Värinvaihtoa ja outoja kohtaamisia

Tulipahan shoppailtua taas kun eksyin Agrimarketiin, siellä kun on alennusmyynnit päällänsä paraikaa. Ostin jo aiemmin Tepalle limenvihreän satulahuovan, mielestäni sille ei oikein sovi vaaleansininen, joka taas sopi Onnille oikein hyvin. Nyt löytyi t-paita, fleecetakki ja sukat. Vaikka mun ei pitänyt ostaa enää yhtään fleecetakkia.

Pitäisi varmaan käydä noita tavaroita läpi ja laittaa myyntiin tarpeettomia, mutta vieläkin tuntuu kovin vaikealta luopua Onnin tavaroista. 

 Ratsastuskuvat ovat viime viikonlopulta, Lissun kanssa treenattiin kentällä. Tehtiin siirtymisiä käynti-ravi-käynti sekä askellajin sisällä. Lisää pitäisi kehittää tasapainoa, löysin ht-netin ystävällisellä avustuksella Ratsastuskoulublogin, josta ajattelin alkaa käymään läpi harjoituksia. Oma mielikuvitus on usein niin hitaalla, että tulee ratsasteltua aina saman kaavan mukaan.

Tepan kanssa on oikeastaan vain maastoiltu, sekä kärryiltä että ratsain. Pikkuhiljaa Tepallekin alkaa mennä jakeluun, että maastossa voi hölkötellä ihan rauhassakin painamatta ohjille ja kiihdyttelemättä. Eilen nähtiin sellainenkin ihme, että Tepa otti ja pelästyi. Ihan tuossa sadan metrin päästä kotipihassa oli muutama moi-moi kyykkysillään mustikkapensaassa. Moi-moit ovat siis Thaimaasta tuotuja marjanpoimijoita, jotka ajavat jonossa polkupyörillä ämpärit mukanaan ja tervehtivät kohteliaasti vastaantulijaa. Jokaikinen. "Moi! Moi! Moi! Moi!" Jonon loppuun asti. Ori parka veti hirnahduksen väärään kurkkuun kun huomasi puskassa kumman möykyn. Pikaisen pysähtymisen ja tervehtimisen (Moi! + jotain kummaa thainkielistä selitystä) jälkeen todettiin ettei tilanne olekaan vaarallinen ja jatkettiin matkaa.

Perjantaina olin kasvattini Vilskeen mukana astutusreissulla Jokioisilla. Kolme tammaa oli tarjolla, mutta vain yksi antoi astua. Melkoista meininkiä ja pää hiessä tuli juostua liinan päässä. Toivottavasti saatiin pikku-Vilske alulle.

Matkaratsastustuomariharjoittelut on nyt suoritettu ja toimihenkilölisenssihakemus on lähetetty liittoon. Nyt jännitetään pyöriikö siellä pyörät niin nopeasti että ehtisin saada tuomarioikeudet ennen SM-kisoja, joissa pitäisi toimia tuomarina. Jollei, niin sitten mennään tekemään jotain muuta hyödyllistä.

Jos jollain on ylimääräisenä limenvihreää tavaraa, kuten satulahuopia, tarjotkaa ihmeessä.

Matkaratsastuskisojen järjestäminen

Kaija pitää reittiselostusta

Ennen talkookärpäsen puremaa (= ei ole kilpahevosta) harrastin matkaratsastusta pelkästään kilpailijana. Nyt reilun vuoden verran talkoiltuani olen oppinut arvostamaan sitä työtä minkä seurat tekevät kisojen eteen ja mitä korkeamman tason kisat, sitä suurempi riski että mennään taloudellisesti tappiolle. Viime vuosi oli SuMaRalle melkoista pyöritystä, tavallisten kisojen lisäksi järjestettiin sekä KV-kisat että SM-kisat. Talkootöitä tehtiin hartiavoimin ja sponsoreita hankittiin hiki päässä. Ei menty tappiolle, mutta ei tuotoilla järjestetä edes yksiä tavallisia kisoja. Kokemuksena erittäin hienot ja palaute oli positiivista.

Eläinlääkärin tarkastus

Meiltä usein kysellään, miksei matkaratsastuskisoja järjestetä siellä täällä ja tuolla. No, matkakisojen järjestäminen vaatii melkoisen paljon ennakkotyötä joten kilpailut keskittyvät niille alueille joissa järjestäjätkin pesivät. 

Ratsukoita huoltoalueella

Ensinnäkin reitit pitää olla olemassa. Mielellään hyväpohjaista kohtuu vähän liikennöityä tietä, joihin on joka metrille luvat tien käyttöön olemassa. Huoltoautolla pitää päästä myös ratsukkoa huoltamaan parissakin paikassa reitin varrella. Reitit pitää myös käydä merkkaamassa, joka risteykseen nuolet ja matkalle merkkinauhoja. (Ja joku onneton käy ne vielä pitkän päivän päätteeksi nyppimässä poiskin.) Ratsukot etenevät 8- 16 km/h keskinopeudella, joten reitti ei voi olla koko matkalta kävelyvauhdilla edettävää. 
Juuri viime kisoissa meille kävi niin, että vanhalle tutulle erittäin hevosystävälliselle reitille oli kuuden kilometrin matkalle ajettu isoa soraa/mursketta, jossa ei voinut muuta kuin kävellä. Kaikeksi onneksi löytyi kiertotie, tai oikeastaan oikopolku, jota myöten saatiin suurin osa huonosta pätkästä pois reitiltä. Toinen vaihtoehto olisi ollut perua koko kisat.

Hieno pätkä mutta pilattu isolla murskeella

Sitten tarvitaan kisakeskus. Kansliassa tarvitaan sähköt tietokoneille ja tilaa toimihenkilöille. Eläinlääkärin tarkastusta varten tarvitaan tasainen 40 metrin pituinen alue hevosen juoksuttamiseen sekä tilaa tarkastusta odottaville hevosille. Trailerit pitää saada mahtumaan jonnekin sekä hevosille riittävä huoltoalue, joko trailerialueella tai kokonaan erillään. Ennen starttia hevosia pitäisi pystyä verryttelemään ja maalilinjan pitäisi olla turvallisella alueella hevosten tulla kovempaakin kyytiä maaliin. Vesipiste tarvitaan koska varsinkin kesällä vettä kuluu paljon per hevonen. Mitä vähemmän hevoset hortoilevat liikkuvien autojen seassa, sen parempi.

Ratsukoille huoltoa reitillä

Toimihenkilöitä tarvitaan myös, laumoittain. Tarvitaan tuomari, mielellään kaksi. Stewardi tai pari, kansliaan joku pitkähermoinen, parempi jos sielläkin olisi kaksi. Ajanottoon sekä maaliin että sykeportille henkilöt, mielellään kaverin kanssa niin onnistuu aikojen kirjaaminen paljon paremmin. Kisojen kallein yksittäinen kulu on eläinlääkäri, jolle tarvitaan myös sihteeri. Jonkun pitäisi ohjata liikennettä ja yleismies Jantunen sinkoilee sinne missä tarvitaan toimihenkilölle pissataukoa tai muuta tärkeää. Ja olis siellä buffetissakin kiva jonkun olla että saadaan toimihenkilöille ruokaa ja hippusen lisätuloa seuran kassaan.

Maalisuora

Eli pari pikku juttua ja eikun kisaamaan!

Ja lopussa kiitos seisoo: Palkintojenjako

Kisapäivä alkaa aamuvarhain, kaikki pitää olla valmiina hyvissä ajoin. Pikkuhiljaa porukka kasaantuu paikalle, parkkeerauksen ohjaaja paimentaa paikalle saapuvia kisaajia, tiimit purkavat tavaransa ja suunnittelevat huoltopaikkansa. Kanslia ottaa ilmoittautuneita vastaan. 
Lähes joka kisoissa on joku ratsukko, jolla ei sitten olekaan rokotukset kunnossa ja ratsukko ei saa lähtölupaa. Suuri harmistus, mutta säännöt ovat samat kaikille. Muistisääntönä voisi pitää: hevosella pitäää olla kolme rokotusta lyhemmällä välillä ja sen jälkeen vuoden välein. Ravisääntöjen mukaan rokotetut eivät kelpaa, jollei rokotushistoria ulotu ties kuinka kauas.

Ilmoittautuneet alkavat valua eläinlääkärin tarkastukseen ja lähtöluvan saaneet satuloivat hevosiaan. Reittiselostuksessa kerrotaan pääasiat reitiltä, onko vaikeita paikkoja, missä on käyntipakko, millä pätkällä olisi suotavaa ratsastaa keskellä tietä.
Ensimmäinen luokka starttaa, huoltoautot kiirehtivät reitille ratsukoita vastaan, myöhempien luokkien hevoset tulevat eläinlääkärin tarkastukseen ja reittiselostukseen. Ruletti pyörii, lopulta kaikki ovat matkalla. 

Sitten saapuvatkin pidempien matkojen kilpailijat ensimmäiselle tauolle, huoltoautojen saapumisesta toimihenkilöt tietävät asemoitua ajanottopisteille. Taas eläinlääkäriin, hevonen syömään ja juomaan, ratsastajalle tankkausta myös ja pakollisen tauon jälkeen uudelleen liikkeelle. Kanslia kirjaa tauolle tuloaikaa, sykeaikaa, uutta lähtöaikaa.

Iltapäivän puolella luokat alkavat saapua maaliin, eläinlääkärin tarkastukseen ja sitten odotellaankin jo palkintojen jakoa ja kotimatkaa. Paine kansliassa kasvaa, pitää kirjata maaliin saapuvien tuloaikoja, sykkeitä tarkastuksesta, Kipa, Equipe, netti pätkii, tuuli vie paperit, ratsastajat palauttavat kilpailunumeroitaan, joku kyselee koska on palkintojen jako, toinen kyselee missä on palkintojen jako, kolmas kyselee missä ovat palkinnot. Joku kaataa kahvimukin pöydälle ja kanslian henkilö määrää kaikki vähintään kolmen metrin päähän pöydästä.

Lopulta saadaan palkintojenjako alkamaan, luokka kerrallaan. Paljon väsyneitä mutta iloisia ihmisiä, hevosia ohhoijjaa tässäkö sitä vieläkin vaan seistään -asenteella. Pikkuhiljaa hevoset lastataan trailereihin ja kotimatka alkaa. 
Järjestäjäporukka havahtuu siihen, että kisakeskus on hiljentynyt ja siivousurakka alkaa. Puffetin täti pakkosyöttää jäljelle jääneitä tarjottavia järjestäjäporukalle, joku lähtee ajamaan reitiltä reittimerkit pois. Taas on saatu kisat kunnialla pidettyä, pakataan tavarat autoihin odottamaan seuraavaa kilpailua. Enää jää jäljelle jännitys, kuinka paljon tulee jälkipuintia, tehtiinkö mokia? 

Kisapäivän jälkeen otetaan palautteet vastaan, korjataan virheet, keskustellaan pieleen menneistä asioista ja suunnitellaan miten vastaavilta voidaan välttyä seuraavalla kerralla. Koska seuraava kertahan tulee!

Kisan nuorin ratsastaja kisan vanhimmalla hevosella

SuMaRa on avoin uusille yhtistyökumppaneille, meiltä saa apua ja neuvoja kisojen järjestämiseen jos itseltä löytyy reitit, kisakeskus ja innokasta talkooväkeä niin kyllä kisat saadaan kasaan. Keväällä kaverini Kaija ja Minna olivat Lapualla pitämässä starttikurssia ja kilpailunomaista harjoitusta, toivottavasti innostuvat porukat siellä järjestämään kisojakin.

Helteistä menoa ja helteitten menoa

Saapuihan se hellekin sitten viimein. Perjantaina mittari lähenteli kolmeakymppiä ja lupasin Millalle että saa mennä uimaan poninsa kanssa. Ja hauskaahan siitä tulikin.

Uimapatjat on niin out

Lauantaina oli matkaratsastuskisat Liesjärvellä ja toimin niissä kilpailun johtajana. Kotiin tullessa pamahti migreeni ja hepoille vapaapäivä. 

Sunnuntaina lähdin ensin Lissun kanssa kentälle. Kello oli kymmenen aamupäivällä ja paarmoja jo tuskaksi asti. Neiti draamakuningatar ei meinannut kyetä mihinkään muuhun kuin taistelemaan ötököiden kanssa, joten jätettiin käyntiosuudet aika vähille. Alkuun tehtiin väistöjä uran sisäpuolelta uralle sekä myöskin ympyrällä. Ihan ok, sen mitä nyt keskittymään pystyttiin.
Ravissa tehtiin ympyröitä ja voltteja, jostain syystä sisäpohje ei mennyt kunnolla läpi ja Lissu puski pää ulkona lapa edellä menemään. Lopulta alkoi homma pelittää ja otettiin pari laukannostoa molempiin suuntiin. Laukkaamisesta ei meinaa kyllä tulla mitään, nosto tulee kyllä ja pari askelta tunnistettavaa laukkaakin, mutta sitten menee räpellykseksi ja molempiin suuntiin vimpsahti sisätakajalka kertaalleen pois altakin. Ehkä me laukkaillaan enemmän vasta kun alkaa tuo tasapaino olla parempi.
Lopuksi lähdettiin vielä metsälenkille josta saatiin mukaan noin ziljoona pikkukärpästä.
Lissu pääsi vielä kylpyyn ja takaisin tarhaan sotkemaan itsensä uudelleen.

Paree olla tarkkana ettei tuuli vie ruoka-astiaa

Heti perään hain Tepan ja harjasin sen, mutta kavioita puhdistaessa huomasin että toisesta etukengästä oli sisähaaran kaikki naulat poikki, oli vissiin hiukan polkaistu takasella. No, ei muuta kuin ötökkämyrkyt pintaan ja hevonen takaisin tarhaan. Tepa oli aivan hämmentynyt: "Ai loppuks tää jo?"
Periaatteessa kahden irtokenkäkurssin perusteella mun olis pitänyt pystyä itsekin lyömään naulat takaisin, mutta jo pelkkä ajatuskin oli niin hikinen että jätin suosiolla väliin. Kengittäjä piipahti iltasella ja taas on popot tiiviisti paikallaan.

Tänään kävin Tepan kanssa maastoilemassa jo paljon viileämmässä kelissä. Etukäteen hieman mietitytti miten mahdetaan päästä naapurin ladon ohi, kun seinässä oleva kuvuri huusi niin kovaa että se kuului meille reilun kilometrin päähän. Latoa lähestyessä alkoi vauhti hidastua ja juuri puhaltimen kohdalla Tepa pysähtyi. Ehdin ajatella että jaahas, noinkohan tästä päästään ohi, mutta herran olikin pissahätä päässyt niin pahaksi ettei voinut kävellä pidemmälle. Siinä sitten loroteltiin kaikessa rauhassa puhaltimen ulvoessa vieressä. Ja sitten olikin jo kiire päästä heiluttelemaan pippeliä naapurin tammoille.

Lissu ei diggaa hackamoreja

En tykkää!

 Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut kokeilevani Lissulle hackamoreja, koska ajattelin, että matkaratsastuskisoissa kesken matkan juottaminen voisi olla helpompaa ilman kuolaimia. No, tänään ajattelin ryhtyä tuumasta toimeen ja virittelin Lissulle hakkikset päähän ja eikun menoksi. No pikkasen oikaisin, ensin raavittiin hevosesta noin 50kg mutaa ja santaa ja muuta skeidaa päältä. Kuvistakin näkee, että se on niin likainen että näyttää keltaiselta. Luonnonvalossa se on lähinnä beige.
Kentällä kiipesin normaalisti selkään, tarjosin leivänpalan ja sitten töppöstä toisen eteen. Paitsi ei sittenkään. Lissu tönkötti paikallaan ja hoputtamalla iski pakin päälle. Enkä ollut vielä ottanut juurikaan edes ohjia käteen. Maiskutin siinä sitten kuin alkeiskurssilainen laiskan tuntijuhdan selässä ja lopulta pääsimme sen verran liikkeelle, että Lissu käveli portilla seisovan mieheni luokse "Vie mut pois täältä, tää on ihan tyhmää." 
Mieheni, joka oli taas pakotettu kuvaamaan sohellustamme, kipaisi hakemaan tahtipuikon tallista ja muutaman muka-pystyynhyppäämisen (20 cm maasta) löytyi suunta eteenpäin.
Voi pojat, mutta voi hevonen saada itsensä korkkiruuville, Lissun kaula selästä katsottuna muistutti kierremakaroonia ja koko olemuksensa kuvasti syvää kärsimystä. Pää oli vinossa oikealle ja leuoilla vielä vemputettiin ja kieli roikkui pihalla. Oikeutta Eläimille olis saanut tästä ratsastuksesta oivallista materiaalia sivuilleen sen haukottelevan hevosen (kuvateksti: ahdistunut hevonen) lisäksi.

En tykkää vieläkään.

Enkä vieläkään.

Kyllä me siinä sitten mentiin ympyrää käynnissä ja ravissa mutta tämä ei selkeästi ole Lissun juttu. Juokoon sitte kuolaimet suussa. Enkä liity Kuolaimetta, Kengättä ja Kannuksetta FB-ryhmään. No en olis kyllä muutenkaan.
Mentiin sitten Lissun kanssa kylpyyn ja oltuaan puhtaan valkoinen noin kolme ja puoli minuuttia tarhaan laskemisen jälkeen hän sitten otti ja sukelsi johonkin kuramömmöön taas. Mitähän sieniä mä olin vetänyt kun sain päähäni että pitää saada valkoinen hevonen ?

Juur pikkasen kurainen neiti

Joku nauttii pesusta

Takaisin lähtöpisteeseen.

Tepan kanssa mentiin myös kentällä, kuvaaja oli lupauksistaan huolimatta kadonnut kuin pieru Saharaan, joten ei kuvia taaskaan.
Tehtiin alkuun pysähdyksiä ja pohkeenväistöä käynnissä. Väistöä tulee aika vähän, mutta selvästi aletaan olla hajulla mistä on kyse.
Sitten ravailtiin pääty-ympyröitä ja muuta notkistavaa, vauhti meinasi välillä kiihtyä, mutta ylättävän tasaisella tahdilla jo mennä puksutellaan ja kiihdytyksetkin hidastuvat ilman vetokilpailua.
En ole juurikaan laukannut Tepan kanssa, koska sillä oli alkuun paljon ongelmia tasapainon kanssa, mutta nyt ajattelin kokeilla onko parannusta tapahtunut myös sillä saralla. Tehtiin nostoja pääty-ympyrällä ja vaikka nostot tulivat rynnistyksen kautta, vauhti ei ollut mitenkään päätä huimaavaa ja tuntui melko mukavalta. Eikä kaaduttu!
Loppuun tehtiin vielä muutama väistöyritys harjoitusravissa ja yritystä löytyi, mutta selkeästi huomasin että nyt ei ole enää kivaa ja lähdettiin loppukäynneille metsään. 
Mitattiin muuten Tepan säkäkorkeus, noin 150cm näytti mitta. Kokolailla kymmenisen senttiä on Tepalla ja Lissulla eroa korkeudessa.

Päivän paras uutinen kuultiin Uusikaarlepyystä, kasvattini Vilske nappasi suomenhevosten kenttäratsastuksen SM-hopeaa tiukassa kisassa. Hyvä Vee!

Taas tuli törsättyä

Olen jo pitkään himoinnut lampaankarvasatulaa ja jokin aika sitten Horzelta tuli joku mainosposti jossa luvattiin merkkituotteet -30%. Tilasin sitten Christ Premium Plus -satulan, jossa on edessä toppaukset jotka estävät ratsastajan luisumista eteenpäin. Nyt muutaman käyttökerran jälkeen olen todella tyytyväinen ostokseeni. Satulassa on mukavan pehmeä ja yllättävän tukevaa istua. En ole laittanut siihen vielä jalustimia koska olen ratsastanut sillä vain kentällä ja käsittämtöntä kyllä, meikäläisen järjettömästä tarvikevarastosta ei löydy kuin webberssejä, jotka eivät käy tuohon satulaan.

Toinen postin tuoma ilon aihe on Ruuhkavuosiratsastajan Äiti ratsastaa nyt -paita. Olisin jo aiemmin tilannut sellaisen, mutta juuri tuolla tekstillä olevat paidat olivat loppu. Kiitos Facebookin, tieto uusista teknisistä t-paidoista samalla tekstillä tavoitti minutkin ja tilaus lähti heti. Paita istuu hyvin ja oli mukava päällä tämän päivän ratsasteluissa.

Näin juhannuspäivänä oli pitkästä aikaa aikaa ratsastaa molemmat hevoset ja aloitin ensin Lissun kanssa. Koska kiivetessäni Lissun selkään oli muu perhe kömpinyt vasta aamupalalle, ei kuvia ole tarjolla tuota paita-ihkutus-selfietä lukuunottamatta.

Lissulla on ollut työnteossa muutaman viikon tauko, ensin lomareissun takia ja sitten odoteltiin vielä kengitystä viikon verran. Ei sillä etteikö kengittäjä tulisi kun pyydetään, mutta  telepaattista yhteyttä meillä ei vielä ole eli tädin tarttis muistaa lähettää se tekstari.

Tehtiin siinä perusasioita eli pysähdyksiä käynnissä ja haettiin käyntiin tasaista tahtia ja liikettä selän läpi. No ei onnistunut. Paitsi toki pysähdykset, mutta ei muuta kuin seuraavaan tehtävään. Jospa se sitten menis paremmin. Väistettiin pohjetta uran sisäpuolelta uralle, jees, tää me osataan. Hyvin meni kumpaankin suuntaan.
Ravia mentiin pääty-ympyrällä ja tapeltiin siitä, että saako suulla muljata ja kuolainta purra ja tillitellä taivaalle. Lopputulos 50/50 mukavan rentoa ja tahdikasta ravia kuolaintuella sekä edellämainittua vimputusta. Alkutilanteeseen verrattuna sen verran positiivistakin kehitystä on tapahtunut, että kaasu ei hirtä enää pohjaan vaan roppa ravaa tasaista tahtia pikku pään duunatessa omiaan siellä riukukaulan päässä.
Lopuksi vielä muutama epäonnistunut laukannosto ja vielä ravailua ja loppukäynnit. Huomaa että neidillä on ollut ohjelmassa lomailua ja laiskottelua.

Tepan kanssa menin lampaankarvasatulalla. Aloitettiin pienellä kuvaussessiolla koska pahaa-aavistamaton mieheni sattui juuri parahiksi tulemaan pihalle kun olin ähertämässä pallilta satulaan. Pienen neuvonpidon (kinuamista, kiristystä ja uhkailua) jälkeen otettiin muutama kuva joista löytyi jopa jokunen julkaisukelpoinen.
Kiukkuisen isännän marssittua matkoihinsa keskityttiin tekemiseen. Alkuun pysähdyksiä, meillä alkaa olemaan aikas kivasti jarrut! Vielä kun paikallaan voisi seistä kahta sekuntia pidemmän ajan, niin olis kiva.
Tepankin kanssa väistettiin pohjetta. Ensin uran sisäpuolelta uralle, sitten peffaa uralta ulospäin ja vielä ympyrälläkin jonkinlaista yritystä.
Ravissa tehtiin siirtymisiä käyntiin pitkän sivun keskellä.
Sitten alkoikin sataa ja meinasin, että johan sitä tulikin tehtyä yhdelle päivälle.

Tepan edistyksestä sen verran, että alkuun vaivannut kompurointi on loppunut kokonaan ja tosiaan jarrut alkavat pikkuhiljaa toimia paremmin. Hyvähyvä.

Rodos 2015

Saimme joululahjaksi lahjakortin matkatoimistoon ja aloimme jo alkuvuodesta suunnittelemaan koko perheen matkaa jonnekin lämpimään. Aikaisemmin olen ollut Alanyassa ja Kanarialla, mutta rantalomailu ei ole noiden reissujen jälkeen juurikaan kiinnostanut.
Paikaksi valikoitui Rodos koska monilla tutuillamme oli sieltä hyviä kokemuksia. Matkatoimistomme myi vain Apollomatkojen matkoja, joten heidän sivujaan selatessa löysin mukavan hotellin läheltä rantaa. Matkan hinta meille neljälle olisi ollut 2900€, mutta katsoin vielä vastaavan setin omatoimimatkana ja kappas, sama lento+hotelli samaan aikaan 1900€! Pikaisen neuvonpidon jälkeen matkatoimiton täti varasi matkan meille omatoimimatkana ja tuo toinen tonni säästyi sitten paikan päälle käytettäväksi.

Lähtöpäivä oli torstai, kuten aiemmillakin reissuilla, veimme auton Lentoparkkiin ja huristelimme bussilla lentokentälle. Lento meni mukavasti, tosin yllätyksenä tuli että lennolla tarjotaan enää kahvia ja mustikkamehua, kaikki muu pitää ostaa.
Perillä Rodoksella olimme iltaseitsemältä, nappasimme taksin jonosta ja ajoimme hotellille. Kuski oli mukava ja kertoili paljon nähtävyyksistä ja antoi jopa kartankin kaupungilla kuljeskelua varten. Matka hotellille kesti parisenkymmentä minuuttia ja maksoi 20€.

Majoituimme Atlantis City Hotellissa, joka oli saanut hyvät arviot TripAdvisorissa. Vastaanotossa oli Antonio, joka neuvoi meille hyviä ravintoloita ja antoi vinkkejä lomatekemiseen. Menimmekin heti hänen neuvomaansa ravintolaan muutaman kymmenen metrin päähän hotellista ja ruoka oli todella hyvää ja edullista.
Hotellihuone oli erittäin hyvä, ilmastointi pelasi hyvin ja meillä oli parvekkeet kahteen suuntaan. Olin varannut meille superior-huoneen muutaman kympin lisämaksulla, en tiedä paljonko eroa oli tavalliseen huoneeseen verrattuna.

Perjantaina lähdimme aamupalan jälkeen Ellin rannalle uimaan ja ottamaan aurinkoa. Vuokrasimme aurinkotuolit ja varjot ja rannalla kuluikin koko päivä. Itse en tarjentunut kuin kahlaamaan vedessä mutta muu perhe kyllä pulikoi senkin edestä.
Ainoa hieman häiritsevä asia olivat tuolien välissä kulkeva kauppiasväki, koko ajan oli joku huutamassa "Colaa, Birraa, Water!" "Hjuva munkkii, dounat, kaffe!" "Fresh Fruits, Cola, Birraa!" ja sitten hierontaa tarjoavat aasian tuliaiset "Masaas, pliis?!?"

Viiteen mennessä olin polttanut itseni vähän sieltä sun täältä ja porukka oli muutenkin väsyksissä joten lähdimme hotellille. Pienen lepäämisen jälkeen kävimme kävelemässä vanhassa kaupungissa sekä syömässä ja menimme kaupan kautta takaisin hotellille.

Lauantaina lähdimme aamusta satamaan josta lähdimme päiväksi risteilemään pienellä laivalla. Laiva ajoi itärannikkoa pitkin etelään Lindoksen kaupunkiin. Perillä lähdimme kiipeämään korkean kallion päällä olevaan linnoitukseen, tosin lapsille ostimme kyydin aasien selässä. Yleensä en harrasta ulkomailla mitään eläinjuttuja, koska eläimet ovat usein huonosti pidetyn näköisiä, mutta nämä aasit olivat hyvässä lihassa ja hyvinhoidetun näköisiä. Linnake oli huikean hieno ja näköalat mahtavat. 
Käpsyttelimme hiljalleen mäkeä alas ja rantaan päästyämme menimme rantaravintolaan syömään lounasta.
Sitten olikin aika nousta laivaan joka lähti ajelemaan takaisinpäin. Teimme matkalla kaksi pysähdystä, ensimmäisellä pysäkillä Kalithean rannalla halukkaat pääsivät uimaan ja seuraava pysähdys oli rannalla jossa on kuvattu Navaronen Tykit -elokuva.

Sunnuntaina suuntasimme taas rannalle ja tällä kertaa uskalsin itsekin uimaan. Päivä kului nopeasti, tosin aivan yhtä kauaa kuin ekana päivänä emme jaksaneet rantsuilla.
Lähdimme takaisin hotellille ja suihkun ja levon kautta uudelleen kaupungille.
Ensin menimme Tuulisen rannan ja Ellin rannan erottavan niemen kärjessä olevaan akvaarioon ihmettelemään mereneläviä.

Tämän altaan asukkaisiin oli jopa lupa koskea!

Seuraavaksi menimme "sukellusvene" ajelulle, eli veneeseen, jossa oli veden alla lasi-ikkunoilla varustettu tila. Vene ajoi hiljakseen rannan tuntumassa ja katselimme kirkkaassa vedessä uivia kaloja. Vene pysähtyi ja veteen hyppäsi sukeltaja joka esitteli meille kivien välistä löytämäänsä hummeria ja pikkukalaparvea joka seurasi hänen perässään.

Ajelun loputtua kävelimme satamassa ja Toni ja Tommi lähtivät vielä pikaveneajelulle. Minä ja Milla kävelimme hotellille ja miesväen saavuttua lähdimme porukalla uudelleen kaupungille. Menime ensin katsomaan 9D-elokuvan Throne of Helios, joka kertoi Rodoksen saaren synnystä ja historiasta. Näytös kesti 20 minuuttia ja oli upea. Teatterilta kävelimme vanhaan kaupunkiin josta ostimme tuliaisia ja istuimme drinksuilla ja pirtelöillä.

Maanantaina starttasimme taas heti aamusta linja-autoasemalle, josta lähti ilmaiskyyditys Falirakiin euroopan suurimpaan vesipuistoon. Linja-auto oli kymmenisen minuuttia myöhässä ja kuski aivan raivona. Ensin hän karjui kyytiläiset ulos autosta ja uudet sisään ja lähti paahtamaan kohti Falirakia. Koko matkan hän jupisi itsekseen, avasi välillä ikkunan ja karjui hävyttömyyksiä edessä tupeksiville ja paineli torvea kuin mielipuoli. Hetken luulin että hän ajaa edessä hidastelevan Micra-mummon yli, mutta mummon petti hermo ja hän ohjasi tien laitaan. Perillä väki syöksyi ovista ulos hyvinkin reippasti ja kuski lähti kaahaamaan takaisinpäin. Huh.
Water Park oli tosiaan huikea elämys, liukumäkiä oli vaikka minkämoisia, myöskin aaltoallas sekä löysempää menoa tarjoavat Lazy Riverit oikein kaksin kappalein. Rannekeeseen sai kätevästi ladattua ruokarahaa, jolla voi maksaa puiston lukuisissa ravitoloissa ja jäätelökioskeissa.

Paluumatkalla oli kuskikin jo rauhoittunut eikä ajanut kenenkään yli.
Illalla lähdimme vanhaan kaupunkiin syömään viimeistä illallista ja katsomaan vielä tuliaisia.