lauantai 5. tammikuuta 2019

Hyvästi vanha vuosi, tervetuloa uusi.

Niin päättyi vuosi 2018. Paljon tuli tehtyä, paljon jäi tekemättä. Kokonaisuudessaan vuodesta jäi varovaisen positiivinen fiilis. 
Nyt kun sairaudella on nimi, sen kanssa on ehkä hiukan helpompi elää. Tieto lisää tuskaa mutta se auttaa myös ymmärtämään. Netistä löytyy vertaistukiryhmiä joista on ollut paljon apua, pieniä kokemukseen perustuvia asioita joiden avulla pääsee hiukan helpommalla. Älä valvo myöhään, käy saunassa hiukan aiemmin ja lenkitä koirat sen jälkeen ja monta muuta hyvää neuvoa. Edelleen rankemman päivän jälkeen seuraava päivä on pelkkää kuolemaa, mutta jo tieto siitä että pian helpottaa auttaa pääsemään huonon päivän yli.



Toimin vuoden 2018 SuMaRan puheenjohtajana, lähinnä siksi koska vapaaehtoisia ei ollut jonoksi asti. Vuosi oli tapahtumien kannalta melko helppo, kisoja vain muutamat. Tietynlaista jäähdyttelyä juhlavuoden 2017 jälkeen.
Minnan kanssa käytiin Oulussa asti pitämässä starttikurssi ja harjoituskisat. On tämä melkoista kun heppajuttuihin suihkaistaan lentokoneella.
Useammilla seuroilla oli tänä vuonna huonoa tuuria kisojen järjestämisen kanssa ja kisoja peruttiin kalenterista useampia. Toivottavasti uusi vuosi on parempi sen suhteen.
Sen verran tietynlaista heräämistä on tapahtunut, että väki tuntuu tajunneen että kisoja ei tule jollei ole tekijöitä. Uusia paikkoja on löytynyt ja mikä parasta, myös apukäsiä.

Puheenjohtajana toimiminen ei sinänsä ollut sen kummempaa koska olen ollut seuran hallituksessa jo useamman vuoden. Toki ylitunnollisena ylisuorittajana sain senkin asian kanssa liki burnoutin, mutta what else is new?


No et tarvitse kellukkeita, iso hevonen!
Kesä oli kuuma. Aivan helkkarin kuuma ja treenaamisesta tuli luistettua koska hyvä kun sai heiniä kannettua pyörtymättä. Hevosia viilennettiin lammessa luttaamalla ja lopulta netistä kopioidulla idealla suihkusuuttimien kanssa. Hevoset tottuivat niihin nopeasti ja torkkuivat niiden alla tyytyväisinä. Ratsastus oli lähinnä metsässä hortoilua, kentällä tuli mentyä iltamyöhällä.

Hilima kävi Vilskeen luona seksilomalla ja viime kesän pihtailun ja lopulta sairauteni takia kesken jääneen astutusyrityksen jälkeen tänä kesänä hän oli päässyt ns. homman makuun koska kiima ei meinannut loppua millään ja Hilima olisi seksilomaillut hamaan ikuisuuteen asti.
Tiineystarkastuksessa näkyi kuitenkin alkio ja laskettu aika on 2.6.2019. Vilskeen ja meidän Millan syntymäpäivä on 3.6, saapa nähdä meneekö lähelle. 
Vilske syntyi aikoinaan Millan 1-vuotispäivänä ja tokihan yöllä valvoneena unohdin mennä lapsen 1-vuotisneuvolaan. Onneksi asutaan maalla ja perään soitellut neuvolatäti ymmärsi heti että kerrankos sitä neuvolasta myöhästytään elukoiden takia.

Hilima ei ole mitenkään erikoisen paksu vielä, pitkärunkoisena se piilottaa varsamahan vielä helposti. Kirsi on sillä käynyt vielä ratsastelemassa, lähinnä käyntilenkkejä on paarustettu menemään.

+29 astetta
Syksyllä helteet vihdoin hellittivät ja päästiin treenaamisen makuun. Sairastelun ja metsässä hortoilun myötä luottamus Lissun kanssa on vahvistunut, entinen helikopteri säikähtäessään tipahtaa enää 20cm takapuolen alta. Toki sekin tuntuu kuin joku mäjäyttäisi lekalla häntäluun päähän ja selkänikamat ovat taas hiukan lähempänä toisiaan, mutta selästä putoaminen ei ole enää niin lähellä.
Lissun tasapaino on ollut ehkä kehittynein asia viimeisen parin vuoden aikana, mutta hyvä niin. Metsässä se painelee jo kävellen kuin hirvi ja voin antaa sen mennä vapain ohjin, se kyllä katsoo askeleensa vaikeissakin paikoissa. Peurat ovat jo whatever-kamaa, toivottavasti tämä vaikuttaisi myös lehmäpelkoon.


Loppuvuodesta pidettiin seuran pikkujoulut palkitsemisineen ja käytiin porukalla myös perinteinen SRL:n Urheilufoorumi ja lajiseminaari, josta pokkasin vuoden toimihenkilön palkinnon.


Lumikin tuli lopulta hieman ennen joulua ja päästiin Millan kanssa kuvaamaan jouluisia kuvia. Tämä oli itselleni ensimmäinen joulu 20 vuoteen kun en joutunut toimimaan kuskina kenellekään, joten lähdin aamupäivällä ratsastamaan. Tällä reissulla bongasin elämäni ensimmäiset suden jäljet parisataa metriä meidän pihasta. Melko jännää. Tällä hetkellä näyttää että kyseinen yksilö on ollut vain ohikulkumatkalla ja hyvä niin.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti