Lapuan reissu 22- 23.4

Huhtikuun lopulla oli jo perinteeksi muodostuneen Lapuan kisamatkan vuoro. Alunperin meitä oli lähdössä matkaan neljä hallituksen jäsentä, mutta viikkoa ennen lähtöä määrä kutistui kolmeen. Mikähän siinä aina onkin että hevosten kanssa tulee jotain kun olisi suunniteltua menoa.
Tupaten täyteen tavaraa saatiin Minnan auto siltikin vaikka lähtijöitä oli yksi vähemmän. Kansliakamat, yöpymiskamat, palkinnot, toimihenkilöiden liivit jne. Kyllä niitä oli laatikko jos toinenkin.
Ajelemaan lähdettiin aamulla ennen kymmentä ja iltapäivän puolella oltiin perillä Tiistenjoella. Tuttuun tapaan Minna piti starttikurssin, tällä kertaa ikävä kyllä neljästä ilmoittautuneesta paikalle vaivautui yksi, joka sai sitten oikein privaattikurssin. 

 Perämettän puskaratsastajista oli paikalla muutama ihminen ja heidän kanssaan laiteltiin kisakeskus valmiiksi. Minä virittelin kanslian paikoilleen ja muut kiinnittelivät opasteita sekä järjestivät maneesiin eläinlääkärin tarkastusalueen odotusalueineen.

Sunnuntaina varsinainen kisapäivä alkoi 7:45 jolloin kanslia avautui ja aloin ottamaan kilpailijoita vastaan. Ikävä kyllä lopullinen lähtijämäärä oli 11, yleensä tällä määrällä ei kisoja järjestetä mutta olimme päättäneet että kun kyseessä on näinkin kaukana oleva paikka, lähdemme reissuun pienemmänkin osallistujamäärän takia.

Ajokeli oli aikaisin aamulla ollut hirveän ja kamalan välimaastosta, mutta kaikki pääsivät onnellisesti perille. Kaikki saivat myös lähtöluvan eläinlääkärintarkastuksessa.

2-tason pisin luokka oli 70km jota lähti suorittamaan yksi ratsukko. Luokkaan oli ilmoittautunut kaksi, mutta toinen hevonen oli loukannut itsensä kilpailua edeltävänä päivänä. Lenkkien pituudet olivat 27km + 27km + 16km, tauot 30min + 30 min. Ratsukon matka sujui hyvin, ei yhtä menevästi kuin kaverin kanssa olisi kuulemma mennyt, mutta kokemus tämäkin ratsukolle yksinään etenemisestä. Lopputuloksena hyväksytty tulos km-ajalla 13,3 km/h.

2-tason toiseksi pisin matka oli 54km (27km + 27km) ja siihen olikin mukavasti lähtijöitä, 6kpl. Pääsin siis laskemaan pisteitäkin palkintojenjakoa varten. Porukka pysyi kasassa lähes koko matkan ja  kilometriajoiksi ratsukoille tuli 14.0 - 15.0km/h. Eläinlääkärintarkastuksessa tuli pieniä eroja pisteytykseen joten ratsukot saatiin paremmuusjärjestykseen ja palkittua.

1-tasolla kisattiin yksi luokka, pituus 16km. Lähtijöitä oli 4 kappaletta. Tämäkin porukka ratsasti alusta loppuun asti yhdessä ja kaikille tuli kilometriajaksi 9,7km/h.

Ihme kyllä myös säätila pysyi hyvänä, jopa aurinkoisena koko päivän. Vasta kun kamat oli pakattu ja auton nokka kääntyi kohti kotia, alkoi tihutella milloin mitäkin. Välillä vettä, välillä räntää ja jopa rakeita.

Lopputulemana kisat menivät mukavasti, rahallisesti mennään varmasti pakkasen puolelle näin pienellä lähtijämäärällä. Tässä onkin mietinnän paikka pitäisikö ensi vuonna sittenkin järjestää 1-tason kisat ja vaikka harjoituskilpailuluokka, jolloin ei tarvittaisi rokotuksia ja ne jotka eivät saa ajoissa hevostaan Kipaan tai E-lupaa tehtyä voisivat silti kisata harjoitusluokassa.
Tämä on edelleen kehityksen paikka, miten saada kilpailijat heräämään ajoissa ilmoittautumaan ja hoitamaan lupa-asiansa kuntoon. Liekö se tämä hetimullekaikkinyt-nykyaika, joka saa ihmiset luulemaan että kaikki järjestelmämuutokset tapahtuvat muutamassa minuutissa? Kuitenkin E-luvan päivittyminen vie useamman päivän ja jos hevonen ei löydy Kipasta, joku SRL:ssä laittaa sen sinne ihan käsipelillä eli ei viikonloppuna. Pelkkä kisakutsussa muistuttaminen ei ainakaan riitä, muistutella on yritetty myös FB:n tapahtumasivulla, mitähän muuta vielä keksisi?

Koulunpenkillä - stewardikurssi

Olen toiminut matkaratsastustuomarina nyt parisen vuotta. Jossain kohtaa seuran hallituksessa havahduttiin siihen tilanteeseen että stewardeja alkaa olla aika vähän. Tästä syystä teimme Kaijan kanssa päätöksen, että no hitto miksei.

Stewardiksi pääsemiseen vaaditaan hyväksytysti suoritettu 2-päiväinen kurssi sekä 6 harjoittelua vähintään 2-tasolla vähintään kahdessa lajissa. Tämän jälkeen voi toimia yleisstewardina 2-tason ja alemmissa kilpailuissa kaikissa lajeissa.

Lajistewardikurssille voi hakea kun on toiminut stewardina vähintään kahdeksassa vähintään 2-tason kilpailussa. Kurssin jälkeen tulee vielä tehdä käytännön harjoittelut, eli 4 kilpailupäivää vähintään 3-tasolla, FEI-stewardin tai KUJO:n nimeämän henkilön toimiessa valvojana.

Kurssi pidettiin Porissa 18. -19.3, saimme yöpaikan tuttavan luota joten reissussa oltiin koko viikonloppu.
Lauantai opiskeltiin kilpailusääntöjen yleistä osaa KS1 ja päivän lopuksi suoritettiin koe, josta piti saada vähintään 75% tulos. Meitä oli kurssilla viitisentoista joista kaikki pääsivät läpi liput liehuen. Paikalla oli porukkaa laidasta laitaan, osa vasta muutamia vuosia harrastaneita, osa taas kymmeniä vuosia. Juttua olisi riittänyt vaikka kuinka niinkuin hevosihmisten kanssa yleensäkin.
Sunnuntaina opiskeltiin koulu- este- ja kenttäratsastuksen sääntöjä ja muutama juttu myös länkkäri- ja matkapuolelta sekä issikoista. Tehtiin loppukoe ja kuuden pintaan illalla lähdettiin ajamaan kotia kohden.

Paljon mahtui asiaa muutamaan päivään. Päälimmäisenä jäi mieleen, että matkaratsastuskisoissa noudatetaan sääntöjä kyllä aika orjallisesti verrattuna muihin lajeihin ja meidän kilpailijat ovat kyllä todella hyvin käyttäytyviä eikä rangaistuksia jaeta juuri koskaan. 
Itse olen kerran saanut huudot ollessani toimihenkilönä ja sekin on ajalta ennen kun sain tuomarioikeudet. Olin ajanotossa ja jostain syystä rokotusten puuttumisen takia hylätyn ratsukon huoltaja kertoi mielipiteensä melko reippaaseen tyyliin. 
No, toisaalta harmituksen ymmärtää kun on tuonut hevosen kilpailupaikalle ties kuinka kaukaa ja sitten kerrotaan ettet voi startata koska rokotukset ovat ravisääntöjen mukaiset. Toki tästä asiasta muistutetaan aina jo kilpailukutsussa...

Nyt pitäisi sitten alkaa tekemään noita harjoitteluja

Ilimastoitu Hilima

Koska kelit jatkuvat edelleen vuodenaikaan nähden toivottoman lämpiminä enkä saa tallia enää kylmemmäksi jäädyttämättä vesiputkia, päätin ottaa eläinlääkärin suosituksesta vaarin ja klipata Hilimalle jäähdytysraidan. Napsuttelin ensin saksilla raidat molempiin kylkiin, sillä klippauskone on sellainen aparaatti jota en uskonut koskaan tarvitsevani. Suorastaan karun näköiset raidat sain aikaan, mutta hikoilu loppui siihen.

Ystävälläni Kirsillä sattui olemaan klippauskone, joten hain sen lainaan. Arvelin, että Hilima saattaa olla hiukkasen eri mieltä karvojen ajelusta surisevalla koneella, joten aloitin varovaisella kokeilulla. Hilima käytävälle kiinni ja heinäpussi naaman eteen, kone käyntiin ja arvon neiti meinasi ampaista ovesta läpi. Toki tätä yritystä oli katselemassa rakas mieheni, joka totesi että toi ei kyllä tule onnistumaan koskaan. Toivotin hänet hevon kuuseen ja hain keon leivänpaloja.
Sitten harjoiteltiin niin, että kone käyntiin ja leipä suuhun ja sama uudestaan. Sitten koskin koneella lavan kohdalle ja leipä suuhun. Sitten vielä surisevalla koneella siliteltiin kylkeä ja tyrkittiin leivänpaloja suuhun. Seuraavana päivänä ei sitten muuta tarvinnutkaan kuin tarjota leivänpala ja alkaa ajelemaan.

Vinkki: Jos klippaat hevosesi rumasti, kannattaa hankkia uusi hieno satulahuopa :)

Lopputulema oli, noh, ajeltu. Ei kaunis mutta parempi kuin saksilla nyrhätty, silti jumalattoman ruma. Toivottavasti ei koskaan tarvitse ajella kokonaista hevosta.

Lajitreeniä

Talven kelien ollessa huonon ja hyvin huonon väliltä, on treenaaminenkin ollut enemmälti peruskuntoa pellolla pyörien ja metsässä mäkiä kiipeillen. Plus että motivaatio on ollut myös talviterässä. Liikutusta kyllä juu, mutta ilman sen kummempaa seurantaa tai suunnitelmaa. 
Noh, nyt alkuvuodesta kun muutenkin tehdään uudenvuoden lupauksia ja hyviä päätöksiä, on tälläkin suunnalla otettu niskavilloista tukeva ote ja ns. joku roti.

Viikolla Lissu ja Hilima ovat liikkuneet lamput päässä metsässä ja viikonloppuun on ajoitettu sitten lajinmukainen pidempi kisavauhtinen (hitaammasta päästä) lenkki. Viime viikonloppuna mentiin 12,6 km lenkki keskinopeudella 10,1 km/h. Lissun syke heti talliin tullessa oli 44 ja Hiliman 40.

Lauantaina oli suunnitelmissa vielä pidempi matka kun olin tutustunut joululahjakelloni ominaisuuksiin aiempaa paremmin. Se hauska laitehan kertoo kuinka pitkä matka on kuljettu ja millä keskinopeudella. Voi tätä tekniikan ihmeiden aikaa. Eli ei muuta kuin 10 km tuohon suuntaan ja sitten ympäri niin on 20km treeni tehty.

Noh, periaatteessa näin, paitsi jos menon katkaisee lauma ylämaankarjaa, jotka kaikessa rauhassa nauttivat lounasta suurpaalista pellolla tien vieressä. Se oli Lissulle aivan täysin totaalisen liikaa. Kiipesimme hyvissä ajoin hevosten selästä alas ja lähdimme taluttaen ohittamaan moisia petoeläimiä. Siitähän ei sitten tullut yhtään mitään. Lissu sekosi aivan totaalisesti, ryntäili sinne tänne ja melkein meikäläisestä yli, keulikin mokoma ja puhisi ja töräytteli kuin mikäkin villieläin. Hilima chillaili viitisen metriä perässä, ilmeisesti lehmiä on ennenkin nähty koska se vain katseli että nyt tuo kuikelo otti ja sekosi näemmä ihan kokonaan. Tällaisen odottamattoman mutta sopivan tauon se käytti sitten päänsä rapsuttelemiseen Kirsin olkapäähän.

Matkaa oli taitettu jo kuutisen kilometriä, joten sanoin Kirsille että käytetään nyt sitten hetki aikaa totutteluun kun kerran aikaa oli varattu pidempään lenkkiin. Talutin Lissua sitten tiellä edestakaisin, aina hiukan lähemmäs lehmiä ja taas poispäin kunnes se pikkuhiljaa sai järjen rippeensä taas kasaan. Sitten sattui jotain melkoisen eriskummallista näillä lakeuksilla. Tilan isäntä ajoi traktorilla siihen meidän luoksemme, naureskeli että ei taida hevonen olla ennen moisia otuksia nähnyt. Kerroin että juu sydänkohtauksen rajalla tässä ollaan ja isäntä sanoi, että voitte ihan hyvin mennä tuota tien toisella puolella olevaa peltoa pitkin, se on hänen peltoaan ja vapaasti käytettävissä. Voi ihmettä, yleensä jo tiellä ratsastaminen saa ihmisten tunteet kuumenemaan.

Kovasti kiitellen hiippailimme pellon kautta seuraavalle tielle (risteys oli siis juuri laitumen kohdalla) ja jatkoimme tutkimusmatkaa uuteen suuntaan. Olin kartalta katsellut, että tältä tieltä pääsisi kääntymään pitkälle metsätielle, jossa ei näkynyt lainkaan taloja.
Risteys löytyi ja hölköttelimme metsätietä pitkin, kunnes vastaan tuli auto, joka lähti peruuttamaan ja parkitti sivupolun risteykseen. Kuski veivasi ikkunan auki ja ajattelin jo, että jaahas, nyt tulee poistumiskäsky. Mutta eikä mitä, kuski kysyi etteivät hevoset nyt pelkää hänen autoaan ja kertoi olevansa menossa hakemaan traktoria puunajoon, mutta että hän voisi venyttää lähtöä sen verran että ehdimme alta pois. Jälleen kerran kiittelimme ystävällisestä ajatuksesta ja ihmettelimme, että kylläpä nyt on mukavia ihmisiä liikkeellä enemmän kuin miesmuistiin.

Ratsastimme vielä sen verran eteenpäin, että kello kertoi kilometrejä kertyneen 9. Käännyimme ympäri ja ratsastelimme kotia kohti. Lehmistä (joita isäntä kutsui pörröiksi, awww) päästiin ohi pellon kautta ratsain, Lissu kyllä piti huolen että Hilima oli koko ajan hänen ja tuon petolauman välissä.
Kotimatka sujui mukavasti ilman kommelluksia ja lenkin kokonaispituus oli lopulta 18,71km ja keskinopeus 8.8 km/h. Molempien hevosten syke talliin saapuessa oli 54, eli ihan ok.

Valoa pimeyteen

Aikoinaan treenailin Onnin kanssa paljonkin otsalampun valossa talvisaikaan ja Onnin kanssa se onnistui yhtä helposti kuin kaikki muukin mitä siltä pyydettiin.
Arvon neidit taas tuppaavat vaatimaan tammamaiseen tapaansa totuttelua, suostuttelua ja tähdet oikeille paikoilleen ennenkuin tällaisia mullistavia uudistuksia voidaan normitreenaamiseen tehdä. 

No nyt en tiiä mitä tästäkin taas mieltä olis.

Kävimme siis kertaalleen Kirsin kanssa pienen totuttelulenkin niin, että edellä kulkeva Lissu oli minulla narun päässä ja Kirsi henkisesti vakaamman Hiliman selässä ja kaikilla meillä neljällä oli otsalamput päässä. Reissu meni yllättävän hyvin, joten uskalsimme seuraavalla kerralla mennä molemmat ratsain. 
Nyt ratsastusreissuja valot päässä on takana jo useampia ja ainakin tuolla meidän metsäpolulla homma toimii oikeastaan paremmin kuin valoisalla. Ilmeisesti kun näkyvä alue on pelkkä valokeilan antama tila, niin ei tarvitse pällistellä ja puhistella koko ympäröivää maailmaa.

Toistaiseksi olemme pysytelleet pelkällä metsäpolulla sekä omalla tiellä ja kiertäneet sitten tuon kolmisen kilometrin lenkin kahteen kertaan. On siinä sitten ainakin tasapainotreeniä hevosille jollei muuta. 

Lamput hevosille hommasin Tokmannilta, alle 5€/kpl. Itselläni on isännältä pihistetty Led Lenserin tehokkaampi valo ja Kirsin kypärään löytyi Onnin aikainen lamppu joka vielä tuikkii ihan hyvin. Lisäksi Lissu valkoisena yksilönä on kääritty vielä heijastinloimeen ja molemmilla hevosilla on Horzen perussetti suojia ja putseja. Ratsastajille on molemmille huomioliivit, toki täällä ei vastaantulijoita juurikaan ole joten enempi näitä käytetään metsänelävien peloitteluun. 

Talvitreenejä ja Vesilahden kisat

Tämä talvi on ollut yhtä huono jollei huonompikin kuin viime talvi. Treenaamaan on kuitenkin päästy, pelto on pysynyt melko hyvässä kunnossa ja kenttäkään ei vielä ole mennyt peilijääksi. Kunhan suojakelillä pysyy kentältä poissa, se on pakkasella ihan ok. Myös reilun parin kilometrin mittainen metsäpolku on ahkerassa käytössä, sitä vaan kierretään sitten useampaan kertaan.

Hommasin GoProhoni rintavaljaat ja kuvasin pätkän yhdeltä ratsastusreissulta, kuvakulma on jotenkin kivampi kuin kypäräkamerassa:

Vesilahdella kisailtiin viime lauantaina 28.1. Etukäteen jännitettiin kovasti että kummoista keliä mahtaakaan luontoäiti meille tarjoilla ja millaiset ovat pohjat. Ja luonnollisesti jännitettiin myös että tuleeko tarpeeksi ilmoittautuneita ja että saadaanko tarpeeksi talkooväkeä.

Herätys oli aamulla klo 4 ja aamutallin jälkeen tarkastin että kamat ovat autossa ja lähdin hakemaan Kaijaa. Matkalta poimittiin vielä Eikku ja Eine ja sitten köröteltiin kisapaikalle. Kisapaikalla kasattiin nopeasti kanslia ja kanttiini ja vietiin opasteet paikalleen. Sitten alkoikin jo kilpailijoita ilmoittautumaan ja heille jaettiin kisakansiot ja seurantalaitteet. 

Kisapäivä lähti pyörimään kuten aina, pohjat olivat onneksi aivan erinomaisen hyvät ja koko päivänä tuli vain yksi keskeytys ja yksi hylkäys, joka sekin liian aikaisesta maaliintulosta.

Palkinnoksi tarkoitetut lahjakortit olivat edelleen vasta matkalla meille, joten jälkikäteishommaakin vielä jäi ja jossain vaiheessa huomasin, että 2.2-tason luokan palkintoplakaatikin komeili vielä tulostimen päällä vaikka luokka oli jo loppunut ja kilpailijat jo kotimatkalla. Noh, posti kulee..

Paluumatka ajeltiin samanlaisessa pimeydessä kuin tulomatkakin, jäi meikäläiseltä päivänvalo vallan näkemättä tällä kertaa. 
Sunnuntaina vielä naputtelin tulokset näkyville (p.s. vihaan kipaa) ja pyykkäilin numeroliivejä. 

Seuraava kisareissu onkin vasta huhtikuussa kun lähdemme porukalla jo perinteeksi muodostuneelle Lapuan turneelle. Tällä kertaa luvassa on jo 2-tason kisat ja toki myös starttikurssi kun paikalle körötellään jo lauantaina.

Vuoden lopun kokous-ja juhlarumba

Teinpäs sen taas, kirjoitin postauksen ja unohdin painaa julkaise. Hyvä minä.

Kaiken maailman kinkeriä on ollut riittämiin ja siihen päälle huono keli ja hevosten rokotus saivat aikaan yhtälön jossa hevoset lomailivat kolmatta viikkoa.

Seuran syyskokous ja pikkujoulut vietettiin 19.11 tuossa meidän lähellä Murronkulman Talkootuvalla. Hallitukseen saatiin kolme uutta jäsentä mikä oli aivan huippujuttu. Pikkujoulutkin menivät mukavasti ja kotiinviemisiksi sain Vuoden Toimihenkilö-palkinnon ja Tommiakin muistettiin ahkerana apupoikana toimimisesta.

26.11 olikin aika pakata taas eukot autoon ja körötellä Helsinkiin SRL urheilufoorumiin. Tällä kertaa olimme paikalla jo aamusta asti kuuntelemassa luentoja. Päivän tärkein anti oli kuitenkin Lajifoorumi, jossa oli paljon asiaa monesta eri tuutista. Päivän polttavin aihe oli 1-tasolle ehdotetut maksut sekä kilpailijalle että hevoselle jotka toteutuessaan olisivat olleet suuri isku juuri meidän lajille ja kyllä siellä paikalle saapuneita liiton edustajia pöllytettiinkin sitten aiheen tiimoilta . Lisäksi käytiin läpi maajoukkuetoimintaa sekä komitean tehtäviä. Palkintojakin jaettiin ja täytenä yllätyksenä tuli allekirjoittaneelle luovutettu Fair Play -palkinto.

Illan remuamisen jälkeen ajelimme aamulla vielä liiton syyskokoukseen. Olimme menossa äänestämään pontevasti maksukorotuksia vastaan sekä äänestämään hallitukseen uusia jäseniä joita kiinnostaisivat myös pienet lajit. Onneksi hallitus oli saanut jonkunlaisen herätyksen ja muuttanut esitystään 1-tason maksuista niin, että jäljelle jäi vain 10€ maksu E-lupaan. Ei sekään hyvä ole, mutta paljon parempi kuin 60€. Jatkossa on mahdollista järjestää myös vanhanaikaisia harjoituskilpailuja, jotka oli melko suoraan aiemmin säännöissä kielletty. Nähtäväksi jää mitä se sitten tarkoittaa lajille itselleen. Toivottavasti harjoituskisoja pitävät pysyvät kuitenkin sääntöjen puitteissa eikä enää missään järjestetä kärryluokkia tai 25km nopeusluokkia.