Tänään olin töissä kahteen asti, joten ratsasteluun jäi aikaa runsaasti. Jopa syömisen ja pikkuruisten päikkäreiden jälkeen. Ilma oli ollut kummallinen koko päivän, aurinkoa ja räntää vuoron perään. Aurinko oli kuitenkin voitolla iltaa kohden, joten emmäviittikusataa -tekosyykin jäi käyttämättä.
Eli ei muuta kuin tamma talliin ja harjaamaan. Note to self: Tästä eteenpäin jonkin muun värisiä kuin mustia fleecevaatteita karvanlähtöaikaan.
Onnin satulassa oli kaarimittarin mukaan sopivan levyinen kaari paikallaan, joten laitoin sen Lissulle, mutta hiukan liian leveältä vaikutti. Pitänee perehtyä asiaan paremmin huomenna kun on aikaa.
Satulointi sujui hyvin, ei mitään tammamaisia kiukutteluja edes satulavyön kiristyksen kanssa joita olin odottanut.
Talutin neidin kentälle, käytiin vielä varmuuden vuoksi katsomassa lana, esteet ja muut romut jotka kiinnostivat yhtä vähän kuin edelliselläkin kerralla. Pyysin isännän pitämään kiinni kun kiipesin selkään, satula killui kuitenkin reippaasti korkeammalla kuin useammallakaan edellisellä hevosellani. Sinne kuitenkin sain itseni hilattua, tosin tyylipisteet miinuksen puolella.
Tein ensin käynnissä pysähdyksiä, joista arvon yksilö ei alkuun tajunnut tirin taria, mutta yllättävän nopeasti pysähdykset alkoivat tulla vain vatsalihaksia kiristämällä. Suoraan kulkeminen oli melko vaikeaa, ympyrälle taipuminen sujui kuitenkin paremmin. Voltteja siinä sitten pyöriteltiin käynnissä kunnes tuli ensimmäinen järkytys: tuuli puhalsi lammen veteen hassua kuviota joten sille piti pöristä ja hiippailla poikittain kentän keskelle. Ja sitten se jo unohtuikin.
Ravia tehtiin suurella ympyrällä, vauhdin säätö oli ensin aivan metsässä, joko rynnättiin eteenpäin tai sitten tökättiin käyntiin. Sitkeästi jatkettiin hyräillen Putte Possun nimipäivää ja meno alkoi tuntua tasaisemmalta. Muutaman hyvin jatkuneen ympyrän jälkeen ajattelin että on hyvä lopettaa mukavaan fiilikseen joten tulin alas selästä ja käytiin sitten taluttaen kävelemään pieni metsälenkki.
Onnin ratsastin heti perään, sille kokeilin matokuolainta joka on roikkunut odottamassa jo jonkin aikaa. Onni jää mielellään kuolaimeen kiinni ja totta, matokuolaimella se ei sitä saanut tehtyä. Ohjastuntuma oli helpompi pitää tasaisena, mutta jarrut olivat yhtä huonot kuin aina. Pitänee kuitenkin kokeilla vielä jokunen kerta ennekuin hylkää kokonaan.
Nyt voi huokaista ainakin hiukan, tamma tuntuu mukavan kehityskelpoiselta ja tästä on hyvä jatkaa. Koeaikaa on vielä viikko jäljellä ja maastoilu pitää kokeilla kunhan saan kaverin reissuun mukaan. Mutta tuskinpa siitä raaskii luopua, on se niin kivan oloinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti