi paremmaksi olla välittämättä postilaatikoista ja muista ja paineli Leon perässä häntä soihtuna.


Lopulta vauhti rauhoittui noin 13-14km/h nurkille ja murskepätkälle hidastettiin käyntiin. Siinä käytiin eeppinen keskustelu: "Mä oon aivan poikki." "Niin mäkin." "Paljonko ollaan tultu?" "Kolme kilsaa": "Voi paska."


Noh, kumpikaan ei pyörtynyt ja hevoset eivät olleet yhtään väsyneitä vaan tarpoivat menemään. Reittiin kuului pätkä metsäkoneen tallaamaa polkua, joka mentiin myös kävellen. Sitten taas hölköteltiin kunnes päästiin asfalttitielle.
Asfalttia olikin melkoisen pitkä pätkä ja meinasi jo epätoivo iskeä. Kertaalleen meinattiin jäädä auton alle kun kurvissa tuli molemmista suunnista autot ja puskan takan talon pihassa isäntä halkoi puita halkaisukoneella. Lissu pelästyi halkeavan puun räsähdystä kun ei nähnyt yhtään mistä ääni tulee. Kaija huikkasi miehelle josko hän odottaisi hetken ja hän ystävällisesti tekikin niin. Lissukin rauhoittui heti kun tajusi että ääni tulee ihmisestä.

Asfalttitieltä hiekkatielle siirryttäessä annoin Lissun kävellä Leosta ohi (Lissu kävelee aika vauhtia!) ja melkein koko loppumatkan hän sitten patsasteli vetohevosena. 

Huolto tehtiin soramontulla, Lissu ei halunnut juoda mutta ratsastaja kyllä. 

Loppureitillä oli kiva pätkä metsäpolkua sekä pellonreunoja. Takaisin tielle tultaessa tuli paha sorapätkä, joka käveltiin. Hiukan ihmeteltiin luokan muita ratsukoita jotka pyyhkäisivät tässä kohden melko vauhdikkaasti ohi ilmoittamatta että ovat menossa ohi. Eihän se pakollista ole, kohteliasta kylläkin.

Sorapätkän loputtua hölkkäsimme lähes maaliin asti, myös meidät ohittaneen porukan ohi. 


Olin jo etukäteen suunnitellut että yritän toimia kuin luokassa olisi pisteytys tai että olisin tulossa vasta tauolle. Huoltajana toimiva Toni oli sisäistänyt hommansa hyvin ja Lissu oli purettu varusteista, pyyhitty sienellä, juotettu ja valmis tarkastukseen kymmenessä minuutissa. Kaija mittasi sykkeen kahvalla, se näytti 56 ja minä otin vielä stetoskoopilla, sain lukemaksi 44.
Eli ei muuta kuin hevostarkastukseen.
Lissu oli jälleen jännittynyt ja huolestunut ja huuteli kuin kiljuhanhi. Noh, myös pirteä ja hyvinvoiva toki. Syke oli 60 ja juoksutus meni hienosti, läpi päästiin.
Tarkastuksen jälkeen siinä odoteltiin, laitettiin kamat autoon ja kuultiin naapureilta että palkintojenjako oli ollut jo hetki sitten. Kaija kävi hakemassa meidän ell-kortit ja palkinnot ja lähdettiin siitä sitten kävelemään hevosten kanssa traileriparkkiin. Lissu marssi suoraan koppiin ja taas yhden rymistelyn jälkeen tuli hiljaista.


Yhteenvetona: Kisapäivä meni paremmin kuin olin odottanut, ongelmakohtana vain tuo hevostarkastus, yhtään ei haittaisi jos sykkeet vastaisivat hiukan enemmän todellista tilannetta. Eipä siihen taida auttaa kuin että lähtee tamman kanssa enemmän maailmalle katselemaan. Myös itse suoritus voisi olla tasaisempi, eli ei liian kovia vauhteja, mutta ei myöskään jeesustella kävellen paikoissa joissa pohja on hyvä.
 





 

maanantai 20. toukokuuta 2019

Kuulumisia, valmennusta ja Kellokosken kisat

Edellisestä kirjoituksesta on aivan hävyttömän pitkä aika, tässä on menty taas pää kolmantena jalkana niin kirjoittamiselle ei muka ole löytynyt aikaa.

Vihdoin ja viimein saatiin Lissun kanssa ensimmäinen tulos mr-kisoista Urjalassa, siitä tulossa oma erillinen postaus jahka kerkiän.

 

Viime kuulumisten jälkeen on polkaistu käyntiin matkaratsastusseurojen yhteinen valmennusryhmä, joka alkukangertelujen jälkeen lähti ihan hyvin toimimaan ainakin meidän seurassa. Matkaratsastuskomitea järjesti kaksi aloitustapahtumaa, ensimmäinen livenä ja toinen Skypellä. Ensimmäiseen koulutukseen en lopulta osallistunut lainkaan kun järjestelyt menivät hiukan poskelleen, toiseen osallistuin Skypellä ja oli kyllä antoisa koulutus.


Oman seuran valmennusryhmälle järjestettiin ensimmäinen luento meillä kotona, aiheena oli kilpailupäivä, siihen valmistautuminen ja kisoissa toimiminen. Pari tuntia meni nopeasti ja teorian jälkeen siirryttiin käytännön harjoitukseen eli hevostarkastuksessa toimimiseen.  
Lissu pääsi demohevoseksi ja pareittain harjoittelimme hevostarkastukseen tulemista (ilmoitetaan reippaasti "numero viisi ilmoittautuu!") ja siellä toimimista. Milloin otetaan loimi pois, miten lähdetään juoksemaan, mitä vauhtia juostaan jne.


Lissu käyttäytyi yllättäen kuin ammattilainen ja seisoi kiltisti, juoksi kun pyydettiin ja vain hiukan kiihdytteli juostessa.


5.5 olin tuomarina 1-tason kisoissa Horsy Teamin kisoissa Ratsutalli Vivelyssä Kellokoskella.



Kisoihin oli ilmoittautunut yli 30 ratsukkoa, mikä on melkoisen huima määrä. Kyllä tuolla suunnalla olisi näemmä kisoille tilausta, toivottavasti seura innostuu järjestämän kisoja jatkossakin. 


Tilaa olisi ollut vieläkin isommalle porukalle, kuulemma heillä käy koulukisoissa n. 80 ratsukkoa, eli se selitti järjestävän porukan reippaan otteen hommiin tarttumisessa. Tuomarina oli helppoa olla kun tilat olivat selkeät ja porukka hyvin briiffattu. Kelikin suosi, vettä saatiin vain muutama ripsaus.


Väkimäärä näytti siltä että jatkossakin olisi ehkä toivoa isommista kilpailijamääristä, mikä olisi todella hieno asia.