Syksyn pimeys ja kellojen siirto on tehnyt tehtävänsä. Ei jaksa, ei viitsi, kylmää, märkää, kuraa tai jäätä. Ratsastelut ovat jääneet melko vähille vaikka ”nyt otan itseäni niskasta kiinni” –viikkoja on ollut vaikka kuinka monta. Tepa helpompana yksilönä on saanut liikettä tasaisemmin, mutta kun vaihtoehtona on sätkyä kylmässä sateessa tuulta säpsivän Lissun kanssa niin monesti on tullut vaan käperryttyä sinne sohvannurkkaan. Toki putoavat kengät sekä mystinen takajalan turvotus ovat karsineet ratsastuskertoja myös.
Lissulla tosiaan oli vasen takajalka vuohisen sisäsyrjästä turvoksissa juuri kun olin päättänyt että nyt skarpataan ennen kuin kenttä menee jäiseksi ja kurjaksi. Olin lähdössä ratsastamaan kun huomasin, että kappas, takajalat ovat eri paksuiset. Ontuuko –ei onnu. Onko arka –ei vaikka pihdeillä puristaisi. Käytiin sitten kävelemässä ja vähän juostiinkin, ei muuta reaktiota paitsi että turvotus poistui kävellessä. Seuraavana aamuna turvotusta oli vielä vähän ja sitä seuraavana ei lainkaan. Liekö sitten ollut pieni venähdys vai onko syy seinään potkimisessa aamusella, mutta Lissu muutti Tepan paikalle ja Tepa meni Bocun naapuriin. Ei jytise seinät enää aamulla.
Tepan kanssa ollaan höylätty kentällä perusasioita, pysähtymiset istunnalla onnistuu yllättävänkin hyvin ja ravi on saatu rauhalliseksi ja siinä on jopa ajoittain rauhallinen tahti ilman tukevaa nojoa kuolaimeen. Myös voltille on alettu taipumaan sekä käynnissä että ravissa. Laukannosto muistuttaa jo etäisesti nostoa, laukka on vielä nelitahtista mutta pysyy melko hyvin eikä vauhti ole lainkaan kova. Kokonaisuus on kyllä vielä erittäin etupainoinen, sen huomaa satunnaisesta kompuroinnista, varsinkin ravi-käynti siirtymisissä meinataan tuiskahtaa välillä nenälleen.
Kelit on räntää ja ties mitä, hetken jo näytti että lumi olisi tullut kuivan ja hyvän kentän päälle mutta eikä mitä, taas sataa ja kenttä on kohta peilijäätä. Jälleen tänäkin vuonna kirjoitan joulupukin toivomuslistaan oman maneesin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti