Vilskeen kyytiin ja vielä Lissunkin

Hymy korvissa

 Lauantaina vihdoin pääsin kiipeämään Vilskeen selkään. Olin menossa jo torstaina, mutta meillä olikin sukulointireissu josta kuulin niinkuin yleensäkin, eli samana päivänä. Perjantaina oli upea ilma ja aamupäivän töissä vilkuilin kelloa että menisipä päivä nyt nopeasti niin pääsisi ratsastamaan, mutta sitten kävikin niin että ylläripylläri vatsa sai jonkun hepulin ja meni aivan sekaisin. Lähdin kesken päivän kotiin, jouduin ajaa hurauttamaan melko nopeasti tuon 17km kotiin ja ehdin nippanappa perille ilman vahinkoa. Matkalla ohitin sattumalta Tonin, joka oli katsonut etä kukas hullu sieltä tuolla tavalla kaahaa. Ja kas, vaimohan se siinä.
 Siinä menikin sitten se ilta, en uskaltanut ottaa riskiä että satulassa tulisi joku ruikkujuttu. Olisi sekin ollut, ikimuistoinen ensiratsastus omalla kasvatilla ja paskot housuusi.

Vähän myös tippa linssissä

Eli tänään siis. Raaputin Vilskeestä ensin pienen villakoiran verran karvaa, sovittelin vehkeet päälle ja kapusin kyytiin. Heh, pääsin jopa ilman pallia kyytiin! Pyörittiin ensin hetki kentällä (joka on peilijäätä, hiphei) jotta saatiin viralliset kuvat otettua, taisipa siinä pieni kyynelkin tirahtaa. Ihan kuin olisi istunut Vilskeen emän Pimun selässä. Oi niitä aikoja.
Lähdettiin siitä metsätielle ja sitä kautta metsäpolulle. No, se oli kyllä virhe. Paikoitellen oli hankikanto, paikoin upotti polveen asti. Vilske kyllä urheasti rämpi polun läpi asti, mutta oli sillä ressukalla hiki karvapomppansa sisällä.

Lissun kanssa tehtiin ratatreeni peltoradalla, joka oli tehty Tommin crossimopoilua varten. Sehän toimi mitä parhaiten ratsastamiseen, joten jatkossa pitänee sopia teinin kanssa ratavuorot. Todennäköisesti sillä päästään tämän pahimman peilijääkauden yli.

Yritin keskittyä taas pitämään hyvän asennon ja häiritsemään hevosta mahdollisimman vähän. Helpommin sanottu kuin tehty, Lissu kun kiihdyttelee tahtia ihan oman makunsa mukaan, välillä muka pelästyy tai sitten muuten vaan kaasuttaa. Yritin keskittyä jarruttamaan hitaasti ja välttämään peitsaamista, eli jarrua ja tasapaino takaisin.
Nyt kun siinä rinkiä nytkytellessä oli aikaa keskittyä hiukan myös itseeni niin huomasin, että vanha ongelma ei ole poistunut edelleenkään. Ilmeisesti mä olen niin toispuoleinen, että oikea jalka taittuu nilkasta oudosti ulospäin. Sitähän mä en huomaa ennenkuin jalkapohjasta vetää suonta niin että vinkuna käy. Mä teen samaa kentällä ratsastaessa, mutta siinä muistan korjata jalan asentoa aina välillä.