Arki on alkanut

Muutama viikko on nyt tehty tuttavuutta Hiliman kanssa ja hyvältä näyttää. Karsina kelpaa jo hyvin yöpymispaikaksi ja rutiinit sujuvat normaalisti. Hilima tunnistaa jo emännän jolle jutellaan kovasti, koska ruoka kulkee näiden käsien kautta ja myös nuo pikkuihmiset on siinä suhteessa tosi käteviä. Koirat kun aloittavat haukkumisen lasten tullessa koulusta, Hilima jatkaa hirnumalla että muistavat tulla heti tarjoilemaan päiväruuat.

Satulaakin sovitettiin jo selkään, Wintecin Pro Dressage näyttäisi sopivan kun on muokkauspalat keskikohdassa muokkaamassa satulaa hieman kaarevammaksi. Milla ratsasti Hilimalla kentällä hetkisen aikaa ja ihan mukavasti meni. Jopa on aikoihin eletty kun lapsi ratsastaa äidin hevosella ennen äitiä.

Helatorstaina Hilimalle pamahti kiima, joka kirjattiin kalenteriin ylös ihan vaan varmuuden vuoksi...

Äitienpäiväviikonloppuna raadettiin jälleen kylppäriremontin kanssa, mutta ehdin sitten äitienpäivän kunniaksi ratsastamaan uudella heposellani. 
Hilima toimi juuri kuten olin kuvitellutkin, itse asiassa se seisoi kuin tatti paikallaan selkään noustessa, mikä oli tosi kiva yllätys. Vinohan se on ratsastaessa ja raaka, mutta näin piti ollakin. Ikävämpi juttu on se, että perhanan ratsastuskenttä on paikoitellen vieläkin liian pehmeä. Että mua ei yhtään huvittais alkaa siitä hiekkaa pois kelkkomaan.
Noh, mutta takaisin Hilimaan. Tehtiin käynnissä pysähdyksiä ja ravailtiin vähäsen molempiin suuntiin. Helposti ravi menee peitsaamiseksi, varsinkin noissa prkl pehmeissä kohdissa. Tuli ihan Hilma 1 mieleen vuosien takaa, treenaamalla sekin saatiin ravaamaan ihan ok. Jokusen kierroksen jälkeen Hiliman mielestä oli hölkitty tarpeeksi ja portin kohdalla se hidasti käyntiin. Noh, minä pyysin ravia kiitos, josta hän veti porot nokkaan ja nakkeli niskojaan ja pukkasi pienen pukin. Minä kopsautin kantapäällä kylkeen lisää ryhtiä ja hän vastasi pukkaamalla isomman pukin. Kerroin hälle selkeällä suomenkielellä:  "ANTIPERKELEOLLAPUKKIMATI!", jonka jälkeen jatkoimme ravia toisiamme mulkoillen.
Loppuaika meni taas sulassa yhteisymmärryksessä ja ratsastus päätettiin hyvillä mielin.

Kylppäriremontti vaati jotain touhua lähes joka päivälle, joten heppailut jäivät männäviikolta lähinnä ruokkimiseen ja paskan lappuuseen. Koska ilmat olivat lämpimät, jäivät hevoset useampana päivänä yöksi ulos eikä siinäkään mitään ongelmia ilmennyt.

Lauantaina olin kutsuttuna tuomarina Matkalaukan kisoissa Hartolassa, ajelin sinne jo perjantai-iltana koska kisat alkoivat jo aamukuudelta. Päivä meni mukavasti mutta kisaajia oli taas hamillisen vähän, vain 11 kappaletta.  Kisat haluttiin kuitenkin pitää koska paikka oli uusi ja järjestäjät olivat tehneet kovan työn kisojen kasaamiseksi.

Sunnuntaina saatiin kylppäriremontti vihdoin valmiiksi ja pääsin jopa hevosen selkään. Ratsastin Hilimalla kentällä puolisen tuntia. Tällä kertaa sujui paljon mukavammin, tehtiin käynnissä paljon pysähdyksiä ja pehmiteltiin kylkiä pohkeenväistöllä sekä volteilla. Ravissa tehtiin pääty-ympyröitä ja haettiin tahtia. Perhanan kenttä on edelleen liian pehmeä vaikka muutamana päivänä satanut vesi tilannetta hiukan helpottikin.
Lopuksi käveltiin loppukäynnit metsäpolulla ihan taluttaen, hyvin meni paitsi takaisin tullessa Hilima säikähti tarhassa liikkuvaa Lissua, kunnes tajusi että ai se onkin toi mun hönö kaveri.


 
 

Hilima tuli taloon

Hilima saatiin lopulta perille muutaman jännitysmomentin jälkeen vappuaaton aamuna klo 6. Hevosrekka kaarsi Pilvenmäen raviradan parkkikselle puoli kuuden maissa, sain hevosen ja paperit käteen ja ei muuta kuin hevonen koppiin ja kotia kohti. Koska oli jo aamu, Hilima pääsi suoraan tarhaan venyttelemään matkajännitykset kropastansa.

Viereiseen tarhaan kiikutin erittäin innostuneen valkoisen ohjukseni, joka liiteli häntä soihtuna ympäri tarhaa yrittäen ilmeisesti tehdä vaikutuksen uuteen tulokkaaseen. Hilima katseli sitä hetken aikaa, huokaisi ja jatkoi tarhansa tutkimista. "Että tommonen kaveri, tosi kiva juu. Not."
Hetken päästä Lissukin rauhottui syömään ja haisteltiin sitä aidan ylitsekin nenät vastakkain. Ilmeisesti seura oli kuitenkin tyhjää parempi, koska siinä vierekkäin sitten pisteltiin evästä poskeen.

Hei! Kato mua! Hei! Heiii!!

Tepan kyyti tuli iltapäivällä ja herra muutti uuteen kotiinsa reilun kymmenisen kilometrin päähän meiltä. Toisaalta haikeaa, mutta hyvään kotiin Tepa pääsi ja katsomaankin pääsee halutessaan pienellä vaivalla.

Vesiastia karsinassa pelotti mutta tää heinäpytty on ihan ok.

Illalla otin hevoset normaalisti sisään, enkä sen kummemmin taas ajatellut että Hilima on tosiaan ollut pihatossa viime ajat. Karsinassa ollut vesitynnyri sai aikaan paniikin, arvon neiti oli sitä mieltä että minähän en tänne tuon hirvityksen kanssa jää. Päättäväisesti hän marssi karsinanovesta ulos kun avasin sen heittääkseni heiniä. Yhtä päättäväisesti nappasin hänet lennosta kiinni ja pyöräytin takaisin karsinaan.

Hilima löysi heti Tepan lempparipaikan. Tästä näkyy toi heinäpaali niin hyvin.

Seuraavana päivänä neidit bondasivat jo useampaan otteeseen aidan yli, hiukan piti kiljahdella ja nakella niskojaan. 

Aamupäivällä sain melkein sydärin kun Hilima oli pötköllään tarhassa ja osa heinistä vielä syömättä. Ajattelin heti, että okei, nyt tuli ähky ja kuolema ja ties mitä muuta. Hilima nousi kuitenkin heti ylös kun menin lähemmäs, otin sen sen verran tallin käytävälle että harjailin sitä ja kuuntelin mahaa. Suolistoäänet olivat kuitenkin ihan ok ja kuin todistaakseen olevansa kunnossa Hilma töräytti kunnon paskat siihen käytävälle. 
Kun siinä sitten oltiin jo tekemisen alussa, niin käytiin sitten kävelemässä kentän nurkat ympäri ja tutustumassa piha-alueeseen muutenkin. Sitten päästin hölmistyneen tulokkaan jatkamaan päiväuniaan.

Toisena iltana kelpasi karsinakin ilman mukinoita ja oli siellä ihan pötköllään nukuttu eli hyvin alkaa kotiutuminen. 

Oikeaoppinen hevoskauppa (ja sitten tämä meikäläisen tapa)

Tepan ostajat olivat kuunnelleet hyviä neuvoja ja tekivät kuten fiksu hevosenostaja tekee, eli käyvät kokeilemassa kentällä ja maastossa, teettävät eläinlääkärintarkastuksen, tekevät hevosesta ajoissa riittävän tarjouksen ja maksavat hevosen noudettaessa. Näinhän se kannattaisi aina tehdä, lopputulos on varmemmin halutun kaltainen.

Vaan mitä tekee meikäläinen, ihastuu hevoseen kuvan ja videon perusteella, maksaa kauppasumman tuntemattoman ihmisen tilille toiseen päähän suomenmaata, tilaa hevoselle rekkakyydin läheiselle raviradalle ja istuu aamuyöllä raviradan parkkipaikalla kynsiään purren jännittämässä että millainen peto sieltä rekasta putkahtaakaan. 
No, hyvinhän siinä kävi, mutta älkää lapset tehkö niinkuin minä teen vaan tehkää niinkuin minä sanon :)

Tarkoituksenani oli tosiaan vähentää treenattavien hevosten määrää yhteen, jotta aika ja jaksu riittäisi paremmin. Samalla mielessä kyti sama tauti kuin joka kevät; varsakuume. Että jos ostaisi/liisaisi/lainaisi/varastaisi jostain tamman jonka astuttaisi Vilskeellä.
Viimeistään tässä kohtaa olisi pitänyt ymmärtää pitää kaikki hevosenmyyntisivustot visusti kiinni, mutta tokihan niitä piti hiukan kurkata jotta tietää missä hinnoissa liikutaan jos sitten ehkä joskus mahdollisesti. Ja sitten sieltä pisti silmään 6-v kulomusta sh-tamma. Ei olisi pitänyt soittaa, mutta soitin kumminkin. Terve, täysipäinen, hyväajoinen. Just kuin meille tehty, nuorikin vielä niin varsomisvuoden jälkeen vielä paljon aktiivivuosia jäljellä. No, helkkarin kaukana, ei millään viittis ajella Ruukkiin noutamaan. Seuraavana päivänä FB:ssä ilmoitus kimppakyydistä Rovaniemi - Oulu - Seinäjoki - Tampere - Helsinki. Jos tämä ei ole merkki universumilta, niin mikä sitten?

Tässä välissä toki käytiin myös melkoinen vääntö isännän kanssa, kovasti perustelin hänelle miksi juuri tämä tamma nyt vaan pitäisi saada. Hän sanoi painavan sanansa, eli EI missään tapauksessa. Ja tuolla se Hilima nyt mutustelee heiniä tarhassa.

Pieni takapakki suunnitelmiin kyllä tuli, eli kaikenlaiset astutussuunnitelmat kiellettiin aivan täysin totaalisen ehdottomasti. No, mitenkäs se Mamba taas lauloikaan? "Vielä on kesää jäljellä..."

Ja kuinkas sitten kävikään

Mä olen Onnin kuoleman jälkeen selaillut hevosten myynti-ilmoituksia vailla sen kummempia ostoaikeita, isäntäkin on moneen kertaan vannottanut että mitään hevosia ei nyt ostella, reenaat tolla valkoisella ny vaan.
No, ihan vahingossa eksyin Tori.fi -sivustolle, josta pompsahti ilmoitus 9-vuotiaasta suomenhevosorista. Ristus, niinkun mä mitään oria ainakaan ostaisin. Eilen illalla se sitten tallusteli rekasta tuohon pihalle. Jotenkin meikäläisen elämä on lakannut tottelemasta minkäänlaisia suunnitelmia.

Tokihan me käytiin sitä ensin kotonansa katsomassa ja kokeilemassa. Siellä 14-vuotias tyttö haki orin tarhasta, jossa se oli kahden kaverinsa kanssa. Valjaat selkään ja ori seisoi vapaana pihalla kun laitettiin kärryt perään. Siitä vaan sitten suoraan asfalttitielle autojen sekaan ja ori toimi kuin ajatus. Hiekkatiellä käytiin vähän juoksua ajamassa ja sitten takaisin tallille. Taas valjaat pois hevonen vapaana, siinä se olla möllötti kiltisti paikallaan. Neiti hyppäsi vielä selkäänkin ja nousipa vielä seisomaankin selässä. Katselin isännän ilmettä, että jopas, sehän on ihan myyty. Lähdettiin siitä kotiinpäin ajelemaan, myyjä lupasi, että orin saa kyllä kotiin kokeiltavaksi jos haluaa. Autossa isännän ensimmäinen lause oli "Mitä sä enää mietit?"
Enhän mä paljon mitään, ainoa asia joka mietitytti, oli mielestäni hienoinen epäpuhtaus ravissa. Mutta isäntä oli sitä mieltä, että otat sen kokeelle ja katsot rauhassa kotona. Eipä siinä sitten muuta kuin soittamaan seuraavana päivänä ja hevonen tuotiin tosiaan pihaan asti.

Tienoo vaan raikaa kun herra ilmoittelee itsestään, siinä se on pelkkä sähkölanka välissä Bocun tarhaan. Bocu tietysti käy härnäämässä ja huudattamassa aidalla minkä ehtii. Ja onnistuihan se kertaalleen liipaisemaan nasakan potkun toista leukaan, kun oikein tähtäsi. Kyllä noilla poneilla vaan on omanlaisensa sisuskalut.

Tänään käytiin koeajolla täällä kotomaisemissa, pyysin naapurin isännän mukaan katsomaan sitä liikkumista. Hienosti meni valjastus ja muu, öryäminen loppuu kun sille murahtaa jotain oosnyssiinäperkele -tyyppistä. Lähdettiin sitten ajelemaan, reipas on herra kulkemaan, tarpoo aika vauhtia. Pään nyökyttely näyttikin olevan enempi ohjastuntumaa vastaan painamista, koska kun päästiin isommalle tielle ja lähdettiin hölkkäämään, niin nyökyttely loppui vaikka tie oli aika kova ja vauhti myös. Naapurin hevoset kun tulivat näkyviin, loppui orilta kuskin kuuntelu ja mentiin aika haipakkaa. Onneksi oli miesvoimaa mukana että lopulta jarrutkin löytyi. Ajeltiin Somerontien kautta kotiin, ensin tuli auto takaa ohi ja sitten iso rekka vastaan. Orilla ei ilmekään värähtänyt vaikka rekka ei himmannut vauhtiaan yhtään.

Huomenna olisi tarkoitus sitten nousta ratsaille, taidan kuitenkin pysytellä ensimmäisen kerran tuossa kentällä.

Ensimmäinen ratsastus.

Tänään olin töissä kahteen asti, joten ratsasteluun jäi aikaa runsaasti. Jopa syömisen ja pikkuruisten päikkäreiden jälkeen. Ilma oli ollut kummallinen koko päivän, aurinkoa ja räntää vuoron perään. Aurinko oli kuitenkin voitolla iltaa kohden, joten emmäviittikusataa -tekosyykin jäi käyttämättä.

Eli ei muuta kuin tamma talliin ja harjaamaan. Note to self: Tästä eteenpäin jonkin muun värisiä kuin mustia fleecevaatteita karvanlähtöaikaan.
Onnin satulassa oli kaarimittarin mukaan sopivan levyinen kaari paikallaan, joten laitoin sen Lissulle, mutta hiukan liian leveältä vaikutti. Pitänee perehtyä asiaan paremmin huomenna kun on aikaa.
Satulointi sujui hyvin, ei mitään tammamaisia kiukutteluja edes satulavyön kiristyksen kanssa joita olin odottanut.

Talutin neidin kentälle, käytiin vielä varmuuden vuoksi katsomassa lana, esteet ja muut romut jotka kiinnostivat yhtä vähän kuin edelliselläkin kerralla. Pyysin isännän pitämään kiinni kun kiipesin selkään, satula killui kuitenkin reippaasti korkeammalla kuin useammallakaan edellisellä hevosellani. Sinne kuitenkin sain itseni hilattua, tosin tyylipisteet miinuksen puolella.

Tein ensin käynnissä pysähdyksiä, joista arvon yksilö ei alkuun tajunnut tirin taria, mutta yllättävän nopeasti pysähdykset alkoivat tulla vain vatsalihaksia kiristämällä. Suoraan kulkeminen oli melko vaikeaa, ympyrälle taipuminen sujui kuitenkin paremmin. Voltteja siinä sitten pyöriteltiin käynnissä kunnes tuli ensimmäinen järkytys: tuuli puhalsi lammen veteen hassua kuviota joten sille piti pöristä ja hiippailla poikittain kentän keskelle. Ja sitten se jo unohtuikin.
Ravia tehtiin suurella ympyrällä, vauhdin säätö oli ensin aivan metsässä, joko rynnättiin eteenpäin tai sitten tökättiin käyntiin. Sitkeästi jatkettiin hyräillen Putte Possun nimipäivää ja  meno alkoi tuntua tasaisemmalta. Muutaman hyvin jatkuneen ympyrän jälkeen ajattelin että on hyvä lopettaa mukavaan fiilikseen joten tulin alas selästä ja käytiin sitten taluttaen kävelemään pieni metsälenkki.

Onnin ratsastin heti perään, sille kokeilin matokuolainta joka on roikkunut odottamassa jo jonkin aikaa. Onni jää mielellään kuolaimeen kiinni ja totta, matokuolaimella se ei sitä saanut tehtyä. Ohjastuntuma oli helpompi pitää tasaisena, mutta jarrut olivat yhtä huonot kuin aina. Pitänee kuitenkin kokeilla vielä jokunen kerta ennekuin hylkää kokonaan. 

Nyt voi huokaista ainakin hiukan, tamma tuntuu mukavan kehityskelpoiselta ja tästä on hyvä jatkaa. Koeaikaa on vielä viikko jäljellä ja maastoilu pitää kokeilla kunhan saan kaverin reissuun mukaan. Mutta tuskinpa siitä raaskii luopua, on se niin kivan oloinen.