No, ihan vahingossa eksyin Tori.fi -sivustolle, josta pompsahti ilmoitus 9-vuotiaasta suomenhevosorista. Ristus, niinkun mä mitään oria ainakaan ostaisin. Eilen illalla se sitten tallusteli rekasta tuohon pihalle. Jotenkin meikäläisen elämä on lakannut tottelemasta minkäänlaisia suunnitelmia.
Tokihan me käytiin sitä ensin kotonansa katsomassa ja kokeilemassa. Siellä 14-vuotias tyttö haki orin tarhasta, jossa se oli kahden kaverinsa kanssa. Valjaat selkään ja ori seisoi vapaana pihalla kun laitettiin kärryt perään. Siitä vaan sitten suoraan asfalttitielle autojen sekaan ja ori toimi kuin ajatus. Hiekkatiellä käytiin vähän juoksua ajamassa ja sitten takaisin tallille. Taas valjaat pois hevonen vapaana, siinä se olla möllötti kiltisti paikallaan. Neiti hyppäsi vielä selkäänkin ja nousipa vielä seisomaankin selässä. Katselin isännän ilmettä, että jopas, sehän on ihan myyty. Lähdettiin siitä kotiinpäin ajelemaan, myyjä lupasi, että orin saa kyllä kotiin kokeiltavaksi jos haluaa. Autossa isännän ensimmäinen lause oli "Mitä sä enää mietit?"
Enhän mä paljon mitään, ainoa asia joka mietitytti, oli mielestäni hienoinen epäpuhtaus ravissa. Mutta isäntä oli sitä mieltä, että otat sen kokeelle ja katsot rauhassa kotona. Eipä siinä sitten muuta kuin soittamaan seuraavana päivänä ja hevonen tuotiin tosiaan pihaan asti.
Tienoo vaan raikaa kun herra ilmoittelee itsestään, siinä se on pelkkä sähkölanka välissä Bocun tarhaan. Bocu tietysti käy härnäämässä ja huudattamassa aidalla minkä ehtii. Ja onnistuihan se kertaalleen liipaisemaan nasakan potkun toista leukaan, kun oikein tähtäsi. Kyllä noilla poneilla vaan on omanlaisensa sisuskalut.
Tänään käytiin koeajolla täällä kotomaisemissa, pyysin naapurin isännän mukaan katsomaan sitä liikkumista. Hienosti meni valjastus ja muu, öryäminen loppuu kun sille murahtaa jotain oosnyssiinäperkele -tyyppistä. Lähdettiin sitten ajelemaan, reipas on herra kulkemaan, tarpoo aika vauhtia. Pään nyökyttely näyttikin olevan enempi ohjastuntumaa vastaan painamista, koska kun päästiin isommalle tielle ja lähdettiin hölkkäämään, niin nyökyttely loppui vaikka tie oli aika kova ja vauhti myös. Naapurin hevoset kun tulivat näkyviin, loppui orilta kuskin kuuntelu ja mentiin aika haipakkaa. Onneksi oli miesvoimaa mukana että lopulta jarrutkin löytyi. Ajeltiin Somerontien kautta kotiin, ensin tuli auto takaa ohi ja sitten iso rekka vastaan. Orilla ei ilmekään värähtänyt vaikka rekka ei himmannut vauhtiaan yhtään.
Huomenna olisi tarkoitus sitten nousta ratsaille, taidan kuitenkin pysytellä ensimmäisen kerran tuossa kentällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti