Bongasin Facebookista hienon hevoskranssin kuvan ja pakkohan sitä oli kokeilla itsekin moinen värkätä. Tai oikeastaan kaksi. Viimeksi kun aloin toteuttaa tee-se-itse ideaani päädyin ensiapuun, mutta tällä kertaa olin varma että kaikki menee ok. No, kertaalleen kaivelin oksanpalasta pois silmästäni, mutta se poistui kiltisti ilman ulkopuolista apua.
Eli ensin tein pohjan kanaverkosta, muotoilin sen suunnilleen hevosenpään muotoiseksi ja sitten aloin täyttää sitä havuilla turvasta kohti niskaa ja taas kaulasta ylöspäin kohti niskaa. Lopuksi vielä korva paikalleen ja männynhavuista harja ja otsatukka.
Riimun tein joulunauhasta, johon ompelin vielä punaisen kimallenauhan keskelle.
Takapuolelle kiinnitin rautalangalla puulistan, joka pitää kranssin suorana ja siihen kiinnitin myös ripustuslangan.
Sitten ei muuta kuin sama alusta uudestaan ja molemmat hepat seinälle!