Arki on alkanut

Muutama viikko on nyt tehty tuttavuutta Hiliman kanssa ja hyvältä näyttää. Karsina kelpaa jo hyvin yöpymispaikaksi ja rutiinit sujuvat normaalisti. Hilima tunnistaa jo emännän jolle jutellaan kovasti, koska ruoka kulkee näiden käsien kautta ja myös nuo pikkuihmiset on siinä suhteessa tosi käteviä. Koirat kun aloittavat haukkumisen lasten tullessa koulusta, Hilima jatkaa hirnumalla että muistavat tulla heti tarjoilemaan päiväruuat.

Satulaakin sovitettiin jo selkään, Wintecin Pro Dressage näyttäisi sopivan kun on muokkauspalat keskikohdassa muokkaamassa satulaa hieman kaarevammaksi. Milla ratsasti Hilimalla kentällä hetkisen aikaa ja ihan mukavasti meni. Jopa on aikoihin eletty kun lapsi ratsastaa äidin hevosella ennen äitiä.

Helatorstaina Hilimalle pamahti kiima, joka kirjattiin kalenteriin ylös ihan vaan varmuuden vuoksi...

Äitienpäiväviikonloppuna raadettiin jälleen kylppäriremontin kanssa, mutta ehdin sitten äitienpäivän kunniaksi ratsastamaan uudella heposellani. 
Hilima toimi juuri kuten olin kuvitellutkin, itse asiassa se seisoi kuin tatti paikallaan selkään noustessa, mikä oli tosi kiva yllätys. Vinohan se on ratsastaessa ja raaka, mutta näin piti ollakin. Ikävämpi juttu on se, että perhanan ratsastuskenttä on paikoitellen vieläkin liian pehmeä. Että mua ei yhtään huvittais alkaa siitä hiekkaa pois kelkkomaan.
Noh, mutta takaisin Hilimaan. Tehtiin käynnissä pysähdyksiä ja ravailtiin vähäsen molempiin suuntiin. Helposti ravi menee peitsaamiseksi, varsinkin noissa prkl pehmeissä kohdissa. Tuli ihan Hilma 1 mieleen vuosien takaa, treenaamalla sekin saatiin ravaamaan ihan ok. Jokusen kierroksen jälkeen Hiliman mielestä oli hölkitty tarpeeksi ja portin kohdalla se hidasti käyntiin. Noh, minä pyysin ravia kiitos, josta hän veti porot nokkaan ja nakkeli niskojaan ja pukkasi pienen pukin. Minä kopsautin kantapäällä kylkeen lisää ryhtiä ja hän vastasi pukkaamalla isomman pukin. Kerroin hälle selkeällä suomenkielellä:  "ANTIPERKELEOLLAPUKKIMATI!", jonka jälkeen jatkoimme ravia toisiamme mulkoillen.
Loppuaika meni taas sulassa yhteisymmärryksessä ja ratsastus päätettiin hyvillä mielin.

Kylppäriremontti vaati jotain touhua lähes joka päivälle, joten heppailut jäivät männäviikolta lähinnä ruokkimiseen ja paskan lappuuseen. Koska ilmat olivat lämpimät, jäivät hevoset useampana päivänä yöksi ulos eikä siinäkään mitään ongelmia ilmennyt.

Lauantaina olin kutsuttuna tuomarina Matkalaukan kisoissa Hartolassa, ajelin sinne jo perjantai-iltana koska kisat alkoivat jo aamukuudelta. Päivä meni mukavasti mutta kisaajia oli taas hamillisen vähän, vain 11 kappaletta.  Kisat haluttiin kuitenkin pitää koska paikka oli uusi ja järjestäjät olivat tehneet kovan työn kisojen kasaamiseksi.

Sunnuntaina saatiin kylppäriremontti vihdoin valmiiksi ja pääsin jopa hevosen selkään. Ratsastin Hilimalla kentällä puolisen tuntia. Tällä kertaa sujui paljon mukavammin, tehtiin käynnissä paljon pysähdyksiä ja pehmiteltiin kylkiä pohkeenväistöllä sekä volteilla. Ravissa tehtiin pääty-ympyröitä ja haettiin tahtia. Perhanan kenttä on edelleen liian pehmeä vaikka muutamana päivänä satanut vesi tilannetta hiukan helpottikin.
Lopuksi käveltiin loppukäynnit metsäpolulla ihan taluttaen, hyvin meni paitsi takaisin tullessa Hilima säikähti tarhassa liikkuvaa Lissua, kunnes tajusi että ai se onkin toi mun hönö kaveri.


 
 

Hilima tuli taloon

Hilima saatiin lopulta perille muutaman jännitysmomentin jälkeen vappuaaton aamuna klo 6. Hevosrekka kaarsi Pilvenmäen raviradan parkkikselle puoli kuuden maissa, sain hevosen ja paperit käteen ja ei muuta kuin hevonen koppiin ja kotia kohti. Koska oli jo aamu, Hilima pääsi suoraan tarhaan venyttelemään matkajännitykset kropastansa.

Viereiseen tarhaan kiikutin erittäin innostuneen valkoisen ohjukseni, joka liiteli häntä soihtuna ympäri tarhaa yrittäen ilmeisesti tehdä vaikutuksen uuteen tulokkaaseen. Hilima katseli sitä hetken aikaa, huokaisi ja jatkoi tarhansa tutkimista. "Että tommonen kaveri, tosi kiva juu. Not."
Hetken päästä Lissukin rauhottui syömään ja haisteltiin sitä aidan ylitsekin nenät vastakkain. Ilmeisesti seura oli kuitenkin tyhjää parempi, koska siinä vierekkäin sitten pisteltiin evästä poskeen.

Hei! Kato mua! Hei! Heiii!!

Tepan kyyti tuli iltapäivällä ja herra muutti uuteen kotiinsa reilun kymmenisen kilometrin päähän meiltä. Toisaalta haikeaa, mutta hyvään kotiin Tepa pääsi ja katsomaankin pääsee halutessaan pienellä vaivalla.

Vesiastia karsinassa pelotti mutta tää heinäpytty on ihan ok.

Illalla otin hevoset normaalisti sisään, enkä sen kummemmin taas ajatellut että Hilima on tosiaan ollut pihatossa viime ajat. Karsinassa ollut vesitynnyri sai aikaan paniikin, arvon neiti oli sitä mieltä että minähän en tänne tuon hirvityksen kanssa jää. Päättäväisesti hän marssi karsinanovesta ulos kun avasin sen heittääkseni heiniä. Yhtä päättäväisesti nappasin hänet lennosta kiinni ja pyöräytin takaisin karsinaan.

Hilima löysi heti Tepan lempparipaikan. Tästä näkyy toi heinäpaali niin hyvin.

Seuraavana päivänä neidit bondasivat jo useampaan otteeseen aidan yli, hiukan piti kiljahdella ja nakella niskojaan. 

Aamupäivällä sain melkein sydärin kun Hilima oli pötköllään tarhassa ja osa heinistä vielä syömättä. Ajattelin heti, että okei, nyt tuli ähky ja kuolema ja ties mitä muuta. Hilima nousi kuitenkin heti ylös kun menin lähemmäs, otin sen sen verran tallin käytävälle että harjailin sitä ja kuuntelin mahaa. Suolistoäänet olivat kuitenkin ihan ok ja kuin todistaakseen olevansa kunnossa Hilma töräytti kunnon paskat siihen käytävälle. 
Kun siinä sitten oltiin jo tekemisen alussa, niin käytiin sitten kävelemässä kentän nurkat ympäri ja tutustumassa piha-alueeseen muutenkin. Sitten päästin hölmistyneen tulokkaan jatkamaan päiväuniaan.

Toisena iltana kelpasi karsinakin ilman mukinoita ja oli siellä ihan pötköllään nukuttu eli hyvin alkaa kotiutuminen. 

Oikeaoppinen hevoskauppa (ja sitten tämä meikäläisen tapa)

Tepan ostajat olivat kuunnelleet hyviä neuvoja ja tekivät kuten fiksu hevosenostaja tekee, eli käyvät kokeilemassa kentällä ja maastossa, teettävät eläinlääkärintarkastuksen, tekevät hevosesta ajoissa riittävän tarjouksen ja maksavat hevosen noudettaessa. Näinhän se kannattaisi aina tehdä, lopputulos on varmemmin halutun kaltainen.

Vaan mitä tekee meikäläinen, ihastuu hevoseen kuvan ja videon perusteella, maksaa kauppasumman tuntemattoman ihmisen tilille toiseen päähän suomenmaata, tilaa hevoselle rekkakyydin läheiselle raviradalle ja istuu aamuyöllä raviradan parkkipaikalla kynsiään purren jännittämässä että millainen peto sieltä rekasta putkahtaakaan. 
No, hyvinhän siinä kävi, mutta älkää lapset tehkö niinkuin minä teen vaan tehkää niinkuin minä sanon :)

Tarkoituksenani oli tosiaan vähentää treenattavien hevosten määrää yhteen, jotta aika ja jaksu riittäisi paremmin. Samalla mielessä kyti sama tauti kuin joka kevät; varsakuume. Että jos ostaisi/liisaisi/lainaisi/varastaisi jostain tamman jonka astuttaisi Vilskeellä.
Viimeistään tässä kohtaa olisi pitänyt ymmärtää pitää kaikki hevosenmyyntisivustot visusti kiinni, mutta tokihan niitä piti hiukan kurkata jotta tietää missä hinnoissa liikutaan jos sitten ehkä joskus mahdollisesti. Ja sitten sieltä pisti silmään 6-v kulomusta sh-tamma. Ei olisi pitänyt soittaa, mutta soitin kumminkin. Terve, täysipäinen, hyväajoinen. Just kuin meille tehty, nuorikin vielä niin varsomisvuoden jälkeen vielä paljon aktiivivuosia jäljellä. No, helkkarin kaukana, ei millään viittis ajella Ruukkiin noutamaan. Seuraavana päivänä FB:ssä ilmoitus kimppakyydistä Rovaniemi - Oulu - Seinäjoki - Tampere - Helsinki. Jos tämä ei ole merkki universumilta, niin mikä sitten?

Tässä välissä toki käytiin myös melkoinen vääntö isännän kanssa, kovasti perustelin hänelle miksi juuri tämä tamma nyt vaan pitäisi saada. Hän sanoi painavan sanansa, eli EI missään tapauksessa. Ja tuolla se Hilima nyt mutustelee heiniä tarhassa.

Pieni takapakki suunnitelmiin kyllä tuli, eli kaikenlaiset astutussuunnitelmat kiellettiin aivan täysin totaalisen ehdottomasti. No, mitenkäs se Mamba taas lauloikaan? "Vielä on kesää jäljellä..."

Lapuan reissu 22.-24.4.

Tänä viikonloppuna oli luvassa starttikurssin ja matkaratsastuskilpailuiden järjestäminen yhteistyössä Perämettän Puskaratsastajien kanssa Lapuan Tiistenjoella. Kaija ja Minna olivat samassa paikassa jo vuosi sitten järjestämässä starttikurssin ja matkaratsastusharjoituksen ja silloin oli jo suunniteltu että jatkoa seuraa.

 Lauantaiaamuna pakkasin kamat kasaan ja Toni vei minut Kaijalle, josta Minna nappasi meidät kamoinemme kyytiin. Elisa poimittiin Hämeenlinnasta ja aloimme köröttelemään kohti Lapuaa. Matka meni mukavasti ja juttua riitti.
Perillä Tiistenjoella olimme iltapäivän puolella ja aloimme järjestelemään kisakeskusta ja valmistelemaan starttikurssia. Kisakeskus oli Maneesi Pilvilinnassa, saatiin mukavasti eläinlääkärintarkastus maneesiin ja toimistotilakin löytyi kansliaa varten.
Kun Minna sai starttikurssin pidettyä, lähdimme pitserian kautta majapaikkaamme Gasthaus Tiituun, joka oli maatilamajoitus liki Lapuan keskustaa. Meille oli varattu mukava neljän hengen huone, jossa pitsan ja muutaman sidukan jälkeen uni tuli nopsasti silmään.

Sunnuntaiaamuna lähdimme kisapaikalle seitsemän maissa, siellä olikin jo reipas talkooporukka taas vauhdissa. Olin kisojen TPJ eli tuomariston puheenjohtaja ja koska meillä oli tällä kertaa mukana aivan uusi eläinlääkäri, vietin lähes koko päivän eläinlääkärintarkastuspisteellä. Alkuun käytiin läpi hevosten tarkastuksessa tehtävät asiat, protokolla hylkäämistilanteessa jne. Hevosia saapui tarkastukseen hiljalleen ja kaikki sujui jouhevasti. Koko porukasta vain yksi hevonen ei saanut lähtölupaa.
Poisjääntien vuoksi pisimmässä luokassa oli vain yksi osallistuja, mutta hyvä että edes yksi jotta saatiin harjoitella myös taukotarkastus.

Lopputarkastukset sujuivat hyvin ja vain yksi hevonen hylättiin ontumisen takia. Palkintojenjaossa paljon iloisia naamoja, toivottavasti tavataan ensi vuonna uudestaan. 

 

Kaupat tehty

Eipä osannut tämä täti kuvitellakaan millainen kiinnostus voi pientä suomi-ukkoa kohtaan herätä. Viestejä kilahteli kaikilla mahdollisilla yhteydenottotavoilla niin, etten meinannut ehtiä kaikkiin edes vastaamaan. 
Kokeilijoitakin kävi useampia heti ensimmäisestä ilmoituspäivästä lähtien ja melkein heti löytyi se hyvä paikka Tepalle. Tepa jää tähän lähistölle, joten on mukavaa kun sitä pääsee halutessaan moikkaamaan.
Kirjoitin myynti-ilmoitukseenkin viestin, että Tepa on löytänyt uuden ihmisensä, jotta kaikki kiinnostuneet olisivat saaneet tiedon, mutta tuon FB-ryhmän ylläpitäjä poisti ilmoituksen melkein heti, joten kaikille ei varmaan tieto ehtinyt.

Syntyjä syviä.

Olen tässä puolen vuoden sairastelun aikana tuntenut kovasti syyllisyyttä siitä etten ole jaksanut tai pystynyt liikuttamaan hevosia niin paljon kuin niitä olisi pitänyt. Nyt mennään jatkuvalla kipulääkityksellä ja olen taas voinut ratsastaa mutta jaksaminen ei meinaa riittää. Tekemisestä on tullut pakkopullaa ja tekemättä jättäminen ahdistaa.

Perhepalaverin jälkeen tulin siihen tulokseen, että tilannetta helpotetaan sillä että kirjaillaan Tepasta myynti-ilmoitus ja etsitään sille uusi aktiivinen koti jonka se ansaitsee. Terve ja huippukiltti hevonen parhaassa iässä menee hukkaan seisoessaan tarhassa.

Lissu jää pihaan ainakin näillä näkymin, yhden hevosen liikuttamisesta vielä selviän ja se on vasta 8-vuotias joten se voi vaikka pihassa seisoskellakin jos liikutuksesta pitää pitää taukoa.

Jatkoon mietin eri mahdollisuuksia, pitääkö yksi karsina tyhjänä vai ottaisiko vuokralaisen. Kolmas vaihtoehto olisi hommata siihen tamma, jonka astuttaisi Vilskeellä. Terveydentila ja perhe liputtaisi tyhjän karsinan puolesta kuten myös järki, mutta saapa nähdä.

Hevoset 2016 messut Tampereella

Olin ajatellut jättää tämän vuoden messut väliin sairasteluni takia, mutta kun Laura ilmoitti Vilskeen esiintyvän orikavalkadissa niin olihan sinne sitten toki lähdettävä.
Laitoin Lauralle viestiä, että paikalla ollaan jos apukäsiä tarvitaan ja kuulemma tarvittiin smurffihattu. Esityksen teema oli siis smurffit, joten ei muuta kuin ompelukone laulamaan.

 Lauantaina olimme perillä kahden maissa joten aikaa kiertelyynkin oli runsaasti ennen esitystä. Avustajaksi lupautunut Katja oli niksahtanut selästään jumiin yön aikana, joten meille Tonin kanssa oli luvassa oikeasti avustushommia.

Messuilla oli väkeä aivan jumalattomasti ja tungos oli melkoinen joka ständillä. Oma olo ei ollut edelleenkään kovin hyvä, joten en jaksanut paneutua tavaroiden hypistelyyn lainkaan normaaliin tapaan ja lopulta en sitten ostanut koko reissulta muuta kuin pehmiksen.

Susannan bongasin Hevosopiston ständiltä ja käteen sain liput Finnderbyyn, hieno juttu!
Jostain käsittämättömästä syystä isäntä kiinnostui esillä olevista trailereista ja jouduin taluttamaan hänet jäähtymään kaljapubiin ennen kuin hän olisi tehnyt kaupat uudesta trailerista. Siis Toni, jonka mielestä meidän Umeå vm. -89 on ihan hyvä eikä uutta tarvita.

Laura ja Vilske löysivät myös perille ja menimme trailerialueelle sovittamaan smurffihattua Lauran kypärään ja puunaamaan Vilskettä esiintymiskuntoon. Verryttelykenttä oli varmaan 20x40m ja siinä verkkasi kymmenkunta oria kerrallaan, ilmassa leijuvan testosteronin pystyi melkein tuntemaan mutta kaikki käyttäytyivät oikein mallikkaasti.

Esityksessä Vilskeen parina oli pienhevosori Tussarin Luonto ja esityksen nimi oli Pieni koko, suuri ego. Ensin ratsukot esittivät hiukan kouluratsastusta yhdessä jonka jälkeen Vilske hyppäsi kahta estettä, joista jälkimmäistä nostettiin metrikympistä 130cm asti. Kyllä siinä taas kasvattajalla housut tutisi katsellessa.