Ja sitten saapui aika seuraavien kisojen. Olin haudannut haaveet osallistumisesta Lissun kanssa, koska treenaaminen oman sairasteluni kanssa on ollut kuitenkin niin vähäistä. Elisa, joka oli vastuussa kisajärjestelyistä, oli taas innokkaana lähdössä kisaamaan joten sovimme että minusta tulee kilpailunjohtaja. Helppo nakki, järjestelyt melkein tehty ja tuttu kisapaikka jossa ihanat isännät joiden kanssa kaikki hoituu jouhevasti. Jep.
Noh, kisapaikka ja isännät olivat yhtä ihanat kuin aina ja Elisa oli hoitanut hommansa hyvin. Pirullisella stressaamisella saatiin loppusilauskin tehtyä ja ilmoittautumisajan päätyttyä ilmoittautuneita oli 35 kappaletta. Hyvät hyssykät, enpä muista koska olisi ollut kisaajia tällainen määrä. Toimihenkilöitä taasen ei ollut jonoksi asti, mutta saimme kivasti apua toiselta matkaratsastusseuralta VARMA:lta sekä mukaan ilmoittautui kisajärjestämisestä kiinnostunut seuran jäsen.
Perjantaina sain töissä kamalan migreenikohtauksen ja lähdin kotiin jo klo 14 aikaan. Söin lääkekaapin tyhjäksi ja koitin nukkua muutaman tunnin, tosin puhelimen soidessa puolen tunnin välein ei siitä oikein tullut mitään. Lopulta oli pakko nousta ja lähteä kisapaikalle järjestelemään kisakeskusta ja vastaanottamaan muutamaa yöksi saapuvaa kisaajaa. Tommi lähti onneksi mukaan, niin sain kantoapua. Pidempää matkaa kilpaileville oli suunniteltu huoltoalue ratsastuskentän toiseen puoliskoon ja jaoimme siihen puomeilla omat paikat kisaajille. Yöpyvät ratsastajat saapuivat ja reitinmerkkaajatkin poikkesivat paikalla. Illan hämärtyessä ajelimme Tommin kanssa kotiin ja hiukan ennen puoltayötä päästiin nukkumaan.
Aamulla kello soi 4:30, en ollut nukkunut jostain syystä juuri ollenkaan mutta ei muuta kuin Tommia herättämään ja aamupalaa naamariin. 5:10 startattiin matkaan, poimittiin Eikku mukaan Forssasta ja ajeltiin Liesjärvelle. Perillä oltiin tasan klo 6.Muitakin toimihenkilöitä alkoi saapua paikalle, samoin kuin kilpailijoita. Olin ensin ohjaamassa saapuvia kilpailijoita parkkiin kunnes siihen koko päiväksi nakitettu henkilö saapui paikalle. Ohjeistin myös muita toimihenkilöitä omiin hommiinsa ja pian jo ensimmäinen luokka starttasikin matkaan.
Sitten sattui päivän dramaattisin hetki, paikalla oli aivan hitokseen ampiaisia ja yksi niistä tikkasi meikäläistä etusormeen. Elämäni ensimmäinen ampiaisenpisto ja minä kun olen aina pelännyt ampiaisia aivan hysteerisesti. Ajattelin että kuolen pelkästä järkytyksestä, mutta siinä sitten tuijotin kimmoilevaa etusormeani ja mietin että nyt sattuu - meneekö henki tukkoon - ei vielä ainakaan - ei vieläkään - eikä vielä - perkele mutta tekeepä kipeää - vieläkin kulkee henki - jaha tarttis varmaan ryhdistäytyä kun ei näytä mitään tapahtuvan.
Kisapäivä rullasi omaa tahtiaan, yritin olla apuna sekä ajanotossa että sykeportilla joissa molemmissa oli ekakertalaiset henkilöt, hienosti molemmat selvisivät hommistaan kyllä.
Kansliahenkilö poistui puoliltapäivin koska hänellä oli tärkeä sovittu meno ja minä ja reittimestari koitimme sitten selviytyä kahdestaan.
Iltapäivällä saatiin ell-tarkastukseen pirunmoinen ruuhka, kun pitkää matkaa kisaavat saapuivat tauolle yhtä aikaa kun lyhyemmät luokat saapuivat maaliin. Lopulta kaikki saatiin tarkastettua ja alkoi armoton pisteiden lasku ja palkintojenjakoja pidettiin sitä mukaa kun saatiin luokkien tuloksia valmiiksi. Pahin tilanne on kansliassa se, että kaikki luokat ovat auki kun jokaisesta puuttuu yhden tai kahden ratsukon tulos eikä Equipe anna sulkea luokkaa ennenkuin kaikilla on tulos.
Onneksi keli josta oli luvattu kaikkea muuta paitsi lumisadetta ja pakkasta, pysyi poutaisena ja puolipilvisenä melkein loppuun asti.
Kun palkinnot oli jaettu viimeiseenkin luokkaan jäi Seija naputtelemaan tuloksia valmiiksi, minä menin siivoamaan ratsastuskenttää jossa jo reipas tuleva kisajärjestäjä huhki talikon kanssa. Toki satoi vettä mutta silti oli niin kuuma että sadetakki päällä olisin varmaan saanut sydärin.
Sitten olikin aika pakata kamat autoon ja tilanne olikin niin hauska, että kyytiin oli tulossa buffetti-, kanslia- ja palkintotarvikkeet sekä ajanotto- ja seurantalaitteet. Muuten ihan jees mutta ei tuo Skodakaan ihmeisiin pysty. Sullottiin se niin täyteen kuin pystyttiin ja Seija lupasi tuoda loput.
Pudotettiin Eikku matkalla kotiinsa ja ajeltiin kotiin, pihassa taidettiin olla joskus kuuden pintaan. Saunan kautta peiton alle ja taju pois.
Tänään, eli sunnuntaina oli vielä vuorossa auton purku ja tavaroiden järjestely. Kaija haki palkintokamat sekä kellot ja trackerit, kanslian kamat lienevät minulla seuraaviin kisoihin asti. Buffetin kamat hakee Elisa kun ehtii. Numerolaput rykäisin pesukoneesta läpi, ne kun olivat melkein kaikki enempi tai vähempi kosteita. Tuleehan siinä hiki kun mennä rytkyttää hevosen selässä tuntitolkulla kesäkelissä.
Enää ei ole jäljellä kuin jälkipuinti ja saapuneiden valitusten käsittely, toistaiseksi ei onneksi ole mitään vakavampaa eikä suurempia haukkujakaan.
Erittäin ylpeä olen meidän Tommista joka nurisematta jaksoi perjantain ja koko kisapäivän olla auttelemassa, teki hommia buffassa, juoksi jalkansa rakoille viedessään kilpailijoille lähtöaikalappuja ja ell-papereita kansliaan ja onpa osa näistä kuvistakin Tommin napsimia.
Jatkoa ajatellen pitää taas laittaa mietintämyssy päähän. Esimerkiksi aikataulutus on meikäläiselle vielä täysin hepreaa. Tällä kertaa ei mennyt aivan putkeen ja pitääkin miettiä ajan kanssa millä muutoksella ruuhkatilanne olisi voitu välttää. Koskaanhan ruuhkia ei pysty täysin ennakoimaan koska on mahdotonta arvioida etukäteen ratsukoiden matkavauhtia.
Toinen homma mitä pitää miettiä on se, että millä saisi ratsastajat lukemaan kilpailijatiedotteen. Siinä on kuitenkin paljon asiaa mukaanlukien viime hetken muutokset. Isoissa kisoissa sen merkitys kasvaa että kaikki tietävät miten kisapaikalla pitää toimia eikä ratsukoita tarvitse pyydystää pois isäntäväen pellosta jonne ei ole lupa mennä. Näissä kisoissa voisin väittää että hyvä jos puolet oli perehtynyt tiedotteeseen.
Kisapaikan järjestelykin voisi seuraavalla kerralla olla ehkä toisenlainen, yksi ehdotus onkin jo mielessä.
Noh, siihen on onneksi aikaa varmaankin vuoden verran.
Se on muuten hauskaa kun luulet että nyt mä hanskaan tän homman ja kaikki on selvää niin eikös aina joku pamauta jonkun kysymyksen tai tilanteen mihin et ole yhtään varustautunut tai ainakaan osaa vastata mitään järkevää. No, seuraavalla kerralla taas hiukan viisaampana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti