Kuvapostaus Lissusta

Sain Millan avuksi kuvailemaan muutamana päivänä, joten pari ensimmäistä kuvaa on juoksutuksesta, oli kovin tuulinen päivä ja Lissu paineli kuin viiripää liinan päässä.

 Paljon kauniimpi päivä ja parempia kuvia, tässä meidän selkäännousuäherrys:

Kipuaa kapuaa

Ja palkintoa tarjolla

Nami

Ja sitten odotellaan

Ja odotellaan

Anna mun kaikki kestää

Eilen oli perjantai 13. päivä. Luulin päässeeni siitä helpolla kun pääsin kotoa tankille asti pelkällä pyhällä hengellä. Nimittäin töistä lähtiessäni auton mittari ilmoitti että rouvalle olisi n. 10 kilometriä matkaa jäljellä kunnes menovesi loppuu. Piti poiketa matkalla (siinä 10 kilometrin kohdalla) tankkaamassa, mutta hups vaan ajelin kotiin asti. Sieltä kun lähdin takaisin bensa-asemalle päin, mittari näytti että nyt olisi sitten 0 km jäljellä. Mutta niin vaan puksuteltiin 8km tankille.
Hevosillakin oli kaikki kunnossa ja iltatalli meni ok. Perjantai 13. päivästä selvitty, jees. Tai niinhän mä luulin.

Tässä kohtaa on siivottu jo puoli tuntia, loimet ja
muut isommat kamat odottavat pesua pihalla.

Tänään aamulla kun pimeässä kävelin pihan yli talliin, tuli ovella semmoinen kumma tunne. Aivan kuin kaikki ei olisi ihan niinkuin pitää. Avasin sitten tallin oven ja heti oven takaa kurkkasi Tepan naama yhtä iloisena kuin aina. Laitoin valot päälle ja voi sitä hävityksen kauhistusta. 
Selkeästi aikaa oli vietetty useampi tovi tutkien kaikkea mitä pikku karvaturvan eteen nyt sattuikaan tulemaan. Onneksi meillä ei säilytetä tallin puolella ruokia (no Bocun heppanamit oli syöty melkein pusseineen päivineen) eikä mitään terävää tai muuten vaarallista.
Lissun loimet oli levitetty lattialle ja paskottu ja pissattu päälle. Mutta miksi se kallein sadeloimi ja miksi piti pissata sisäpuolelle? Harjalaatikot oli levitelty lattialle, varmaan 15  viiden euron harjaa sikin sokin, mutta ainoa joka oli sotkettu hokeilla päälle oli se 20 euron Stübbenin luxusharja. Ymmärtääkö nämä turrikat niinkuin hintojenkin päälle vai onko niillä joku sisäinen tutka? Oven pielessä ollut Ikean kassi oli käännetty ylösalaisin ja kaikki siellä olleet hevoskirpparille menossa olevat tavarat oli huolellisesti inventoitu ja ripoteltu paskan sekaan. Ja miksi helkkarissa piti paskoa myös mun lampaantaljoista tehdyn rekivällyn päälle?
Myös suolasäkki oli kaadettu koko sotkun päälle ja ilmeisesti sitä oli myös syöty ja syödessä oli tullut jano, koska vesihana oli myös avattu. Siis mikä helkkarin fakiiri tämä hevonen oikein on? Onneksi letkun päässä on pistooli, joten se oli vaan tip-tip-tiputellut jokusen litran vettä pitkin lattiaa. Karsinaan ei oltu päästy takaisin janoa sammuttamaan koska karsinan ovi oli laitettu sieltä poistuessaan takaisin kiinni. !!!! Ja mainitsinko että meillä on karsinoissa aika raskaat liukuovet?

Joka toisen loimeen pissii, antaa sitten
omansa tilalle.

Päivemmällä kaiken siivoamisen ja pesemisen jälkeen menin sitten Lissulla ratsastamaan kentälle. Kyllä kuulkaa viereisessä metsässä ja pellolla koiran kanssa lumikengillä kävelevä metsästäjä saa Neiti Pitkäsääreen liikettä. Mä jo pelkäsin että sen pullahtaa silmät ulos kuopistaan kun mennä toljotettiin vähän miten sattuu. Itse olin myös kuin rautakangen niellyt kun odotin että koskahan tuo kaksikko bongaa jäniksen. Kuitenkin ratsastus meni aivan siedettävästi ja mikä on hauskaa, selkännousu onnistuu aina vaikka missä tilanteessa. Koska leivänpala.

Tepan kanssa oli tarkoitus lähteä liikkeelle kauppareissun jälkeen, mutta koska ostin jossain ihme mielenhäiriössä paitsi lapsille myös itselleni murtsikkasukset, piti niitä toki lähteä testaamaan. Ehkä olisi pitänyt perehtyä enemmän sellaisiin käsitteisiin kuin pito ja voitelu jne, koska sukset lipsuivat joka potkulla lähes saman verran takaisinpäin kuin mitä oli tarkoitus edetä. 2 kilometrin lenkin jälkeen olin niin hapoilla että Tepa sai samantein vapaapäivän.

Bocun kaviokuume

Ypäjän Hevossairaalassa. Totiset on ilmeet.

Maanantai-iltana kun hain hevosia sisään, huomasin Bocun ontuvan oikeaa etujalkaansa. Tutkailin sitä käytävällä mutta en löytänyt mitään ihmeellistä, ei turvotusta eikä reikiä tms. Tiistaiaamuna olikin sitten selvempi oire, oikea etukavio oli sisäsivulta selkeästi lämmin ja siinä tuntui pulssi. Ensimmäisenä mieleen tuli kaviokuume, mutta koska toisessa jalassa ei tuntunut pulssia, mietin josko sille olisi tulossa paise. Viikonloppuna nimittäin se kolhi itseänsä kun isäntä oli päästämässä sitä karsinaan ja minä muistutin ottamaan riimun pois, isäntä nappasi uudestaan riimusta kiinni ja poni pelästyi ja hyppäsi superhessuloikan takaperin kiertäen. Ajattelin, että tässä hässäkässä se on hyvinkin voinut kolhia kavionsa. Varasin heti klinikka-ajan keskiviikolle Ypäjän hevossairaalaan.

Keskiviikkona lähdimme aamusta ajelemaan Bocu kyydissä Ypäjälle, jossa eläinlääkäri katsoi liikkeet ja ponin etujalat röntgenkuvattiin. Bocu sai kehuja kunnostaan, ei ollut yhtään liian lihava ja myös käytöksestään, kuvat otettiin ilman rauhoitusta.

Kuvista sitten paljastuikin ikävä yllätys, kaviokuumehan se sitten kuitenkin oli. Kavioluun rotaatio oli 12 astetta, mikä on aika huono juttu. Kuulemma ennen vanhaan yli 10 asteen rotaatiot tarkoittivat automaattisesti tappotuomiota mutta nykytietojen valossa hevosen kivuliaisuus/kivuttomuus vaikuttaa myös asiaan. Bocuhan antoi nostella jalkoja ihan hyvin ja liikkuikin ihan hyvin, tässä vaiheessa se ontui enää ravissa.

Hoito-ohjeeksi saatiin sairaskengitys sekä kipulääkitys. Kolmen kuukauden päästä pitäisi käydä kontrollikuvissa ja sen jälkeen saa alkaa liikuttaa selästä käsin, siihen asti saa taluttamalla tehdä lyhyitä lenkkejä. Ostimme mukaan myös Formula 4 Feet -kivennäistä joka on kuulemma hyväksi kavio-ongelmaisille.

 

Onnistuinpa ottamaan kuvan jossa pää peittää
koko muun ponin. Tässä ollaan
kengityspajalla.

Koska hevossairaala on samassa rakennuksessa kengityspajan kanssa, saimme mukavasti sovittua että tekevät siellä vielä sairaskengityksen samaan syssyyn. Talutin Bocun pajalle ja ilmestymisemme oviaukosta sai aikaan välittömän ”oiiiii! ihana!” –reaktion opiskelijoiden keskuudessa. Heillä ei kuulemma juurikaan käy tällaisia pikkuasiakkaita. Koska sairaskengityksiäkin pajalle tulee harvakseltaan, kerääntyivät opiskelijat katsomaan kengitystä käytyään ensin tarkastelemassa röntgenkuvia ja eläinlääkärin antamia kengitysohjeita.

Kengitys meni hyvin, mikä omalta osaltaan kertoo ettei Bocu-parka sentään kärsi mitenkään älyttömän kovista kivuista. Bocu sai jalkaansa ns. idioottikengät eli sen omat kengät muotoiltiin ja lyötiin väärinpäin paikalleen. Näin saatiin paine pois kavion kärjeltä, mikä on se kipein paikka. Seuraava kengitys tehdään kuuden viikon päästä. Näillä keinoilla kavioiden pitäisi parantua kavion kasvaessa ja jossain vaiheessa voidaan siirtyä normaaliin kengitykseen.

Syytä yhtäkkiselle kaviokuumeelle on hankala löytää, oikein mikään ei sovi kuvioon. Poni on kuitenkin sopivassa lihavuuskunnossa eikä saa väkirehuja. Toki voihan heinässä olla ollut sokerisempi erä, joka on ongelmat aiheuttanut. Toistaiseksi ainakin Bocu saa heinänsä liotettuna ja ostimme klinikalta mukaan myös Formula 4 Feet –kivennäisvalmistetta tukemaan paranemista.

Tiistai-iltana mieleeni juolahti hassu yhteensattuma, sekä kesällä kun Boculla oli edellisen kerran ongelmia kavioiden kanssa että nyt tällä kertaa poni on saanut rokotuksen joitain viikkoja aiemmin. Bocua ei ole meillä ollessa rokotettu ennen kuin viime kesänä ja silloin alkoivat ongelmat ensimmäisen kerran. Outo yhteensattuma kerta kaikkiaan.

Sen verran jäi vaivaamaan tuo rokotuksen yhteys asiaan, että kysäisin sitä hevosmiesten tietotoimistosta eli ht:netistä. Kas kummaa, sieltä löytyi muutama kohtalotoveri (ja yllättävän vähän kettuilua).

Keskiviikkoaamuna kaviot olivat lämpimät, mutta en löytänyt enää pulssia. Sama homma illalla ja torstaiaamuna. Perjantaiaamuna kaviot olivat jo normaalin viileät. Hyvältä näyttää ainakin toistaiseksi.

Sääntömuutoksia ja melkoista suhinaa

Ypäjän kisoissa 2012

Kuten muissakin lajeissa, myös matkaratsastuksessa kilpailusäännöt muuttuivat vuoden vaihteessa melkoisesti. Heitettiin hyvästit seura- alue- ja kansalliselle tasolle ja alettiin puhumaan 1-tasosta, 2-tasosta jne. Itseltäni kuten myös lähes kaikilta muiltakin tutuilta oli mennyt vähän ohi että kuinka paljon tuo sääntömuutos muuttaa käytännössä asioita. Ainahan sanotaan, että on turha parkua kun paskat on jo housuissa, mutta sillä tavalla tässä vähän niinkuin kävi.

Pian uusien sääntöjen julkistamisen jälkeen alkoivat ihmiset heräämään, että hyvänen aika, näillä säännöillä ei 1-tason kisoja järjestetä enää lainkaan. Esim. Sisuratsukot ovat panostaneet nimenomaan pelkkien seurakisojen järjestämiseen, jotta kynnys lajissa kilpailemsen aloittamiseen olisi matalampi. Rokotussäännöt kun tulevat vastaan vasta alueluokissa, eli nykyisellä 2-tasolla. SuMaRa on kisansa järjestänyt lähes aina alue- tai kansallisina, mutta meillä tuli vastaan alustava tieto, että jos järjestää 2-tason kisoissa 1-tason luokan, pitää siihen osallistuvilla olla silti D-lupa, eli entinen aluelupa. Onneksi lopulta tämä tieto osoittautui vääräksi.

Tähän syssyyn osui myös tuomarikoulutus, johon olin ilmoittautunut ja siellä asioita käytiin läpi sellaisella kiihkolla että itse koulutus meinasi jäädä sivurooliin. No, koulutus on käyty ja koekin suoritettu, nyt odotellaan menikö koe läpi. Jos tuomariksi halajaa, pitäisi hyväksytyn kokeen jälkeen alkaa suorittaa tuomariharjoitteluja.

Sääntömuutoksen pohjalta Sisuratsukot ilmoitti peruvansa kaikki tälle vuodelle suunnittelemansa kilpailut, mukaanlukien muut kuin 1-tason kisat eli myös SM-kilpailut. Sieltä suunnalta perustettiin myös adressi sääntöjen muuttamiseksi niin, että 1-tasolle saataisiin pidempiä matkoja. SuMaRa otti myös asiaan kantaa ja lähetti kirjelmän komitealle ja liittoon.

Ikävä kyllä tässä asiassa tuli aika vastaan. Komitea kokoontui pikaisesti ja sai kuin saikin 1-tason kilometrimäärää nostettua 29 kilometriin, muttei sen pidemmäksi. Isompi muutos vaatisi todennäköisesti suurempia sääntömuutoksia ja koska vuoden ensimmäiset kilpailut ovat tulevana viikonloppuna, pitää sääntöjen olla tälle vuodelle valmiit.

SuMaRa oli muutenkin päättänyt pitää vain neljät kilpailut tänä vuonna joten pärjäämme näillä säännöillä, mutta varmasti ensi vuodelle lähtee tukko toiveita muutoksiin. Harmittaa Sisujen puolesta ja muutenkin lajin kannalta riitely on aina huonoksi.

Itse olen sitä mieltä, että 1-tasolla voisi hyvinkin olla myös n. 40km matka, jotta voisi treenata myös kilpailua jossa on välitauko. Toki sitä voi harjoitella vaikka sillä tämänhetkisellä maksimimatkalla 29km, mutta kisajärjestäjän näkökulmasta olisi aina parempi jos kisoissa olisi 3 luokkaa kahden sijasta. Eläinlääkäri pitää kuitenkin olla jo 1-tason kisoissa ja se on suurin yksittäinen menoerä kilpailujärjestäjälle.
Matkaratsastukseen tarvitaan lisää harrastajia ja uskon että nämä matalan kynnyksen kilpailut lisäävät pienellä viiveellä osanottajia myös 2- ja korkeampien tasojen kisoihin. Hevosen rokottaminen ratsastussääntöjen mukaisesti sekä lupamaksut tuntuvat kovilta satunnaiselle tai aloittavalle kisaajalle.
Toisaalta on tietysti olemassa se vaara, että jos kisoja järjestetään lähekkäin/päällekkäin, ne syövät osallistujia kuten esim. tässä meidänkin alueella on este- ja koulukisoissa usein käynyt. Matkaratsastus on kuitenkin ainakin toistaiseksi niin pieni laji ja seurat tekevät tiivistä yhteistyötä joten uskoisin että pelisäännöt kyllä saataisiin luotua.

Tilinpäätöstä vuodelle 2014

Talvi oli huono viime vuonnakin ja rekiajelulle päästiin vain muutaman kerran. Onni alkoi parantua kavionhalkeamasta ja treenasimme pellolla ratsain ja reellä sen mitä pystyi ja kävimme kerran viikossa Härkätien Ratsastuskeskuksella Irina Kokon tunneilla. 

Taavin kanssa käytiin hiitillä jokusen kerran ja treenailtiin matkaratsastuskisoja varten. Ensimmäiset kisat olivat 18.1 Kuumassa ja luokka alue 22km. Keskinopeus 13,7 km/h ja hyväksytty tulos.

Taavi tammikuun kisoissa

Taavin kanssa hiitillä Pilvenmäellä

Seuraava rutistus oli maaliskuun lopulla kun SuMaRa järjesti kansainväliset matkaratsastuskisat Kuumassa 29. -30.3. Olin ilmoittautunut toimihenkilöksi ja sain pestin sykeportilta. Siinä kökötettiin päivä kello kädessä ja tankeroenglannilla ohjeistettiin ratsukoita. Hienosti meni kisapäivä ja kuulemma ovat osallistujat ulkomailta sitä mieltä että olisi jatkossakin mukava aloitella kisakautta Kuuman maisemissa. No, ainakaan tälle vuodelle ei ole kv-kisoja kalenterissa.

Sunnuntaina oli seura-, alue- ja kansallisten luokkien vuoro ja olin ilmoittautunut Taavin kanssa 25km alueluokkaan. Matka meni mukavasti mutta viitisen kilometriä ennen maalia pitkän alamäen lopussa Taavi kompuroi ja kaatui kyljelleen. Vauhtia oli sen verran että se meinasi kiepsahtaa vielä minustakin yli, mutta onneksi tuossa Trekkerin satulassa on niin iso etukaari että se pisti vastaan. Itse kolautin pääni ja jalka jäi hevosen alle mutta onneksi ei mitään sen pahempaa tapahtunut. Kaija nappasi Taavin lennosta kiinni ja talutin sitä hetken matkaa ja tarkkailimme sen liikkeitä. Kaikki näytti olevan ok joten kiipesin selkään ja ratsastin maaliin. Vein Taavin saman tein eläinlääkärin tarkastukseen ja yritin tankeroenglannillani selittää että olimme menneet nurin. Eläinlääkäri ei löytänyt Taavista mitään vikaa ja palautumisesta saimme niin hyvät pisteet että tuloksena oli 3. sija!

Puntit kurassa mutta kunnossa!

 Kevään mittaan treenailimme normaalisti mutta sitten meikäläiselle iski jonkinsortin neljänkympin kriisi ja Lissun myynti-ilmoituksen nähtyäni päätin että minähän haluan kimon hevosen. Ja sitten minä sen ostin. Tämä tarkoitti toki sitä että jostakin oli luovuttava joten Taavi lähti uuteen kotiin poniravitytön korttikurssihevoseksi. Kortti näkyy olevan ajettu ja montelähtöjä takana myös useampi.

Lissu muutti meille vappuna ja aloimme treenailemaan kentällä ja maastossa. Lissulla ei oltu juurikaan maastoiltu joten aloitimme kaverin kanssa ja kotitiellä harjoiteltiin myös autojen kohtaamista.

 

Viime hetkiä Onnin kanssa

Kesällä kaikki menikin sitten pipariksi ja koin yhden elämäni suurimmsta menetyksistä kun Onni sai ähkyn ja jouduttiin lopettamaan. Isku oli kova ja into harrastamiseenkin meinasi laantua. Lissu ja Bocu olivat laitumella ja itse märisin ikävääni. Sitten kävi niin, että Bocu osoitti epämääräisiä kaviokuumeen ensioireita joten hain hevoset pois laitumelta ja into ratsastamiseenkin palasi. Tosin oli niin kuuma että enemmän luttasimme hevosten kanssa lammessa.

Elokuussa SuMaRa järjesti SM-kisat Liesjärvellä ja olimme taas toimihenkilöinä. Pesti sykeportilla kuten kv-kisoissakin ja hyvin meni. Ilma oli hyvä ja järjestelyt sujuivat hyvin.

Tämän vuoden kisoja varten teimme paljon talkootyötä, Bocu edusti useammassakin tilaisuudessa Kirsin Milli –ponin kanssa talutusratsastuksessa ja saimmekin kerättyä hyvin varoja kisakassaan. Tästä kiitoksena meidät palkittiinkin vuoden talkoolaisina SuMaRan pikkujouluissa.

Talutusratsastusta Forssan torilla

Lastensairaalaraveissa hyvää tekemässä

Elokuussa pihaan asteli myös puolivahingossa uusi tulokas eli Tepa, jonka myynti-ilmoituksen bongasin vahingossa Tori.fi –myyntipalstalta. Sitten kävimme sitä katsomassa ihan vaan niin kuin varoiksi jos se olisikin tosi kiva. Ja vajaassa viikossa se seisoikin sitten tuossa pihalla.

 

Syksy oli taas pitkä ja synkkä ja kelit kamalat. Melko tasaisesti yritin hevosia liikuttaa, tosin Lissu polki kurassa etukenkiä pois useampaan kertaan ja piti vapaapäiviä enemmän kuin Tepa. Halloween-mr-kisoissa olin taas toimihenkilönä ja jälleen sykeportilla. Ihme tuuria koko vuoden ollut näiden kisakelien kanssa, jopa aurinko paisteli ja oli mukavaa istuskella kellottamassa. Kisoihin oli moni panostanut myös pukeutumiseen ja naamiaispukuja oli mitä mielikuvituksellisempia.

Lopulta tuli sitten lunta ja kivasti tulikin. Kenttä oli aivan superhyvä, ei jäätä missään. Ja sitten tulikin taas vettä ja räntää ja niin eespäin. Kunnes taas tuli lunta. Toiveissa olisi että sitä riittäisi vielä pitkään.

Jouluhässäkkää

Tulihan se talvi sieltä vihdoinkin, lunta tupsutteli mukavasti mutta sen verran hitaasti että perinteinen suklaarasioiden jako naapurustoon suoritettiin jälleen kärryiltä eikä rekikyydillä kuten olin toivonut. Tepa sai nyt ensimmäistä kertaa tämän kunniatehtävän ja joutui hoitamaan homman yksin koska koko juttu jäi muista kiireistä johtuen aivan viimetippaan. Kivasti saatiin kuitenkin joulumieltä jaettua, naapureissa oltiin lähes joka paikassa kotosalla.

Lumentulo jatkui siihen tahtiin, että tapaninpäivänä päästiin sitten oikealle rekiajelulle. Tepa toimi täysin moitteettomasti vaikka paikka paikoin lunta oli niin vähän että jalasten kirskuna oli korviahuumaavaa.

Lauantaina olin töissä ja kun ajoin pihaan iltapäivällä, kohtasin melkoisen näyn, Bocun tähystyskukkulalla olikin kolme päätä tähystämässä. Eli koko kolmikko oli jostain käsittämättömästä (Lissu perkele!!!) syystä samassa tarhassa. Ryntäsin ensin ovelle karjumaan isännälle jotain käsittämätöntä ja sitten painelin hevosten tarhaan. Kauhukuvat riehuvista hevosista ja katkenneista jaloista toppasivat alkutekijöihinsä kun Tepa marssi suoraan luokseni luultavasti makupalan toivossa, ei siinä sitten ehdi naisia sen enempää ajattelemaan jos emännällä sattuisi olemaan vaikka leipää taskussa. Eipä siinä sitten muuta kuin isot hevoset talliin ja aitaa korjaamaan.

Lissun kummalliset kuviot

Missä on takajalat?

Ilmeisesti ja jäljistä päätellen Lissulle oli taas tullut pieni arviointivirhe vauhdin ja jarrutusmatkan suhteen omalla kiitoradallaan. Lissun kiitoratahan kulkee Bocun aidalta Tepan aidalle, kummassakin päässä heitetään täydestä vauhdista stopit ja tehdään jotain käsittämättömiä kevätjuhlaliikkeitä joihin sisältyy ilmaan huitomista kaikilla raajoilla, pään heittelyä ja noloja pukkihyppyjä. Ja siitä taas täyttä vauhtia toiseen suuntaan jossa sama kuvio toistuu. Tällä kertaa neidiltä oli sitten jarrut pettäneet ja hän oli tupsahtanut kahdesta aidasta läpi Tepa-paran niskaan.
Todella toivomme ettei tähän kohtaamiseen ole liittynyt minkään sortin seksuaalista kanssakäymistä.

Sunnuntaina meillä oli sitten sovittuna ensimmäiset rekiajelijat kun Tiina ja Kaapo tumpuloitiin vällyihin ja kävimme ajamassa muutaman ringin naapurin pellolla. Mukava keli eikä kuskiltakaan jäätynyt tällä kertaa mikään ruumiinjäsen.

Voisko tulla jo talvi?

Syksyn pimeys ja kellojen siirto on tehnyt tehtävänsä. Ei jaksa, ei viitsi, kylmää, märkää, kuraa tai jäätä. Ratsastelut ovat jääneet melko vähille vaikka ”nyt otan itseäni niskasta kiinni” –viikkoja on ollut vaikka kuinka monta. Tepa helpompana yksilönä on saanut liikettä tasaisemmin, mutta kun vaihtoehtona on sätkyä kylmässä sateessa tuulta säpsivän Lissun kanssa niin monesti on tullut vaan käperryttyä sinne sohvannurkkaan. Toki putoavat kengät sekä mystinen takajalan turvotus ovat karsineet ratsastuskertoja myös.

Lissulla tosiaan oli vasen takajalka vuohisen sisäsyrjästä turvoksissa juuri kun olin päättänyt että nyt skarpataan ennen kuin kenttä menee jäiseksi ja kurjaksi. Olin lähdössä ratsastamaan kun huomasin, että kappas, takajalat ovat eri paksuiset. Ontuuko –ei onnu. Onko arka –ei vaikka pihdeillä puristaisi. Käytiin sitten kävelemässä ja vähän juostiinkin, ei muuta reaktiota paitsi että turvotus poistui kävellessä. Seuraavana aamuna turvotusta oli vielä vähän ja sitä seuraavana ei lainkaan. Liekö sitten ollut pieni venähdys vai onko syy seinään potkimisessa aamusella, mutta Lissu muutti Tepan paikalle ja Tepa meni Bocun naapuriin. Ei jytise seinät enää aamulla.

Tepan kanssa ollaan höylätty kentällä perusasioita, pysähtymiset istunnalla onnistuu yllättävänkin hyvin ja ravi on saatu rauhalliseksi ja siinä on jopa ajoittain rauhallinen tahti ilman tukevaa nojoa kuolaimeen. Myös voltille on alettu taipumaan sekä käynnissä että ravissa. Laukannosto muistuttaa jo etäisesti nostoa, laukka on vielä nelitahtista mutta pysyy melko hyvin eikä vauhti ole lainkaan kova. Kokonaisuus on kyllä vielä erittäin etupainoinen, sen huomaa satunnaisesta kompuroinnista, varsinkin ravi-käynti siirtymisissä meinataan tuiskahtaa välillä nenälleen.

Kelit on räntää ja ties mitä, hetken jo näytti että lumi olisi tullut kuivan ja hyvän kentän päälle mutta eikä mitä, taas sataa ja kenttä on kohta peilijäätä. Jälleen tänäkin vuonna kirjoitan joulupukin toivomuslistaan oman maneesin.