Ukkosta pelkäävä hevonen ja muita oivalluksia

Lauantaina käytiin 6km käyntimaasto, Susanna oli Tepan kanssa vetohevosena ja Lissu kipitteli kiltisti perässä. Yhden talon pihalla oli rouva kukkapuskassa ja se aiheutti ylimääräisiä väristyksiä, mutta hetken toljottelun jälkeen päästiin jatkamaan matkaa. Metsäpolut ovat ikävä kyllä tosi pehmeitä, pelkäsin että joku kenkä jää sille tielleen, mutta ei onneksi sentään.

Sunnuntaina meinasi aika loppua taas päivästä kesken, joten otin Lissun ihan talutettuna mukaan Bocun ja Millan maastolenkille. Käytiin n. 4km lenkki joka meni ihan rauhaksiin, paitsi molempien piti oikein erikseen pelästyä mustikoita poimivaa naapurin setää. Selkeästi Lissu ei ole mikään kivien/postilaatikkojen kyylääjä, vaan äänet ja epämääräisesti liikkuvat asiat ovat se pelottava juttu.

Tepan kanssa menin kentällä, jotenkin tekemisen meininki puuttui ratsastajalta joten mentiin maapuomia käynnissä, ravissa ja pari kertaa laukassakin. Kokeilin Tepalle omppu-pelhameita, joilla se meni ihan mukavasti. En oikein tykkää pessoasta, joka nyt vaihtuukin pelhamiin. Koko ratsastus toimitettiin vesisateessa, joka alkoi selkään noustessa ja loppui loppukäynteihin. Toki myös jyrisi ja salamoi ja tulipa huomattua Lissusta uusi ulottuvuus: neiti pelkää ukkosta. Lissu seisoi tarhan portilla ja kun ensimmäisen kerran jyrähti kunnolla, se ryntäsi aaaaapuuaaa! -tyylillä katokseen niin nopeasti että luulin sen tupsahtavan peräseinästä läpi. Sieltä se sitten kuikuili jyrinän välissä että vieläkö Tepa kiertää kenttää.