Päässä vikaa. (Ratsastajalla, ei hevosella)

Päiväunilla. 

17-vuotiaana sain ensimmäisen asentohuimauskohtaukseni. Olin juuri herännyt ja koko makuuhuone alkoi pyöriä vimmatusti. Olin täysin selvinpäin, mutta tunne oli tuolloin jo muutamaan kertaan koettu juurikin alkoholin voimalla. Paitsi jos äiti sattuu lukemaan tätä.
Kömmin aamupalapöytään, söin ruisleivän ja oksensin sen salamannopeasti ulos.

Terveyskeskuksessa lääkäri teki mitä kummallisempia neurologisia testejä ja kertoi lopulta että kyseessä on tosiaan ongelma tasapainoelimessä, siellä on kolme pikkuruista kaarta joissa on nestettä sisällä ja meillä asentohuimauksesta kärsivillä siellä nesteessä killuu mitälie hippusia jotka värän paikkaan lilluessaan pistävät maapalloon liikaa vauhtia.
Ystävälleni, jolla on sama ongelma, oli lääkäri sanonut että päähän kohdistuvat tärskyt voivat lisätä hippusten irtoamista. Nopeasti laskettuna 6 hevosperäistä aivotärähdystä, eli eipä ole ihme jos vähän nupissa vippaa.

Vuosien mittaan kohtauksia on ollut vähän, välissä on ollut jopa kokonaan kohtauksettomia vuosia. Ikävä kyllä viimeisen vuoden aikana kohtauksia on ollut usein ja viime kirjoituksen jälkeen tuli oikein erityisen paskamainen kohtaus joka kesti monta päivää. Hoitokeinoja ei ole muuta kuin tietyn liikesarjan toistaminen, sen pitäisi heilutella hippuset takaisin sellaiseen kohtaan että huimaus lakkaa. Eli istutaan sängyllä, kaadutaan selälleen, käännetään pää ensin oikealle, sitten vasemmalle, nopeasti oikealle jne. 

Jokainen kohtaus pitää meikäläisen vähintään muutaman päivän poissa hevosen selästä, usein koko viikon ja tällä kertaa melkein kaksi. Ei tee mieli kiivetä hevosen selkään kun lattialla istuminen on ainoa varma konsti olla putoamatta mistään.

Helatorstaina ratsastin molemmat hevoset kentällä. Sama ohjelma molemmille: siirtymisiä, siirtymisiä ja siirtymisiä. Loppua kohden koko ajan paremmin ja molemmat hevoset hyvin kuulolla. Tepakaan ei kompuroinut kertaakaan mikä taitaa olla jonkin sortin ennätys.

Lauantaina ratsastin Lissun kentällä, edelleen samalla agendalla. Tehtiin myös pohkeenväistöjä, jotka menivät melko hyvin. Ravissa meno on aikas mukavaa, välillä hampaat jäävät kuolaimeen kiinni ja kaasu hirttää päälle. Pidätteestä tahti menee peitsaamiseksi mutta melko nopeasti sen saa jo korjattua. Kentällä hiihtämisen jälkeen kävimme uuden metsälenkin joka meni ihan hyvin.
Tepan kanssa käytiin pippeliä heiluttelemassa naapureille, harkitsin jo ravurien kivessuojan hankintaa kun hölköttelimme läts-läts-läiskeen tahdissa menemään letkun läiskiessä kyljeltä toiselle. Luulis jumankauta että sattuu.

Sunnuntaina meille tuli käymään Susanna, joka tulee liikuttamaan hevosia kun muilta kiireiltään ehtii. Hän kokeili Tepaa ja ilmeisesti tykkäsi koska lupasi tulla uudelleenkin. Kivalta näyttää tuleva kesä hevosten liikutuksen suhteen.

Lissun kanssa tehtiin taas samoja asioita kuin edellisenäkin päivänä, mutta vaikeusastetta nostettiin kentän vieressä mylläävällä puutarhajyrsimellä, lorisevalla paljulla, suhisevalla vesiletkulla ja kaiken maailman kolinalla mitä yksi reipas perheenisä nyt saakaan aikaan. Ja kas, ei yhtään hytkyä, sätkyä tai loikkaa meidän ääniherkältä tammuskalta. Lopuksi käytiin taas metsälenkki.

Boculandiaan kuuluu myös hyvää, lähes päivittäin on nyt ratsastettu sen puolisen tuntia tai vähän päälle ja hyvältä näyttää.

Bocusta ei tiedä onko se menossa vai tulossa.