Kyllä sapettaa (matkaratsastuskohusta)

Voin kertoa että nyt raivostuttaa. Eri medioissa käyty keskustelu tietystä matkaratsastuskilpailun osanottajasta kyrsii aikas paljon, mutta tämänpäiväinen Hevosurheilun kirjoitus sai raivon nousemaan. Jopa niin paljon, että päätin käydä kaupassa ja kirjoittaa blogiin sitten vasta. Paitsi että piti käydä vielä lappamassa paskatkin tallista ennenkuin tekstistä alkoi tulla vähemmän kirosanoja sisältävää.

Se, että aikuinen satakiloinen mies saa edes päähänsä ilmoittautua matkaratsastuskisoihin ponilla joka on ollut useamman vuoden siitoskäytössä ja jolta on vasta vieroitettu varsa alta, on täysin absurdi ajatus. Se, että poni ensimmäisen lenkin jälkeen pääsee nippa nappa eläinlääkärin tarkastuksesta läpi ja ratsastaja päättää vielä jatkaa matkaa, mene täysin yli käsityskyvyn. Tuota ponia ei olisi pitänyt ilmoittaa noin pitkälle matkalle edes sille sopivan painoisen ratsastajan kanssa.

Matkaratsastusta kokeilemattoman on varmasti vaikea käsittää mitä tahtia nuo lenkit pitää ratsastaa että pysyy vaadittavassa vauhdissa. Tuo 10-15 km haarukka 2-tason kisoissa ei pitkiä käyntipätkiä salli. Mitä enemmän kävelet, sitä kovempaa on mentävä muut pätkät. Ja kuitenkin tärkein ohjenuora on se, että maaliin tullessa hevosen pitäisi olla siinä kunnossa että se voisi vielä jatkaa matkaa.

Itse olen kilpaillut matkaratsastuksessa vuodesta 2012 alkaen. Käynyt starttikurssin ja kuunnellut valmennusluentoa, tehnyt treenisuunnitelman ja treenannut sen mukaisesti. Olen mitannut lenkkien pituuksia, niihin käytettyä aikaa ja mitannut sykkeitä jotta tietäisin miten hevosen kunto on kehittynyt. Oman kunnon kohottamisen olen myös pitänyt tärkeänä ja Onnin kanssa kävimme yhdessä hölkkäämässä, minä edellä ja Onni perässä.
Kisaaminen on aloitettu varovasti hevosta kuunnellen ja edetty tasolta seuraavalle kun edellinen taso menee varmasti ja lähellä maksiminopeutta ja palautuminen on nopeaa. Sääntöjen muuttuessa sykeraja nousi 56:sta 64:n, mutta omana rajana olen edelleen pitänyt tuota vanhaa 56:tta, eli korkeintaan niillä paikkeilla pitäisi sykkeen olla maalissa ja mielellään niin nopeasti että ihanneaikaluokan pisteytyksessä saa sykkeestä pisteitä.
Esimerkiksi viimeisissä kisoissa Taavin kanssa matka on taitettu ajassa 13,3km/h ja syke maalissa on ollut 48. 

Tämänpäiväinen juttu Hevosurheilussa antaa ymmärtää ettei millään näistä asioista ole mitään väliä ja joka muuta väittää on naurettava kukkahattutäti.

Kisakumppanini ovat tähän asti olleet hevosistaan välittäviä täysipäisiä ihmisiä, jotka joskus ovat jopa päättäneet olla jatkamatta matkaa vaikka eläinlääkärintarkastuksesta läpi olisi päässytkin. Koska nämä ihmiset oikeasti tuntevat hevosensa ja välittävät niiden hyvinvoinnista enemmän kuin omasta kilpailuvietistään.
Itseasiassa olen huomannut, ettei kilpailuvietistä pahemmin edes kehdata puhua, ettei kukaan vaan leimaisi lajia rääkkäykseksi koska se kuitenkin on hevoselle raskas.
Alerinin HU:ssa virnuilemia ylipainoisia hevosia matkaratsastuskilpailuissa harvemmin näkyy, koska treenaaminen hukkaa kyllä tehokkaasti ylipainoa. Ratsastajan sopivuudesta ratsulleen ei myöskään ole koskaan aiemmin tarvinnut keskustella.
Harmittaa että laji sai taas näin paljon negatiivista huomiota juuri kun oltiin päästy eteenpäin UAE:n kriisistä.
Onko nyt Suomeenkin saatu oma ökysheikki?

Kovasti mietityttää miten tästä eteenpäin? Pitäisikö lajin sääntöihin ehdottaa muutosta ratsastajan enimmäispainosta suhteessa hevosen kokoon? Lajin kasvu on hyvä asia, mutta ilmeisesti se tuo mukanaan myös ei-niin-hevosmiestaitoisia harrastajia ja sääntöjen puitteissa voitaisiin pitää huolta hevosen hyvinvoinnista. Toisaalta, halutaanko vastuuta siirtää ratsastajalta kilpailujärjestäjälle?
Itsellä ei ole tällä hetkellä onneksi kisakuntoista hevosta, mutta mietinpä sitäkin, että en kyllä haluaisi kilpailla kisoissa joihin osallistuu tuo ratsukko. Luultavasti äänestäisin jaloillani ja jättäisin osallistumatta.
Olen käynyt tuomarikoulutuksen ja nyt olisi tarkoitus tehdä vaadittavia harjoitteluja. Neljä tuomariharjoittelua tarvitaan että on valmis tuomariksi. Mietin vaan, että mitähän tekisin tuomarina vastaavassa tilanteessa. Luultavasti en päästäisi tuota ratsukkoa starttaamaan.
Mietin myös sitäkin, että jos tuo ratsukko ilmoittautuu oman seurani kilpailuihin, päästetäänkö heidät starttaamaan? Jos käy niin että päästetään, luulen että tässä vaiheessa joudun tekemään asiasta omat johtopäätökseni ja irtisanoutumaan paikaltani seuran hallituksessa. Koska siinä vaiheessa lajia ollaan viemässä suuntaan jossa en halua olla mukana.