perjantai 30. lokakuuta 2015

Halloween-valmisteluja

Lauantaina lähdimme jo aamusta Millan kanssa Tepalla ja Boculla maastoilemaan. Yhteensä matkaa tuli yli 6km, eli ihan mukavan mittainen lenkki. Törmättiin pariin sienestäjäänkin, luulin ensin että metsässä on hirvi tai peura kun Tepa niin katseli, mutta sieltähän tupsahtikin punatakkinen ukko ja hetken päästä akka. 
Boculla kun ei juurikaan ole minnekään kiire ja kolmasosan matkasta ollessa metsäpolkua saatiin aikaakin kulumaan puolisentoista tuntia.



Lissun kanssa menin kentällä, muutama sadepäivä ei ainakaan vielä ole saanut kenttää tiivistymään, joten se on edelleen melko upottava. Metsän puoleinen ptkä sivu on parempi, samoin kuin perimmäinen pääty. Tehtiin sitten pohkeenväistöjä sun muuta hyvällä pohjalla ja ravissa vain isot pääty-ympyrät.
Ratsastuksen jälkeen Lissu pääsi taas pesulle ja käytiin kävelemässä kuivattelukävely postilaatikolle ja takaisin.

Sunnuntaina Milla ratsasti Tepalla kentällä ja itse lapioin hiekkaa mönkijän kärryyn ja ajelin sitä Bocun tarhaan.

Bocu pääsi (melkein) lempparihommaansa eli kärryjen eteen ja Milla ajeli sillä ensin kenttää ympäri kun minä lapioin edelleen sitä hemmetin hiekkaa. Karmeet rakot käsissä.
Käytiin vielä kilometrin verran tielläkin, postilaatikolle ja takaisin.

Lissun juoksutin liinassa koska toki kun lapiointi lakkasi ja olisin itse päässyt kivampiin hommiin, alkoi vesisade. Käytiin Lissunkin kanssa lopuksi kävelemässä postilaatikolle ja ihmeteltiin ohiajavia autoja.

Viikolla ei sitten ihmeempiä tapahtunutkaan, koska lauantaina on SuMaRan perinteiset Halloween-kisat Kuumassa eli meiltä käsin katsottuna toisella puolella Jokioista. Askartelin kunniakirjoja kun ensin olin saanut metsästettyä niihin materiaalit ja loppuviikosta leivoin puffettiin Halloween -leivoksia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti