Kenttä suli! Vihdoinkin!

Olen tässä odotellut kuin kuuta nousevaa että ratsastuskentän salaojat alkaisivat vetämään ja päästäisiin treenaamaan. Eräänä yönä lopulta jotain oli tapahtunut ja hörpsis vaan vesilävet olivat kadonneet.

Töiden jälkeen kylpyyn

Pääsiäislauantaina lähdin jo aamusta Tepan kanssa kentälle. Alkuun teimme pysähdyksiä, pitkä tauko kentällä pyörimisessä näkyi kyllä hyvin, pikku pidätteistä ei ollut mitään hyötyä ja pysähdyksestä lähdettiin marssimaan läpi käsien ihan tosta vaan. On sillä perhana sentään leukaa...
Pikkuhiljaa alkoi joku tolkku löytyä, tosin vanhat opit istuvat tiukassa, pitkällä sivulla heitetään pää linkkuun vasemmalle ja hampailla kuolaimesta kiinni. Pohkeella jos korjaat, niin tarjotaan ravia. Tätä korjailtiin tekemällä voltti pitkän sivun keskelle.
Ravatessa löytyi myös samat ongelmat kuin aina, kaasuvipu säätyy itsekseen ja pidätteestä kiihtyy tahti tikitykseksi. Kulmasta ampaistaan hanat kaakossa pääjo valmiiksi linkussa vasemmalle. Teimme sitten ravia pääty-ympyröillä ja hetkosen jälkeen alkoi meno tasaantua.
Lopuksi kävimme vielä metsässä lenkin jonka löysimme Millan ja Bocun kanssa, matkaa on 1,5 km ja polku näinkin märkään aikaan hyvässä kunnossa ja helppo kulkea. Tepa vaan painaa menemään kuin höyryveturi sen kummemmin hidastelematta, jokunen kompastus tuli ja tädillä vatsalihakset koetuksella.

Ihan päättömiä nyt nämä minun kuvat.

Lissun uusi satula

Lissu oli aivan järkyttävässä kunnossa sukellettuaan taas molemmin puolin johonkin kuraläpeen, tavara oli vielä aivan märkää ja mahdotonta harjata. Kaivoin mudan keskelle satulan ja vyön mentävän läven, heitin kamat niskaan ja menoksi.
Lissulla oli nyt ensimmäistä kertaa uusi satulansa selässä ja se tuntui istuvan hyvin. Contourblock -polvituet tuntuivat mukavan tukevilta, seuraavalla kerralla pitää laittaa reikää pidemmät jalustinhihnat. Koska satulansiipiä ja polvitukia ei ole mitoitettu tällaisten puutarhatonttujen mukaan, se optimaalinen kolo polvelle jää mulle vähän alas.
Lissun kanssa tehtiin samoja asioita kuin Tepankin, kentän ollessa kuitenkin aika raskas en viitsinyt tauon jälkeen tehdä kuin puolisen tuntia. Metsälenkin sijaan mentiin kylpyyn.

Pesun jälkeen ripustin Lissun talliin kuivumaan, josta neiti läheisriippuvainen veti välittömästi herneet nokkaan. Alkoi karsinassa ympyrää hyöriminen, hörinä, kiljunta, pystyyn hyppiminen ja seinien potkiminen. Tepa vastasi sille kerran hirnuntaan ja alkoi sitten syömään heiniään. Itse puuhailin omiani tallissa puuttumatta neidin kiukutteluun ja lopulta se kyllästyi riehumaan ja pureskeli heiniään loukkaantuneen näköisenä. Taidamme ottaa tämän tavaksi useampaan kertaan viikossa josko moisesta kiukuttelusta päästäisiin.

Täti pääsi kotoa pois (eli Marcin Machin kurssi ja hallikenttäkisoista kuulumisia)

Hevoskouluttaja ja stunt-ratsastaja oli tänään pitämässä kurssia Chevalux- tallilla Koskella. Koska paikka on meiltä vajaan puolen tunnin matkan päässä, päätin lähteä kuunteluoppilaaksi paikan päälle. Yllättäen rakas siippani halusi lähteä mukaan kurssia katsomaan joten kaasuttelimme kaksissa miehin paikalle hieman ennen klo 11.

Marcin piti ensin demon oman hevosensa kanssa ja kertoi samalla itsestään ja tavastaan toimia. Hänen oma hevosensa oli omakasvattinsa, jonka hän oli myynyt kilpahevoseksi tytölle joka kilpaili sillä 130 - 140 tasolla. Tyttö perusti perheen ja oli yrittänyt myydä hevosta siinä onnistumatta vuoden verran, jonka jälkeen Marcin osti sen itselleen takaisin. Vaikeasta hevosesta tuli väkijoukon edessä naruriimulla esiintyvä ratsu, joka käveli sillat, hyppäsi esteet, laukkasi tolppien ohi ratsastajan huitoessa miekalla tolppien päistä kaalit kahtia. Lopuksi he vielä hyppäsivät pelkällä kaulanarulla, hevonen hyppäsi myös käskystä pystyyn ja meni lopulta maahan makaamaan.

Demon jälkeen maneesiin tuli neljä hevosta maastakäsittelyharjoituksiin. Ensimmäinen tehtävä oli kävellä sillan yli poikittain, tästä kaikki selvisivät suht helposti. Seuraavaksi tultiin siltaa pitkin taluttajan perässä. Alkuun tuli jokusia ohituksia, mutta nopeasti kaikki hiffasivat kopsutella siltaa pitkin. Sitten siirryttiin kulkemaan kahden estetolpan välistä, joista sojotti vaahtomuovisia pötkylöitä. Tässä tuli jo tökkiä useammalle, hauska oli nähdä miten jokainen hevonen reagoi omalla tavallaan. Estehevonen ratkaisi ongelman simppelisti hyppäämällä koko roskasta yli, nuori puoliverinen luotti vauhtiin ja kaksi muuta pykivät omalla tavallaan. Aika pienillä korjauksilla alkoi homma kaikilla pelittämään, lähinnä taluttajia korjaamalla saatiin hevoset kulkemaan koko ajan pienemmästä välistä.

Ikävä kyllä meillä oli niin kiireinen aikataulu että jouduimme lähtemään pois jo ennen kurssin loppua, mutta mukava kokemus oli silti.
Olen nähnyt Kari Vepsän jokusen kerran aiemmin ja siinä missä hän kertoo tekevänsä asiat luonnollisen hevosmiestaidon keinoin, Marcin ei halua edustaa mitään "suuntaa". Kuitenkin molemmat tekevät asioita lähes identtisesti. Marcin on ehkä rock-versio Vepsästä, mutta taitavia ovat toki molemmat.

Viime viikonloppuna oli Ypäjällä hallikenttäkilpailut ja pitihän sinne sitten lähteä Lauraa ja Vilskettä katsomaan. Hallissa oli pirun kylmä mutta ajattelin silti koittaa saada videokuvaa radasta. Yllättävän hyvin se kyllä onnistuikin vaikka hallissa on aina hiukan hämärää ja kuvaaja hytisi ja tutisi.
Komiasti taas pistelivät menemään, porukassa oli kuitenkin useampi maajoukkueratsastajakin ja suurin osa muita kuin suokinturrikkaita. Vaikka olen jo vuosia käynyt katsomassa kasvattini kisoja, kyllä se silti joka kerta pistää muutaman kerran nielaisemaan ja silmäkulman kostumaan kun heidät kuulutetaan radalle. On vähän niinkuin lasten päiväkodin joulujuhlassa :)

Sekalaisia kuulumisia

Bocu kukkulallaan

Bocun kolmen kuukauden sairaslomasta alkaa olla lusittu nyt puolet. Milla on käynyt sen kanssa päivittäin kävelemässä lääkärin määräämän kävelylenkin ja muuten se on tarhaillut aamusta iltaan. Heinien liottamisen olen lopettanut, nyt se saa kuivaa heinää ja klinikalta hankittua kivennäistä, jonka se onneksi syö ihan kiltisti sellaisenaan.
Boculla oli terffit kengittäjän kanssa tasan kuuden viikon päästä klinikalla tehdystä kengityksestä. Kengitys meni hyvin, muutama pieni säpsy naulatessa kertoi, että jotain kipua jaloissa vielä on. 
Ponia on edelleen syynätty kuin Putinin ilmeitä, näyttääkö se kivuliaalta, onko se nyt nälkäinen, lepuuttaako mitä jalkaa, käveleekö normaalisti, mitä se nyt murjottaa, onko jossain jokin piilevän tuskan merkki? Vetää kuulkaa ihmisen nöyräksi kun joka aamu polvistuu herra ponin eteen karsinan ovella ja tunnustelee kavioiden lämpötilaa. Ystävällisen alentuvasti hän pyyhkäisee turpeet ylähuulestaan alamaisensa pipoon "Voit saattaa minun korkeuteni nyt ulos".
Tänään poni ainakin kiipeili kukkulalleen hyvinkin kepeän näköisesti ja hevosia sisään hakiessa se sai jonkinlaisen hepulin ja laukkasi kukkulalleen ja sieltä alas. Eli päivän seisomisenkaan jälkeen ei kovin kivuliaalta meno näyttänyt.

Tepan liikutus on hoitunut melkein kokonaan Millan toimesta, itselläni on nyt Rodoksella bikineissä kesäkuussa -paniikki, joten olen hölkännyt kaksikon mukana narun päässä tuota neljän kilometrin lenkkiä. Vähänhän se on Tepalle 33-kiloinen teini selässä, mutta meikäläisen kunto ei anna periksi pidempää reissua sitä tahtia mitä tuo jo kävelee saatikka hölkkää.

Kirsin ja Martin kanssa käytiin kyllä viikolla pidempikin lenkki, 8km taitaa olla tuo pätkä. Yli puolet ravailtiin ja laukattiin ja Tepa-parka oli kyllä litimärkä kun päästiin kotiin. Kunto on mallia rapakunto. 
Lenkki itsessään meni hyvin, vanhakin hevonen oppii uusia temppuja, huomattiin kun Martti heitti ihan oikean pukkihypyn. Omistajansa ei kyllä näyttänyt mitenkään suuresti tätä oppimisen hetkeä arvostavan.
Loppumatkalla kun Kirsi ja Martti olivat jo kääntyneet omaan suuntaansa ja me omaamme, ihmettelin kun Tepa ei meinannut oikein kävellä ja se änkesi tien reunaan ja oli muutenkin kumma. Lopulta löytyi sopivan leveä reunus ja hän alkoikin sitten kusta lorottelemaan. Ei ihme, että meno oli vaikeaa. Tepa näemmä paitsi juo myös pissaa kuin palokunnan hevonen, jos olisin tupakkamiehiä niin melkein röökin olisi saanut vedellä odotellessa. 
Toki kehuin kovasti ja hoin moneen kertaan "Hieno Pissa, Hyyyvä!" Ei siitä meinaan haittaakaan olisi jos sen osaisi opettaa pissaamaan käskystä. 
Oli siinä taas varmaan naapureilla ihmettä kerrakseen jos sattuivat olemaan pihalla kuulemassa.

Tässä kun on ollut kovasti keväistä keliä, aurinko paistellut, linnut laulelleet, kissat mourunneet jne. niin yksi asia on alkanut kovasti ihmetyttämään. Nimittäin että pitäisköhän Lissun jo alkaa näyttää kiimoja? Tuo hempeä kiimaperse kun nosteli häntää ainakin vielä lokakuussa, niin nyt se vaan näyttää Tepalle hapanta naamaa.
Joku varmaan muistaa postauksen Jouluhässäkkää jolloin Lissu pyyhälsi aidasta läpi Tepan tarhaan. Mokomat ehtivät olla keskenään vain kymmenisen minuuttia, mutta niinkuin kaikki biologiasta perillä olevat tietävät, periaatteessa minuuttikin riittää. Tikanpoika puuhun ja sitä rataa. Aisaatana mutta mä naulaan erään yksilön pallit tallin seinään jos tässä täytyy loppusyksyllä alkaa varsomiskarsinaa varustelemaan. 
Ehkä tässä nyt vielä hetkisen voi itselleen uskotella, että onhan nyt vasta maaliskuu ja niin edelleen. Enää koskaan en kyllä sano ei koskaan, toissa kesänä vannoin ettei meille tule enää yhtäkään tammaa ja siellä se hörisee joka aamu tallissa. Samoiten vannoin jo hiukan aiemmin, että mitään varsoja meille ei tule enää koskaan. Ans kattoo kuin ämmän käy.

Kevättä ilmassa

Teen aamutallin yleensä viikolla 6:30 ja viikonloppuna siinä seitsemän maissa. Seiskalta alkaa olla jo mukavan valoisaa, mutta silti meidän kolmikko rämpii ylös makuulta siinä vaiheessa kun kolistelen tallin ovella.
Hevosilla on jokaisella omat venyttelyrutiininsa, Tepa tekee joogakumarruksen jo karsinassa, samoin Bocu. Lissu taas hieman hitaampana suorittaa sen yleensä tarhaan viedessä ja usein, kuten taaskin tänään, tallin oviaukossa... Siinä saa hetken hosua ettei arvon neiti litisty oven väliin, ovessa on kuitenkin jousi joka vetää sen kiinni kun olen siitä hevosen kanssa marssinut.
Kun kaikki ovat tarhoissaan, haistellaan aidan yli ja vingutaan asiaankuuluvat kiljahdukset ja Tepa pitää oman hörinänsä. Tämän jälkeen alkaa kollektiivinen piehtarointi, Bocu hakee koskemattoman puhtaan lumihangen, Tepa ja Lissu taas köllähtävät mihin sattuu, yleensä alle jää kasa jos toinenkin sitä itseään.
Ylös noustuaan Bocu on puhdas, ehkä hiukan luminen, Tepa kakkahippusien peitossa ja Lissu muistuttaa käytettyä nenäliinaa.
Viime päivinä piehtaroinnin jälkeen ollaan menty vähän pukkilaukkaa ja pään viskelyä, taitaa se olla kevät tosiaan tuloillaan. Tepa pudottelee karvaa, muilla pysyy vielä turkki tiukassa.

Koska tämä päivä oli pyhitetty autotalliprojektille, Milla ratsasti Tepalla sillä aikaa kun itse siivosin tallia. Kenttä on sohjoinen, alla jää, muttei kuitenkaan kovin liukas. 

Boculle kuuluu oikein hyvää, kipulääkityksen loputtua Milla sai alkaa kävelyttämään sitä puolisen tuntia päivässä. Mitään kivuliaisuutta en ole huomannut, kävely on normaalia ja kun se kävelee iltaisin vapaana talliin, on se ottanut itsekseen muutamia juoksupätkiäkin. Kaviot ovat vaihtelevasti joko lämpimät tai viileät aamusella. Pulssia niissä ei ole tuntunut klinikalta tulon jälkeen. 

Kovin yksilöllistä tuntuu tuo kaviokuumeen sairastaminen olevan, tutulla shetlanninponilla oli 6 asteen rotaatio ja se on paljon kivuliaampi koska makoilee koko ajan, vaikka on vielä kipulääkityksellä. Bocusta kun ei näkynyt ulospäin kuin kaikkein pahimpana päivänä, että sillä ei ole kaikki kunnossa. Toki hieman kohonnut syke (38-40) paljasti että kipuja on. 

Olen huomannut, että tuo sykkeen mittaaminen kertoo kyllä paljon mitä ei muuten välttämättä huomaisi. Matkaratsastuksessa kun paljon pelataan sykkeiden kanssa, niin mittaaminen on rutiinia ja omien hevosten peruslukemat muistissa.

Samoja hevosia kun katselee päivät pitkät vuodesta toiseen, niin oppii toki näkemäänkin jos kaikki ei ole kunnossa, mutta syke varmistaa usein epäilyn. Monesti ähkystäkin selviää vähimmällä kun sen huomaa ajoissa ja alkaa hoitamaan sitä samantein.

Kuvapostaus Lissusta

Sain Millan avuksi kuvailemaan muutamana päivänä, joten pari ensimmäistä kuvaa on juoksutuksesta, oli kovin tuulinen päivä ja Lissu paineli kuin viiripää liinan päässä.

 Paljon kauniimpi päivä ja parempia kuvia, tässä meidän selkäännousuäherrys:

Kipuaa kapuaa

Ja palkintoa tarjolla

Nami

Ja sitten odotellaan

Ja odotellaan

Anna mun kaikki kestää

Eilen oli perjantai 13. päivä. Luulin päässeeni siitä helpolla kun pääsin kotoa tankille asti pelkällä pyhällä hengellä. Nimittäin töistä lähtiessäni auton mittari ilmoitti että rouvalle olisi n. 10 kilometriä matkaa jäljellä kunnes menovesi loppuu. Piti poiketa matkalla (siinä 10 kilometrin kohdalla) tankkaamassa, mutta hups vaan ajelin kotiin asti. Sieltä kun lähdin takaisin bensa-asemalle päin, mittari näytti että nyt olisi sitten 0 km jäljellä. Mutta niin vaan puksuteltiin 8km tankille.
Hevosillakin oli kaikki kunnossa ja iltatalli meni ok. Perjantai 13. päivästä selvitty, jees. Tai niinhän mä luulin.

Tässä kohtaa on siivottu jo puoli tuntia, loimet ja
muut isommat kamat odottavat pesua pihalla.

Tänään aamulla kun pimeässä kävelin pihan yli talliin, tuli ovella semmoinen kumma tunne. Aivan kuin kaikki ei olisi ihan niinkuin pitää. Avasin sitten tallin oven ja heti oven takaa kurkkasi Tepan naama yhtä iloisena kuin aina. Laitoin valot päälle ja voi sitä hävityksen kauhistusta. 
Selkeästi aikaa oli vietetty useampi tovi tutkien kaikkea mitä pikku karvaturvan eteen nyt sattuikaan tulemaan. Onneksi meillä ei säilytetä tallin puolella ruokia (no Bocun heppanamit oli syöty melkein pusseineen päivineen) eikä mitään terävää tai muuten vaarallista.
Lissun loimet oli levitetty lattialle ja paskottu ja pissattu päälle. Mutta miksi se kallein sadeloimi ja miksi piti pissata sisäpuolelle? Harjalaatikot oli levitelty lattialle, varmaan 15  viiden euron harjaa sikin sokin, mutta ainoa joka oli sotkettu hokeilla päälle oli se 20 euron Stübbenin luxusharja. Ymmärtääkö nämä turrikat niinkuin hintojenkin päälle vai onko niillä joku sisäinen tutka? Oven pielessä ollut Ikean kassi oli käännetty ylösalaisin ja kaikki siellä olleet hevoskirpparille menossa olevat tavarat oli huolellisesti inventoitu ja ripoteltu paskan sekaan. Ja miksi helkkarissa piti paskoa myös mun lampaantaljoista tehdyn rekivällyn päälle?
Myös suolasäkki oli kaadettu koko sotkun päälle ja ilmeisesti sitä oli myös syöty ja syödessä oli tullut jano, koska vesihana oli myös avattu. Siis mikä helkkarin fakiiri tämä hevonen oikein on? Onneksi letkun päässä on pistooli, joten se oli vaan tip-tip-tiputellut jokusen litran vettä pitkin lattiaa. Karsinaan ei oltu päästy takaisin janoa sammuttamaan koska karsinan ovi oli laitettu sieltä poistuessaan takaisin kiinni. !!!! Ja mainitsinko että meillä on karsinoissa aika raskaat liukuovet?

Joka toisen loimeen pissii, antaa sitten
omansa tilalle.

Päivemmällä kaiken siivoamisen ja pesemisen jälkeen menin sitten Lissulla ratsastamaan kentälle. Kyllä kuulkaa viereisessä metsässä ja pellolla koiran kanssa lumikengillä kävelevä metsästäjä saa Neiti Pitkäsääreen liikettä. Mä jo pelkäsin että sen pullahtaa silmät ulos kuopistaan kun mennä toljotettiin vähän miten sattuu. Itse olin myös kuin rautakangen niellyt kun odotin että koskahan tuo kaksikko bongaa jäniksen. Kuitenkin ratsastus meni aivan siedettävästi ja mikä on hauskaa, selkännousu onnistuu aina vaikka missä tilanteessa. Koska leivänpala.

Tepan kanssa oli tarkoitus lähteä liikkeelle kauppareissun jälkeen, mutta koska ostin jossain ihme mielenhäiriössä paitsi lapsille myös itselleni murtsikkasukset, piti niitä toki lähteä testaamaan. Ehkä olisi pitänyt perehtyä enemmän sellaisiin käsitteisiin kuin pito ja voitelu jne, koska sukset lipsuivat joka potkulla lähes saman verran takaisinpäin kuin mitä oli tarkoitus edetä. 2 kilometrin lenkin jälkeen olin niin hapoilla että Tepa sai samantein vapaapäivän.

Bocun kaviokuume

Ypäjän Hevossairaalassa. Totiset on ilmeet.

Maanantai-iltana kun hain hevosia sisään, huomasin Bocun ontuvan oikeaa etujalkaansa. Tutkailin sitä käytävällä mutta en löytänyt mitään ihmeellistä, ei turvotusta eikä reikiä tms. Tiistaiaamuna olikin sitten selvempi oire, oikea etukavio oli sisäsivulta selkeästi lämmin ja siinä tuntui pulssi. Ensimmäisenä mieleen tuli kaviokuume, mutta koska toisessa jalassa ei tuntunut pulssia, mietin josko sille olisi tulossa paise. Viikonloppuna nimittäin se kolhi itseänsä kun isäntä oli päästämässä sitä karsinaan ja minä muistutin ottamaan riimun pois, isäntä nappasi uudestaan riimusta kiinni ja poni pelästyi ja hyppäsi superhessuloikan takaperin kiertäen. Ajattelin, että tässä hässäkässä se on hyvinkin voinut kolhia kavionsa. Varasin heti klinikka-ajan keskiviikolle Ypäjän hevossairaalaan.

Keskiviikkona lähdimme aamusta ajelemaan Bocu kyydissä Ypäjälle, jossa eläinlääkäri katsoi liikkeet ja ponin etujalat röntgenkuvattiin. Bocu sai kehuja kunnostaan, ei ollut yhtään liian lihava ja myös käytöksestään, kuvat otettiin ilman rauhoitusta.

Kuvista sitten paljastuikin ikävä yllätys, kaviokuumehan se sitten kuitenkin oli. Kavioluun rotaatio oli 12 astetta, mikä on aika huono juttu. Kuulemma ennen vanhaan yli 10 asteen rotaatiot tarkoittivat automaattisesti tappotuomiota mutta nykytietojen valossa hevosen kivuliaisuus/kivuttomuus vaikuttaa myös asiaan. Bocuhan antoi nostella jalkoja ihan hyvin ja liikkuikin ihan hyvin, tässä vaiheessa se ontui enää ravissa.

Hoito-ohjeeksi saatiin sairaskengitys sekä kipulääkitys. Kolmen kuukauden päästä pitäisi käydä kontrollikuvissa ja sen jälkeen saa alkaa liikuttaa selästä käsin, siihen asti saa taluttamalla tehdä lyhyitä lenkkejä. Ostimme mukaan myös Formula 4 Feet -kivennäistä joka on kuulemma hyväksi kavio-ongelmaisille.

 

Onnistuinpa ottamaan kuvan jossa pää peittää
koko muun ponin. Tässä ollaan
kengityspajalla.

Koska hevossairaala on samassa rakennuksessa kengityspajan kanssa, saimme mukavasti sovittua että tekevät siellä vielä sairaskengityksen samaan syssyyn. Talutin Bocun pajalle ja ilmestymisemme oviaukosta sai aikaan välittömän ”oiiiii! ihana!” –reaktion opiskelijoiden keskuudessa. Heillä ei kuulemma juurikaan käy tällaisia pikkuasiakkaita. Koska sairaskengityksiäkin pajalle tulee harvakseltaan, kerääntyivät opiskelijat katsomaan kengitystä käytyään ensin tarkastelemassa röntgenkuvia ja eläinlääkärin antamia kengitysohjeita.

Kengitys meni hyvin, mikä omalta osaltaan kertoo ettei Bocu-parka sentään kärsi mitenkään älyttömän kovista kivuista. Bocu sai jalkaansa ns. idioottikengät eli sen omat kengät muotoiltiin ja lyötiin väärinpäin paikalleen. Näin saatiin paine pois kavion kärjeltä, mikä on se kipein paikka. Seuraava kengitys tehdään kuuden viikon päästä. Näillä keinoilla kavioiden pitäisi parantua kavion kasvaessa ja jossain vaiheessa voidaan siirtyä normaaliin kengitykseen.

Syytä yhtäkkiselle kaviokuumeelle on hankala löytää, oikein mikään ei sovi kuvioon. Poni on kuitenkin sopivassa lihavuuskunnossa eikä saa väkirehuja. Toki voihan heinässä olla ollut sokerisempi erä, joka on ongelmat aiheuttanut. Toistaiseksi ainakin Bocu saa heinänsä liotettuna ja ostimme klinikalta mukaan myös Formula 4 Feet –kivennäisvalmistetta tukemaan paranemista.

Tiistai-iltana mieleeni juolahti hassu yhteensattuma, sekä kesällä kun Boculla oli edellisen kerran ongelmia kavioiden kanssa että nyt tällä kertaa poni on saanut rokotuksen joitain viikkoja aiemmin. Bocua ei ole meillä ollessa rokotettu ennen kuin viime kesänä ja silloin alkoivat ongelmat ensimmäisen kerran. Outo yhteensattuma kerta kaikkiaan.

Sen verran jäi vaivaamaan tuo rokotuksen yhteys asiaan, että kysäisin sitä hevosmiesten tietotoimistosta eli ht:netistä. Kas kummaa, sieltä löytyi muutama kohtalotoveri (ja yllättävän vähän kettuilua).

Keskiviikkoaamuna kaviot olivat lämpimät, mutta en löytänyt enää pulssia. Sama homma illalla ja torstaiaamuna. Perjantaiaamuna kaviot olivat jo normaalin viileät. Hyvältä näyttää ainakin toistaiseksi.