perjantai 14. elokuuta 2015

Kraniohoito koko poppoolle

Meidän koko lauma hoidettiin eilen torstaina kranio-sakraalihoidolla. Olen kuullut ja lukenut aiheesta paljon positiivista joten ajattelin kokeilla hoitoa meidänkin heppoihin. Kaikki kolme ovat kovin erilaisia ja niillä on hyvin erilainen historia, josta johtuen jokaisella on omat ongelmakohtansa.
Otin yhteyttä Tmi Pure Heartin Suvi Suur-Inkeroiseen ja sovittiin aika näin meikäläisen loman ajalle. Suvi tekee kraniota vielä toistaiseksi opiskelijahinnalla, joten kustannuskaan ei ollut suuri.

Lyhyt määritelmä kranio-sakraalihoidosta Pure Heartin sivulta:
"Hoidolla pyritään vapauttamaan jännityksiä tuki- ja liikuntaelinsysteemistä, joka vaikuttaa kudosten avulla ja johdosta koko kehoon. Kranio-sakraalihoito on selkäydinnesteenkiertoon perustuva hoito, jonka ote on hyvin kevyt.

Hoitoon ei kuulu fyysinen luiden tai kudosten manipulointi.
Kranio-sakraalihoidolla voidaan vaikuttaa mm:
- Hermojärjestelmään ja aivonestekiertoon
- Imunestekiertoon, immuunijärjestelmään
ja verenkiertoon
- Lihaksiin sekä fascioihin (kalvoihin)
- Eläimen tasapainoiseen liikkumiseen
- Umpieritysjärjestelmään ja ruuansulatukseen
- Akuutteja ja kroonisia häiriötilojasekä
käytösongelmia
(lähde. Tampereen kraniokoulu)"

Kaikista hevosista huomasi selkeästi, että jotain tapahtuu, koska kraniossa otteet ovat pehmeitä ja pitkälti paikallaan olevia ja silti koko kolmikko kiemurteli kuin niillä olisi ollut muurahaisia kalsareissa. Massutettiin suulla, haukoteltiin, kuovittiin ja nosteltiin koipia muuten.


Lissu pääsi ekana käsittelyyn ja ongelmakohtia löytyi kaulasta, etupäästä muutenkin sekä ristiselästä. Yllätyksenä ei tullut mikään niistä, sillä ratsastaessa Lissu menee jäykäksi kaulastaan jos tehdään jotain ei-kivaa ja se hermostuu. Etupää on ollut tönkkö koko ajan, käynti ohjastuntumalla on ollut haasteellista alusta asti ja sen kanssa tehdään edelleen paljon töitä. Ja sinne taaksehan tämä kaikki myös vaikuttaa.



Lissun jälkeen oli Tepan vuoro, sillä oli sanomista myös sekä etu-että takapäässä ja vähän päässäkin. Kuitenkaan selkeitä lihasjumeja ei kuulemma löytynyt, eli kaveri on vaan niin vino että suoristelussa menee aikaa.
Tepa on yleensä käytävällä seistessään kuin liimaantunut lattiaan, eväkään ei värähdä kun se torkkuu paikallaan. Nyt se vääntyili ja kääntyili, nosti takajalkaa mahan alle jne. Karsinaan päästyään se pissasi pitkään ja hartaasti ja myös paskoi itsensä varmaan tyhjäksi asti.


Bocu riiviöi kaikista eniten, mikä nyt ei oikeastaan tullut yllätyksenä, se käveli ja hyöri ja pyöritteli päätään, kuopi lattiaa raivostuttamiseen asti jne. Silläkin oli jäykkyyksiä peräpäässä ja ylhäällä niskassa. Varmaan kuluma kun aina pitää päätä ruuvata niin kauan että riimu irtoaa. Käsittelyn loputtua kun vein sitä tarhaan, siltä lumpsahti ensin etujalka pois alta aivan kuin se olisi astunut tyhjään ja muutaman askeleen päästä toinen takanen teki saman tempun. Poni katsoi mua aivan hämmennyksissään, että voitko lakata kampittelemasta. Tästä Suvi oli kyllä varoittanutkin, että jumien auetessa saattaa liikkumisessa näkyä hassuja juttuja muutamana päivänä.

Käsittelyä seuraavan päivän liikunta pitäisi olla kevyttä ja vielä sitä seuraavanakin taidan ottaa varovasti. Jännä seurata onko mitään selkeää muutosta nähtävissä/tunnettavissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti